desire nymark - Banneri

Minut kutsuttiin Yle Perjantain keskusteluohjelmaan viime viikolla. Aiheena oli miten sukupuoli vaikuttaa kasvatukseen. Meillähän oli norovirus, joten en jaksanut osallistua ja näin rehellisesti meidän kesken niin en uskaltanut. Puhuminen suorassa lähetyksessä ja vieläpä yleisön edessä hirvitti. Muutenkin tämä sukupuolineutraalisuus aiheena pelotti, koska tämä herättää niin kiivasta keskustelua.

Sukupuolisensitiivisyys on mielestäni hieno asia. Siinä käytetään sanoja tyttö ja poika, mutta sukupuoli ei määrittele sinua ihmisenä. Poika voi käyttää vaaleanpunaisia vaatteita, poika saa itkeä ja olla herkkä, poika voi olla rauhallinen yksilö ja tyttö vilkas. Tytöistä voi tulla palomiehiä ja johtajia, tyttöjen ei ole pakko käyttää mekkoja jne. Melko loogista eikö, tälleen 2019. Sukupuolineutraaliudessa ei puhuta tytöistä ja pojista, vaan lapsista tai hän, ruotsiksi hen. Suositaan enemmän neutraaleja värejä kuten beigeä ja harmaata. Se että tyttö käyttää sinisiä vaatteita ja leikki autojen kanssa on ihan ok ja se että poika käyttää mekkoa on ihan ok. Valitettavasti olen huomannut että jos tyttö taas käyttää mekkoja ja poika leikki autojen kanssa niin se ei ole ihan yhtä ok.

Oikeus päättää itse

Meillä on näihin asioihin vähän oma ote. Uskon vahvasti siihen että vanhempi näyttää lapsille esimerkkiä ja että se oma suhtautuminen esimerkiksi homoseksuaaleja tai transihmisiä kohtaan on tärkeämpi kuin neuvolakortin väri, oli se sitten vaaleanpunainen tai keltainen. Korostetaan sitä että lapsella on oikeus valita. Meidän kaksivuotiaalla taaperolla on jo ihan omat näkemykset minkä lautasen hän haluaa tai minkä paidan. Eikä valinnan tarvitse olla radikaali, tyyliä sininen paita vai pinkki röyhelömekko, vaan ylipäätänsä se että lapsi saa valita vaikkapa keltaisen mikkihiiri paidan ja punaisen pikkumyy paidan välillä. Se on silti oma valinta.

Pieni vauva ei tietenkään vielä osaa valita itse, mutta en myöskään usko että pientä vauvaa kiinnostaa bodyjen värit. Minä menin sieltä mistä aita on matalin, eli otin vaatekaapista sen vaatekappaleen joka tuli ekana vastaan. Elettiin aika tiukalla budjetilla Bellen kanssa, joten aika paljon ostin käytettynä. Yleensä ostin vaatepaketteja, syynä siihenkin oli laiskuus. En vaan yksinkertaisesti jaksanut shoppailla, eikä sillä ollut mitään väliä minkävärisiä vaatteita sieltä tuli, kunhan ne olivat hyväkuntoisia. Vauvan kanssa se tuppaa muutenkin menemään niin että vaihdetaan paitoja ja bodyja melko tiuhaaseen tahtiin päivän mittaan. Siinä keretään usein käymään läpi koko väriympyrän värit jos harjoitellaan syömistä.

Belle valitsee itse vaatteet, mistä lautasesta hän haluaa syödä, mitkä petivaatteet laitetaan ja millä hän haluaa leikkiä. Kukkatapetti oli myös neidin oma valinta. Sillä tavalla ollaan myös vältetty uhmaraivareita. Onhan meilläkin rajat, sään mukaisesti pitää pukeutua mutta eipä sillä ole väliä minkä värisiä vaatteita käytetään. Käytännöllisistä syistä käytetään harvoin mekkoja. Välillä Bellellä on mekkopäivä, joten satunnaisesti käytetään mutta aika nopeasti Bellellä menee hermo helmaan joka on tiellä. Välillä meiltä kysytään jos Belle on tyttömäinen tyttö vai poikatyttö, mutta se riippuu niin päivästä. Joinakin päivinä käytetään työhousuja ja snickersin hupparia ja leikitään työkalujen kanssa, sitten taas siirrytään vaaleanpunaisiin röyhelöhärpäkkeisiin ja hoivataan nukkea. Tai sitten hoivataan nukkea snickersin työhousuissa, riippuu päivästä.

Värit ovat vaan värejä 

Ärsyttää jotenkin se käsitys että värit näkyisivät pelkästään vaatteissa. Oikeastihan niitä värejä löytyy joka paikasta. Leluissa, sisustuksessa, lautasesta, lusikoista ja haarukoista, nokkamukista, vanhempien vaatteissa. Minä käytän sinisä ja vihreitä vaatteita välillä, Andreas taas  välillä vaaleanpunaisia. Ei siinä ole mitään outoa. Meidän sisustuksessa löytyy harmaata, vaaleanpunaista, vihreää, sinistä. Andreas osaa tehdä kotitöitä ja osallistua lastenhoitoon ihan samalla tavalla kuin minäkin, eikä mies aina ole se joka maksaa. Yhdessä tehdään ruokaa ja välillä katsotaan yhdessä Top Gearia. Ei auto ohjelmat ole pelkästään miehiä varten.

Jeffree Star ei ole ikinä kertonut onko hän nainen vai mies, mutta mitä väliä. Mitä enemmän asioista puhutaan sitä enemmän niihin tottuu ja minun mielestä tämä on ”jo” ihan normaalia, että ”selkeetä sukupuolta” ei ole. Mutta se että joku ei halua asettaa itsensä lokeroon, eikä kerro julkisesti olevansa nainen tai mies ei tarkoita että minä en saisi kertoa olevani nainen. Oma valinta on just se, että tyttö saa leikkiä autoilla TAI olla tosi tyttömäinen, tai sitten jotain siltä väliltä. Mitä jos tyttö nimenomaan haluaa leikkiä prinsessaleikkejä ja käyttää röyhelömekkoja? Mitä jos autot eivät kiinnosta? Pitäisikö häneltä sitten kieltää ne perinteiset tyttömäiset asiat, koska ne ovat ”niin stereotyyppisiä” ja väkisin tuputtaa sinistä ja vihreetä ja beigeä?

Tytöillä on pimppi ja pojilla on pippeli

Belle on jo kysynyt miksi hänellä ei ole pippeliä. Andreas vastasi vaan että hänellä on pippeli mutta äidillä ja Bellellä on pimppi, ei sen kummallisempaa. Ei tehdä asioista mitään suurta numeroa, vaan pyritään siihen että reaktio aina olisi mahdollisimman neutraali. Kerrotaan kyllä että sinä olet tyttö, mutta ei ohjailla millainen tyttö hänen pitäisi olla. En koe sitä saavutuksena jos Belle käyttää raksavaatteita tai leikkii autojen kanssa. Jos korostaisin sitä asiaa jollain tavalla että ”onpa kiva kun poikienjutut kiinnostavat” niin sekin olisi ohjaamista. Silloin vaan kääntäisin stereotypiat väärinpäin.

Minä olin ilmeisesti varsin neutraali lapsi. Päätin jo taaperona että musta on mun lemppariväri, jonka ansiosta en suostunut käyttämään mitään muuta paitsi mustia vaatteita. Minulla oli tyttö ja poikakavereita, löytyi nukkekotia mutta välillä olin myös isoveljen kanssa autotallissa ruuvaamassa autoja ja mopoja. En ole kokenut että minun pitäisi olla tietynlainen pelkästään sen takia että olen nainen. Menkkakivuista kyllä kärsin, jopa siihen pisteeseen saakka että lamaannun kivuista ja olen väsynyt ja kalpea haamu runsaan vuodon takia. Silloin kyllä muistan olevani nainen, mutta siihen vaivaan ei auta siniset paidat tai ammattivalintana putkimies tai raksamies. Siihen auttaa tampoonit ja särkylääke, sekä ymmärtäväinen puoliso. Biologisia eroja on naisten ja miesten välillä, mutta sille ei voi mitään.

Emme tuputa, emmekä kiellä

Tällä hetkellä Bellellä on prinsessa vaihe. Röyhelöt, pitsi, pinkki sekä kukkakuosi on ollut suosiossa. Se ei silti tarkoita että en olisi sukupuolisensitiivisyyden puolesta, se vaan tarkoittaa että Bellellä on tällainen vaihe tällä hetkellä ja neiti saa itse valita. En tuputa enkä kiellä. En myöskään näe mitään syytä, miksi vanhempien olisi pakko ostaa sekä nukke että auto, tai että sallitaan pelkästään ”neutraaleja värejä”. Värit ovat vaan värejä jos niitä pidetään sellaisina, eikä ihmisillä ole varaa ostaa tuplasettiä joka kerta pelkästään sen takia että olisi feminiininen sekä maskuliininen vaihtoehto tarjolla. Eihän sellaisella tavaramäärällä muutenkaan olisi mitään järkeä. 

