Kärsin lapsettomuudesta: Mitä minulle uskaltaa sanoa?

Teksti

Koko lähipiiri sekä puoli Suomea tietää että kärsimme lapsettomuudesta. Olen huomannut että ihmiset (varsinkin puolitutut) eivät enää oikein uskalla kysyä mitään eikä antaa neuvoa. Jotkut eivät uskalla puhua ollenkaan. Sitten sain kuulla äidiltäni että puolet meidän suvusta oli turvautunut googleen, missä he löysivät lehtiartikkeleitä sekä blogipostauksia missä neuvottiin mitä ei kannata sanoa tai kysyä ja miten ei saisi käyttäytyä. Miten lapsettomuudesta kärsiviä pitäisi käsitellä kuin herkästi rikkoutuvaa lasia. Minä kärsin sekundäärisestä lapsettomuudesta ja mieheni taas lapsettomuudesta, joten haluaisin nyt antaa oman mielipiteeni tähän asiaan.

Jos kärsit lapsettomuudesta koet jo valmiiksi olevasi ”erilainen” ja jollain tavalla ”ulkopuolinen”. Ei saisi kysyä keneltäkään ”meinaatteko hankkia lapsia?” tai ”meinaatteko hankkia lisää lapsia?” koska mahdollinen lapsettomuus, sekundäärinen lapsettomuus ja lisääntymisrauha. Lapsettomuushoidoista ei saisi kysellä mitään ja ”Oletteko kokeilleet tätä” on myös kielletty lause. Eli älä utele äläkä vaan anna neuvoja. Varovainen ”voinko olla avuksi?” on just ja just sallittua, mutta älä missään nimessä tuputa. Äläkä missään nimessä puhu omista lapsihaaveista tai ”miten helposti tulit raskaaksi”. Kutsu babyshowereihin tai varpajaisiin saattaa myös olla liikaa ja omasta raskaudesta ei kannata hehkuttaa lapsettomuutta kärsiville. Valittaminen raskausoireista, äitiyden haasteista tai taaperon uhmasta on totaalisesti kiellettyä.

Haluan olla normaali

Tässä mä istun ja ajattelen että mitähän vittua, koska minun fiilikset ei ole ollenkaan tuollaiset. Lapsettomuushoitojen aikana meidän pitäisi elää ihan normaalisti mutta miten se onnistuu jos kukaan meidän ympärillä ei kohtele meitä normaalisti? Lapsettomuushoidot yrittävät muutenkin kaapata koko meidän elämän ja aiheuttaa melkoista kaaosta, joten olisihan se kivaa jos elämässä olisi edes jotain normaalia jäljellä. On normaalia tuntea surua ja katkeruutta lapsettomuudesta ja jopa kateutta joka ikistä raskaanaolevaa naista kohtaan mutta joka ikisestä asiasta ei kannata pahoittaa mieltä. Salli itsesi tuntea kaikki nämä negatiiviset fiilikset, istu alas, hengitä ja ajattele asiaa vähän laajemmin ja eri näkökulmasta: ”Yrittääkö ihmiset ympärilläni tahallisesti loukata minua?”

On olemassa asioita joita ei vaan sanota toisille ihmisille, tietysti on, eikä ketään saisi tahallisesti loukata. Mutta vastapuolta kohtaan pitäisi myös olla ymmärrystä. Entä jos hän ei halua pahoittaa mieltäsi, vaan kysyy uteliaisuudesta tai koska hän on huolissaan sinusta. Mitä jos hän tietää että pitäisi sanoa jotain mutta ei löydä sanoja. Toinen juttu jonka koen ristiriitaisena: ihmiset eivät kerro omasta lapsettomuudesta mutta ihmettelevät miksi ihmiset eivät käyttäydy ”hienovaraisemmin” heitä kohtaan. Miksi udellaan milloin lapsia tulee, miten joku kehtaa valittaa raskausoireista tai miten oma lapsi on niin rasittava. No koska hän ei tiedä että kärsit lapsettomuudesta! Hän ei tiedä mitä käyt läpi. Hän ei osaa aavistaa mitään, koska sinä et kerro. Enkä sano että lapsettomuudesta olisi pakko kertoa, se on jokaisen oma valinta, mutta ero on just siinä että jos kerrot asiasta avoimesti voit pyytää ymmärrystä ja tukea. Jos et kerro kukaan ei tiedä että on olemassa jotain mitä heidän ”pitäisi ymmärtää” tai ”ottaa huomioon”.

Tunteiden käsitteleminen

Tiedän että välillä omaan itsesääliin ja katkeruuteen voi hukata itsensä. Syyllistyin itse tähän keskenmenojen jälkeen ja hain apua terapeutilta. Vika ei ollut ihmisissä mun ympärillä vaan minussa. Olin rikki ja minun piti korjauttaa itseni. Terapiasta puheen ollen, minun raskaus oli erittäin rankka ja neuvolasta tarjottiin keskusteluapua. Belle syntyi keskosena ja kättärillä oli oma terapeutti jonka kanssa sai jutella. Miksi lapsettomuushoitoja läpikäyville ei tarjota mitään? Silloin nimenomaan pitäisi olla apua saatavilla. En tiedä olisinko ikinä ”päässyt yli” keskenmenoista ilman terapeuttia.

Jokaisella ihmisellä on omat haasteet, se on elämää. Minulla oli keskenmenot, hyperemeesis ja keskonen. Vaikka sain 7 keskenmenoa ennen Belleä, koin silti tärkeänä saada puhua mun fiiliksistä avoimesti (lue valittaa). Olin super kiitollinen raskaudestani, varsinkin kun takana oli monta keskenmenoa, mutta kyllä se jatkuva oksentelu silti oli ihan perseestä. Vaikka kärsimme lapsettomuudesta ja sekundäärisestä lapsettomuudesta (en ikinä tiedä mitä termiä minun pitäisi käyttää, koska kärsimme molemmista) koen silti että äitiys on rankkaa. Äitiys ei aina ole ruusuilla tanssimista, melko usein legoilla tanssimista kylläkin, ja vaikka sinulla olisi lapsettomuutta takan sinulla on oikeus tuntea niitäkin fiiliksiä ja puhua niistä. Välillä pitää saada purkaa omia tunteita, vaikka olisit superkiitollinen lapsestasi ja se on ihan normaalia.

Muutenkin kannattaa aina muistaa että toisen onni ei ole sinulta pois. Jos näet raskaanaolevan naisen et tiedä mitä kaikkea hänkin on joutunut käymään läpi ennen raskautta. Ehkä hänellä on monta keskenmenoa takana tai monta epäonnistunutta IVF yritystä? Mitä nyt vauvakutsuihin, lasten synttäreihin ja ristiäisiin tulee niin haluan ehdottomasti kutsun. Älkää jättäkö lapsettomuudesta kärsivät ulkopuolelle. Me olemme onnellisia teidän puolesta, vaikka olemme surullisia meidän omasta puolesta. Jos lapsettomuudesta kärsivä ei pysty osallistumaan tällaisiin kekkereihin hän kyllä itse osaa sanoa että ”Valitettavasti en voi osallistua koska tällä hetkellä en jaksa/pysty olemaan lasten ympärillä” ja jokainen pitäisi silloin sallia hänelle pieni time out.

Kannattaako lapsettomuudesta kertoa?

Minä päätin kertoa meidän lapsettomuudesta avoimesti, koska tiedän millainen itsesäälin kuningatar ja mielensäpahoittaja osaan olla jos murehdin asioita. Nyt pystyn sanomaan ystäville että ”Jos olen vittupää tänään se johtuu meidän lapsettomuushoidoista eikä sinusta” ja jos ylireagoin pienistä asioista ihmiset ymmärtävät. He tietävät että hermoromahdus ei johdu heistä vaan minusta. Muutenkin olen saanut valtavasti tukea lähipiiriltä (sekä tietty teiltä täällä blogissa). Yhtäkkiä tämä ei enää ole pelkästään minun ja Andreaksen projekti, me emme ole yksin.

Ystävät ovat tarjonneet hoitoapua Bellelle jos minulla on lääkäriaika, Andreaksen äiti on tehnyt meille ruokaa kun stressasin asioita liikaa ja kaikki ovat mukana tsemppaamassa. Äitini osti minulle ananas paidan koska ananas symbolisoi lapsettomuutta, kaikki kyselevät milloin hoidot alkavat ja yrittävät keksiä kivaa tekemistä että saisin ajatukset muualle edes hetkeksi. Moni on myös tarjonnut apua tuleviin hormonipistoksiin (varsinkin lähihoitajat) ja tiedän jo valmiiksi että jos ei tärppää mun paras kaveri ryntää paikalle hyvän leffan ja jäätelön kanssa. Muutenkin on niin helpottunut olo kun tiedän että jengi ymmärtää vaikka hormoonit tekisivät minut hulluksi.

Jos joku meidän puolitutuista nyt lukee tämän postauksen niin käyttäytykää normaalisti meidän ympärillä. Kysykää jos haluatte tietää jotain, mielelläni puhun meidän hoidoista. Lapsettomuudesta pitäisi muutenkin puhua avoimemmin ja nämä hoidot ovat iso osa meidän elämää tällä hetkellä. Jos en puhuisi meidän lapsettomuudesta en oikeastaan tiedä mitä muuta sanottavaa minulla olisi. En pysty sanomaan mikä lapsettomuudesta on ”rankinta”, mutta ulkopuoliseksi jääminen ja se fiilis että olet aivan yksin ja että kukaan ei ymmärrä sinua mahtuu ainakin minun top 10 listalle.

Kommentit

7 kommenttia
Desire Nyman

Meillä oli siis heti alkukättelystä jo selvää että 0% mahdollisuus saada lapsia ilman hoitoja. Käytetään miehen pakastettuja siittiöitä, siksi pääsimme melkein heiti hoitoihin 🙂

Miltä tuntuu haluta toinen lapsi? Tai miltä tuntuu haluta lapsi? Tuntuuko se tyhjältä paikalta sydämessä ja sylissä? Onko se halu saada lapselle sisarus? Oma lapseni oli onnellinen vahinko, enkä ole kärsinyt vauvakuumeesta koskaan, edes raskausaikana ja haluaisin tietää miltä se tuntuu, onko se tarve vai toive vai mistä se kumpuaa, se perheen perustaminen. Miten suunnitellaan lapsi tai perhe? Joskus mietin, että toinen lapsi olisi kiva niin olisi sisarus ensimmäiselle ja olisi ns. ydinperhe, muttei se ole semmonen tunne että haluan lapsen sen nimenomaisen oman lapsen, toisaalta reilu vuoden ikäinen poika vie kyllä kaikki kädet ja silmät mitä nyttenkin on ja enemmän eli toisaalta en varmaan jaksaisi enkä pärjäisi kahden kanssa saati toista raskautta ja vauvavuotta unettomuuksineen jnejne Tämmöset kysymykset kuitenkin, olisi kokonainen postaus aiheesta jopa aika kiva lukea. Onnea hoitoihin ja voimia arkeen❤️

Samat fiilikset. Osaan kuvitella itseni ja mieheni perhe-elämään, mutten koe vauvakuumetta – ainakaan samanlaista, mitä jotkut ympärilläni näyttävät kokevan.

Missä vaiheessa sekundäärinen lapsettomuus todetaan? Täytyykö olla takana tietty määrä kuukausia vauvanyritystä, voiko sen todeta itse, vai onko se ihan lääkärinlausunto?

… en tiedä näkyikö kommenttini muuten oikein, mutta tarkoitin, että samanlaiset fiilikset kuin nimimerkillä Vauvakuumeeton :>

Desire Nyman

”Tutkimuksiin voi hakeutua, jos raskaus ei ala yli vuoden yrityksen jälkeen ja aiemmin, jos tiedossa on perussairaus tai muu hedelmöittymistä vaikeuttava seikka.” Sanoisin siis että jos vuodessa ei tärppää, mutta en ole mikään spesialisti 🙂 Meille oli ihan selkee että emme saa lapsia ilman hoitoja, sen takia päästiin näin nopeasti.
Mieheni kärsii lapsettomuudesta koska hänellä ei ole omia lapsia, minä taas sekundaarisesta lapsettomuudesta koska minulla on jo lapsi. Jos saamme yhteisen lapsen ja haluaisimme yhden lisää niin en tiedä kummassa ”luokassa” sitten ollaan 😀

Kiitos kun vastasit! Apua, joko te olette vuoden yrittäneet lasta? Tuntuu, että vastahan te tapasitte. Näin se aika nykyään rientää 🙈 Vasta nyt tuli mieleeni, että oma äitini (oli 29 v saadessaan minut) hakeutui lääkärille, koska olivat vuoden yrittäneet lasta isäni kanssa muttei tärpännyt. Lääkärin jälkeen raskaus onnistui ja pikkuveli tuli kaupan päälle pari vuoden päästä, joten tsemppiä teillekin! 🙂

Hyvä pointti ja pätee moneen muuhunkin asiaan. En nyt vertaa lapsettomuutta fyysiseen vammaan, mutta ihmisten suhtautumisessa on paljon samaa. Sanotaan nyt, että jollakin ihmisellä on näkövamma. Monet ihmiset ovat vähintäänkin uteliaita, miten arkiset rutiinit hoituvat, mistä vamma on peräisin ja millaista on elämä ilman näköä. Kuitenkin huoneessa olevaa elefanttia väistellään ninjamaisesti. Hyvä kun ei kauhistella, jos joku vahingossa heittää hyvästeiksi ”Nähdään huomenna!” Voi miten tahditonta, ei noin voi sanoa! Jos ihminen itse haluaa vaieta tietyistä asioista, se oikeus hänellä on. Ketään ei pidä kuitenkaan automaattisesti pumpuloida vain siksi, koska hän on jollakin lailla erilainen. Tämä vain alleviivaa asiaa.

https://aatenarikka.blogspot.com/

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä