Raskauteen olisi pitänyt olla iloisempi reaktio

Sain viestin yhdeltä seuraajalta, että minun ”laimeeta reaktiota” positiiviseen raskaustestiin ihmeteltiin ja analysoitiin lapsettomuusryhmissä. Itse en ole törmännyt tällaisiin keskusteluihin, mutta halusin nyt kuitenkin avata asiaa vähän enemmän. Aloitan sanomalla että kun puhutaan lapsettomuudesta tai lapsettomuushoidoista kaikki tunteet ovat sallittuja. Oli se sitten katkeruus, suru, viha, epätoivo, stressi, kateus tai mikä vaan.

Lapsettomuushoidot ovat monimutkainen prosessi, jonka aikana fiilikset saattavat heittää moneen otteeseen. Minä yritin väkisin pysyä positiivisena, puskin läpi hoitoja sillä asenteella että ”kyllä tämä tästä”. En hirveästi miettinyt lopputulosta, tai miten reagoisin sitten kun plussa pärähtää ruutuun. En ottanut sitä itsestäänselvyytenä, vaan laskin että jos tällä kertaa ei onnistu seuraava hoito on syksyllä. Suojelin itseäni pettymykseltä sillä tavalla, että en uskaltanut toivoa liikaa. Tämä oli minulle toimiva ratkaisu, koska hoitojen aikana en romahtanut. Ainakaan kokonaan. Jaksoin aina yrittää uudestaan.

”Kyllä sieltä tulee nega”

Tässä kierrossa olin aivan varma että nega tulee. En tiedä miksi, mutta sellainen fiilis oli. Sanoin kaikille että nega tulee, tunnen kyllä oman kehoni liiba laaba. No en vissiin tuntenut tarpeeksi hyvin. En odottanut testipäivää, se ahdisti minua. Negatiivinen testi tuntuu aina masentavalta. Vähän pakon edestä ostin halvan testin tokmannilta sunnuntaina. Muuta ei ollut tarjolla ja apteekit olivat kiinni. Tosi hyvin olin siis valmistautunut testipäivää varten. Maanantai aamuna testiin ilmestyi kaksi viivaa, enkä pystynyt uskomaan koko asiaa. Olin niin varma että nega sieltä tulee ja ainoa todiste raskaudesta oli kusinen testi tokmannilta joka maksoi alle 10 euroa, jossa oli kaksi viivaa.

Pienen shokkitilan jälkeen tajusin että kyllä se on positiivinen. Viivat eivät hävinneet testistä, vaikka kyyläsin sitä kymmenen minuutin välein. Sitten iski kaiken maailman pelkotiloja. Mitä jos se menee kesken? Mitä jos ultrassa selviää että kaikki ei ole hyvin? Miten me selvitään sellaiselta pettymykseltä? Väittäisin kuitenkin että tämä on ihan normaali reaktio pitkän yrittämisen jälkeen. Että ei uskalla uskoa. Että ei uskalla juhlia ja että pelottaa. Kyllä minäkin luulin että itkisin onnesta, mutta sellaista reaktiota ei tullut. Enkä pode syyllisyyttä siitä, koska faktahan on että tässä voi tapahtua mitä vaan. Ollaan niin alussa vielä.

Luulen että pystyn sisäistämään tämän asian ihan eri tavalla ultran jälkeen, mutta en yllättyisi jos kykenisin juhliamaan kunnolla vasta synnytyksen jälkeen. Hätäsektion ja keskosen jälkeen ei oikein ota itsestäänselvyytenä että kaikki menisi kuin strömsöössä. Yritän kuitenkin tehdä parhaani, että pystyisin nauttimaan raskaudesta mahdollisimman paljon. Toivoisin kuitenkin vähän enemmän ymmärrystä toisten ihmisten reaktioita ja tunteita kohtaan. Leffoissa ehkä ostetaan rattaat ja suunnitellaan lastenhuonetta kun menkat ovat päivän myöhässä, mutta kaikki eivät toimi sillä tavalla.

Lapsettomuushoitojen tavoite on tulla raskaaksi, sitä lopputulosta me kaikki toivomme. Ei kukaan piikitä itseensä lääkkeitä huvin vuoksi, mutta se fiilis plussaamisen jälkeen on outo. Helpotus siitä että enää ei tarvitse käydä hoidoissa, epäily että onko tämä ylipäätänsä totta ja pelko siitä että ultrassa joutuu pettymään ja kaikki aloitetaan alusta. Luulin itsekin että sitten kun plussaan pompin ilosta onnenkyyneleet valuen pitkin poskia. Toisin kävi, eikä sille voi mitään, vaikka mun reaktio ei nyt ihan kaikkia miellyttänyt.

Millaiset fiilikset teillä oli heti plussaamisen jälkeen?

Kommentit

37 kommenttia
Avatar

Hei! Itse eksyin tänne blogiisi koska piinailen tällä hetkellä omaa pas siirtoa! Muistan esimmäisestä raskaudestani, joka oli myös pas, että en itkenyt tai hyppinyt ilosta kun tein positiivisen testin, oikeastaan tunteeni oli aika nollassa. Sen jälkeen alkoi paniikki keskenmenosta, tuulimusta ym. Nyt olisi vielä viikko testipäivään ja jännittää ihan kamalasti.

Paljon onnea sinulle odotukseen!

Avatar

No just. Ymmärrän täysin!

Keskenmenneen raskauden plussatestiin suhtauduin yhtä laimeasti kuin onnistuneen raskauden testiin, jonka tein puoli vuotta keskenmenosta. Ensimmäisestä lapsesta saatoin riemastua 😀 totta kai raskaudet olivat odotettuja, mutta se pelko. Keskenmenneestä ”tiesin” ettei kaikki ole hyvin ja kolmatta positiivista en sitten osannut iloita. Säikähdin omaa laimeaa reaktiota.

Desire Nyman

Lohduttavaa kuulla, että en ole ainoa jolla nyt ilmeisesti oli ”laimea reaktio” 🙈 Kyllä minäkin luulin että olisin onnen kukkuloilla, mutta pelko nyt oli ensimmäinen fiilis. Tästä pitäisi ilmeisesti puhua enemmän, mutta mulle tuli ihan hirveä fiilis. Jotenkin ällöttävää että toisen reaktiota analysoidaan ja spekuloidaan 🙄

Avatar

Raskaudet on itsellä ollut iloinen uutinen. Toki raskauksien aikana on syntynyt monenlaisia tunteita ja ajatuksia.
Ei ole onneksi lapsettomuutta tarvinnut kokea, mutta eri tilanteessa olen kokenut samoja fiiliksiä. Kun on vaikeassa elämäntilanteessa tsempannut itseään pitkään ja käynyt vaikeita asioita läpi päässään. Kun on tullut ”iloinen uutinen”, olo onkin ollut yllättäen turta ja vähän hölmistynyt. Ajattelen, että mieli prosessoi kokemuksia.

Desire Nyman

Tämä on kyllä ihan totta! Tosi kivasti sait puettua sanoiksi 🤗

Avatar

Olen plussannut kolmesti, enkä ole kertaakaan hymyillyt, itkenyt ilosta tai ollut onnellinen. Kaikki raskaudet olivat kuitenkin suunniteltuja. Ekasta plussasta vain ihmettelin miten tärppäsi niin nopeasti, mitään varsinaista yritystä=ovulaation metsästystä ei ollut. Toka raskaus vei muutaman kierron ja plussan jälkeen olin jotenkin hieman murheellinen. Tämä raskaus todettiin kohdun ulkoiseksi erittäin alussa. Kova vatsakipu, jonka aiheutti sisäinen verenvuoto vatsaonteloon, paljasti mistä oli kyse. Tämän seurauksena toinen munajohdin leikattiin ja jäljelle jääneestä leikattiin kiinnikkeitä. Olin aika varma etten voi saada esikoiselle sisarusta, ikääkin on. Nyt kuitenkin olen raskaana. Tätä kolmatta plussaa edelsi aika sinnikäs yrittäminen. Kaksi viivaa testissä ei aiheuttanut kuitenkaan suuria tunteita. Pidän itseäni aika pää kylmänä tyyppinä sekä realistina, joka on mielummin hieman pessimisti.

Desire Nyman

Olen ihan samanlainen! Pessimisti ei pety vai miten se oli 😀 tsemppiä loppuraskauteen! ♥️

Avatar

Ei kellään ole oikeutta puuttua siihen, mitä joku toinen tuntee. Joskus tunteet voi yllättää itsensäkin.

Kuvittelin esim. aina itse, että olisin yhtä hymyä ja onnea alusta saakka, kun tekisin positiivisen testin. Ja tietenkin olinkin myös onnellinen, mutta samalla en halunnut liikaa ajatella asiaa tai kiintyä pieneen. Olin aika hämmentynyt, epäuskoinen ja varuillani. Niitä, joille raskaudesta jo alussa kerroin, kielsin innostumasta liikaa ja muistutin aina, että eihän tämä ole varmaa ja otetaan nyt ihan rauhassa vaan. Pelkäsin niin kovasti keskenmenoa alkuraskaudessa, että tämä oli varmasti jokin suojautumiskeino. Vasta nyt viikolla 17 uskallan iloita asiasta ääneen muidenkin kanssa ja alan todella kiintyä pieneen.

Desire Nyman

Onnea raskaudesta ♥️ Ja lohduttavaa kuulla että sulla oli samanlaiset fiilikset! Jotenkin outoa että ihmiset vaativat toiselta tietynlaista reaktiota. Eihän niille omille tunteille mitään voi 🤷🏼‍♀️

Avatar

Ymmärrän reaktiosi ihan täysin. Kun on joutunut kokemaan useita keskenmenoja ja lapsettomuutta sekä lapsettomuushoitoja reaktio positiiviseen testiin ei tosiaan ole minulla ainakaan ollut ilo ja riemu vaan pelko ja ahdistus. Mitäs jos tämäkin menee kesken, miten selviää taas yhdestä keskenmenosta ja miten jaksaa aloittaa taas yrityksen uudelleen? Onnistuneissakin raskauksissa uskalsin huokaista helpotuksesta ja iloita vasta synnytyksen jälkeen.

Avatar

Ei seinille hyppiminen (ilosta) voi olla ainut oikea tapa reagoida positiiviseen raskaustestiin.

Meilläkin testi näytti positiivista hoitojen avulla (vaikka aika nopeasti) ja raskaus oli toki toivottu. Silti meillä ei poksauteltu skumppaa tai mitään muutakaan. Testi otettiin rauhassa vastaan ja oikeasti vasta nyt rakenneultran jälkeen alkaa vähän olla luottavainen olo, että ehkä tämä menee oikeasti loppuun asti.

Siltikään en mielestäni ole millään tavalla negatiivinen ihminen, ehkä pikemminkin vain realisti. Ja osaan iloita monestakin asiasta, kuten tästä raskaudestakin.

Tsemppiä sinne! Varmasti uutinen on ihana asia, vaikka sitä ei kaikille toitottaisikaan vaalenpunaisten lasien läpi.

Desire Nyman

Kiitos 🙏🏻🥰 On tietysti tosi ihana reaktio, mutta jotenkin tässä ollaan vaan kamppailtu hoitojen kanssa enkä edes uskaltanut toivoa plussaa tässä kierrossa. Olen aina ajatellut että parempi jos ei toivo liikaa 🙊

Avatar

Oman esikoisen raskaus alkoi luonnollisesti 4. yrityskierrosta.

Ensireaktioni plussan jälkeen?

”Ei vittu mitä mä oon menny tekemään…”

Että niin. Nooeasti shokista toipui ja alkoi se ihana odotus, mutta ihmismieli on kummallinen.

Avatar

Onnittelut raskaudesta! Toivon todella, että tällä kerralla kaikki menee hyvin ja saatte terveen pienen nyytin ajallaan syliin <3

Toi on kyllä ihmeellistä, mistä kaikesta voi ihmiset nillittää. Mä olin esikoisen plussasta lähinnä häkeltynyt ja toisesta suunnilleen kiljuin riemusta, vaikka molemmat raskaudet on olleet yhtä odotettuja. Plussaamisen jälkeen tosin tässä toisessa raskaudessa iski kauhu ja pelot tosi lujaa, enkä hirveästi osannut iloita raskaudesta alkuvaiheessa. Jonkun mielestä varmasti tosi sopimatonta, etenkin kun oon tullut raskaaksi hyvin helposti. Mulle nimenomaan toistamiseen helpolla alkanut raskaus sai aikaan aivan järkyttävän pelon siitä, että kaikki ei voi mennä hyvin. Enkä oikeestaan edelleenkään täysin luota siihen, että kaikki menee hyvin, vaikka tänään jo 38+2 ja kaikki siis niin kuin pitääkin. Sun kokemuksilla ihmettelisin, jos uskaltaisit iloita ja shoppailla vaunuja heti plussan jälkeen. Mutta siis tsemppi, onnea, jarrusukkia ja kaikkea muuta mahdollista täältä, toivottavasti kaikki menee hyvin 🙂

https://kurkistusblogi.blogspot.com/

Desire Nyman

Kiitos 🥰 ja tsemppiä sinne loppuraskauteen! ♥️ Olen koko ajan yrittänyt sallia itselleni kaiken maailman tunteet, koska muutenhan ihminen helposti katkeroituu ja jossain vaiheessa kuppi menee nurin. Sitten kun tästä mun reaktiosta nyt tuli kritiikkiä niin se meni ihon alle 😀 rupesin jo epäilemään että olen ”kummallinen”. Onneksi te taas jaksatte olla täällä mun kommenttikentässä antamassa vertaistukea ♥️🙏🏻😂

Avatar

Yritimme itse lasta 9kk ajan. En uskonut olevani raskaana, kunnes kp oli jotain 43 tein testin. Olin onnellinen, mutta reaktioni positiiviseen testiin oli melkein samanlainen, kuin sulla. Sekava, onnellinen ja pelottava olo.

Avatar

Mun mielestä on todella ikävästi ja jopa loukkaavasti sanottu, että reagoit positiiviseen testiin jotenkin väärin. (Sitä paitsi mä näin sun katseessasi julkistusvideossa selkeästi jotain todella suurta iloa ja innostusta.) Kuten sanoitkin niin kaikki tunteet ovat sallittuja (ja todellisia!) – ei ole oikeaa tai väärää tunnetta. Itse kahden keskeytyneen keskenmenon kokeneena voin myös kertoa, että positiiviset testit ei välttämättä missään nimessä aiheuta pelkkiä (tai lainkaan) riemunkiljahduksia, vaikka äärettömän toivottu tilanne olisikin. Ihailen sinua siitä että vaikutat ottavan tilanteen melko rennosti. Paljon paljon onnea! 🙂

Avatar

Minulla ei pitänyt olla mahdollisuutta saada lasta. Kun sitten yllättäen teinkin aivan puskista tammikuussa positiivisen raskaustestin, meni johonkin maaliskuun alkuun, ennen kun oikeesti tajusin ja sisäistin koko asiaa. Se, miten plussaan reagoi, riippuu varmasti paljon siitä, minkälaisia asioita sitä plussaa edeltää. Onnea odotukseen!
http://www.jennyfer1980.fi/2019/01/lapsettomuustuomiosta-raskaustestiin.html

Avatar

Keskenmenon jälkeen meni puoli vuotta kun plussasin jälleen. Aloin itkemään, olin ihan varma, että kesken menee jälleen. Tk:ssa nähtiin tyhjä pussi. Itkin lisää. Maanantaille sain pikaisesti ajan keskussairaalaan. Pelkäsin kokoajan. Toivoin parasta. Laskin eri laskureilla. Yksi näytti, että maanantaina näkyisi vasta sydämensyke ultrassa. Tuli maanantai. Syke näkyi, tunnistin sen heti, ennenkuin kätilö edes kerkesi sanoa. Itkin onnesta.

Avatar

Meillä oli takana 1,5 vuotta yritystä ja aukiolotutkimuksen jälkeen plussasin. Olin ihan järjettömän innoissani kunnes muutaman päivän päästä aloin vuotaa ja koin varhaisen keskenmenon. Toisen inseminaation jälkeen plussasin, juuri ja juuri hymyilin ja jatkoin päivää normaalisti. Olin varma että hetkenä minä hyvänsä tämäkin menee kesken, viimeistään synnytyksessä menee kaikki pieleen ja lapsi menehtyy. Kun sain terveen ja täydellisen pojan rinnalleni synnytyksen jälkeen, totesin (kuulemma, itsellä ei muistikuvaa) kätilöille ja miehelle ”okei”. En tajunnut että tässä se tyyppi vihdoin on, ihan terveenä ja elävänä.
Vaikka meillä oli ”vain” yksi keskenmeno ja niinkin lyhyt hoitotausta, tiedän että ei se ylenpalttinen ilo ja innostus ole mitenkään itsestäänselvyys ennen kuin se pieni täydellinen paketti on siinä edessä, ja itse vielä sen joskus tajuaakin 😀
Paljon onnea plussasta! Toivottavasti kaikki menee hyvin koko loppuraskauden ja vielä siitäkin eteenpäin 🙂

Avatar

Sain viime vuonna kaksi keskenmenoa, joissa molemmissa oli ongelmia. Toinen oli jo ylittänyt ns. Epävarman ajan eli oli jo toisella kolmanneksella. Tämän kevään koeputkihoidoista puolestaan sain niin pahan hyperstimulaation, että olin 2 viikkoa osastolla ja päälle vielä 2 viikkoa sairaslomalla. Jo osastolla ollessa selvisi, että olen raskaana, mutta en osannut iloita siitä ollenkaan. Olokin oli aivan hirveä ja viime vuosi painoi mielessä. Nyt olen päässyt toiselle kolmannekselle ja nt-ultra on takana ja silti ei uskalla iloita. Ehkä se tulee seuraavan ultran jälkeen, tai sitten kun tuntee liikkeet. Ei kenenkään reaktiota saa kyseenalaistaa. Itsekin jo aiemmin kaksi muuta koeputkihoitoa ja yhden pasin läpikäyneenä tietää miten ristiriitaista lapsettomuushoidoissa on. Tsemppiä siis ja toivottavasti kaikki sujuu hyvin:)

Avatar

Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon tekstin! Ihan täysin samat fiilikset täällä! IVF 2:n ensimmäinen PAS tuotti meillekin plussan kuukausi ennen teitä. Moni kysyi ”Miltä tuntui saada plussa?” Vastasin ”En hyppinyt ilosta”.
Ja kun tultiin onnittelemaan, niin vastasin ”Tää on ihan alussa vielä”.

Varhaisultrassa kuitenkin sykki pienen pieni sydän ja huomenna olisi ensimmäinen neuvola <3

Tsemppiä teille ihan kauheasti. Toivokaamme, että kaikki menee hyvin!!!

Avatar

Kaks plussaa, kaks raskautta ja kaks tytärtä, ei yhtään keskenmenoa, molemmat tulleet heti kun ovat luvan saaneet. Molemmat toivottuja mutta silti eka reaktio plussaan on ollut pelko. Ekan kohdalla eka ajatus oli että nyt tätä ei voi enää perua, elämä muuttuu, haluanko tätä edes. Toisesta olin varma, että en saa lasta syliin asti. Pelko ja epäusko mukana koko raskauden vaikka ei ollut mitään syytä. Tunteet on kummallisia, ei ne mee niinku leffoissa. Onnellisuus on ollut mukana, mutta enemmän vasta kun ovat syntyneet

Avatar

Minusta on ihan typerää jos sanotaan että reaktio on muka väärä koska ihminen ei ole mikään kone joka reagoi tietyllä tavalla vaan noin suureen asiaan on kaikki tunteet sallittuja ja voivat vaihdella matkan varrella💗

Avatar

Se on kyllä jännä, miten se oma mieli koittaa tavallaan suojella itseään pettymyksiltä. Kun meillä vihdoin pärähti testiin plussa, ilo vaihtui hyvin pian huoleksi. Takana jo yksi kohdunulkoinen raskaus ja sen uusiminen pelotti. Koko ajan asetan itselleni tavoitteita, jonka jälkeen lupaan itselleni, että alan nauttia. Tosin aina kun saan yhden tavoitteen pois alta, niin seuraava huoli on jo edessä 😀 syke nähty varhaisultrassa ja seuraavaksi odotellaan ekaa virallista ultraa kahden viikon päähän. On tämä jännittävää. Josko sitten seuraavan ultran jälkeen sitä uskaltaisi itselleen myöntää olevansa ihan oikeasti raskaana, mikäli siellä on kaikki hyvin 💞

Avatar

Luin sen sun plussajutun, ja mielestäni se oli oikein ihanasti kirjoitettu, juuri sillä tavalla pelokkaana ja hieman varovasti kuin miltä se tuntuukin.
Siellä on taas joku mamma hirnahtanut oikein aiheesta. 🙈

Avatar

Mun mielestä on aivan uskomatonta, et sun suhtautumista on kritisoitu jotenkin ”vääräksi”. Luulen, että itse myös reagoisin ilman lapsettomuushoitojakin samalla tavalla, koska tiedostan, että positiivinen testi ei vielä tarkoita varmasti sykkivää sydäntä tai kohdun sisäistä raskautta tai mitään muutakaan! Muutenkin koko asia varmasti realisoituu enemmän vasta ensimmäisessä ultrassa. Ja vielä sun historialla keskenmenojen, keskosen ja lapsettomuushoitojen kanssa ilmassa on varmasti vielä enemmän epäuskoisuutta, pelkoa ja jännitystä, kuin estotonta iloa.

Avatar

Eihän kukaan saa sanoa millainen reaktio sulla pitää olla ku tulee plussa. Jokainen ihminen ei reagoi samalla tavalla ja se on ihan normaalia! Hurjat tsempit teille ja todella toivon,että tää raskaus menee loppuu asti hyvin❤️ Ps. Teijän elämää on ihan super ihana seurata,mulla saman ikäinen poika ku belle on❤️❤️

Avatar

En itkenyt onnesta synnytys-Salissakaan 🤔 rakastan silti mun lapsia enemmän kuin muuta ja ovat olleet todella toivottuja 💖 ei se minusta mitään tarkoita!

Avatar

Ei voi vaan aina käsittää ihmisiä…

Itse en iloinnut raskaudestani vasta kun olin loppuvaiheessa. Koko ajan ajattelin, että menee kesken tai ultrassa löytyy jotain sellaista, että keskeytys pitää tehdä. Kuitenkin meillä myös hoidoilla tultiin raskaaksi ja yksi ainut lapsi on tällä hetkellä, kun en pysty tulemaan luonnollisesti raskaaksi.

Miksi siitä asiasta pitäisi hyppiä kattoon ja riemuita ihan hulluna? Aina voi käydä huonosti ja mä ymmärrän täysin, että asiasta iloitsee vasta siinä vaiheessa, kun lapsi on syntynyt hengissä ja terveenä tähän maailmaan. 🙂

Avatar

itselläni oli sama;tein testin koska näin oli käsketty Naistenklinikalta. Olin varma että on negatiivinen. Kun olikin plussa kesti hetken tajuta että tällä kertaa hoito oli onnistunut.

Avatar

Olin itsekin ihan varma, että menkat on alkamassa kun oireetkin olivat ihan vastaavat ja monta päivää kuljinkin suoja valmiina alushousuissa ja mieli maassa siitä, että taaskaan ei onnistunut. Lopulta mies patisti tekemään testin kun menkat oli myöhässä 4 päivää. Reaktio kahteen viivaan oli ”oho, aijaa” ja seuraavaksi ”mitähän sitä tekisi ruuaksi tänään”. Olin siis ilmeisesti niin valmistautunut negatulokseen etten osannut käsitellä plussaa ollenkaan. Meni muutama päivä asian ymmärtämiseen mutta itse raskauteen olen uskaltanut jollain tasolla ns. luottaa vasta muutaman viikon, nyt rv 30. Luulen, että todella osaan ja uskallan iloita vasta kun lapsi on syntynyt. Tästä kaikesta huolimatta tämä on parasta mitä ikinä on tapahtunut ja olen äärimmäisen onnellinen. Alitajuntaisesti vaan mieleni yrittää ilmeisesti suojella minua koska samalla pelkään, että joku menee vielä pahasti pieleen ja tämä onni otetaan minulta pois. Sen vuoksi itsekin vaikutan varmaan ulkopuolisen silmin siltä, etten välittäisi koko asiasta.

Avatar

Minä meidän melkein 6 vuoden lapsettomuuden jälkeen tulleen plussan.
en uskaltanu alkuun puhua raskaudesta kuin ihan lähimmille vasta lähempänä puolta väliä kerrottiin muille 🙂
Alkuun kun kävin vessassa pelkäsin aina että on verta vastassa ja ultrat pelotti koska ajattelin että siellä sanotaan että ei täällä ole enää mitään tai että on mennyt kesken pisemmällä ollessa että todellakin ymmärrän matalan profiilin

Avatar

Itse olisin varmasti reagoinut samalla tavalla kuin sinä. Odotan tällä hetkellä esikoista ja raskaus alkoi luonnollisesti toisesta kierrosta. En osannut erikoisemmin iloita plussasta, koska olin varma ettei me voida saada lasta näin helposti. Rakenneultraan asti pelkäsin, että jotain vakavaa löytyy vauvalta. Peittelin mahaa sinne asti, joka oli kyllä aika mahdotonta koska vatsa oli jo silloin valtava. Vasta rakenneultran jälkeen uskallettiin ostaa ekat vauvajutut ja alkaa puhua asiasta muillekin kuin kaikista lähimmille. Kai sitä jotenkin suojelee itseään, ettei tipu ihan niin korkealta jos kaikki meneekin pieleen/sattuu jotain ja sen takia ei uskalla iloita vielä😊 toivottavasti teillä menee kaikki hyvin!

Avatar

Jos blogia yhtään pidempään on seurannut niin varmasti moni tietää , että olet saanut kokea sen ettei jokainen plussa tule olemaan vauva sylissä. Minusta on todella luonnollista että et uskalla hurahtaa raskauteen, raskaus on aika shokki aina ja takeita turvallisesta raskaudesta loppuun asti ei ole koskaan, vaikka menisi hyvin kaikki pitkäänkin. Mutta keskenmeno kokemuksien takia voi olla että mielesi suojelee sinua. Nyt vain toivotaan että tämä pikkuinen saisi syntyä teidän perheeseen rakastavien äidin ja isän ja tietenkin ihanan isosisko ihasteltavaksi ja ihmeltäväksi <3 pidetään täällä peukkuja 🙂 ja pidä vain itselläsi oikeus omiin tunteisiin, kukaan muu ei voi määrittää miten sinun pitäisi tuntea !

Avatar

Ei pitäis joutua selittelee omaa reaktiota tälläsessä asiassa. Helvetti, ihmiset sais hävetä. Tyhmänki pitäis tietää, että jokainen ihminen reagoi eritavalla, eikä mikään tapa ole väärä! Sitä ei valita etukäteen, miten reagoin sitten kun joku läheinen kuolee, tai sitten kun suomi voittaa mm kisoissa, tai kun auto hajoaa… tai kun teen raskaustestin, tai kun synnytän!! Oon lukenu tätä blogia pitkään, muistin yhtäkkiä sillon illalla että ainii, tänään sillä oli testipäivä ja kävin kurkkaa instasta miten kävi 😀 ajattelin että MAHTAVAA! Ja se siitä. Miks mun ois pitäny alkaa pohtimaan miten sinä reagoit asiaan ja mitä mieltä minä olen siitä :’D äsh! Lopetan ennenku kirjotan kirjan aiheesta.

Avatar

Kiitos kirjoituksesta. Itellä huomenna 9+0 neuvolan mukaan. Ja olo on kuin jyrän alle jääneenä. Monesti tullut itkettyy ettei jaksa mitään ei pysty mihinkään. Mutta ehkä alan ajattelee että toukka kasvaa koko ajan mahassa ja taapero on tyytyväinen 😍 se saa luvan olla tarpeeksi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä