desire nymark - Banneri

Olen ollut harvinaisen paljon kipeänä viimeaikoina. Siis ihan yliluonnollisen paljon. Ensin oli pahoinvointia raskausaikana, sitten istukan repeäminen ja hätäsektio. Siitä toipuminen, rintatulehdus, sektioarpi oli arka, alipainoa (163cm/48kg). Paino kyllä nousi 12kg, mutta tässä on ollut kuumetta, flunssaa, päänsärkyä, matalaa hemoglobiinia, tappomenkat, väsymystä, matala ferritiini eli raudanpuute, outoja sivuvaikutuksia lapsettomuushoidoissa vaikka lääkemäärä oli säälittävän pieni.

Hyperemesis Gravidarum

Raskausaika oli yhtä helvettiä. Ensinäkin se jäätävä pahoinvointi ja siihen päälle avioero. Koko sen ajan kyllä epäilin että mun pahoinvointi johtui stressistä. Pahensin itse omaa oloa stressaamalla ja synkistelemällä. Tavallaan siihen oksentamiseen tottui, jopa aika pelottavalla tavalla kun nyt jälkeenpäin mietin asiaa. Söin jotain ja odotin sen 10-15 min että se tulisi bumerangina ylös, ”Joo, lähdetään kohta, oksennan vaan ensin”.

Synnytyksestä on kohta kaksi vuotta. Vieläkin yökkään joka aamu kun harjaan hampaita. Illalla en, eli tämä(kin) asia on ihan vaan korvien välissä. Yökkään heti jos ajattelen jotain ällöä. Välillä tulee sellaisia kausia että en syö asiaa X koska se ällöttää. Tällä hetkellä se on liha. Pekoni, kana, kala ja makkara menee, mutta pihvit ja varsinkin jauheliha ei missään tapauksessa mene alas ilman taistelua. Ällöttää kun en tiedä mitä siihen sekaan on jauhettu mukaan, mutta makkara kyllä menee. Mikä logiikka? Naurakaa vaan, minäkin nauran itselleni ja miten epälooginen voinkaan olla.

Toki mun raskaudessa oli ihan ”oikeitakin” komplikaatioita, kun istukka repesi rv32+5 ja onhan pahoinvointikin ihan yleinen raskausoire. Mutta olisiko mun pahoinvointi jatkunut ihan synnytykseen saakka, jos olisin ollut positiivisempi ja stressannut vähemmän? En usko. En muutenkaan usko että raskaus olisi lamauttanut minut tolla tavalla, jos vaan olisin jaksanut puskea sen läpi paremmalla asenteella. Minä käperryin sääliviittaan ja valitin, valitin, valitin. Suurensin asioita ja pienistäkin vastoinkäymisistä tuli isoja mörköjä.

Lapsettomuushoitojen sivuvaikutukset

Piikitin itseeni säälittävän pienen annoksen Gonal-Fää, yhden Ovitrelle pistoksen ja lopussa käytin Lutinus emätinpuikkoja. Tuli finnejä, väsymystä, etova olo, päänsärkyä ja jopa migreeniä. On olemassa ihmisiä jotka piikittävät 8 kertaa isomman annoksen, ilman minkäänlaisia oireita. Pahin tekijä tässä oli ihan minä itse. Olen oman pahan olon arkkitehti, vaikka kovasti yritän olla sabotoimatta mun omaa elämää ja hyvinvointia.

IVF

Stressasin ihan liikaa ja stressi toi mukanaan epäterveellisiä elämäntapoja. En syönyt säännöllisesti, en juonut tarpeeksi vettä enkä nukkunut tarpeeksi. Nestehukasta tulee yleensä päänsärky, eli ei mikään ihme että päätä jomotti. Epäterveellinen ruoka ja sellainen paniikkimättääminen illalla koska ”Apua, en oo syönyt mitään tänään” saa turvotuksen ja pahan olon aikaiseksi. Ihme sekin, että väsyttää jos huomaat olevasi vauvapalstalla lukemassa lapsettomuushoidoista 03.35.

lapsettomuushoidot

Tiedostin kyllä, että itsehän tässä pistän mun oman kehon koville. Silti se oli helpompaa syyttää lääkkeitä ja hormooneja, kuin että olisin tehnyt jotain konkreettista asialle. Nyt olen ottanut itseni niskasta kiinni, että okei, ilmeisesti veden juominen sekä syöminen on ongelma. Olen laittanut muistutuksia mun puhelimeen, että ”JUO!”, ”Aamupalan aika”, ”Välipalan aika”. Tuntuuhan se hölmöltä että ihminen joutuu patistamaan itsensä tällä tavalla vielä 26 vuoden iässä, mutta tällainen tiskirätti mä oon, että muuten en vaan muista juoda ja syödä.

