Viimeinen piinapäivä ennen raskaustestiä

Tänään meillä on viimeinen piinapäivä menossa ja huomenna pitäisi tehdä raskaustesti. Yllättävän nopeasti kaksi viikkoa on kulunut! Olen ollut niin sairaan väsynyt, joten olen nukkunut sekä päikkäreitä että pitkiä yöunia. Nopeasti se aika menee nukkuessa. Ollaanhan me tietysti tehty paljon muutakin, mutta minä olen ollut porukan vaisuin yksilö, koska energiataso on ollut harvinaisen matala.

Turvotus on aivan jäätävä, jonka ansiosta on ollut aika tukala olo. Ruoka ällöttää, kahvi ällöttää, hajut ällöttää. Mieliala on myös ollut tasaisen huono. Lugesteron kuuri ehti jo loppua, mutta olo on edelleenkin sama. Eli huono. Minulla on melko pessimistinen fiilis ja tässä lähinnä odotan että menkat alkaisivat. Tässä kierrossa on ollut niin paljon stressiä ja säätöä, joten en jaksa uskoa että juuri tässä kierrossa muka tärppäisi. Menkkamaista jomotusta on ollut jo parisen päivää ja tamppoonit on aina mukana käsilaukussa.

Keskiviikkona meillä oli blogitreffit ja voi vitsi että meillä oli hauskaa! Siitä teen teille postauksen myöhemmin. Torstaina makasin sohvalla ja otin rauhallisesti, perjantaina mentiin viettämään juhannusta mun vanhempien luokse ja lauantaina nukuttiin taas pitkät päikkärit Bellen kanssa. Tänään käytiin uimassa, nyt grillataan ja sitten olisi taas tarkoitus tehdä suursiivous. Illalla sitten vähän paperihommia ja huomenna nokka kohti seuraavaa pettymystä. Uutta pakastealkion siirtoa ei kyllä keretä tekemään ennen naikkarin kesäsulkua, joten tässä tulee pieni hoitotauko ja katsotaan sitten uudestaan syksyllä.

Toivoisin nyt ainakin että tämä väsymys väistyisi. Minulla on vaikka minkälaisia projektejä kesken, kuten nyt esimerkiksi meidän piha ja talon sisustus joka on pahasti kesken. Tekemistä kyllä riittää. Siinä mielessä ihan hyvä, koska silloin unohdan kaikki pettymykset, hoidot ja vauvakuumeen edes hetkeksi. Toivottavasti teillä kaikilla oli oikein mukava juhannus! Huomenna tulen tänne raportoimaan mitä raskaustesti näyttää. Onko täällä muuten muita piinailijoita langalla? 🙂

Kommentit

15 kommenttia
Avatar

Grattis! Tuhannesti Onnea! Toivottavasti kaikki menee hyvin raskauden aikana. Nauti vaikka pelottaisikin ja olo on välillä kurja. Se on pian ohi ja kaiken sen arvoista. <3 🙂

Avatar

Täällä menossa vasta pp5, mutta perässä tullaan 🙂 väsymystä on ilmassa minullakin, mutta voi olla tosiaan hormoonit ja stressi mitkä väsyttää. Paljon olen jännittänyt teidänkin raskaustestin tulosta tässä matkan varrella ja todella kovasti toivon teille plussaa!

Desire Nyman

Mulle noi tukilääkkeet aiheutti jäätävää väsymystä! Ja stressi tietysti myös 😀 toivotaan parasta, meille molemmille ♥️

Avatar

Paljon tsemppiä ja onnea testin tekemiseen!
Täällä myös yksi piinailija, siirto oli torstaina joten meidän täytyy vielä odotella ja jännittää jonkun aikaa. 🙈

Desire Nyman

Kiitos, tsemppiä sinnekin ♥️ keksit vaan itsellesi jotain projektejä, niin aika menee nopeasti 😀 itse katsoin bad girls sarjaa netflixistä nyt piinaviikkojen aikana. Olin niin väsynyt että rahkeet ei riittäny muuhun 😂

Avatar

Apua miten Belle jaksaa aina olla noin pirteä instakuvissa? Näyttää siltä, ettei hänellä ole koskaan huonoa päivää 😁

Tsemppiä vielä koko perheelle!

Desire Nyman

Huonoa päivää ei kyllä ikinä ole, ihme kyllä 😀 en siis itsekään ymmärrä miten toinen aina jaksaa olla noin iloinen 😂 Välillä tulee sellaisia 10 min kestäviä kiukkukohtauksia, sit elämä taas hymyilee 😀

Avatar

Jännät ajat! Toivottaan kovasti sitä plussaa! 🤞🏻❤️
Meillä kans piinaavat päivät, perjantaihin mennessä pitäs mekat alkaa. Testiä en uskalla tehdä ennen sitä 🙈

Desire Nyman

Ai sielläkin piinaillaan! 🙈 Toivotaan plussaa meille molemmille! Minäkään en ole uskaltanut tehdä testiä! 😂♥️

Avatar

Täällä on myös toisen pas piinailija. Tosin tein kärsimättömyyttäni jo kerran negatiivisen testi liian aikaisin ja matto vedettiin jalkojen alta. Yritän nyt vielä olla positiivinen asiasta, mutta näyttää huonolta. Jatkuu taas syksyllä koska kesällä hoitoja ei tehdä! Huoh.

Desire Nyman

Kesäsulku on kyllä niin hermoja raastavaa! 🙈 Mutta toivotaan että onnistuisi, älä lannistu! Joskus plussa saattaa näkyä vasta sitten kun menkat ovat reilusti myöhässä ♥️

Desire Nyman

Oho, meillä on ihan sama aikataulu sitten! 😀 tsemppiä, toivotaan parasta! 🙌🏻🥰

Avatar

Täällä myös piinailija! PAS tehtiin torstaina joten vielä saa odotella aika kauan testiä.
Aikoinaan kun raskauduin hoidoilla esikoisesta, ei tullut mitään oireita mihinkään suuntaan ennen testipäivää. Ja kas kummaa, testi oli positiivinen! Ja on muuten näköjään tosi yksilöllistä miten lääkkeetkin vaikuttaa, mulla ei tule niistäkään mitään…muuta kuin luget on henkisesti ällöttäviä:D
Pidän teille sormia ristissä ja toivon isoja plussa- tuulia huomiselle!

Avatar

Minullakin PAS piinapäivät. Huomenna testipäivä hoten toivomme parasta. Toivottavasti meillä molemmilla onnistuu!

Avatar

Joko uskalsit tehdä testin? 😊

Vastaa käyttäjälle Desire Nyman Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä