desire nymark - Banneri

Rikoin vahingossa seerumi-putelin eilen. Koitin huolellisesti siivota kaikki pienet lasinsirpaleet, mutta yksi pieni perkele oli ilmeisesti jäänyt huomioimatta ja onnistuin astumaan juuri siihen. Jalkapohjaan tuli komea haava, mutta onni onnettomuudessa, lasinsirpale ei jäänyt haavaan. Siinä olisi ollut melkoinen projekti poistaa sitä kotikonstein. En tajua miten voin olla näin kömpelö.

Aamu alkoi hirveällä huudolla ja itkulla, kun Belle oksensi. Pesukone on laulanut jo pariin otteeseen ja raasu on aivan loppu. Kuumetta ja oksennustauti, onpa ihana kombo. Tässä nyt odotellaan milloin helpottaisi, kun ei edes vesi pysy alhaalla. Sitten toivotaan tietysti myös että Belle olisi ainoa uhri. Kerran ollaan oltu norossa koko perhe, se oli kyllä melkoinen kokemus. Belle on saanut oman trampoliinin, uuden keinusetin ja hiekkalaatikon joten eilen puuhailtiin koko ajan. Tänään ollaan sisällä katsomassa sanaleikkejä ja juostaan ympäri kämppää oksennusämpäri kädessä.

Viikonlopuksi olisi vaikka minkälaista ohjelmaa, mutta jäädän kotiin potilaan kanssa. Emme halua tartuttaa muita ja kyllähän sitä kerkeää myöhemminkin. Pikkaisen tragikoomista kyllä, että meille iskee joku pöpö aina kun meillä on suunnitelmia. Tätä on sitä pikkulapsi-arkea. Toivottavasti tauti olisi selätettynä ennen meidän pakastealkion siirtoa, joka on maanantaina. En oikein tiedä miten oksennustauti vaikuttaa PASiin, mutta veikkaisin että keho saattaa olla vähän liian väsynyt kiinnittymistä varten.

Äitiyden myötä oppii arvostamaan sellaisia pieniä asioita, kuten pesutorni, pestävät päälliset sohvassa ja tekstiilipesuri. Kumppani joka jaksaa olla mukana auttamassa ja joka ei pelkää oksennusta ja pöpöjä. Pikkaisen kuitenkin nautin siitä, että Belle tarvitsee minua. Että hän huutaa minua, eikä Babbaa. Yleensä hän seuraa Andreasta kuin hai laivaa, heti kun Andreas pääsee töistä. Onhan toki Andreas paljon kiinnostavampi, hänen kanssa neiti pääsee ajamaan ruohonleikkuria ja käyttämään työkaluja.

Minulla on muuten uudet hiukset. Tämän te kyllä huomasitte jo postauksen alussa, mutta mutta. Väri vaihtui viimeisellä kampaamokäynnillä ihan yks kaks. Pitkään olen harkinnut tummempaa väriä, koska en enää jaksa vaalentaa mun hiuksia. En myöskään jaksa läträtä hopeashampoon kanssa. Kevytvärillä saatiin tällainen lopputulos aikaiseksi ja leikattiin taas huonoja latvoja pois melko rankalla kädellä. Väri tulee tästä vielä haalistumaan, mutta nautitaan tästä tummasta ainakin hetken. Jännää muuten miten kaikki värit aina tuppaavat vetämään punaiseen päin minulla. Miten kesäkuu on alkanut teillä?

Kommentit (12)

Hiukset on tosi kivat! Mäkin olen miettinyt samaa. Tämä raitaa raidan päälle alkaa jo kyllästyttämään…

Ihanat uudet hiukset, väri on mielestäni sinulle tosi luonnollisen värinen, istuu kulmakarvojen kanssa hhvin sekä täydellisesti pisamien kanssa.

Tsemppiä kurjaakin kurjemman taudin kanssa!

Ihana väri, sopii tosi hyvin! Millä värillä saa tuommoiset? 😍

Kiitos 🥰 voi vitsi, kysyn seuraavalla kerralla mun kampaajalta että mitä tököttiä mulle laitettiin 😀 Joku kevytväri se ainaki oli!

Tosi kivat hiukset sopii sulle!

Ompa kauniit hiukset!!

Voimia potilaan hoitoon.

Nätit hiukset! Mikä olikaan sun ihan oma väri?

Kiitos! ☺️ Ennen värjäämistä tyvi oli oma väri, laitoin vaaleita raitoja mut hiukset ei oikein kestäny vaalennusta enää IVFän jälkeen. En tiedä miks menivät niin huonoon kuntoon 🤷🏼‍♀️

Luin joskus jostain,että valkopippurit ehkäisisi mahatautia,ootko kuullut?

Tsemppiä teille hoitoihin ja toivottavasti Belle paranee pian,ja muut pysytte terveinä!

Juu, tämä kikka on jo käytössä! 😀 sormet ristis 🤞🏻😄💕

Voi ei, pidän peukkuja että Belle paranee nopeasti! Sopii tosi hyvin sulle toi tukka 🙂

Toivotaan et menis nopeasti ohi! :/ Äsken sai sentään vähän vettä ja mehua alas 🙈 ja kiitos 🥰

Vastaa käyttäjälle Sanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X