Fiilikset ennen pakastealkion siirtoa

Aika positiivisen ovistestin jälkeen on mennyt tosi nopeasti. Bellellä oli se oksennustauti, mutta onneksi meni nopeasti ohi. Lugesteronin aloitin perjantaina, annoksella yksi tabletti aamuisin ja yksi iltaisin. Nämähän ovat ne ihanat kapistukset joita kutsutaan tukilääkkeeksi ja jotka saattavat antaa raskausoireita. Pakko myöntää että olen ollut superväsynyt, mutta näin pikkulapsi perheessä se on ihan normaalia ilman tukilääkkeitäkin.

Huomenna meillä on aika pakastealkion siirtoon, joka on tosi nopea ja kivuton toimenpide. Koko toimenpiteelle on varattu 10 min. Vähän jännittää miten meidän alkiot kestävät sulatusta, mutta näihin asioihin emme pysty vaikuttamaan kuitenkaan, joten koitan olla ajattelematta koko asiaa. Siitä seuraa sitten piinaviikot ja raskaustesti tehdään kahden viikon päästä. Näin ainakin olettaisin. Pakastealkion jälkeen pitäisi ottaa mahdollisimman rauhallisesti muutaman päivän, niin että alkio kiinnittyy. Katsotaan miten paljon tässä saa levätä tämän pienen riiviön kanssa.

Andreaksella on ollut tosi paljon töitä ja on puskenut pitkiä päiviä. Onneksi Belle on tosi kiltti suurimman osan ajasta, mutta välillä iskee hirveä kiukkuraivo että missä Andi on ja että ”Bellekin haluaa töihin”. Viikonlopun aikana olen tehnyt suursiivouksen, vaikka motivaatio kyseiseen hommaan oli pakkasen puolella. Mielummin olisin viettänyt aikani auringossa, mutta toisaalta puhdas koti on ihana fiilis. Pesin mattoja ja sohvan päälliset, muuten oli sellainen perus pyyhitään pölyt, imuroidaan ja mopataan lattiat – projekti. Ei mitään konmaria sentään.

Fiilikset ovat aika rauhalliset. Kai tässä on ajan kanssa oppinut että näihin asioihin ei voi vaikuttaa, menee miten menee ja sitä rataa. Jos totta puhutaan, en edes tiedä miten reagoisin jos tekisin positiivisen raskaustestin. Koko asia tuntuu niin epätodennäköiseltä kahden pettymyksen jälkeen. Luulen että en pysty sisäistämään koko asiaa, sinä päivänä kun plussa pärähtää testiin. Jos pärähtää. Varaudutaan kuitenkin koko ajan siihen mahdolliseen raskauteen. Vastaamme juhlakutsuihin ”tullaan, jos ei olla hoidoissa ja jos Dessi voi hyvin”.

Raskausaika tulee luultavasti olemaan samanlainen kuin viimeksi Bellen kanssa. Pahoinvointia, väsymystä ja vuodelepoa. Ainakin olen varautunut siihen, ja tiedättekö se on ihan ok. 9 kuukautta on loppupeleissä melko lyhyt aika, ja tällä kertaa meitä on kaksi. Sen takia emme suunnittele menoja, kuten esimerkiksi reissuja. Jos raskausaika menisi tosi hyvin se olisi positiivinen yllätys, ja onhan se parempi yllättyä positiivisesti kuin pettyä.

Inseminaatiossa tapahtui ihan hirveästi, joten siitä oli helppo kirjoittaa. IVF oli myös tosi tapahtumarikas. Pakastealkion siirto on ollut tähän saakka ylivoimaisesti helpoin, mutta ei tässä tapahdu mitään. Yksi lääkärikäynti, ovistestejä, tukilääkkeet, siirto, piinaviikot ja raskaustesti. Sen takia kaikki blogipostaukset ovat turhanpäiväistä löpinää mun fiiliksistä nykyään. No, enää kaksi viikkoa niin siirrytään muihin aiheisiin!