desire nymark - Banneri

13 on mennyt ja huomenna saan tehdä raskaustestin. Ei tarvitse hengitystä pidätellä, kun kerta voimakas vuoto alkoi piinapäivä 7. Vuoto on jo loppunut, muttta kyseessä oli ihan selkeät menkat alavatsakipuineen. Tiedän että jotkut ovat saaneet ”valemenkat” ja silti olleet raskaana, joten lugesteron on edelleenkin käytössä, mutta en halua aiheuttaa itselleni tuplapettymyksen joten olen jo valmis ilmoittautumaan itseni pakastealkionsiirtoon.

Piinapäivät ovat todellakin piinaa ja ovat saaneet aikaan melko voimakkaita tunteita.  Munasolukeräyksen jälkeen koin voimakasta surua, enkä tiedä miksi. Minua vaan itketti, ihan joka ikinen asia ja vannoin Andreakselle että en ikinä enää tee IVFää. Jos ei nyt jää mitään alkioita niin annetaan olla. Nyt pari viikkoa myöhemmin olen taas positiivisempi ja tiedän että voisin jopa ryhtyä uuteen IVF-kierrokseen. Onneksi meidän ei tarvitse, koska pakkasessa on ainakin 10 blastoa. 10 mahdollisuutta raskauteen. 

Maaliskuu meni tosi nopeasti, koska hoidot ovat vieneet niin paljon aikaa. Ollaanhan me keretty vaikka ja mitä, mutta jotenkin tuntuu ihan siltä että eihän tässä ole tapahtunut mitään. Ollaan käyty naistenklinikalla 3 kertaa, piikitetty Gonal-Fää, Fyremadelia ja Ovitrelleä. Minulla oli VTI johon söin antibiootti kuurin. Samana päivänä kun VTI puhkesi menin Pasilaan hoitamaan yhtä duuni-juttua 2 tunnin yöunilla. Minulle puhkesi POD-ihottuma. Tehtiin punktio sekä siirto, kävimme risteilyllä, maalasimme meidän eteisen, Belle oli kipeä, mulla oli voimakasta vuotoa 4 päivää ja eilen minullekin iski flunssaa ja kuumetta. Jospa Huhtikuu olisi rauhallisempi. 

Luultavasti joudumme pitämään välikierron, koska tämä taitaa olla Naistenklinikan käytäntö. Odotellaan siis taas. Jonot nostavat verenpainetta, koska kohta on kesä ja naistenklinikan kesäsulku, joka on ekstrapitkä tänä vuonna. Siellä tehdään vissiin taas jotain remonttia. Googlesta löysin tutkimuksen, missä todettiin että pakastealkionsiirrolla on parempi onnistumisprosentti kuin tuoresiirrolla. Siinä mielessä en yhtään ihmettele, koska ennen tuoresiirtoa rääkätään kehoa lääkkeillä, tehdään punktio ja stressitasot ovat melko korkealla. 

Kirjoittaminen kun olet myrskyn silmässä on välillä melko vaikeaa, koska en halua valittaa liikaa. Silti tunteet ovat erittäin voimakkaita ja välillä tekisi mieli huutaa ja itkeä. Kuten esimerkiksi eilen, kun erään lapsettomuusryhmään linkattiin HSän artikkeli sukupuolipettymyksestä. Siinä kerrottiin että pettymys lapsen sukupuolesta voi olla erittäin voimakas, jopa lapsettomuuteen rinnastettavissa. Jokaisella on oikeus omaan suruun ja ymmärrän että lapsen sukupuoli voi olla joillekin tosi tärkeä asia, vaikka itselläni ei ole mitään väliä. Mutta ei sitä voi verrata lapsettomuuteen. Meinasin jo vetää aamukahvit väärään kurkkuun. 

Nyt on sitten se helvetin aprillipäiväkin. Kaikki narraavat olevansa raskaana. Onpa kiva. Nykyään ymmärrän miksi lapsettomuudesta kärsivät saattavat vaikuttaa katkerilta. Ei, se ei ole meiltä pois jos joku muu on raskaana. Mutta kyllä se tuntuu. Kyllä se herättää tunteita ja kysymyksiä. Silloin kun mun vuoto alkoi makasin sängyssä ja itkin. Kysyin Andreakselta miksi lisääntyminen pitää olla näin vitun vaikeeta. Todettiin että elämässä ei voi saada kaikkea. Olemme erittäin onnellisia, tämä on ainoa asia joka ”puuttuu”. Tämä on meidän ainoa ongelma, ainakin tällä hetkellä. Oikeasti meidän pitäisi olla kiitollisia. Olemme saaneet elämästä kaiken muun, paitsi tämän. Mutta onneksi tällekin asialle saattaa löyty ratkaisu, lääketieteen avulla.

Kommentit (8)

Heips, nyt kiinnostaa kaikki sisäpiirin tieto tuosta kesäsulusta. Tiedätkö siit miten pitkän on ja milloin alkaa? Me jonotetaan ivf:n suunnittelukäynnille, joka tietty kesäkuun puolivälissä eli eka hoito alkaisi sitten vasta kesäsulun jälkeen.. kun yritin sieltä kysellä tietoa siitä niin sanoivat vaan että alkaa heinäkuussa mutta ei mitään tarkempaa :E

Tästä on ollut puhetta lapsettomuusryhmissä että alkaisi heinäkuun puolessa välissä ja jatkuu syyskuuhun koska siellä on joku muutto/remppa. Mutta en siis ole ihan varma, itse en ole kysynyt asiaa 😀 Onpa törkeetä että ette saa kunnon vastausta jos ootte kysyny! 😕

Syyskuuhun :O voi apua. Olin henkisesti varautunut odotukseen elokuuhun saakka, mikä sekin tuntui pitkältä (maaliskuussa saatiin aika suunnittelukäynnille), mutta syyskuu kuulostaa nyt ihan järkyttävältä..

Moikka!

Oon seurannut näitä teidän lapsettomuudhoitoja ja ei voi muuta toivottaa kun onnea matkalle, toivottavasti vielä tärppää.❤ aiheeseen viitaten, toivottavasti et loukkaannu, mutta mielenkiinnosta kysyn, että jos joku pitkäaikainen läheinen ystäväsi tulisi raskaaksi ”helposti”, voisitko silti myötäelää hänen raskauttaan ja vauvajuttuja? Kysyn, koska itse odotan nyt toista lasta parin vuoden sisään ja raskautuminen on käynyt suht nopeasti kun olemme antaneet luvan. Kuitenkin tiedän parin ystävän kärsivän lapsettomuudesta / vaikea raskautua, ja he ovat katkaisseet sitten välit kokonaan minuun.. toista mietimme esikoisen kummiksikin. Ja ei, en ole hehkuttanut heille suoraan raskauksia, mutta toki instassa esim.näkevät kuviani ja toki asiaa nyt ei voi sivuuttaakkaan kokonaan.. suren päättyneitä ystävyyksiä, vaikka toki ymmärrän tavallaan myös katkeroitumisen… eli kysymykseni oli, katkaisisitko välit hyvään ystävään lapsettomuuden tuoman surun takia?

Kuulostaa aika hurjalta 😳 Toisen raskaus ei ole meiltä pois enkä toivoisi lapsettomuutta kenellekään! Minulla on lähipiirissä pari jotka on raskaana ja pari jotka saivat vauvan just silloin kun meidän lapsettomuushoidot alkoivat. Andreas sai jopa kummitytön ja oltiin iloisia heidän puolesta ☺️ Jos on tullut semmoinen ahdistunut fiilis koska ”kaikki ovat raskaana” olen kertonut ihan avoimesti että olen tosi iloinen puolestasi, mutta surullinen mun oman tilanteen takia. Raskaus pitäisi olla iloinen asia ja välillä mulle on tullu huono omatunto siitä että en saa sellaista ”AIVAN IHANAAA!!! 😍” fiilistä. Kaikki ovat ymmärtäneet mun fiiliksiä ja reaktiota heti kun olen kertonut asiasta. Keskustelu on siinä kaiken A ja O. Tosi ikävää että sulle on käynyt näin, kyllä ystävän pitäisi osata olla onnellinen sinun puolestasi! Tsemppiä loppuraskauteen 😍♥️

Kiitos paljon! Sun suhtautuminen vaikuttaa tosi järkevältä ja kypsältä, myös toi omien tunteiden sanominen, että harmittaa omasta puolesta olisi mulle ainakin tosi ok. Nyt vaan välillä hormonihuuruissa tunnen jopa syyllisyyttä siitä että meille raskautuminen on ollut helppoa.. vaikka ihan hullua, kuten sanoit, ei se ole keneltäkään muulta pois.

Ja harmi että nyt tuli nega, hienosti tunnut siihenkin kyllä suhtautuvan. Kyllä se plussa sieltä vielä varmasti tulee ja se varmaan tuntuu tuommoisen matkan jälkeen niiiiiin sairaaaan hyvältä. 😍❤

Voi, te ootte niin vahvasti mukana! 😍♥️ testi näytti puhdasta negaa, kuten arvelinkin. Siinä mielessä ihan ok fiilikset, koska käsittelin tätä pettymystä jo siinä vaiheessa kun vuoto alkoi. Nyt vaan nokka kohti pakastealkion siirtoa! ♥️

Vastaa käyttäjälle Desire Nyman Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X