desire nymark - Banneri

Tänään pitäisi pistää ensimmäinen piikki kello 22:00. Tuntia aikaisemmin, eli 21:00 minun olisi tarkoitus laittaa emla voidetta puuduttamaan pistoskohdan. Jotkut ovat väittäneet että emlan avulla piikki ei edes tunnu, mutta saa nähdä. Yöllä nukuin huonosti, koko tämän päivän olen stressannut ja tällä hetkellä (kello 20:17) olen jo melkein paniikissa. Yhden pienen piikin takia, onpa säälittävää.

Olen selvinnyt istukan repeämisestä, hätäsektiosta joka hoidettiin suljetulla synnärillä ja jonka jälkeen pistettiin 10 clexane piikkiä. Raskausaikana mitattiin hemoglobiini vähintään kerran viikossa, otettiin lukuisia verikokeita. Sektion jälkeen otettiin 2 verikoetta päivässä, viiden päivän ajan sekä annettiin punasoluja kaksi kertaa, jokaisella kerralla laitettiin kanyyli. Enkä valittanut. Jotenkin siinä oli niin kova stressi päällä että selvisin marisematta sen enempää. Mutta nyt, kaksi vuotta myöhemmin olen paniikissa. Onpa ristiriitaiset fiilikset senkin asian suhteen.

Andreas tekee vessaremppaa tällä hetkellä, minä istun telkkarin edessä ja yritän katsoa ”kotiin takaisin” sarjaa. Pikkaisen meinasi jo tunteet nousta pintaan, koska tätä sarjaa putkitin raskausaikana. Tämä sarja oli silloin päivän kohokohta. Yleensä teen suursiivouksen sunnuntaisin, mutta tänään olen puunannut koko kämpän lattiasta kattoon. Tämä siivousinto on ihan sponsored by neulakammo. 

Mun Gonal-F paketissa on 8 kertakäyttö neulaa, joten oletan että minun olisi tarkoitus piikittää itseäni vaan 8 kertaa, plus sitten tietty Ovitrellella kerran. Siihen päälle tulee toki pari verikoetta, mutta ei tämä nyt ihan mahdottomalta vaikuta. Belle lähti muuten viettämään isäviikonloppua tänään ja sekin vaikuttaa mun mielialaan. On toki hyvä että saadaan rempata vessaa ilman pientä kätyriä joka on pöllimässä kaiken joka irtoo ja piilottaa aarteet sängyn tai sohvan alle, sekä tietysti kivaa että Belle saa viettää aikaa isänsä kanssa. Mutta mulle iskee hirveä ikävä ja talossa on liian hiljaista enkä tiedä miten mun pitäisi olla tai mitä minun pitäisi tehdä. Haahuilen vaan ympäri kämppää.

Tänään aamulla tuli muuten lunta Porvoossa! Pikkaisen yllätyin että jaahas, sieltäkö se talvi nyt sitten tuli. Bellehan oli ihan innoissaan. Sitten rupesin miettimään että kohta on joulu ja silloin saatan jo olla raskaana. Jos tässä kierrossa tärppäisi niin meille tulee kesävauva, mikä olisi minulle ihan uusi juttu koska Belle syntyi tammikuussa (kaksi kuukautta etuajassa, mutta kummiskin). Jännä miettiä tulevaisuutta ja miten erillaista kaikki tulee olemaan tämän raskauden kanssa. Jos nyt Andreas ei tee hattutemppua ja ottaa minusta avioeron. Okei, me ei edes olla naimisissa ja toi oli harvinaisen huono läppä.

Andreas on paaponut minua koko päivän, syynä Gonal-F piikki. Ensin tuli monta viestiä että onko minulla nyt varmasti kaikki hyvin ja miten meillä menee täällä kotona. Sitten tuli herkkuja ja teetä oikein sohvalle saakka. Uusia kukkia en saanut tällä kertaa, koska edelliset ovat vielä maljakossa. Kovasti ihmetteli jos tarvitsen jotain ja jos hän nyt voi auttaa mitenkään ja miten voin ja pelottaako ja mitä nyt vielä. Onhan toi ihana, kun jaksaa olla niin avulias ja kiinnostunut. ”Sehän on vähintä mitä minä voin tehdä”. Ehkä, mutta koen silti olevani superonnekas kun minulla on tällainen tukipilari joka jaksaa tsempata minua koko ajan.

Kohta menen levittämään sitä sairaan kallista emla voidetta. Sairaan kallis = kolmeen pistoskertaan riittävä putilo 13€. Tulen huomenna kertomaan miten meidän ensimmäinen piikki meni. Perjantain kunniaksi shotti, vai miten se meni. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! 

Kommentit (9)

Toivon sydämestäni että sinulla tärppää❤ Olen seurannut viedoitasi, ja todellakin olisi aika jo saada Bellelle pikkusisarus😘 Tsemppiä aivan valtavasti ja sinulla on super ihana mies! Aivan todella ihana, ei kaikki miehet ole tuommoisia!

Inssi ens viikolla. Tsemppiä.

Toivotaan että tärppää 😍 kiitos ja tsemppiä sinnekin ❤️

Hei toi kynä varmasti hyvä. Pieni piikki ym. Mulla oli ihan oikea ruisku… Ja mun piti sekoittaa itse jauhe ja neste sekä laittaa liuos ruiskuun… Varmistaa ettei jää ilmakuplia… Mulla ei piikki kammoa ole mutta toi sekoitus rumba oli ihan karsee… Varsinkin kun se piti tehdä ennen töihin lähtöä klo 0.5.00 mutta tuloksena nyt 4v poika.😊 Tsemppiä.

Lääkäri voi määrätä emlaa (tai tapin -nimistä rinnakkaisvalmistetta) sellaisen 30 gramman tuubin, joka kestää toosi pitkään. Maksaa jonkun 35 euroa mutta on siis selkeästi edullisempaa/gramma kun tuo ilman reseptiä saatava pieni 5 gramman putilo. Siihen pitää ostaa nuo laput erikseen, itse ostan sellasta kalvoa kun opsite flexigrid apteekista (pitää yleensä pyytää, on rullalla ”tiskin alla”) mut myös elmukelmun ja ihoteipin kanssa saa taiteiltua 😊 tsemppiä!

Kokemuksesta voin kertoa, ettei se satu ilman voiteitakaan. Itsekin olen neulakammoinen ja aina ihan hiessä, kun piti pistää. Mutta käänsin sen voimaannuttavaksi kokemukseksi; ylitin itseni joka päivä! Lopulta piikkiä ärsyttävämpää olikin aikataulutus. Piti olla joka päivä tiettyyn aikaan kotona pistämässä. Toisella hoitokerralla tärppäsi ja kaiken vaivan, pelon ja epävarmuuden tulos on pian puolitoista vuotias. Kuten tiedätkin, sen eteen tekisi mitä vaan. Zemppiä ja onnea!

Eilen unohdin laittaa emlan ja kylää se nyt nipisti vähän enemmän muitta ei ollut kivuliasta 😀 tosi kiva kuulla että teillä tärppäsi 😍 ja kiitos ❤️

Ilman voiteita ei ole kukemuksia, mutta voiteen kanssa ei ainakaan sattunut 😄 mutta totta tuo, että toi aikatauluttaminen on melko ärsyttävää. Mulle ohjeistettiin ottamaan piikki 22:00. Huomenna olisi yhdet synttärikekkerit, että ilmeisesti pitäisi sitten siellä pistää ittensä 😅 kiva kuulla että teillä tärppäsi, ja kiitos ❤️❤️😍

Pistä ihmeessä siellä synttäreillä 🙂 Me diabeetikot joudutaan pistämään milloin missäkin, halusimme tai emme…kaikkeen tottuu. Muistan itse oman piikkikammoni, ja sen että kun sen tekee hitaasti ja hengittäen, tajuaa ettei tässä mitään hätää olekaan. Eikä se edes satu ilman voiteitakaan, kun ihon alle rasvaan pistää. Suosittelen kokeilemaan, hitaasti ja hengittäen, milli kerrallaan–saatat yllättyä positiivisesti. Joskus harvoin voi toki osua hermoon, joka sattuu vähän, mut silloin voi vaihtaa kohtaa ihan lennosta, oikeasti ei ole kyse mistään suurista kivuista. Tsemppiä!

Vastaa käyttäjälle Lihöy Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X