Välillä minusta tuntuu että lapset osaavat käyttäytyä, mutta aikuiset moittivat ja nokkivat toisten kasvatusmenetelmiä. Välillä me aikuiset ylianalysoidaan asioita ja teemme niistä ydinfysiikkaa. En koe sitä outona jos nainen käyttää sinisiä vaatteita tai mies vaaleanpunaisia. En järkyty jos roskakuski on nainen tai neuvolatäti mies. Tiedän että isät osaavat hoitaa lapsia ja kotitöitä ihan siinä missä äitikin. Se että toinen on uskovainen, vegaani, lapseton, absolutisti, homoseksuaalinen, ulkomaalainen tai androgyyni ei tarkoita että emme tulisi toimeen. Se että toinen on erilainen ei tarkoita että minun pitäisi olla. Se ei myöskään ole minulta pois. Kunhan kunnioitetaan toisiamme niin näillä asioilla ei ole mitään väliä.

Haluan vielä korostaa että en missään nimessä koe että meidän tapa olisi ”ainoa oikea”, tai että neutraaleissa väreissä tai ”hen” sanassa olisi mitään väärää. Me vaan mennään tällä linjalla koska se sopii meille. Erilaisuus on kaunista, mutta niin on se ”tylsä, tavallinen ja perinteinen”kin. Eikä minulla oikeastaan ole mitään tosi jyrkkää mielipidettä tästä asiasta. Jokainen tekee miten parhaaksi näkee. Kertokaa toki omat mielipiteenne, ehkä minunkin mielipide tässä kehittyy vuosien varrella. Bellehan on vasta kaksivuotias, joten vielä on aikaa avartaa katsetta tämän asian suhteen. 

Kommentit (16)

Se on juuri näin.

Olen samaa ikäluokkaa Maria_81 kanssa ja hänen kommenttinsa voisi olla minun kommentti.

Minulla on 5 v pinkkiä ja prinsessaa rakastavaa tyttö. Hänelle ei ole tuputettu mitään ja saa olla juuri sellainen kun on. Hän on aika hurja ja kovapäinen lapsi esim serkkuihinsa verrattuna. Kun hän kasvaa, olen antanut isälleen yhden tehtävän. Haluan, että lapsi oppii ajamaan maatalouskoneita. Isällään on sisaruksia, mutta heistä vain pojat on opetettu käyttämään nuorena koneita. Jos meidän tytöllä on kiinnostusta, niin olisi mielestäni hienoa jos hän osaisi konehommat. Tähän asti hän on viihtynyt hyvin traktorin kyydissä.

Tämä “Valitettavasti olen huomannut että jos tyttö taas käyttää mekkoja ja poika leikki autojen kanssa niin se ei ole ihan yhtä ok.” Kiteyttää sukupuolineutraalin kasvatuksen puolesta vouhkaavien näkemyksen 😉

Hyvä kirjoitus kaikkiaan 👏

Kiitos! Tosi kiva nähdä miten suurin osa otti tämän postauksen oikealla tavalla 😀

Tosi hyvä aihe ja kivasti kirjoitettu!
Usein tuntuu että tämä sukupuolineutraalius on otettu esille vaan että saisi kiistellä ja jotenkin korostaa sitä omaa valintaansa. Mikähän siinä on että ihan kaikesta saadaan tehtyä vastakkainasettelu ja lopputulos on että toiset vanhemmat tekee ihan väärin…
Meillä ei osata varoa tyttö- ja poika- sanoja eikä puututa lapsen puheeseen pojista ja tytöistä. Meillä on ollut pienen pojan mekkovaihe ja nyt hän inhoaa vaaleanpunaista, kumpikin on ok. Jotenkin haluaisin korostaa enemmän vapautta valita kuin niitä tyttöjen ja poikien juttuja. Alle 5-vuotiaalla kaveritkin on ne kenen kanssa leikit sujuu eikä sukupuolella näytä olevan väliä, temperamentilla enemmän.
Meidän poika innostui autoista tosi aikaisin ja ilman että niitä edes kotona oli. Hölmistyin ja koitin tarjota muutakin leikkiä mutta eihän ne kiinnostaneet. Enää en koittaisi ohjailla vaan antaisin olla. Kiva kun on asioita jotka kiinnostaa.

Oon kyllä sun kanssa ihan samaa mieltä. Itse 80-luvun alussa syntyneenä ja ilmeisen ”pullossa” kasvaneena en ymmärrä ollenkaan tätä nykyajan vouhotusta sukupuolineutraaliudesta. Kyllä minä pienenä leikin ihan sujuvasti barbeilla ja myös pyssy- ym. muita leikkejä poikien (ja tyttöjen) kanssa. Itse halusin sitten aloittaa ratsastusharrastuksen, ei mua kiinnostanut yhtään ns. poikien harrastukset. Mutta siis aivan itse olen mielenkiinnon kohteeni valinnut, ei vanhemmat tai muutkaan ohjanneet tiettyyn muottiin.
Sitä siis ihmettelen, että missä kohtaa tästä on nyt tullut ongelma, että väkisin pitäisi tyttöjen olla kiinnostuneita poikien jutuista ja toisinpäin?

Itselläni on 7v. tyttö ja 3v. poika, ja kyllä se tyttö vaan haluaa leikkiä poneilla ja nukeilla, poika taas on ollut ihan pienestä asti kiinnostunut niistä autoista ja koneista, ilman erillistä ohjaamista mihinkään tiettyyn asiaan. Ja en kyllä usko, että pientä lasta edes voisi pakottaa leikkimään jollakin, mikä lasta itseään ei kiinnosta.

Tuntuu, että tämä on nyt tällainen first world -problem; kun ei oo suurempia ongelmia, niin keksitään sitten sellaisia.

Kiinnostaisi kuulla enemmän adoptiopostauksen kommenteissakin esille tulleeseen lapsen hankkimisen ajankohtaan liittyen. Lähinnä siis tarkemmin sun ja Andreaksen ajatuksia siitä, mistä tiesitte, että teidän parisuhde on siinä pisteessä, että olette valmiita yhteisen lapsen hankintaan, ja mihin uskotte yhteisen lapsen vievän teidän parisuhdetta. Itsellekin ajankohtainen aihe niin olis ihana nähdä video/postaus aiheesta :)<3

Voidaan toki tehdä 😄 luulin että tämä on sellainen aihe joka ei kiinnosta ketään 😀 ♥️

Seksuaaliterapeutin mieltä lämmittää! Hieno kirjoitus! Mukavaa kevättä!

Kiitos, kiva kuulla 🤗 ja kiitos samoin!

Olen hyvin samaa mieltä kuin sinäkin.

Olin itse pitkään ainut tyttö isossa serkku/sisaruslaumassa, leikin siis paljon niitä ”poikien juttuja”, mutta seuraavassa hetkessä oli nukkeleikit meneillään. Vaatteissa on ollut mekkokausia ja ei-todellakaan-mekkoa -kausia, ihan mielen mukaan. Tuntuu, että olen saanut jo silloin 80-luvulla nykyaikaisen sukupuolisensitiivisen kasvatukset, olen saanut vapaasti mennä oman mielen mukaan leluissa, leikeissä, vaatteissa, väreissä ja harrastuksissa. Silti olen mennyt tyttöjen puolelle pukuhuoneissa ja myöhemmin nauttinut naiseksi kasvamisesta.

En jaksa ehkä pohtia tällaisia asioita liian pitkälle, mennään asioissa sieltä miten ne luonnikkaimmin sujuu.

Olen kans miettinyt tätä samaa että mun vanhemmat antoivat tällaisen sukupuolisensitiivisen kasvatuksen jo 90-luvulla, eli ei tämä oo mikään uusi juttu 😀 Äiti oli uratykki, veti pitkiä päiviä ja iskä tykkäs ruuanlaitosta ja helui ympäri kämppää moppi kädes. Mulla oli sininen huone enkä edes ikinä kyseenalaistanut sitä asiaa. Harrastettiin yhdessä ratsastusta mun veljen kanssa junnuina eikä ikinä käynyt mielessä että se olis ”tyttöjen harrastus” 😀 Ehkä näitä asioita ei kannattais ylianalysoida niin paljon, koska eihän tämä nyt ole mikään uusi juttu. Jostain syystä tämä aihe vaan on näkynyt mediassa tosi aktiivisesti viimeaikoina

Pointsit sukupuolisensitiivisyyden käsitteen tuomisesta esille, lämmittää vanhan tyttötyön tekijän mieltä.

Kiitos, kiva kuulla että tykkäsit postauksesta 🤗

Aamen 👍 Lapsella on oikeus sukupuoleen, mutta ei nykymaailmassa kuulu rajata, mitä tietty sukupuoli tarkoittaa.

Juuri näin 👍🏻 En uskaltanut mennä telkkariin kertomaan mun omat mielipiteet tästä aiheesta, mutta näin blogissa uskalsin nippa nappa. Luotan siihen että ihmiset ei pompi ruudun läpi 😂

Tosi kiva et viihtyy traktorissa 😍 toi on kans sellainen taito että jos asuu maalla niin ei ainakaan ole turha taito! 😀 En oikeasti tajua miten tästä aiheesta jankataan ja vänkätään ja känkätään niin paljon. Sukupuolisensitiivisyys ei todellakaan ole mikään uusi juttu, senhän moni on sanonutkin täällä kommenttikentässä 😄

Vastaa käyttäjälle Desire Nyman Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X