Piilostressaaja

”En mä nyt sillä tavalla stressaa…”. Kyllä nainen, sinä ylianalysoit asioita, murehdit ihan liikaa ja verenpaine nousee pienistäkin asioista jos olet väsynyt tai nälkäinen. Sellainen mä oon. ”Kaikki on hyvin”, paitsi silloin kun ei ole, mutta mitään ei tietenkään voi myöntää. Välillä elän harhaluulossa että kaikki murheet voi työntää blogiin ja sitten jatketaan elämää. Käännän huomioni muihin asioihin, joka yleensä on mun työ. Asetan tavoitteita itselleni jotka ovat niin mahtipontisia että kuka vaan voisi saada veritulpan niitä toteuttaessa.

Stressin takia tulen kipeäksi. Välillä on kuumetta, välillä taas flunssaa. Näin olen ainakin itse päätellyt, koska yleensä minä olen ainoa joka sairastaa meidän perheessä. Mahtipontiset suunnitelmat heitetään hyllylle ja käperryn taas kiukkuisena sääliviittaan. Se, joka väitti että ”Manflu” on pelkästään miesten sairastama asia on väärässä. Muistatteko sen kohtauksen muumeissa, missä muurahaisleijona kömpii sisään taikurin hattuun jonka seurauksena hän muuttuu säälittävän pieneksi siileksi? Sellainen pieni reppana minustakin tulee.

Sitten saan viestejä, että ”olet niin vahva”, ”ihailen sinua”, ”nostan hattua”. Oikeasti mun tukiverkosto on vahva ja heille pitäisi nostaa hattua. Mun sukulaiset, parhaat kaverit ja varsinkin mun puoliso tuntee minut paremmin kuin minä itse. Ne ovat siinä ottamassa minua vastaan kun stressi iskee päälle. Mun mies passittaa mut sänkyyn, huolehtii mun syömisestä, kannustaa ja yrittää kohottaa mun mieltä että ”kyllä se siitä”. Hän heittää 10 kiloa positiivisuutta mun päälle ja toitottaa että ”välillä pitää levätä, aina ei jaksa ja se on ihan ok!”.

Mun paras ystävä taas on suorempi tämän asian kanssa. ”Nyt ryhdistäydy nainen, ei toi itsesääli auta mitään! Oot liian stressaantunut, nyt popot päälle ja mennään kahville!”. Otan itseni niskasta kiinni, myönnän että olen tehnyt kärpäsestä härkää ja lähden kiltisti kahville. ”Se tapahtui taas, voisitko välillä oikeasti vaan chillata?”. Nojoo, kai se on pakko.

Oman onnen orja

En koe sen olevan noloa myöntää että välillä manflu iskee päälle. Tai että stressaan ihan liikaa ja sillä tavalla kehitän itselleni ongelmia. Tiedostan olevani ylisuorittaja ja murehtija. Sellainen vittumainen ihminen jolla on mielipide joka ikiseen asiaan ja jolla on voimakas kilpailuvietti. Ihan siihen pisteeseen saakka että mun ystävät huokailee syvästi jos joku kaivaa esiin monopolin tai kimblen. Jos en voita, niin sitten kaikki on perseestä ja syön ne saatanan nopat.

Väittäisin että ihmisellä on tapana suurentaa asioita, etsiä vikoja muualta, ylianalysoida ja stressata. Välillä olisi tärkeetä pysähtyä ja tajuta että kaikki on oikeasti ihan okei. Tein itselleni lupauksen, että jatkossa otan rauhallisemmin. Jos pännii tai stressaa teen jotain järkevää sen asian eteen, että saisin stressin minimiin. Menen vaikka lenkille, tai suosiolla nukkumaan jos vitutuskäyrä on tapissa. Muuten vaan psyykkaan itseni kipeäksi.

Onko teillä tapana suurentaa asioita tai stressata pienistäkin asioista?

Kommentit (5)

Tuttu tunne, varsinkin silloin kun ajattelee että nyt en stressaa, nyt saa asiat mennä omalla painolla niin sillon sitä on ihan superstressaantunut 😀 ekana siitä itse asiasta ja sitten siitä että ei pitäis stressata, että nappiin menee 😀

Stressi todellakin aiheuttaa vaikka mitä oireita ihmiselle. Pojan siunauspäivänä (nimiäiset) olin todella stressaantunut ja oksentelin. Muut olivat varmoja että mahatauti iski mutta ei, kukaan muu ei oksentanut tms. Ja oksensin vain tuon yhden päivän. Tulin siis siihen tulokseen se johtui täysin stressaamisesta. Uskontulon myötä sitä on oppinut jättämään kaikki murheet ja huolet pikkuhiljaa Jumalan käsiin 🙂

Hei! Minulla on elämässä ollut pari kolme masennusjaksoa (jotku olen tajunnut vasta myöhemmin mistä oli kyse). Keväällä 2017 olin fyysisesti kokoajan sairas. Tuntui ettei koko keväänä ollut yhtään tervettä päivää. Tuntui, että sairastin 3 oksennustautia ja niistä en kerennyt parantua ennen seuraavaa. Voi sanoa, että oikeasti oli ihan helvetin huono olo. IBD sairastavana mahtauti ei parane mulla hetkessä. Maksoin satoja euroja yksityiselle, koska mahassa oli kipuja. Mitään ei löytynyt. Pikkuhiljaa aloin tajuta, että vika on jälleen päässäni. Oikeastaan kaikka alkoi avautuu, kun kävin vyöhyketerapiassa. Tajusin jotain. Se oli outoa, mutta niin ihanaa. Olin yrittänyt olla reipas, koska minulla on helppo vapaa työ, niin enhän minä saanut olla työstä väsynyt, mutta olin! Samoin jostain syystä minusta alkoi tuntua, että kehossani on jotain ylimääräistä. Tuntui että olen 50 vuotias enkä voi enää tulla raskaaksi. Aloin potemaan vauvakuumetta, joka oli yllätys. En ole 9 vuoteen halunnut lisää lapsia.

Terapiassa (itse maksanut) olen oppinut välillä jopa niin taitavasti mieltäni hallitsee, että sitten kroppa ilmoittaa, että nyt on stressiä ja turhaa huolta. Saatan kipuilla ihmeellisiä kipuja. Kun olen esim tallilla hevoseni luona kivut häviää, siitä tiedän että kivut on psyykkistä. Mulla on myös välillä rytmihäiriöitä vaikka psyyke on kunnossa ja ihmettelin miksi niitä on, että kaikkihan on hyvin. Sitten lääkäri kertoi että ne on minllla fyysistä stressiä ja niin onkin. Huonosti nukuttu, flunssat yms aiehuttaa niitä jos rehkin liikaa. Arvaa vaan kuinka inhottavia ne on vaikkakin vaarattomia.

Minulla paras psyykelääke on nukkuminen. Olen huomannut, että nukkuminen ja lepo on minun hyvinvoinnin peruspilarit. Sitten on ulkoilu. Käyn käveleskelee, lapioimassa hevosen paskaa ( kallein psyykelääkkeni on oma hevonen, mutta <3 ). Harrastan myös liikuntaa, mutta se ei ole minulle psyykelääke. Jaksan urheilla kun psyyke voi hyvin. En saa mitää kiksejä itsensä rääkkäämisestä, mutta terveysliikuntaa harrastan.

Vaikeinta on ollut "opettaa" mies kohtamaan minut, kun minun maailma romahtaa. 14 vuotta on suhdetta takana ja nyt hän osaa sen. Olen kertonut hänelle, ettei hänen tarvi ymmärtää sillä hän ei voi tietää miltä minusta tuntuu. Nyt hän osaa kuunnella. Joskus sanon vain, että haluan puhua muttei sinun tarvi sanoa mitään.

Oletko käynyt terapiassa? Onhan sinun eka raskaus ja synnytys ollut aika traumaattista, kun ero yms.

Tämmöistä täällä, nyt menee hyvin ja senkin saa sanoa ääneen <3

Niinpä! 😀 varsinkin tämä stressan että stressan koska tiedän että en saisi stressata. 😂😂

Vastaa käyttäjälle Erin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X