Lastentarvikemyyjän myyntipuhe aiheutti tuskahien persvakoon asti

Teksti

Nyt kun ollaan näin mukavasti toisella raskauskolmanneksella tuntui hyvältä idealta tutustua lastentarvikkeisiin. Että mitä olisi markkinoilla, mitä hypetetään, mikä on trendikästä, mitä et missään nimessä pärjää ilman. Raskaus sovellukset ovat kertoneet minulle että toinen raskauskolmannes olisi energisin. Ei välttämättä energiNEN, mutta energiSIN. Mainio hetki hoitaa tällaisia asioita alta pois.

Syöttötuolin kanssa olin fiksu. Kyselin mielipiteitä teiltä ja komenttiboksissa kehuttiin stocken tripptrappia maasta taivaisiin. Kiitos neuvoista, sellainen lähtee tilaukseen, asia päätetty ja hoidettu. Oinnasänky ja vaatteet löytyy jo, mutta turvakaukalo pitäisi hankkia sekä vaunut. Myyjä oli tosi avulias, mutta koska mun sosiaaliset taidot ovat kenkähyllyn tasolla ja naama yleensä norsunvitullaan, hän kääntyi heti kesksustelemaan miehen kanssa. Mies joka on erittäin innoissaan koko raskaudesta ja tulevasta vauvasta, mutta joka ei tiedä paljon mitään lastentarvikkeista.

Samalla kun minä ihmettelin miten ihmeessä kaikki vaunut maksavat yli tonnin, tämä myyjä esitteli ne kalliimmat tuotteet miehelleni. ”Eihän vauvan turvallisuudesta kannata tinkiä”. Eipä, olet aivan oikeassa, mutta takaako kallis hintalappu nimenomaan sitä turvallisuutta ja miten ihmeessä vaunujen lisävarusteet, kuten esimerkiksi mukiteline liittyy vauvan turvallisuuteen? Yhtäkkiä puhuttiin väreistä, alustasta, renkaista, vanteista ja lisävarusteista. Hetken aikaa luulin että ollaan tilaamassa autoa, mutta ei, puhuttiin ihan vaan vaunuista. Siitä kapistuksesta jossa kuskataan vauvaa.

Suositeltiin kaiken maailman adaptereita, joita ilman kukaan ei pysty elämään normaalisti sekä tietysti sitä perkeleen mukitelinettä. Sisäinen piheys nousi esille ja totesin että jos pienestä muovipalasta pitäisi maksaa yli kolmekymppiä niin minäpä kannan oman kahvini ihan kädessä. ”Kyllähän se on tärkeetä että äidillä on helppokäyttöiset vaunut”. On varmasti tärkeetä ja mukavaa joo, mutta jos hintalappu lähestyy kahta tonnia oletan että ne rattaat myös keittävät minulle aamukahvin ja pesee pyykkini.

Tuskahiki otsalla olen valmis sanomaan kiitos ja näkemiin. Mies taas toteaa rauhallisesti että ”no tämän verran se maksaa”. Pidämme pienen palaverin ruotsiksi miten halvemmallakin saa ja niin edelleen. Poistumme kaupasta ostamatta mitään. Illalla huomaan miten mies selailee gugguun sivuilla. Pidän pienen saarnan, miten pieni vauva ei tarvitse eikä todellakaan arvosta kalliita merkkivaatteita. Miten pieni vauva kuitenkin kasvaa niin nopeasti, että yhtä bodya käytetään vaan muutamia kertoja. Lopulta ajattelen kuitenkin että tuleva isä on vaan innoissaan ekasta lapsesta. Ei me nyt konkurssiin päädytä muutaman bodyn takia.

Jotkut ovat ihmetelleet ”miksi en vaikuta olevani innoissaan”. Ensinäkin juoksen taaperon perässä päivät pitkät, ei tässä oikein kerkeä hypistellä vauvajuttuja. Sitäpaitsi höpisen vauvajutuista täällä blogissa ihan tarpeeksi. Sitten tietysti vielä se, että Andreas on superinnoissaan. Ehkä se sitten on harvinaisempaa, että mies on se joka hurahtaa vauvajuttuihin ihan täysillä. En tiedä. Mutta te, joille on tulossa toinen tai kolmas tai vaikkapa kymmenes lapsi. Oletteko huomanneet että lastentarvikkeiden hinnat ovat nousseet ihan hirveästi?! En muista että kaikki olisi ollut näin kallista kolme vuotta sitten. Tai sitten minusta on tullut pihi.

Kommentit

27 kommenttia
Avatar

Heippa, eksyin ihan ekaa kertaa ja liputan itse käytettyjen vaunujen puolesta tarkoilla kriteereillä tietty. Oikeastaan, vauvaa varten ei todellisuudessa ole tarvittu meillä oikein harsojen ja vaatteiden lisäksi mitään. Eikä kolmannen kohdalla tosiaann jaksanut hypettää enää muttä yhtä tärkeä sekin oli.😅❤ tsemppiä loppu raskauteen!

Avatar

Todellakin olen huomannut, että lastentarvikkeet ovat ihan älyttömän kalliit.

Vedotaan kaikenmaailman turvallisuuteen (niissä mukitelineissä) ja vedotaan äiteihin, että vaunujen pitää olla sen ja sen merkkiset ja sen merkin avulla saat hyvinnukkuvan vauvan ja paremman statuksen muiden äitien silmissä. Sen lisäksi, että maksat niistä vaunuista 400€ enemmän ihan vain sen merkin takia.

Vaatteetkin ovat niin myrkyttömiä ja mitälie, jos ne maksavat neljä kertaa aikuosten vaatteen hinnan. Sillähän ei ole väliä, että ne on yhtälailla valmistettu jossain maailmalla mistä ei oikeasti tiedetä yhtään mitään.

Kyllä, ostin edullisen ja turvallisen turvakaukalon. Hyvät vaunut hyvillä renkailla ilman ns. statusmerkintää, eli hinta edullinen ja kaikki tarpeellinem löytyy. Sitterikin on ihan perus, ilman statusta.

Käytän sen rahan ennemmin siihen lapseen myöhemmin kuin nyt.

Desire Nyman

Hyvä että en ole yksin tämän asian kanssa. Epäilin jo että raskaushormonit aiheuttavat näin vahvan reaktion 😂 Mutta jos vaunut maksavat pitkälti yli tonnin, oletan kyllä että se perkeleen mukiteline olisi vakiovarusteena 😀

Avatar

Halvat on halvat. Suomalaisen jälleenmyyjän kautta saksalaiset halppis yhistelmät tuli ostettua ja en osta tosta kertaa ihan hyviä halppiksia. Mulla pyörii nyt varastossa yhistelmät josta tukes löysi turvallisuuspuutteita 🤦‍♀️ (sain kyllä korjaus osat mutta en ole kuluttanut aikaa niiden asennukseen vaan hankin kallimmat merkki rattaat 😅 ), toki kukin tyylillään, omineen mieltymiksineen ja eikä kallis hintakaan välttis takaa että ”kesä esa” tehtaalla ei sössisi vaunujen/rattaiden teon 😅 Niin ja on se mukiteline ihan kätevä ainakin isomman vauvan/taaperon kanssa, kesähelteillä ollut lapsen juomapullo siinä näppärästi heti tarjolla 😊😅 Syöttötuolista suosin ikean muovihirvitystä, ikea antilop. Ihan vaan puhtaanapito helppouden takia ja menee kivasti pienempään kokoon tarvittaessa.

Desire Nyman

Totta tuokin! 😀 Pitää vähän tutkia jos löytyisi jotain kivaa astetta halvemmalla kuin ne ihan kalliimmat 🙈 Bellelle oli emmaljungan duot ja ne oli mielestäni ihan kamalan isot ja painavat. Enkä meinannut saada niitä linkkuun millään, saatika että mahtuis takakonttiin 😂

Avatar

Ei oo viel lapsia enkä oo raskaana mut koska kärsin vauvakuumeesta ni on noita tullu selattua. Ja varmasti ne 300-600€ lastenvaunut Jollyroom.fi:stä on ihan yhtä turvalliset kun ne 2000€ vaunut jostain vauvatarvike talosta. 😂 Ymmärrän että turvakaukaloon panostetaan. Kuitenkin kun se sinne auton penkille vauvan kanssa pistetään 😁

Desire Nyman

Joo turvakaukalon pitää ehdottomasti olla turvallinen ja laadukas. Mutta jotenkin veikkaan että se turvallisin ei kuitenkaan ole se kaikista kallein 😀

Avatar

Kaikkea, siis ihan kaikkea, voi myydä vauvaperheen tarpeeseen. Ja jos ei ole tarvetta, niin kyllä voidaan myydä sellainen tarvekin vielä tarvittaessa.
Kun olet kerran vauvan kanssa elänyt, hahmotat jo paremmin.
Hahmotat, mitä tarvitaan (ja ettei todellakaan juuri mitään) ja kuinka nopeasti se tarve menee ohi kuitenkin.
Meillä mies on aina lähtenyt laitokselta pienessä vauvahuurussa Stockalle ja käynyt ”vähän ostoksilla”. Niihin vaatehankintoihin on usein uponnut pienen ponin verran rahaa, mutta onhan se nyt vaan ollut aika liikuttavaa, kun iso mies on mennyt ”vähän sekaisin”. Ei siinä ole auttanut äidin olla kuin hiljaa, sillä ihan turha siinä kohtaa on ”tietää paremmin”, ettei vauvat oikeastaan käytä t-paitoja…

Desire Nyman

Niinpä! 😀 olen aivan samaa mieltä! Mulla taitaa olla aika samanlainen mies ja olen vetänyt samalla taktiikalla: yritän olla hiljaa 😂

Avatar

Ihana Belle! ❤

Avatar

Me hankittiin esikoiselle 200e maksavat vaunut (uutena saksasta) ja ei kaduta pätkääkään vaikka ei olleetkaan kilpavarustelukykyiset merkkivankkurit, sillä poika ei viihtynyt vaunuissa yhtään!nyt kuopuksella käytössä ja edelleen pätevät kärryt.kulkee loskassa ja sorateillä.ovat siis hintansa jo tienanneet.ärsyttää semmonen merkkiuskollinen kilpavarustelu.minä vannon kirpputorien ja edukkaiden tuotteiden nimeen.

Desire Nyman

Totta muuten, kaikki vauvat eivät edes viihdy rattaissa. Belle oli tällainen tapaus. Vasta yksivuotiaana rupesi vähitellen hyväksymään niitä 😀

Avatar

Meillä on kaksi lasta vähän reilun vuoden ikäerolla. Ollaan hankinnat tehty tarpeen mukaan, sillä ei haluta ylimääräistä tavaraa nurkkiin pyörimään. Yksi hankinta on ollut yli muiden. Suosittelen hankkimaan baby-vac nenäimurin jokqiseen vauva-/taaperoperheesen. Se on flunssa-aikaan ollut meidän perheen pelastus!🤗

Desire Nyman

Joo, ei liian paljon tavaroita nurkkiin kiitos! 🙈 Kiitos vinkistä, täytyy tutustua kapistukseen! 🙂

Avatar

Kannattaa tsekata ABC designin vaunut. Tosi edulliset ja omakohtainen kokemus, että aivan mahtavat!! ”Merkkimammatkin” ihailivat ja toisilla naama valahti, kun kuulivat hinnan.

Desire Nyman

Merkkimammat 😂😂♥️ Täytyy katsoa! En oo ikinä ollut kovinkaan kiinnostunut vaunuista ja tilpehööreistä, joten en tiedä mistään mitään vaikka tulossa on toinen lapsi 😂

Avatar

Itse hurahdin aikoinaan rattaisiin/vaunuihin ja vaihtelin niitä kuin paitaa. Ihan kamalaa näin jälkikäteen ajatellen. Mutten todellakaan ostanut mitään kalliita sentään. Kannattaa autoilijana panostaa mielummin pieneen tilaan meneviin kärryihin ja kantoreppuun jos ei jaksa pelata kärryjen kanssa. Käytettynä saa myös oikein hyviä juttuja ostettua ja maapallo kiittää.

Avatar

Siis vaikka sain maaliskuussa ensimmäisen lapsen niin OMG mitä hintoja! Kauheaa rahastusta…
Mutta multakin jo ääni tripptrapille, ja siihen newborn setti! Helpottanut meidän arkea ihan superisti ja vauva saa osallistua ruokailuun aluksi katselemalla 🙂
Vaunuissa äänen saa Britaxin smilet. Ei minkään valtakunnan adaptereita jotka hukkuu äiti aivoilla milloin minnekkin, kaukalo, vaunukoppa ja sitten isompana matkaratas osa menevät vain klik paikalleen. Ovat kevyet työntää, menevät niin lumessa kuin soralla, pärjää myös heppatallilla😄. Ja mahtuvat meillä auton takaluukkuun päällekkäin (vaunut ja vaunukoppa) sekä koira vielä viereen.
Ja kaukalona britaxin primo. Helppo, kevyt, yksinkertainen, sekä turvallinen. Ja hintakin näissä kohdillaan. Maksettiin viime vuoden black fridayna näistä 600e yhteensä, ja ovh paljon enemmän.
Eli kannattaa kärkkyä myös black friday vaunutarjouksia😊
Tsemppiä❤️

Avatar

Hyvä ystäväni on saamassa ensimmäistä lastaan. Minua huvittaa suunnattomasti että hänen miehensä shoppailee rattaita ja vaunuja ja kaikkea tarviketta. Ja kriteerit pitää olla tottakai miehen täyttämät. Jos mies tarvitsee tietynlaisia rattaita ne on ostettava. (vaikka äiti käyttäisi niitä 90% haluaa isi että ne on tietynlaiset ja häneen käteen täydelliset) Ja jos niihin saisi vielä kaikki lisävarusteet. Tottakai yli tonnin vaunut ja vaikka ja mitä. Itseäni huvittaa kun meidän mies vain totesi että osta mitkä ostat eihän se siinä kauaa ole. 🙂 Jotenkin välillä tuntuu että vauvan tulo on miehille yhtä välineurheilua. Ei se vauva nuku vaunuissa yhtään sen paremmin vaikka siinä vaunuissa olisi muki teline taikka nahkainen kädensijakahva. 😀
Mutta jokainen tavallaan ja kaikki varmasti tekee siten että itse on onnellinen.. vaikkakin näyttää että more is more nykyään 😀

Avatar

Itse myös suosittelen Abc vaunuja. Tosin eivät ole ne siroimmat ja hieman saa taiteilla että ne saa autoon mutta ovat tukevat ja liikkuvat hyvin vaikka missä alustoilla. Meillä siis Viperit

Avatar

Täälläkin hankittiin juuri nuo samat Viperit. Odottavat vasta matkustajaa, mutta vaikuttavat hyviltä ja hintakin oli mukava.

Avatar

Lastenvaatteisiin ja vaunuihin saa kyllä menemään pienen omaisuuden.. Me käytiin nyt tokan kohdalla kattomassa liikkeessä vaunut ja sit metsästin käytettynä kyseiset vaunut sopivaan hintaan. Turvakaukalot ja -istuimet on kyllä sellanen mistä en tingi ja ne ostetaan uutena. Vaatteet on lähes kaikki kirppikseltä ostettu ja sieltä löytyy melko hyvin myös niitä merkkivaatteita 😉Nyt tokan kohdalla totesin kyllä et liika vaate/tavarapaljous saa riittää. Ostan sit mielummin vähemmän mutta laadukkaita ja kielsin kaikkia ostamasta meidän lapsille yhtään mitään ellei me erikseen pyydetä jotain tiettyä 🙈

Avatar

En kestä, Andreas on aika hellyyttävä 😀 <3 Mut ihan totta et näin toisen lapsen ollessa tulossa ei vaan ehdi miettiä kaikkia juttuja samalla tavalla kuin ekan kanssa. Meillä tulee siis kanssa toi aika tasan kolmen vuoden ikäero ja esim. vaunut, syöttötuoli ja sitteri periytyy kyllä siskolta, vaikka kovasti uusista vaunuista haaveilenkin. Järki vaan sanoo, et ne ois meidän viimeiset vaunut ja viimekskin taisin kanniskella vauvaa enemmän, kun vaunut aiheutti huudon, niin tuskin kannattaa panostaa monen sadan menopeliin. Jos jotain menee vauvavuoden aikana rikki, niin sit etsitään esim. Torista korvaavia juttuja, mutta noin ehdoin tahdoin ei ruveta ostamaan uutta kalliilla. Koska todellakin kaikissa vauva- ja äitiysjutuissa on lätkäisty vähän ekstrahintaa päälle, koska äidit (ja jotkut isätkin) ostaa kuitenkin 😀

Tsemppiä rakenneultran odotteluun, meillä edessä jo maanantaina, hui! Mihin aika on mennyt?!

Avatar

Odotan neljättä ja kaikki kolme edellistä ovat käyttäneet samoja vaunuja, samaa sänkyä, pitkälti samoja vaatteita, samaa turvakaukaloa, samaa itkuhälyä jne. MUTTA, nyt tälle todennäköisesti viimeiselle haluaisin näppäremmat ja kauniimmat vaunut, edelliset olivat isohkot ja hieman kömpelöt, eikä värikään enää miellytä. Vaunut ostettiin aikoinaan uutena, mutta olivat n.500e luokkaa, ihan perushyvät yhdistelmävaunut. Jos tämä raskaus sujuu hyvin ja saadaan vauva syliin asti, niin ostan vaunut käytettynä, samoin turvakaukalon. Sama sänky pääsee taas käyttöön. Uusia vaatteita ehkä jotain haluan, tai sitten otan äitiyspakkauksen. Suurin hankinta tulee olemaan isompi auto, johon mahtuu koko perhe.

Avatar

Mä ostin lähes kaiken käytettynä tori.fi:stä. Halusin tiettyjä ominaisuuksia tai ulkonäön joihinkin tavaroihin, mutten raaskinut maksaa kaupan hintaa. Kaikki tuotteet on myös lähteneet nopsaa eteenpäin, lastentavarat liikkuu hyvin.
Vaunuista maksoin käytettynä yli 500e, kun halusin välttämättä huuruissani Bugaboot. 🙈 Mutta ovat olleet kovassa käytössä ja hintansa arvoiset.

Avatar

Ostin esikoiselle muutaman euron alle tonnin emmaljungat. Tärkeintä oli saada kunnon maalaisvankkurit millä pääsee läpi sänkipellon, jos siltä tuntuu. Ostoksesta on yli 6 vuotta aikaa ja sen jälkeen samojen vaunujen hinta nousi yli tonniin. Toka lapsi kulkee samoissa vaunuissa. Esikoisen vauvavuoden aikana olin järkyttynyt lasten merkkivaatteista ja meidän vauva puettiin perus hm, lindex ja kappahl vaatteisiin. Äitini toi lahjaksi jonkun kalliimman neulesetin ja olin ihan järkyttynyt. Myöhemmin sekosin muutamaksi vuodeksi merkkivaatteista. Mutta nirso pikkutyttö jätti gugguun mekot henkariin ja puki mielummin päällensä hm:n 4.99 e maksavan mekon, tulin minä järkiini ja ostan merkkivaatteita todella harvoin.

Avatar

Iso suositus Petite Cherien yhdistelmävaunuille! Niihin saa adaptereilla muutaman eri merkin kaukalon suoraan kiinni. Ratasosa taipuu näppärästi pienemmänkin autonkin peräkonttiin. Itse hullaannuin siihen, ettei vaunun koppaa tarvitse ottaa tyyliin ikinä autoillessa mukaan. Säästää tilaa muille tavaroille autoillessa. Vauva kulkee autoillessa 6kk iässä samassa kaukalossa autossa, joka näppärästi laitetaan kiinni rattaisiin 😊

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä