Mielenkiintoiset keskustelut taaperon kanssa

Teksti

Belle on kohta 2,5 vuotias ja hänellä on ollut oikea spurtti kasvun ja kehityksen kanssa. Hän oppii jotain uutta joka päivä ja hänestä on tullut tosi utelias pieni neiti. Koko ajan kysellään että ”miksi?” ja ”miten?”. Hänellä on vahvat visiot mutta kärsivällisyys ei ole kehittynyt ihan yhtä nopeasti, joten välillä huudetaan ja räyhätään jos asiat ei ihan heti onnistu.

Viime viikolla Belle kysyi miksi mofa on niin väsynyt koko ajan. Vastasin että hän on kipeä, jonka seurauksena Belle halusi tietää miten ja miksi hän on kipeä. Yritin selittää että hänellä on kasvain nimeltään syöpä, jota leikataan pois. Belle ihmetteli jos hän voi saada mofan ”kasvin”. Yritin vääntää ja kääntä että tämä ei ole mikään perinteinen kukka tai puu, vaan sellainen ruma kasvi jota ei voi pistää kukkaruukkuun. Belle tokaisi että hän nyt kuitenkin haluaa sen kasvaimen sitten leikkauksen jälkeen, eikä hän nähnyt syytä miksi ei koska ”äidilläkin on rumia kukkia”. Ruukkuvalinta on jo valmis.


Kaupassa Belle selostaa kovaan ääneen mitä hän näkee ja mitä pistetään kärryyn, sekä kertoo kaikille vastaantulijoille että ”tässä on Babba” ja ”tässä on Mamma”. Näin muuten kauppareissut menevät yllättävän hyvin (kop kop, koputtaa puuta). Odotellaan siis vielä niitä ensimmäisiä itkupotku raivareita. Nukkumaan meno on myös asia joka menee yllättävän hyvin, vaikka Belle väkisin yrittää neuvotella itsellensä hyviä diilejä. ”Jos menen kiltisti nukkumaan saan tulla mukaan töihin Babban kanssa” tai ”Jos menen kiltisti nukkumaan mennään mummolaan huomenna”. Jos hänelle luvataan jotain, niin hän kyllä muistuttaa asiasta heti aamulla.


Ensimmäiset suomenkieliset sanat ovat jo käytössä. Moi, koira ja hali. Sinänsä jännää koska vaikka me puhumme suomea Andreaksen kanssa esim kaupassa, puhelimessa, vlogeissa ja katsomme muumeja suomeksi, en jotenkin osanut arvata että Belle haluaa käyttää suomenkielisiä sanoja. Puhumme aina ruotsia hänelle, koska minun mielestäni se on tärkeetä että äidinkieli kehittyy ensin. Mutta onhan se toki kivaa että neiti haluaa oppia ja että hän on kiinnostunut. Välillä vaan tulee sellaisia kysymyksiä joihin en osaa vastata. Katsottiin luontodokkaria kaloista, missä näytettiin lentäviä kaloja. Niillä oli siis siivet. Hirveä ulina että ”MIKSI?! Eihän kalat lennä! Linnut lentää!”. Niin no, äiti ei oikein tiedä. Kysytään Babbalta.

Välillä tunnen haikeutta, koska aika menee niin nopeasti. Jotenkin sen huomaa ihan eri tavalla kun on lapsia jonka kasvua saa seurata. Enimmäkseen tunnen kuitenkin ylpeyttä, koska tästä pikkutyypistä on tullut aivan hurmaava pieni ihminen. Kun mun niska meni jumiin ja jouduin syömään vahvoja lääkkeitä hän oli äärimmäisen ymmärtäväinen. ”Äiti toin sulle pillimehun” ja ”äitiiii, katsotaan muumeja niin saat levätä”. Meidän remontti on valmis ja Belle sai itse sisustaa oman huoneensa. Hänellä oli niin vahva oma visio mitä hän tarvitsee ja mitä hän haluaa, maalisävystä huonekaluihin. Olen keskittynyt sisustukseen ja Belle on ollut siitäkin tosi innoissaan ja todennut että ”onpa hieno taulu” tai ”onpa kiva pöytä”.

Iloitseminen pienistä asioista on niin hieno piirre, joka vähän tuppaa häviämään iän kanssa. Toivottavasti meidän pikkutyyppi pysyisi yhtä positiivisena ja iloisena vielä aikuisiälläkin. Andreas on välillä todennut että me ollaan niin ihmeellisiä Bellen kanssa, aina hirveän hyvällä tuulella mutta erittäin päättäväisiä. Iloitsemme pienistä asioista, kuten kahvista, pillimehusta tai pullasta. Vauva aika oli mielestäni ihana, vaaperovaihe aivan hirveä, mutta tämä vaihe joka meillä on nyt on paras tähän saakka.

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Voi ei miten söpö Belle on, mä en kestä 😍 ihan unelmatyttö❤️

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä