Miksi ette VAAN adoptoi?

Teksti

Jotenkin minusta tuntuu että olen kirjoittanut aiheesta ennenkin, mutta tämä on yleisin kysymys jonka saamme jos kerromme meidän lapsettomuushoidoista ja miten rankka sekä aikaavievä prosessi se on. Miksi siihen ryhdytään? Miksi emme VAAN adoptoi, tai ota sijaislasta? Eikö se olisi helpompi ratkaisu ja eettisempi? 

Lapsia ei noin vaan adoptoida

Emme ole harkinneet adoptiota, mutta otimme asiasta jonkun verran selvää googlen avulla. Ihan vaan sen takia, että tiedämme millainen prosessi se on jos biologista lasta ei kuulu hoidoista huolimatta. Aika nopeasti selvisi että niitä lapsia ei todellakaan noin vaan adoptoida. Adoptioprosessi kestää vuosia (googlen mukaan vihtään kaksi vuotta). Tämän lisäksi adoptio ei todellakaan ole mikään halpa vaihtoehto. Interpedian adoptiokustannukset ovat 7200-23000 euroa. Siihen päälle tulee vielä muita kustannuksia, kuten esimerkiksi vuosipalvelumaksu.

Alkutaipale adoptiolapsen kanssa ei myöskään ole helppo prosessi, tai ainakin kuvittelisin että se saattaa olla melko haastavaa. Lapsi kuskataan toiselle puolelle maapalloa missä ei ole mitään tuttua ja turvallista. Siteen kehittämiseen tarvitaan aikaa, eikä ole yhteistä kieltä jolla voisi kommunikoida jos kyseessä ei nyt ole vauva. Lapsi saattaa olla kurjista olosuhteista ja hänellä saattaa olla traumoja tai ongelmia terveyden kanssa. 

Ennen äitiyslomaa olisi järkevää säästää rahaa, mutta tässä tilanteessa pitäisi pulittaa kymmeniä tuhansia ennen äippälomaa, sekä varautua siihen että lapsen sopeutumiseen menee vuosia. Kyllähän minullakin kestäisi aikaa sopeutua jos muuttaisin vieraiseen paikkaan missä on oma kulttuuri, vaikka olen aikuinen ja olisihan se stressaavaa jos ei edes olisi ketään tukena ja turvana. Kaikki olisi vierasta ja uutta etkä tunne ketään.

Sijaisvanhemmus on kaunis ajatus

Nosta hattua heille, jotka ovat jaksaneet ryhtyä sijaisperheeksi mutta itse koen että se olisi meille liian suuri projekti. Sijaislapselle pitäisi pystyä antamaan 100%, eikä meillä ole sellaiseen mahdollisuuksia. Meidän voimavarat ei yksinkertaisesti riitä, koska Andreas on yrittäjä ja puskee pitkiä päiviä ja minulla on Belle joka ei nyt ehkä vaadi täyttä huomiota kellon ympärillä, mutta vaatiihan taapero silti melko paljon. Luulen että sijaisvanhemmuutta ei edes suositella jos perheessä on pieniä lapsia.

Tämän lisäksi en koe että tietäisimme kasvatuksesta tarpeeksi. Meillä on tässä kaksivuotias taapero joka on maailman kiltein ja helpoin lapsi. Meillä ei edes ole ollut kunnon uhmaa vielä, eikä meillä ole kokemuksia teini-ikäisen turbulenssista tyyliä ”haista vittu mutsi oot maailman huonoin äiti, mä vihaan sua!”. Se on totta, että meillä olisi täällä ylimääräinen huone, meidän rahatilanne on ihan ok joten sijaislapsi pääsisi harrastamaan, saisi uusia vaatteita ja jääkaappi olisi aina täynnä ruokaa. Meillä on myös aivan mahtava tukiverkosto, mutta sijaisvanhemmuuteen tarvitaan niin paljon muutakin.

Lapsi on huostaanotettu, joten hänellä on varmasti ollut rankka lapsuus. Silti lapsilla on sellainen outo tapa, että he haluavat olla omien vanhempien kanssa, vaikka ne vetäisi viinaa päivät pitkät tai jääkaappi huutaisi tyhjänä kolmatta päivää putkeen. Heistä ei tule heti onnellisia vaikka heillä olisi oma huone ja ruoka tulisi nenän eteen. Vaikka sijaisvanhemmilta riittäisi rakkautta ja arki olisi tasapainoinen niin tällaisissa jutuissa kestää aikaa. Lapsella on traumoja, toipumiseen menee aikaa ja luottamus on asia joka kehittyy hitaasti ja ajan kanssa.

Ajatus siitä että voisimme auttaa lasta houkuttelee, mutta sijaisvanhemmuus ei ole mikään läpihuuto juttu. Se olisi melko itsekästä jos ottaisimme sijaislapsen koska haluamme neljähenkisen perheen, vaikka meillä ei ole kokemusta teineistä ja kasvatuksestakin vasta kaksi vuotta. Enhän minäkään pysty ennustamaan millainen teini Belle tulee olemaan. Saattaa olla että saan harmaita hiuksia hänen kanssaan ja silloin en vielä jaksaisi olla sijaisvanhempi. 

Olen meidän koiran toinen omistaja ja häntä myytiin ongelmakoirana. Ekassa perheessä meidän koiralla ei ollut hyvä olla ja empatiasta päätin antaa hänelle hyvän ja rakastavan kodin, mutta kouluttamisessa meni yli vuosi. Hän pelkäsi kaikkea, varsinkin johtaja ja miehiä, jos koritin ääntä niin hän päästi hätäpissat ja tärisi. Kyseessä oli VAAN koira, eikä lapsi ja sekin oli helvetin aikaavievä sekä rankka projektu koska luottamus ihmisiin oli nollassa. Tänään hän on aivan ihana otus, mutta en ikinä olisi jaksanut sellaista projektia jos Belle olisi ollut mukana kuvioissa. Enkä myöskään olisi uskaltanut ottaa sellaista projektia itselleni, koska Belle on jo olemassa ja hän on meidän ykkösprioriteetti.

Vaihtoehtoja on olemassa ja se on hyvä asia, mutta helppoja ratkaisuja ne eivät ole. Vaikka lapsettomuushoidot ovat pitkä ja raskas prosessi se on kuitenkin meille se sopivin ratkaisu tällä hetkellä. Korvissa särähtää aina jos joku kysyy miksi emme VAAN adoptoi tai VAAN ota sijaislasta. En loukkaannu, mutta ihmettelen minkä kiven alla ihmiset elävät, koska sijaisvanhemmuus tai adoptiolapsi ei ole asia mihin voi liittää sanan ”VAAN”. 

Tiedän että moni joka kamppailee tai on kamppailut lapsettomuuden kanssa lukee mun blogia, joten kertokaa teidän oma mielipide. Miksi ette ”VAAN” adoptoi tai ota sijaislasta?

Kommentit

25 kommenttia
Desire Nyman

Nyt postauksen jälkeen olen saanut kommentteja siitä mitä adoptiovanhemmilta vaaditaan ja pakko myöntää et olen järkyttynyt. Pitää kuulua kirkkoon, ei saa olla sairauksia ja jopa ykköstyypin diabetes saattaa olla este. Luulin omassa kuplassani että tarkistetaan rikosrekisteriä ja tuloja, mutta oli VISSIIN vähän laajempi toi vaatimuslista 😅

Avatar

Hei, oma lapsiko sitten a) ei vaadi 100% b) maksa kymmeniätuhansia c) vie aikaa jopa 10 vuotta ennen kuin sen saa? (jos saa) + kotimaisia adoptiolapsiakin on. Siis osittain mielestäni perustelusi ovat hassuja, jopa lapsellisia, kun miettii, ettei se hartaasti toivottu oma lapsikaan ole välttämättä terve. Mutta tietenkin näin toivotaan! Hieman ihmetteln kiirettänne toiseen lapseen, mutta se on tietysti oma asianne. Itse tiedätte, miten vakaalla pohjalla suhteenne on.

Desire Nyman

Tottakai vaatii, mutta omalla lapsella ei ole sitä rankkaa lapsuuttaa joka vaikuttaa siihen miten paljon se 100% on. Jos lasketaan miten paljon lapsi kustantaa 1-18v, niin kyllähän adoptio ja sijaislapsi tulee yhtä kalliiksi ”ylläpitää”? Samat vaatteet, ruuat, katto pään päällä jne. Itse adoptointiprosessi maksaa kymmeniä tuhansia, IVF hoito julkisella on noin 800€ että onhan siinä melkoinen hintaero.
Eihän se omakaan lapsi välttämättä ole terve, mutta talous on huomattavasti parempi jos se oma lapsi ”maksaa” 800€, kuin se että adoptiolapsesta pitäisi pulittaa 20 000€ ja sitten vielä kamppailla lääkärikulujen kanssa.
Ja kuten sanoit, itse tiedämme miten vakaalla pohjalla meidän suhde on, ei sitä kannata ihmetellä miksi toinen hankkii lapsia tai on hankkimatta 🙂

Avatar

Me emme vaan adoptoineet siksikään että adoptio tuntui olevan helpompi asia (?) muille ihmisille ottaa vastaan, kuin lapsettomuuden suru ja hoitojen rankkuus. Kokemukseni mukaan keskustelukumppani ottaa adoptiokortin esiin, kun ei osaa kuunnella, vaan halutaa ratkaista tilanteen. Mutta harva edes tietää, mitä vaaditaan siihen, että adoptioluvan saa.

Desire Nyman

Olen niin samaa mieltä kanssasi! Kiitos kommentistasi, itse en olisi osannut muotoilla tätä yhtä hyvin!

Avatar

Minusta hyviä perusteluita. Tuskin se adoptio käytännössä niin helppo asia on, kuin miltä se voi kuulostaa. Ja eikös sijaislapset saata joskus ns. palata biologisten vanhempien luo kokonaan, jos heidän tilanne koheneekin.

Desire Nyman

Ei todellakaan ole mikään helppo prosessi! Näin kerran sivusta seuranneena voin sanoa että lapsettomuushoitoja vähättelemättä adoptio vaikuttaa rankemmalta prosessilta 😅 Hoitojen aikana on sentään se pieni mahdollisuus ja toivo, joka antaa puhtia jaksamiseen. Adoptiossa on paperisotaa byrokratiaa ja sitä ”pelkkää jonotusta”, jota mun pääkoppa ei kestäisi. Toki niin yksilöllistä tuo miten ihminen kokee eri asioita 🙂 ja sijaislapsessa on juuri tuo. Yleensä on myös jonkin sortin tapaamisia vanhempien kanssa vaikka sijoitettuna olisi. Eli ei sekään ole kovin helppoa, ei sijaisvanhemmille eikä lapselle, eikä tietenkään biologisille vanhemmille

Avatar

Meillä mietittiin nuo molemmat vaihtoehdot kun yritettiin lasta muutama vuosi. Meiltä myös kysyttiin miksemme adoptoi. Halusimme kuitenkin kokeilla kaikki keinot, sillä omasta puolestani voin sanoa yhden syyn olleen puhtaasti itsekkyys; halusin kokea raskauden. Ja harmitti ajatus siitä että ikä alkoi tulla vastaan; jos adoptoisi niin toisen lapsen adoption vireillepanoa ei olisi mahdollisesti ehditty tehdä. Loppujen lopuksi kävi niin ettei hoitojakaan tarvittu vaan ihmeen kaupalla tulimme raskaaksi spontaanisti. Nämä on kovin henkilökohtaisia asioita, jokainen tietää mikä on itselleen se oikea keino 🙂

Desire Nyman

Niin on ja jokainen kokee asioita eri tavalla! 😊 Mutta tosi kiva kuulla että teillä sitten tärppäsi! 😍♥️

Avatar

Mä ainaki jos kysun miks ette adoptoi? Se tapahtuu mielenkiinnosta, ei vähättelevästi että miks ette vaaaan adoptoi. Tiedän kaikki vaihtoehdot ei sovi kaikille mut taas oma henk.koht. mielipide on et kääntyisin joko adoption puolelle tai sijaisvanhemmuuden koska kamalalta tuntuu ajatus piikitä itseensä erilaisia lääkkeitä. Tai käydä läpi erilaisia hoitoja. Tulisi olo ”yritän väkisin” kun sen ei tarkotus oo tapahtua näköjään luonnollisesti.

Avatar

Se on hyvä huudella kun et joudu asiaa kasvotusten kohtaamaan. Lausahdukset ovat kuin suoraan oppaasta: Mitä EI tule kysyä lapsettomuudesta kärsivältä ihmiseltä. Semmoisia ohjeita ja neuvoja nimittäin tuolla netissä on aika paljon.
Tsemppiä Desire, ei ne ruiskutkaan oo pahoja, mä ”tykkäsin” niistä jopa enemmän kun niistä ”kynäpiikeistä” mitkä tuikkaa voimalla sen lääkkeen ja josta jää mustelmia. Ruiskun saa rauhassa pistää ja se on niiiin ohut ettei se oikeesti tunnu missään, etenkin jos on semmonen mukava rasvamakkara mahassa kuin mulla oli. Mää muuten sekoittelin itse niitä lääkkeitä, en muista mikä niistä oli se itse läträttävä, mulla on kokeiltu niin monia, mutta sekin oli jollain perverssillä tavalla ”jännää”, tunsin itseni ihan oikiaksi kemistiksi 😀
Mietin että onko sulla endoa? Mulla endometrioosi liimasi oikean munasarjan kohdunseinään jotenkin ihan mutkalle. Lääkäri ihmetteli että mullahan on täytynyt olla ihan hirveitä kipuja. No niinhän mulla oli mutta kun pomokin aina vähätteli kun oikeesti itkin työpaikan varastossa menkkakipujani sanomalla ”jos sä et yksiä menkkakipuja kestä niin mitenhän sä voit koskaan synnyttää”, niin aloin uskoa itsekkin että oon vaan joku drama Queen. Tällöin en siis vielä tiennyt lapsettomuusongelmista.
Semmosestakin kannattaa kysyy kuin kohdun raavinta, sillä on todettu olevan apua kiinnittymiseen. Sitä tehdään kyllä Suomessa muttei kauheesti mainosteta, mutta tutustua kannattaa Englanniksi hakemalla ’endometrial scratching’. Mulle tehtiin sekin, ja joo, en ole onnistumistarina, mutta tiedän kasan ihmisiä joille se on tehty ja ovat onnellisia äitejä.

Desire Nyman

Voi ihana 🤣♥️ Mut kiva kuulla et se neula on ohut! Meille ei näytetty itse ruiskua niin pelkäsin jo et tuleeko sieltä sellainen hevosruisku 😆
Ja jännä toi tosta endosta 🤔 mä oon siis itse epäilly jo pitkään et oisko, mutta lääkärit väittää aina ettei olisi. Eikä asiaa tutkita 🙄 pitäisi mennä yksityiselle. Mulla on siis tosi pahat menkkakivut ja oviskivut ja yhdyntäkivut ja no, koko ajan jotain vaivaa 😵 pitääpä kysyä tosta kohdun raavinnasta, tämäkin oli mulle ihan uus juttu 😀

Avatar

Desire ja hänen miehellä ei ole mahdollisuuksia raskautua luonnollisesti minkä varmaan tiedät kun oot blogia lukenut. Todella todella raivostuttavia tollaset kommentit. Mitä jos jonkun synnytys ei tapahdu ”luonnollisesti”? Pitäisikö lapsen kuolla kohtuun ja sanoa vain että ”et saa yrittää väkisin synnyttää kun sen ei kerran ole tarkoitus tapahtua luonnollisesti.”

Desire Nyman

Kuten sanoit meillä ei ole mitään mahiksia tulla raskaaksi ilman hoitoja, mutta en myöskään ikinä ajattelisi et ”ehkä se ei vaan sit oo tarkoitus” tai ”yritetään väkisin” 😀 Lääketieteen avulla yrittäminen on mahdollista ja sehän on hieno juttu! Tottakai että tartutaan siihen, ei se ole mitenkään väkisin yrittämistä. Se on sitä että unelmien eteen tehdään ”töitä” jotta niitä unelmia voisi saavuttaa, vaikka tie olisi kivinen 😄 Tällaiset ”jos minä itse kärsisin lapsettomuudesta niin minä…” kommentit on ihan höpö höpöä. Kukaan ei tiedä miten reagoi ja mitä kaikkea on valmis tekemään ennen kun oikeasti saat mustaavalkoisella tuomion että niitä lapsia ei tule ilman hoitoja 😊

Desire Nyman

Ei se piikittäminen tunnu niin pahalta loppupeleissä 🙂 itsekin ajattelin ennen hoitoja että se olisi tosi kamalaa, mutta eipä oikeastaan. Pistoskynä on samanlainen mitä esim diabeetikoilla on!
Se riippuu kans ihan asenteesta miten haluaa suhtautua lapsettomuuteen. Lääketieteen avulla on mahdollista saada biologinen lapsi, joten miksi sen avun ei ottaisi vastaan. Meillähän ei ole mahdollisuuksia saada lapsia ilman hoitoja koska miehelläni on ollut syöpä, joten mun mielestä ei kannata luopua omista unelmistaan sairauden takia, kun ei ole pakko 😊

Avatar

Kirjotat kyllä niin hyvin! Adoptio on minustakin todella haastava projekti. Töissä päiväkodissa teen yhteistyötä paljonkin perheiden kanssa missä on sijaislapsi. Ja kaikissa perheissä tämä sijaislapsi on tullut muutaman kuukauden ikäisenä joten kokemusta vanhempina sijoitetuista ei ole. Mutta on totta että sijoitetut lapset vaativat hieman enemmän työtä ja sijoitetun lapsen kanssa pitää aina varautua siihen että lapsi saatetaan palauttaa biovanhempien/vanhemman luokse. Tsemppiä teille! Toivottavasti tärppää 😊

Desire Nyman

Kiitos! Tämäpä juuri. Sijaislapsi on kaunis ajatus mutta kyse on kuitenkin lapsesta. Siinä ei oikein voi sanoa kuukauden päästä että hei en minä jaksakkaan. Sekä tietysti myös se, että mun sydän ei varmaan kestäisi jos lapsi palautetaan biovanhempien luokse 🙈 Eli ihan siis itsekkäistä syistä emme ota sijaislasta emmekä adoptoi. Ja hei kiitos, toivotaan näin ♥️

Avatar

Hitto että ärsyttää tämä menttaliteetti: miksi ette vaan adoptoi kun ette saa omia lapsia. Siinä on monta asiaa pielessä: ensinnäkin se että adoptiolapsi on jokin korvaava keino kun emme nyt satu saamaan omia lapsia. Ei. Adoptio lapsi on sinun oma lapsi eikä mikään korvaajatai toissijainen lapsi. Toiseksi ihmisillä ei näytä ole van minkäänlaista käsitystä mitä adoptio vaatii. Siinä prosessissa käydään ihmisten syvimmät ajatukset, parin parisuhde, taloudellinen tilanne, terveys ja mielenterveys historia kaikki läpi. Sen lisäksi adoptiovanhemmat käy adoptioneuvonnassa useamman vuoden ajan ja nykyään taitaa useimmiten adoptiolle olla keskimääräinen jonotus aika 5 vuotta. Kaiken tämän lisäksi lapsi joka tulee vanhemmille, on usein kokenut rankkoja asioita varhaislapsuudessa ja vanhempien tulee olla valmiita siihen että esimerkiksi kiintymyssuhteen muodostumiseen menee aikaa ja voimia, sekä siihen että usein kyseessä on erityislapsi.

Adoptio on hyvä asia, mutta se ei ole mikään vaan juttu. Adoptio on iso prosessi mikä vaatii aikaa, sitoutuneisuutta, rahaa ja jaksamista. Nykyään on enemmän adoptioa haluavia vanhempia kuin adoptio lapsia saatavilla. Se johtuu siitä että jatkuvasti useissa maissa missä aikaisemmin paljon adoptoitiin on olot parantuneet ja asenteet esimerkiksi yksinhuoltajien lapsista muuttuneet. Eli adoptiolapsia ei enää niin paljon saatavilla (mikä toki hyvä juttu lapsille jos saavat jäädä omaan hyvään perheeseen). sen lisäksi useiden maiden adoptiolaisäädännöt muuttuu jatkuvasti. Suomessa ei juurikaan tule suomalaisia lapsia adoptoitaviksi (jos ei puhuta perheensisäisestä adoptiosta).

Lapsen etu on aina adoptiossa periaatteena, eikä vanhempien tarve saada lapsi. Adoptiolapsetkin ovat ihmisiä joilla on omat tarpeet, ei niin että ihmiset vaan adotpivat orpolapsen ulkomailta kun eivät jaksaneet lapsettomuushoitoja.

Rupee heti harmittaa kun ihmiset ei ymmärrä että adoptio ei ole mikään helppo ja yksinkertainen juttu kenellekkään. Tein juuri kandin liittyen adoptiolapsiin ja näin ollen aihe tullut tutuksi.

Kiitti blogista, se on mielenkiintoinen ja hyvä kirjoitus vaikkakin se on jokseenkin suppea.

Desire Nyman

Kiitos kommentista! Sait puettua sanoiksi juuri sen minkä itsekin halusin sanoa. En tiedä adoptiosta sen enempää mitä nyt googlen kautta sain pengottua, joten kirjoitin miksi adoptio ei sovi meille tällä hetkellä. Enkä myöskään usko että jaksaisin adoptiorumbaa heti perään jos lapsettomuushoidot eivät tuota tulosta, koska kuten sanoit adoptio ei ole mikään ”vaan” juttu 🙂

Avatar

En tiedä tuliko sun edelliseen postaukseen jotain riitaa tän sijais-/adoptiolapsi kommentin jälkeen kun mun kommentti ja se kommentti johon vastasin oli näköään poistettu? Kommentoin siis itse, että adoptoiminen ei ole aina niin yksinkertaista ja mukavaa kuin monet luulee, enkä siis tarkoittanut sitä mitenkään negatiivisesti sinua kohtaan. 🙂 Olen siis itse täysin adoption kannattaja, mutta monet adoptiota tuputtavat eivät tunnu tietävän mitään siitä miten vaikeaa adoptointi voi olla ja miten yleisiä etenkin kansainvälisen adoption kautta tulleen adoptiolapsen kasvuun ja identiteettiin jopa aikuisiällä jatkuvat ongelmat ovat. Hyvä postaus joka tapauksessa!

Desire Nyman

Mä en ainakaan oo postanu, itseasiassa vastasin ihan hirveän pitkän litanian 😀 Joko hän on itse poistanu tai sit on jotain teknisiä ongelmia 🤔 mutta joo, olen todellakin samaa mieltä. Adoptio ei ole mikään ”vaan” juttu 😀 Sitä adoptiota esitetään yleensä siihen sävyyn että se olisi helppo ratkaisu, vaikka se ei todellakaan ole

Avatar

Plus mahdollisen adoptiovanhemman aiemmin sairastettu vakava sairaus pahimmillaan estää koko prosessin. Eli jos taustalla on syöpää niinkuin meilläkin niin ei välttämättä voi adoptoida vaikka haluaisi

Desire Nyman

Joo siis apua, en tiennyt millaisia vaatimuksia adoptiovanhemmille asetetaan. Jopa ykköstyypin diabetes on esteenä joissakin tapauksissa, vaatimuslista riippuu ilmeisesti mistä maasta adoptoidaan 😳 joten joo, meille se ei edes onnistuisi syövän takia. Mikä sinänsä on mielestäni tyhmää, koska se on sellainen juttu joka voi tulla kenelle tahansa jossain vaiheessa elämää.

Avatar

Mua aikanaan loukkasI nämä adoptiokommentit aika pahasti, kun kävin kaverin luona, jolla oli tuolloin reilu puolivuotias biologinen vauva. Itsellä oli ollut keskenmeno vajaata vuotta aiemmin. Uutta raskautta ei kuitenkaan kuulunut ja olin just tullu gyneltä jossa puhuttiin näistä kuvioista. Kerroin sit oman tilanteen ja että gyne oli hyvin positiivinen näkemyksissään uudelleenraskautumisesta. Kaverin suora kommentti oli vaan että ettekö ole harkinnut adoptiota? Silloin tuntui että ois puukolla pistetty. No, kaveri ei kovin empaattinen ole muutenkaan. Onneksi sittemmin neitejä on siunaantunut kaksi.

Adoptio ja sijoituslapset on isoja juttuja ja hattua nostan niille, ketkä tuon prosessin läpi käy. Mutta tosi varovainen noissa ehdotuksissaan sais kaverit olla. Voi tuntua todella kurjalta.

Avatar

No joo, vähän tökeröä ajatella että adoptio tai sijaisvanhemmuus olisi jotenkin helpompia tai oikeampia vaihtoehtoja tietyssä tilanteessa ”hankkia” lapsi. Mun serkulla on Kolumbiasta adoptoitu lapsi jota odottivat monta vuotta ja rahaa meni tuhansia, ja jotain toista kautta prosessi tökkäsi aiemmin johonkin kuukausituloihin/ikään/koulutukseen tms. mikä on sikäli ihan käsittämätöntä mitä adoptiovanhemmilta vaaditaan kun muuten voi lisääntyä kuinka vaan jos sattuu olevan sopivan hedelmällinen…
Poikani luokalla taas on lapsi, jonka äiti on kuulemma vankilassa ja on siksi asunut sijaisperheessä suunnilleen koko ikänsä, sikäli karua että varmaan koko koulu tietää asian. Itse kovasti haluaisin sijaisperheeksi JOS olisin sitä mieltä että rahkeet riittäisi, todellisuudessa tiedän että en pysty kun olen sellaiseen liian herkkä ja oma erityislapsi on tosi paljon aikaa ja huomiota vievä.
Tsemppiä, jokaiselle on paras se itsestä oikealta tuntuva tie vanhemmuuteen!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä