Lapsettomuus, uskaltaako siitä puhua?

Teksti

Lapsettomuus on arka aihe, oli kyseessä sitten millainen lapsettomuus tahansa. Sellainen että yritystä on takana vuosia, mutta itse lapsettomuutta ei ole mustaavalkoisella. Tai sitten lääkäri on määrännyt lapsettomuushoitoja ja kirjannut sen paperille. Sitten on myös sekundaarinen lapsettomuus, eli ne joilla on lapsi(a) mutta jostain syystä enempää ei tule. Välillä syytä ei löydy, välillä taas syy on selkeä jo ennen hoitoja, kuten meillä.

En oikein tiedä mihin lokeroon asettaisin itseni. Toisaalta en koe mitenkään tärkeänä asettaa itseäni mihinkään lokeroon. Me tiedetään että meidän mahikset saada lapsia ilman hoitoja on pyöreä nolla, enkä koe että sillä olisi väliä onko ”ongelma” minussa vai miehessä, koska me kärsimme lapsettomuudesta, yhdessä. Mutta moni muu on sitä mieltä että eihän me nyt kärsitä lapsettomuudesta. ”Siinä vaan saattaa kestää ennen kuin tärppää” ja ”miten lapsettomuudesta voi kärsiä jos olet saanut lapsen?”. Onhan se totta, että minulla on Belle. Kuulun siis sekundaarisesti lapsettomiin, mutta miehelläni ei ole lapsia joten hän kärsii lapsettomuudesta. Onpa sekavaa.

Meillä on lapsihaaveita ja kyllä se tuntuu melko rankalta lähteä lapsettomuushoitoihin vaikka minulla on Belle tässä vieressä. Se on meidän unelma, mutta tiedämme että tarvitsemme siihen apua ja vaikka me nyt saamme apua, saattaa silti olla että niitä lapsia ei tule. Jotenkin tätä sekundaarista lapsettomuutta vähätellään tosi paljon. Että mitäs nillität ku sulla jo on lapsi. Mielestäni jokainen ihminen on oikeutettu omiin tunteisiinsa ja lapsettomuutta ei ikinä saisi vähätellä tai kyseenalaistaa. Jos sillä asenteella mennään niin mistään ei ikinä saisi ”valittaa”, koska ainahan asiat voisi olla huonomminkin. Mutta rankoista asioista pitää saada puhua, koska se on monelle osa toipumisprosessia.

Kyllähän minä itsekin tiedän että jotkut varmasti haluaisi tunkea kaksi piikkiä silmiin kun minä tässä nillitän aukiolotutkimuksesta. Muut saattavat käydä hoidoissa vuosia, siihen pisteeseen saakka että sun ”private parts” ei enää tunnu edes intiimeiltä, koska niin moni lääkäri on siellä sorkkinu. Mutta minulle tämä nyt on iso ja pelottava asia. Joissakin asioissa saatan olla melkoinen kovanaama, mutta neulat ja lääkärikäynnit ovat sellaisia asioita missä olen nössö. Tänään sain sitten ajan ja keskiviikolla kello 13:00 tehdään aukkari. APUA.

Monet ovat myös ihmetelleet miksi hakeuduttiin hoitoihin niin nopeasti. Että miksi ei yritetty kauemmin, kun onhan muitakin jonossa jotka ansaitsee sen enemmän. Mitä siinä nyt yrittämään jos tiedetään että mahdollisuudet ovat 0% ilman hoitoja. Hakeuduttiin hoitoihin nopeasti, koska tiedetään että siinä saattaa kestää vuosia ennen tärppäämistä. Ymmärrän toki että lapsettomuudessa on paljon kipua, katkeruutta ja jopa kateutta. Tämä on ihan normaalia ja toki sallin ihmisille sen. Itsekin kävin tällaista tunnerataa läpi keskenmenojen jälkeen. Miksi minä? Mitä kaikki muut ovat tehneet oikein ja minä en? Miksi minä en ansaitse lasta? Miksi huumeriippuvainen saa lapsia mutta minä en, vaikka olisin valmis luopumaan kaikesta? Miten ihmiset kehtaavat valittaa raskauspahoinvoinnista tai että ”äitiys on niin rankkaa”. Itse tekisin mitä vaan jos saisin oksentaa 9kk putkeen ja saisin valvoa lapsen kanssa. Jokainen ”meille tulee vauva” päivitys facebookissa vitutti. Jokainen raskaanaoleva nainen sai kateusmittarin tappiin.

Mutta mistä minä tiedän, mitä toinen ihminen on joutunut käymään läpi. Saattaahan siinä olla monta keskenmenoa takana tai lapsettomuutta. Sitäpaitsi toisen raskaus ei ole minulta pois. No, sitten tulin raskaaksi Bellen kanssa ja oksensin 7 kuukautta putkeen ja valitin. Oi kyllä minä valitin, enkä nauttinut raskausajastani ollenkaan. Se oli yhtä helvettiä. Sektio ei ollut mukava kokemus ja valvominen lapsen kanssa on rankkaa. Hampaat ovat saatanasta, rokotteet ihan yhtä pahoja ja uhma yhtä helvettiä. Vaikka Bellen yrittämisessä meni 2 vuotta. Vaikka me kärsimme lapsettomuudesta. Äitiys on ihanaa, mutta rankkaa.

”Mutku mun tilanne on paljon pahempi, sen takia ei saisi valittaa”. Toki ymmärrän että valittaminen saattaa ottaa päähän, mutta väittäisin että ihminen ei tarkoita sillä mitään pahaa ja missä vaiheessa lapsettomuudestakin tuli kilpailu? Että kenellä on paskempi tilanne? Mitä voittaja saa? Tarkoitukseni ei ainakaan ole loukata ketään. Olisin voinut kirjoittaa meidän lapsettomuushoidoista vasta hoitojen jälkeen, silloin olisin tiennyt asioista paljon enemmän ja osannut käyttää oikeita termejä ja antaa teille neuvoja. Mutta haluan saada vertaistukea nyt, haluan tavata ihmisiä jotka käyvät samoja fiiliksiä läpi nyt, enkä vasta hoitojen jälkeen. Näissä lapsettomuus asioissa ja hoidoissa olen ihan ummikko, enkä tiedä mistään mitään, pelkästään sen mitä lääkäri meille kertoo ja millaisia fiiliksiä käymme läpi koska ihan näin rehellisesti, en ikinä uskonut että joutuisin käymään tämän läpi. En osannut aavistaa että minä kärsisin lapsettomuudesta.

Olipa sekava postaus. Toivottavasti saatte jotain selvää mun höpinöistä. Kirjoitan näitä postauksia ihan extempore, koska haluan vaan kirjoittaa mun fiiliksiä ylös mahdollisimman rehellisesti ja aidosti.

Kommentit

16 kommenttia
Desire Nyman

Voi kiitos kommentistasi! ? oikein mukavaa syksyä koko poppoolta ❤️

Avatar

Aiemmin jo kirjoitinkin, että olemme myös hakeutuneet lapsettomuushoitoihin, jotka ovat vasta aivan alussa. Voisin syyttää itseäni siitä, että miksi emme aloittaneet yrittämistä aiemmin, kun ikää olisi ollut vähemmän. Mutta asia on ajankohtainen nyt, ei viisi vuotta sitten.

Luin vähän aikaa sitten artikkelin, missä verrattiin lapsettomuutta 80-luvulla ja nyt. Silloin se oli tabu ja niin se vähän on edelleenkin.

Haluaisin olla yhtä rohkea kuin sinä, mutta en taida olla. En tiedä koska uskallan kertoa asiasta ystävilleni tai vanhemmilleni. Sitten kun tuloksia tulee tai todetaan ettemme koskaan saa lasta. En tiedä.

Desire Nyman

Ei todellakaan kannata syyttää itseään vaan antaa itselleen ja omalle keholle armoa ? elämä osaa yllättää niin monella tavalla! 🙂 Totta tuo että taitaa olla tabu vielä ja asioista pitäisi puhua enemmän. Mutta jos ei halua puhua avoimesti, niin sitten ei kannata. Oma jaksaminen on aina tärkeintä ? ja vertaistukea voi saada eri ryhmistä tai sitten minulle saa laittaa yvtä jos haluaa puhua näistä asioista! Puhuminen (vaikka jo viestitse facessa) voi auttaa, ei sitä tartte tehdä näin julkisesti kuin minä nyt teen. Kovasti tsemppiä, tärkeintä on löytää voimaa jostain 🙂 ?

Avatar

Tosi hyvä postaus. Todellakin saat tuntea niinkuin tunnet ja lapsettomuuden tuntemukset eivät pitäisi olla mikään kilpailu. Mekin aika nopeasti menimme tutkimuksiin ja hoitoihin. 11kk tuntui pitkältä ajalta odottaa raskautumista. Ystäväni kärsi sekundaarisesta lapsettomuudesta ja todellakin ymmärrän hänenkin tuskansa. Äitien pitäis tukea toisiaan, ei lytätä. Tsemppiä teille hoitoihin.

Desire Nyman

Kiitos ? toi on kyllä niin totta, että pitäisi tukea toisiaan, ei lytätä! Olen saanut paljon viestejä ja kommentteja tässä viikon aikana ja tää vertaistuki ja kaikki tsemppiviestit on antanu ihan uutta voimaa meille. Aina vaan vastaan että ”kiitos”, koska en tiedä mitä muuta voisin sanoa, mutta oon liikuttunu ihan kyyneleihin saakka. Miten hyvältä se tuntuu, kun ei tarvitse olla yksin ja se tieto että kanssasisaria on! ?

Avatar

Musta sun kirjoituksia on ihana lukea kun tarkastelet asioita niin monesta suunnasta. Oot tosi rohkee kun oot päättänyt jakaa teidän matkan lukijoiden kanssa! Itse eksyin blogiin nimenomaan tästä aiheesta ja nyt selannut läpi, sait musta uuden lukijan 🙂 Tosiaan itsekin jo edelliseen postauksen kommentoin, ollaan oltu reilu vuosi hoidoissa ja taas kun negaa pukkaa ja mieli maassa niin musta on piristävää lukea sun fiiliksiä, sulla on mieletön asenne. Itselläni ei ole lapsia, puolisolla on, ja koen itseni hyvin etuoikeutetuksi jo saadessani olla osa tämän elämää. Eli en täysin lapsettomaksi koe itseänikään. Vielä kerran onnea ja tsemppiä teille kauheesti ja kiitos sun blogista!

Desire Nyman

Vitsi kiva kuulla! ? Lämmittää sydäntä tosi paljon ? kovasti tsemppiä hoitoihin ja toivotaan että tärppäisi mahdollisimman nopeasti! Tiedän miten nega tai keskenmeno voi sekottaa pääkopan totaalisesti ja siinä kestää ennenku taas jaksaa olla positiivinen. Sinulla on yhtä mahtava asenne ku mun miehellä, että meillä on sentään Belle 🙂 ?

Avatar

Itsellä takana 3 perättäistä keskenmenoa, ei yhtään lasta. Elämä lapsettomana pelottaa. Olen vihainen, että minulta on viety raskauden ilo. En enää varmaankaan pysty positiiviseen raskautestiin suhtautumaan niin, kun ei olisi mitään tapahtunut. Tulee vain pelko ja ahdistus ja pieni toivo. Rankkoja asioita nämä ovat, jotka liittyvät lapsen saamisen vaikeuksiin. En ole itse kyennyt puhumaan asiasta kuin 1 ystävälle
Vertaistukea haen juurikin sosiaalisen median kautta. Jos joskus onnistun samaan maailmaan ihmisen, puhun silloin taatusi kokemani vaikeuksista…ihan sillä, että voisin olla jollekkin sellaiselle ihmisille toivekas esimerkki, joka kokee sillä hetkellä samoja vaikeuksia kuin minä. Olla todiste siitä, että kaikki on päätynyt hyvin vastoinkäymisistä huolimatta. Toivottavasti näin vielä kävisi ja saisin sen onnellisen lopun tässä asiassa. Nyt ei voi muuta kuin toivoa parasta, pelätä pahinta ja uskoa että asioilla on kuitenkin tapana järjestyä.

Desire Nyman

Tosi ikävä kuulla! Minullakin on noita keskenmenoja ollut ja on kyllä tosi rankkaa, sekä fyysisesti että psyykkisesti! Vertaistuki on todella tärkeetä ja jos asioista ei halua/uskalla/jaksa puhua niin sitten sitä kannattaa hankkia somen kautta 🙂 ihan jo se että saa viestitse avautua ja purkaa omia fiiliksiä auttaa. Älä missään nimessä lannistu, elämä voi yllättää. 7 keskenmenon jälkeen Belle päätti tulla ihan syliin asti ? kovasti tsemppiä ja toivotaan parasta ???

Avatar

Ihan sattumalta eilen eksyin blogiisi ja aloin lukemaan näitä lapsettomuusaiheisia kirjoituksiasi. Aihe liippaa läheltä sillä meillä myös oli hieman samankaltainen tilanne. Mies kertoi jo suhteemme alussa, ettei voisi saada lapsia ilman hoitoja, hänen kaikki olemassa olevat siittiönsä ovat lapsettomuusklinikan pakkasessa. Itse koen, että meidän raskausyrityksemme alkoivat vasta siinä vaiheessa kun soitin perhesuunnitteluneuvolaan saadaksemme lähetteen hoitoihin, vaikka ilman ehkäisyä olimme olleet jo pari vuotta (mihin sitä ehkäisyä nyt tarvii, jos mahdollisuudet raskauteen ovat se 0%).

Meidän hoitosuunnitelmamme oli myös IVF, mutta lääkärimme halusi ensin kokeilla yhden kerran inseminaatiota, jotta näkisimme kuinka hyvin siittiöt ovat selvinneet pakastuksesta ja sulatuksesta. Suunnitelmissa oli sulattaa enintään kaksi olkea siittiöitä, mutta inssipäivänä lääkäri soitti kertoakseen etteivät sulattaisi kuin yhden, koska inseminaatioon siittiöitä olisi joka tapauksessa liian vähän. IVF kuitenkin onnistuisi vähäisemmälläkin määrällä. Päätimme silti hakea sulautetut kaverit mukaan, kun kyseessä oli ensimmäinen oikea mahdollisuus ylipäätään saada raskaus alulle. Lääkäri ei ollut lopputuloksen suhteen kovin optimistinen, joten olo oli aika puulla päähän lyöty plussatestin tehtyäni. Näinkin voi siis käydä, vaikka ei ihan heti uskoisikaan.

Toivotaan ettei teidänkään yritysaikanne tarvisi olla kovin pitkä. Oikein kovasti tsemppiä ja onnea matkaan! 🙂

Desire Nyman

Eli täysin samanlainen tillane ku meillä sitten! 🙂 Olipa ihanaa löytää kohtalotoveri ? ja varsinkin että teillä tärppäsi heti ekassa inssissä! Toivoa siis on ??? ja kiitos ?

Avatar

Kiitos rehellisesta tekstista ja tsemppia teille ja ihan kaikille asian kanssa kamppaileville.

Desire Nyman

Voi kiitos ?☺️

Avatar

Voi ihana, tää meni täysin tunteisiin ja kirjoitit paljon siitä mitä minä kannan sisälläni, paitsi meillä mies ei halua toista lasta. Minä olen kuumeillut, haaveillut, unelmoinut, toivonut ja ruinannut toista lasta. Turhaan. Silti meillä on kaikki toisaalta tosi hyvin, ettei tämä kuitenkaan ole eron arvoinen asia. Olen ajatellut ettei nallekarkit mene todellakaan tasan tässä maailmassa. Meillä on varallisuutta mutta ei ole kummallakaan esimerkiksi vanhempia elossa enää. En tiedä olenko katkeroitunut viiskymppisenä, kun ei ole kuin yksi lapsi, mutta yritän olla tietysti onnellinen siitä yhdestäkin. Ja tietysti olen.

Kiitos tästä ja voimia syksyyn ❤️❤️

Avatar

Siis miksi tehdään aukiolotutkimus jos on varmaa ettei onnistu luonnollisesti? Miksi ei suoraan hoitoihin? 🙂

T. Saman kokenut

Desire Nyman

Käytetään pakastettuja siittiöitä. Jos menee suoraan IVF:ään niin silloin ei tartte tehdä aukkaria, mutta ennen inseminaatiota taas kannattaa tehdä 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä