Raskausviikko 10

Teksti

Raskausviikko 10 on selätetty ja pahin väsymys on väistynyt. Olo ei ihan vielä ole energinen, mutta en enää koe olevani rättiväsynyt. Maanantaina iski flunssa ja nyt minulla on vähän lämpöä, mutta muuten olo on ihan hyvä. Ruokahalu on edelleenkin kateissa, mutta olen silti tooodella turvonnut eikä paino nyt ainakaan ole tippunut, joten en koe että tilanne olisi mitenkään vakava.

Olen ollut tosi herkällä tuulella. Hormoonihuuruissa olen itkenyt pari kertaa, kun jokin leffa tai sarja on liian koskettava. Tunnen valtavaa empatiaa koko ajan, varsinkin lapsia kohtaan. Mutta mitään hormoniraivoa ei ole vielä ollut, ja siitä olen oikein iloinen. Andreas tietysti myös. Andreas fiilistelee tulevaa vauvaa, mutta on myös ollut tosi huolissaan. Minulla on ollut aika kovia alavatsakipuja, jotka eivät hellitä edes panadolin avulla. Pikkaisen pelottaa, että johtuuko kipu istukasta. Istukan repeäminen on vielä tuoreessa muistissa, mutta toivotaan että kyseessä olisi kohdunkasvukipuja.

Ensi viikolla olen menossa labraan tulevaa nt-ultraa varten, joka on 13.8. Verisuonet oikein pullottavat tällä hetkellä, joka on tosi outoa koska yleensä kanyylin laittamaninen tai verikokeen ottaminen ei ikinä onnistu ekalla yrityksellä. Tästä raskausoireesta olen oikein iloinen. Normaalisti mun jalat ja kädet ovat jäässä, mutta nyt ei enää ole! Toivotaan että tämä ”oire” jatkuisi vielä talvellakin. Iho on pikkaisen rasvaisempi, mutta aknea en ole vielä saanut (kopkop). Tämä raskaus tuntuu kaikin puolin todella erilaiselta verrattuna Bellen raskausaikaan, joten veikkaan että meille on tulossa poika.

Bellen raskausaikana aika mateli. Siinä oli niin paljon säätöä, kipuja, stressiä ja murheita. Tämä raskausaika menee niin nopeasti, että pääkoppa ei oikein pysy perässä. Vatsa kasvaa kovaa vauhtia ja huomenna on jo elokuu! Onneksi meillä on periaatteessa kaikki valmiina uutta tulokasta varten, koska olen säästänyt suurimman osan Bellen tavaroista ja vaatteista. Otetaan aika rauhallisesti, päivä kerrallaan. Tässä on vielä monta jännittävää etappia edessä, kuten nyt esim nt-ultra ja rakenneultra. Bellen rakenneultrassa huomattiin 3 softmarkeria. Mentiin sitten sikiöseulontaan, missä onneksi saatiin tietää että kaikki on kunnossa. Mutta pikkaisen kyllä jännittää. Sikiöseulonta oli melko rankka kokemus.

Miten teillä muilla menee ja millä viikoilla olette? 😍

Kommentit

17 kommenttia
Desire Nyman

Voi ihanaa! 😍 Mutta vitsi, toi pahoinvointi on kyllä.. mä vedin tosi paljon vesimelonia ja kurkkua Bellen raskausaikana. Sitten myös vaaleeta leipää.. Toivottavasti menisi nopeasti ohi :/ tsemppiä, tiedän miten perseestä toi ”aamu”pahoinvointi on!

Avatar

Maaliskuussa keskenmeno.. siitä henkisesti edelleen toivun..

Desire Nyman

Voimia ♥️

Avatar

Rv 14 menossa, kolmas lapsi. Ei ehdi hirveesti ajatuksia raskauteen laittaa nyt varsinkin kun ei enää oksenna 6 x päivässä. 😅 Ja ah viileät ilmat ja urheilu is bäk!
Rakenneultra se kyllä jännittää aina. Sitä vaan toivoo kaiken olevan kunnossa!
Tsemppiä itsekukin odottaviin tunnelmiin.
❣️

Desire Nyman

Onneksi pahoinvointi on väistynyt 🙏🏻 Siinä tuppaa jo tulemaan vähän hulluksi, jos kaikki lentää ylös jatkuvalla syötöllä 🙈

Avatar

Toka lapsi tulossa ja 9+3 menossa. Superväsymus ja heikko olo kiusaa edelleen, mut enää ei oo onneks montaa viikkoa jäljellä toivottavasti! Mäkin sain ultra-ajan 16.8. Eli pari viikkoo jännättävää vielä. Vitsi miten ihana masu sulla on jo! Mun on viel sellanen epämääränen turvonnu löllö XD

Desire Nyman

On tämäkin sellainen löllö 😂 mahan koko vaihtelee hirveästi päivän aikana 😀 että kai tämä on jotain yyberturvotusta 🤷🏼‍♀️😂😂

Avatar

Mulla 11+6, nt-ultraan ois ollu kiva päästä aikasemmin ku vasta viikon päästä.. :/ Turussa niin paljon ruuhkaa, että vapaita aikoja ei vaan ole. Alunperin piti päästä vasta 14. viikon viimisillä päivillä, mutta eilen tuli soittoa, että nt-ultria ostetaan nyt yksityiseltä, joten muutamalla päivällä aikastu. Pahoinvointi ja väsymys hellittäneet, maha vaan semisti turvonnut ja joka yö nään (huonoja) unia vauvasta. Eli pelottaa ja ahdistaa vähän, toivotaan et toinen sieltä nyt kuitenkin ois tulossa <3

Tsemppiä ultran odotteluun!

Desire Nyman

Täällä Porvoossa on myös hirveä ruuhka! Seuraava vapaa neuvola aika olisi ollut vasta elokuun lopussa 😱 onneksi pääsin aikaisemmin 🙈 tsemppiä ultraan! 🙏🏻♥️

Avatar

Esikoista odotamme jännittynein fiiliksin viikoilla 9+0. Varhaisultrassa käytiin 17.7. ja samalla varattiin aika nt-ultraa 19.8. Olen voinut koko ajan tosi hyvin, ja sekös onkin ollut ahdistavaa. Koko ajan vaivaa sellainen tunne, että onhan hänellä kaikki varmasti hyvin. Mutta se oire kyllä on, että jos en saa säännöllisesti ruokaa, erityisesti suolaista, niin sitten iskee heikotus. 😅 Mies ottaa asian paljon rauhallisemmin ja jaksaa muistuttaa, ettei ole viitteitä siitä että mikään ois huonosti, ja ettei oksentamisen määrä yksin korreloi vauvan vointiin. Nyt vaan toivon, että kaikki menis hyvin. ❤️ Ja vatsa kyllä vaihtelee vuorokauden ajankohdan mukaan, aamulla on lituska ja illalla vähän pömpöttää.

Avatar

Mä luulin olevani ihan samoilla päivillä kuin säkin mutta varhaisultrassa selvisi että olenkin viikon taaksepäin.. Sekä kävi myös ilmi että meille tulee kaksoset! 😄 Olen voinut tosi huonosti, pahoinvointi on jotain aivan järkyttävää ja se kestää aamusta iltaan.. Mutta kyllä tämä tästä 😅 Kiva kuulla että sulla on olo kohentunut, antaa itsellenikin toivoa! 😄

Avatar

Mitä ovat muuten nuo softmarkerit, joista kirjoitit?

Avatar

Rv 11+5 ja viides lapsi tulossa. Koko alkuraskaus on mennyt semmoisen jatkuvan kuvotuksen kanssa johon auttaa vaan, jos koko ajan syö. Ja tää turvotus on ihan jäätävää! Nt ultra on ensi viikon torstaina, jönnää! Sykkeet saatiin kuulumaan viime viikolla neuvolassa. 🙂 Nyt on ollut kaksi ihan hyvää päivää(kopkop) ilman semmoista pahempaa kuvotusta jee. 🙂

Avatar

Viikkoja tänään 23+5. Puoliväli selätetty! Mulla oli esikoisen kans hyperemeesi ja niin on nytkin. Eka oli tyttö ja nyt poika tulossa. Paljon on helpottanut sitten pahimpien viikkojen mutta edelleen hyvänäki päivänä jossain välissä vaivaa kuvotus ja oksentelua kerran pari viikkoon. Oon niin onnellinen että sie nyt säästyit hyperemeesiltä! ☺

Avatar

Itse olen tällä hetkellä viikolla 12+6 ja odotan esikoista. Ultrassa kävin eilen ja pienellä on kaikki hyvin:). Raskauspahoinvointi on ollut aivan järkyttävää, eikä loppua vielä näy, toivottavasti pian loppuisi. Innolla odotan mitä kaikkea raskaus ja vauva-arki tuo tullessaan.

Avatar

Me ollaan yritysvaiheessa edelleen miehen kanssa, pian vuosi takana, sen tiimoilta aloinkin seuraamaan tubessa siuta ja vähän aikaa sitten myös täällä. Hassua kuinka onnellinen olen tuntemattoman ihmisen puolesta, mutta vaikutat niin ihanan aidolta persoonalta ja ihanalta äidiltä. Seuraillaan meidän 5 vuotiaan tytön kanssa kilpaa Bellenkin kuulumisia. Onnea vielä täältäkin, kaikkea hyvää ja tsemppiä raskauteen! 💙

Avatar

Rv 6, pahoinvointia on ja myös ruokahaluttomuutta. Vielä jotenkin selviän, mutta pelottaa mikäli tämä tästä hirveästi pahenee. Kokemusta on täysin sietämättömän hirveästä pahoinvoinnista ja vähän helpommasta. Kolmas raskaus, toinen lapsi.

Toivotaan, että vatsakipusi on jotain tavallista ja menee pian ohitse. Mulla oli aika järkkyjä selkä- ja oikeastaan vatsakipujakin ihan alussa, jotka todella säikäyttivät. Loppuivat sitten itsestään.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä