desire nymark - Banneri

Kaupallinen yhteistyö Sinituotteen kanssa

Miehelläni on vahva suhde Siniin. Tämän huomasin, kun saimme testiin Sinituotteen vaaleanpunaisia siivoustuotteita. Monitoimimoppi oli tietysti ennestään tuttu, mutta sinisanko sekä pölymiekka olivat minulle uusia tuttavuuksia. Siinä kun pällistelin niitä, mieheni hehkutti sinisankoa maasta taivaisiin. Erinomainen esimerkiksi ikkunoiden pesuun, sangon saa näppärästi roikkumaan tikkaissa ja sangossa kaikki siivousvälineet sekä aineet kuljetetaan huoneesta toiseen. Tiesin kyllä että mieheni ei pelkää tarttua mopin varteen, mutta sain vasta tässä vaiheessa tietää että hänellä on Sinin tuotteita käytössä työmaalla.

Lokakuussa siivoamme tärkeän asian puolesta

Tämä on jo 10. vuosi, kun Sinituote on mukana Roosa nauha -keräyksessä. Lokakuussa Sinin siivoustuotteet ovat saatavilla vaaleanpunaisena mutta jos vaaleanpunainen ei miellytä, tuotteet ovat myös saatavilla harmaana ja valkoisena. Lokakuun aikana myydyistä Roosa nauha -tuotteista lahjoitetaan osa myynnistä Syöpäsäätiön rintasyöpätutkimukseen. Mieheni korostaa usein että pinkki on tosimiesten väri, joten meillä piristetään tästä lähtien arkea vaaleanpunaisilla siivousvälineillä.

Lapsiperheessä syntyy ihan älyttömästi sotkua, joten siivoustuotteet ovat ahkerassa käytössä ja iso osa meidän arkea. Keskellä viikkoa me tytöt yritetään välttää kaaosta ja kerran viikossa vedetään suursiivous koko perheen voimin. Belle on aina tosi innokkaana mukana auttamassa ja yritämme rohkaista hänet mukaan siivoustalkoisiin, vaikka jälki nyt on vähän mitä on. Pääasia että yrittää ja että on hauskaa. Varsinkin pölymiekka on ollut Bellen kovassa käytössä, mutta kyllä täällä ollaan kokeiltu rättejä sekä moppiakin. Siivous voi oikeasti olla jopa hauskaa, kunhan kalusto on kunnossa ja nyt lokakuussa siivoamme tärkeän asian puolesta.

Pölymiekka on taaperon suosikki

Pölymiekka on ollut Bellen kovassa käytössä ja sillä saadaan näppärästi pienimmätkin kolot siivottua. Monitoimimoppi on myös ollut tosi kiva Bellen mielestä. Säädettävän teleskooppivarren ansiosta minun ei edes tarvitse istua sydän kurkussa, muutenhan meidän pieni supersiivooja saisi kaikki koriste esineet kumoon nanosekunnissa. Mikrokuitumopin heitämme pesukoneeseen siivouksen jälkeen, mutta moppiin on myös saatavilla kertakäyttömoppeja. Esimerkiksi vatsataudin kanssa kertakäyttöinen olisi kivempi käyttää. Kostea sieniliina on varmasti jokaiselle ennestään tuttu tuote. Se on valehtelematta kädessä vähintään 50 kertaa päivässä tässä kodissa.

Varsinkin nyt raskausaikana mieheni on tarttunut mopinvarteen useamman kerran. On ollut ilo silmille huomata miten läheinen suhde hänellä ja Sinin siivoustuotteilla on. Monella on varmasti viha-rakkaus -suhde siivoamiseen, aloittaminen saattaa tuntua vaikealta mutta puhdas koti on aina kiva juttu. Hyvillä tuotteilla siivous sujuu helpommin ja silloin on myös helpompi löytää sitä kaivattua motivaatiota. Toinen asia joka on ihan kulman takana on tietysti joulusiivous, joten nyt on oiva tilaisuus päivittää siivouskalusto uuteen uskoon.

ARVONTA

Arvon kolme (3) kappaletta tuotepaketteja, jossa palkintona on 60 euron arvoinen Roosa nauha -siivoussetti.

Tuotepaketin sisältö:

  • monitoimimoppi teleskooppivarrella
  • sinisanko
  • pölymiekka
  • sieniliina 3 kpl/pkt
  • blue-tiskiharja

Osallistu arvontaan kommentoimalla tätä blogipostausta. Muista jättää oikea sähköpostiosoitteesi! Osallistumisaikaa on 22.10.2019 asti.

Kommentit (488)

Ihanaa, että saat apua mieheltäsi siivouksessa 🙂 Ja Sinin tuotteilla tykkään itsekin siivoilla 🙂

Onpa ihania kuvia! Ja kyl se siivouski on mukavampaa kunnon välineillä. 🙂

Kyllä tulis Todella tarpeeseen setti! Moppi on mutta muut puuttuu! Sini on kyllä näistä merkeistä paras

Oi mukaan ihanien tuotteiden arvontaan.

Mukana, tämä olisi hieno setti.

Mukana arvonnassa.
Sini on kestävä ja laadukas, hienoa olisi voittaa, on tullut ostettua Sinituotteita vuosien mittaan paljon.

Meillä mies siivoaa ja tykkää käyttää Sini-tuotteita.

Toivottavasti osuu kohdalle!

Meillä kanssa kaipaisi siivousvälineet päivitystä ja tuon värikin olisi niin meille sopiva <3
Roosa nauha on todella hieno asia

Mukana!
Olisikin aika päivitää kodin siivousvälineet. 😅

Siivous kyllä sujuis iloisesti tuolla setillä 😍 Mukana arvonnassa🤩

Sinillä siivous sujuu.

Olen ihastellut kaupassa tuota settiä, joten olen ehdottomasti arvonnassa mukana! 🙂

Kelpaisi siivoilla kyllä tuolla setillä 🙂

Tämän postauksen myötä tuli heti hirmuinen siivousvimma! Vielä kun olisi kunnon siivousvälineet, niin olisipa mukava puunata koti uuteen uskoon! 😍

Aiva täydellinen setti ja takuulla tulis siivousintoo! 😍

Mukana!Olen vaikeasti liikkuva nainen niin toisi helpotusta arkeen!

Mukana. Siivouskaappi vaatii päivitystä

Aivan ihana nähdä kuinka pienet lapsetkin innostuvat ja oppivat kun otetaan mukaan arkisiin töihin💖

Hei 😀Olipas hauska blogi…Koti näyttää niiin siistiltä ja ihanalta että kateeksi käy..
Mun pitäis nyt nousta täältä sängyn päältä ja ruveta siivoamaan…Kuraiset koirantassut 85 vuotiaan lattiavanhuksen päällä vaatisi kunnon siivousvälineet – nyt ei taida vanhat ”kalsarinlahkeet ” enää toimia…
Sinun/Sinin touhuja seuraan jatkossa 😘
Terkuin
Willen emäntä – jolla ei rakkaudessa ollut onnea / peli-/arpaonneako sitten ???

Muutto ensimmäiseen kotiin tulossa muutaman kuukauden päästä ja siivousvälineet puuttuu, eli tarpeeseen tulisi ehdottomasti! ☺️

Mukana. Moppi ja sankko kaipaisi päivitystä, tällä hetkellä sankkona vanha muovinen löylykiulu😂

Mukana, Ois älyttömän kiva saada uusia siivousvälineitä. Tähän asti pärjätty yhellä lastalla joka on nyt aivan kamalaa eli siivous välineet kaipaa päivitystä😂

Mukana! Tykkään siivota ja sitten vielä enempi kun on uudet välineet:)

Mukana. On siivous jutut päivitystä vailla.

Minun mieheni on oikea siivoushirmu.En pärjää hänelle imuroinnissa ym.Hyvä niin.Meillä siivousväöineet ovat Siniä.Kaikki sopii kaikkiin ja pidän siitä.Hyvä juttu kuvineen.

Mukana. Tulisi tarpeeseen kun on muutto tulossa 😊

Mukana 😊
Mulla on sinituotteita jotka on varmaan mun ikäsiä ellei jo vanhempia 🙈 eli kestäviä ovat kyllä 👍🏻 Osa kuitenkin hävinnyt ajan mittaan ja hajonnutkin mm. kun aikoinaan koira pentuaikanaan tykkäsi leikkiä mopilla heti kun selkänsä käänsi.
Roosa tuotteitakin ostanut, mutta se vaaleanpunainen väri 😅 nykyään sen kestää jo, mutta aiemmin en voinut sietää sitä (yliannostus vaaleanpunaista lapsuudessa) ja pelkäsin, että vähentäisin siivousta jos ostaisin vaaleanpunaisia välineitä 😂 kiva jos nykyään saa myös muun värisiä tuotteita jotka linkitetty roosanauhakampanjaan, ettei jää enää kenelläkään siitä kiinni kampanjaan osallistuminen 👍🏻 Tosiaan itseäni ei enää nykyisin ”haittaa” vaaleanpunainen vaikka sininen edelleen onkin lempivärini, mutta aiemmin tosiaan jäi ostamatta kun väri ei miellyttänyt, lahjoitin sitten erikseen, koska koin sen tärkeäksi, nykyään jopa vielä tärkeämmäksi, kun äitini on sairastanut rintasyövän.
Tässä oman lapsettomuuden kanssa ’kamppaillessa’ on ollut mukavaa lukea ja seurata sun blogia ja videoita ja instaa ja mitä näitä nyt olikaan 😊 selitit niin selkeästi myös hoidoista että sain sitä kautta selitettyä miehellenikin että kyllä ne hoidot ihan mahdollisia on eikä välttämättä aja meitä vararikkoon, hän kun ajatteli että hoidot niin monimutkaisia, vaikeasti saatavia, vähän vaihtoehtoja ja nekin vain yksityisellä eli myös kalliita ettei voitaisi sellaisesta edes haaveilla.
En ole paljoa kommentoinut mihinkään, instatykkäyksiä lähinnä, joten tässä monologissa (sorry) haluan kiittää sua, kun oot jaksanut näitä kirjoituksia ja videoita tehdä näinkin vaikeesta aiheesta. Kiitos ❤️

Kumpa omalla miehellänikin olisu suhde Siniin, imurin kanssa ne luojan kiitos on jo kavereita, mutta kyllä Sini tekee ihanan raikkaan tuoksun koko taloon 😍

Mukana!💗 Opiskelija kun on ei hirveen usein tuu siivous välineitä uusittuu, kyllä kelpais!

Mukana 💜🙋🏼‍♀️

Näillä ois mukava siivota! 🙂

Miehenä mukana, ja lupaan siivota 💓

Mukana. Siivousväineeni ovat päivityksen tarpeessa

Mukana 😍 tarpeeseen tulee neljän koiran, kahden kissa ja kahden kakaran talouteen 😅

Mukana arvonnassa. Siivousvälineet tarviskin vähän päivitystä.

Mukana 👍🏼
Jos sais vähän siivousintoa uusilla välineillä 🤩

Uusilla siivousvälineillä olisi kyllä tarvetta opiskelijakämppään 😄

Noinhan tuo mukavasti,yhteispelillä 🙂

Sinin tuotteet ovat just parhaita 😊

Kyllä siivous on huomattavasti helpompaa kunnon välineillä!

Sinillä siivous sujuu aina. Joten mukana.

Mistä tollasia miehiä saa, saispa omankin tarttuun noin innokkaasti moppiin 😂 ehkäpä noi arvonnan tuotteet motivoisi häntäkin…

Täällä yks siivoushullu kaipais uusia laadukkaita tamineita 😍

Noille olis käyttöä! Mukana 😊

Mukana! Uusi siivouspaketti olisi enemmän kuin tarpeen, alkaa vanhat vetelemään jo viimeisiään (lapset ovat myös ”siivonneet” eli rikkoneet osan välineistä 😃)

Mukana! Sini on ihana ja kotimainen <3

Hienoa ja todella upeeta! Mukana

Voi miten mukava siivousjuttu!

Seinillä siivous sujui, mieheltäkin😄

Ihana setti 😍,jos sais tyttäretkin(3kpl)innostuun siivouksesta noin ihanilla välineillä 👍👌

Monitoimimoppi ja pölymiekka tulisivat ahkeraan käyttöön.
Sinituotteet ovat niin laadukkaita.

Tulis tarpeen, koira sotkee ja kohta syntyy vauva 😄

Mukana arvonnassa! Siivoiluun saisi varmaan uutta intoa uusilla välineillä.

Vi sku behöva uppdatera våra städmoppar lite😂

Mukana 🤩
Uusista siivousvälineistä saa lisää inspiraatiota siivoomiseen!

Tarpeen olisi 3 lapsen taloudessa.

Mukana ollaan. Mun siivousvälineet kaipaa päivitystä.

Pojalle menisi. Hällä olis siivoustarvetta.

Olisi tarvetta uusille siivousvälineille

Hyvät välineet tulisi tarpeen kun lapsia piisaa talossa.

Mukana, ihanaa kun olette noin hienosti saaneet kotityöt jaettua..😊

Ihanuus, olis ilo siivota uuslla välineillä

Kyllä kelpais tänne talouteen uudet siivousvälineet (:

Hyviä siivoushetkiä. =)

Yhdessä kun siivoaa niin puhdasta tulee.Sinituotteilla tämä sujuu hyvin!

Ihan todella söpön väriset tuotteet ja suloinen pikku apuri teillä siellä! Olisi ihana piristää vauva-arjröen siivoussessioita pinkeillä siivousvälineillä. <3

Yhdessä siivoaminen on ihanaa, varsinkin Roosanauha välineillä <3
Toiveikkaana mukaan 🙂

Hieno kirjoitus hyvän ja tärkeän asian puolesta❤️

Tämä juttu puttuu vielä sinkkumiehen kodistani, joten tämä tulisi todella tarpeeseen. Sinillä ja sisulla siivous sujuu äijjilätkin.

Meidän tän hetkinen moppi on korjattu rypistetyllä paperinpalasella ja nippusiteellä, eli tarvetta olisi uudelle! 😀

Meilläkin pieni innokas, Bellen ikäinen, siivooja kotona joten tälläiselle setille olis kovasti käyttöä. Mukana arvonnassa!

Kotikasvatus kunniaan pienestä pitäen.

hyvät tuotteet ja ihanan pirteän väriset

Oi, hyvältä kuulostaa! Kyllä kelpaisi siivota noilla 🙂

Hyvä ja monipuolinen kirjoitus hyvistä tuotteista hyvän asian puolesta.

Mukana arvonnassa. Saahan värin kuitenkin valita ettei tarvitse pinkkiä ottaa jos arpaonni suosii 😀

Tuotteet hyvin esitelty, monesta jo itselläkin kokemusta.

Niin nätti väri näissä Roosa nauha tuotteissa, olen ihaillut näitä kaupoissa! Sini merkki ei ole pettänyt koskaan. Nämä kyllä piristäisi siivousta😊

siivousvälineille aina tarvetta, joten todellakin mukana!🤗

joulusiivous todellakin on ihan nurkan takana ja siihen tarvitsisin uusia välineitä! ihanaa kun koti kiiltää, oon tykännyt Sini- tuotteista aina, niistä löytyy kaikkea sopivaa. Joskus löydän itseni kaupasta hipelöimästä kaikkia ihania uusia siivousvälineitä, kai se jonkinlaista hulluutta on sekin 😀

Ihanan värisiä! oispa huippu palkinto siivousfriikille 😜

Just hajosi siivousliinan toinen pidin lastasta, joten uutta kehiin kaivattaisiin. Ja meillä siivousvälineet on laatua, siis Siniä! Niillä on melkein ilo siivota:) ainakin mieheni (neitsyt) näyttää nauttivan:) ja siivoaakin useammin kuin allekirjoittanut…

Tuollaisilla välineillä olisi ihan ilo siivota 🙂

Ihana kirjoitus. Isä ja lapsi siivoavat yhdessä. Pölymiekan käyttö isin reppuselästä mahtava idea.

Behövs i vårt hem😍 Sonen gillar även allt som har med städning (än så länge, han är bara ett år)😜

Meillä kans pyritään ottamaan lapset mukaan arkiaskareisiin kukin omien taitojensa mukaan. Lapset innostuu ja kokee itsensä tärkeiksi kun on mahdollisuus päästä harjoittelemaan kotitöiden tekoa ja saada kannustusta ja kehuja osaamisestaan. Tästäkin syystä pinkit siivousvälineet olisi toivottuja meidän naisvoittoiseen kotiin💗

Pinkki siivoussetti kelpais <3

Mukana! Meillä 3 lasta, joten siivottavaa todella riittää!

Mä en edes omista moppia 😳😳 Varmaan olis hyvä hankkia sellanen ennen kun vauva kohta syntyy ja alkaa viihtymään sitten enemmän lattiatasossa 😄

Nämä olisivat kyllä ihanan värisiä siivoustuotteita. Joka päivä tulee siivottua.

Aivan ihanaa mukaan ilomielin <3

Pian on muutto uuteen kotiin edessä, joten soivpusvälineetkin mukava päivittää uusiin. 🙂

Olisipas siinä näpsäkkä siivoussetti ja niin käteen sopiva vaikka tuolle omalle miehelleni. 🙂

Mukana! Uusille siivousvälineille alkaisi olla tilausta.

Olisipa ihanat harmaiden välineiden tilalle 😍

Siivousvälineet kaipaiski jo vähän päivitystä. Ovat varmaan 10v vanhat ja mies kiroaa kuinka huonot vehkeet on käytössä 😬

Oispa näppärä 2 lapsen ja yhden kurakäpälä koiran taloudessa.

Pinkillä siivous sujuu 👌💖

Mukana:) toi motivois mua siivomaa ihan oikeesti

Mukana arvonnassa! Ihana Belle mukana kaikessa, myös siivouksessa 🙂

Mielettömän söpön värisiä siivousvälineitä! Josko näillä sais enemmän intoa siivoukseen 🙂 Jotenkin kiireisen arjen keskellä mielellään tekis muuta kun siivois, mutta ehkä se kävis näillä kuin leikiten!

Mukana, innostusta siivoukseen 😊

Täälläkin ois tarvetta, pinkkinä ei vielä löydy ja se on meijän perheen tyttöjen lemppari väri 💕

Ihan huippu kamppis ja huippu blogi!

Meillekin kelpaisi. Nuo meidän vanhat alkaa olla jo… no aika vanhoja. Saisi kodiin siistiksi ennenkuin vauva syntyy.

Mukana😊ihanan värisiä siivousvälineitä

Tuttuja ovat jo vuosien takaa!

Ihastelin näitä kaupassa😍 ihan huippupalkinto mistä on paljon hyötyä! Vaaleanpunainen on niin minun väri💕

Siivousvälineitä ei voi olla liikaa 😍 Sini tuotteet on ihan huippuluokkaa ja tämä kampanja on äärettömän tärkeä! ❤️

Ihana palkinto ja niin tarpeellinen lapsi- ja koiraperheessä. 🙂

Tulisi kyllä tarpeeseen jo uusi Sinituote -setti, ja vaaleanpunaisena vielä.

Oispa kiva saada uusi Sinituote -setti, ja vieläpä vaaleanpunaisena 👌

Mukana ollaan! Kiva paketti sinituotteita

Tulisi uusi siivous setti tarpeeseen ja vielä vaaleanpunaiset. 😍

Uudet siivoustuotteet piristäisi ja motivoisi siivoamaan useammin❤️

Tulisi kyllä tarpeeseen! Ihanan käytännöllinen arvonta 😊

Olisi kiva paketti uuteen kotiin!

Tuotteet tulisi ahkeraan käyttöön.
-Ammattisiivooja-

Olisi ihanaa saada uudet siivousväineetjavieläpä sellaisia,joitaen tiennyt olevan olemassakaan.Uuteen kotiini muuttaessani olisi messevää siivota uusillavälineillä.

Noitten avulla siivoomisesta tulis vielä kivempaa😍

Tarpeeseen tulisi kyllä! 🙏😅🤸‍♀️

Siisteyttä hyvä oppia jo lapsesta saakka ja hyvillä välineillä homma sujuu.

Haluaisin antaa tuotteet poikani perheelle lahjaksi, jossa on aina käyttöä siivoustuotteille! Kun on lisäksi vielä pieni koira jolta lähtee jatkuvasti karvaa💕💝

Hienoa, että suhtaudut noin iloisesti miehen suhteeseen.

Uudet siivoustuotteet tulisi niin tarpeeseen😍

Mukana! Olen laiska siivoaja mutta ehkä nämä auttaisi 😅

Ehkä näillä uusilla siivousvälineillä saisi vähän motivaatiota siivoamiseen 😁

Oon noita tuotteita kyllä niin himoinnut, ja mielelläni oisin ostanutkin jos budjetti ois antanut periksi. Ihanat😍

Tulis tarpeeseen kun perheessä on myös koira! 😀

Tulisi tarpeen meidän kissankarvojen täyttämässä kodissa!

Olisipa kiva siivota uusilla tuotteilla

Siivoustarvikkeet kaipaisivat kyllä päivitystä! 🙂

Vitsi kun saiskin miehen innostumaan.. Se tekee kyllä jos pyytää, mutta saisi olla enemmän omatoiminen. Tulee itselle sellainen ”pakottaja/käskyttäjä” olo kun toinen tulee töistä illalla 6 aikaan ja sitten pyydän vielä siivoamaan kotona. Vaikka itsekin kyllä tykkään siivota ja siivoankin 2-3 kertaa viikossa, niin nyt raskausaikana vähän haastavaa kun ei oikein saisi tehdä mitään (nostaa, kyykätä jne). Onneksi poikaa (6v) voi jo lahjoa imuroimaan toisinaan.

Lapsi ja astma perheessä on koko ajan siivottavaa. Ja oikeilla ja kunnollisilla välineillä se sujuu. Tällä hetkellä niitä ei vaan ikävä kyllä vielä ole.

Joo! Teleskooppiselle mopinvarrelle olis käyttöä täälläkin, koska olen ite niin pätkä 😆 Meillä asuu kolme vee imuroija ja luutut on myös kovassa käytössä, aina kun sellaisen sattuu näppeihinsä saamaan. Sini on hyvä ja roosanauha tärkeä! 👍

Siitä löytyisi jokaiselle perheenjäsenelle(6), jotain millä siivota 😍

Jospas nuilla piirteillä siivouvälineillä saisin siivousinnin uudelle levelille

Siivoussetti kaipaakin päivitystä. Ja roosa väri on kaunis. Ja Sini tekee työtä hyvän asian puolesta.

Onpa mahtava palkinto!😍 Meidän perheessä sotkua riittää, siitä pitää tammikuussa 5v täyttävä poika ja vähän reilu 2v tyttö huolen. 😅

Sulla on selvästi hyvä mies 🙂

Ja tuo mopin säädettävyys on hyvä ominaisuus!

Uudet siivoustuotteet olis itelle tarpeen näin syksyllä 🙂

Tarvitsen 😍 mulla ei ole vieläkään 6v omillaan asumisen jälkeen kunnollisia siivousvälineitä 🤭

Uudet siivoustuotteet olisi kyllä tarpeen meidän uudessa kodissa 🙂

Jos sitä innnostuis lisää siivouksesta uusilla välineillä. 🤩

Sinillä siivous sujuu niin miehellä kuin lapsellakin. Monikäyttöisiä ja hyviä tuotteita.

Uudet siivoustuotteet olisi kyllä tarpeen lapsiperheessä 😊

Nää ois niin ihanat! Laatua noiden parin euron siivouskamojen tilalle!

Mukana, pitäis saada uusittua siivous välineitä 😁

Tänne tarttis motivaatioksi uudet siivousvälineet. Hiekkaa ja kuraa tulee roppakaupalla kun 3 isohkoa koiraa ja 2v käyvät ulkona. 5kk vanha ei vielä juuri sotke mutta ne hiekat ja pölypallerot olisi kiva siivota välillä pois ette ne eksy kohtapuoliin konttaavan suuhun 🙂

Nämä tuotteet olisi pelastus meidän arkeen ! Uusioperheessä on ollut totuttelu siihen kuinka hullunmyllyn koti on viikonlopun jälkeen ! Mutta niin ihanaa, ja varmasti saisin lapset mukaan sunnuntaina kodin siistimiseen kun kaikille olisi omat välineet auttamiseen 😍

Mä oon siivousaddiksi niin nää tuotteet kyllä ilahduttaisi suunnattomasti. Lisäksi 1,5-vuotias poikanikin tykkää auttaa äitiään milloin imuroimalla ja milloin taas moppaamalla/vesilastalla.

Mukana!! 😍 Ketä ei haluaisi hyviä siivousvälineitä?! Ja kerrassaan mahtava yhteistyö ja todella hienoa että sini on niin kauan jo tehnyt työtä hyvän asian puolesta, tämä asia on minulla lähellä sydäntä❤️

Hyvä apu olisi suurperheen sotkuille 😂

Kyllä kelpais🤩
Mies on useamman kerran puhunu tuollaisesta moposta, mutta en ole lämmenny aikaisemmin. Nyt siihen olis mahtava tilaisuus😊

Tätä tarvitsisi muuttosiivoukseen! 🙂

Kylläpä piristäisi siivousta, jos välineet olisi näin söpöjä! Mukana arvonnassa siis.

Mukana! Tarvis motivaatiota 😅

Juuri onkin mietinnässä uudet siivousvälineet. Eikä minulta edes löydy kaikkea vielä, sillä ollaan joku aika sitten muutettu, enkä ole vielä kerennyt hankkimaan niitä 😅

Ah olisi mahtava apu tulevaan lapsiperheeseen. Täällä mopataan varmaan 10 vuotta vanhoilla välineillä 😀

Tulisi kyllä todella tarpeeseen 😊

Mukana. Käyttöä löytys kaikille tarvikkeille.

Kylläpä helpottaisi työlästä viikkosiivousta😊! Onnea odotukseen!

Mukana, sais pattereidenki välit putsattua.

Tälläinen olisi kiva, etenkin kun tykkään siivoilusta! 🙂

Hauska juttu 😀 Hyödylliset tuotteet ja hyvällä asialla!

Mukana! Ois oivallinen meidän talouteen, kun täältä löytyy myös mies, joka on ihastunut Siniin 😀

Mukana! Tarpeeseen tulisi! 😎

Olispa mukava saada uusia siivousvälineitä😍 Roosa nauha -kampanja on lähellä sydäntä lähipiirissä olleiden rintasyöpien takia.

Siivousvälineet tulisi tarpeeseen. Vanhat onkin kulahtaneet 😁

Hei! Tahtoisin kovasti voittaa ja olen mukana arvonnassa.

Uudet siivousvälineet tulis kyllä tarpeeseen 😀
Mukana arvonnassa!

Ihana lukea ja nähdä kuvista miten pienen lapsenkin voi saada innostumaan siivoamisesta😊 (mikä ei välttämättä aina ole se kaikista mukavin homma). Tulee muutenkin aina tosi hyvä fiilis lukea teidän perheen arjesta, kun se on sellaista ns. normaalin oloista elämää, eikä mitään ”parhaat palat -showta”.
Hyvä sinä ja tsemppiä siivoukseen!😚

Täällä kans yks Kodinhoitaja jolla ois tarve uusille siivous tuotteille! 🙂

Ihana kuulla että kerrankin on perhe missä mies tosiaankin osallistuu kotitöihin! Tulisi tarpeeseen täälläkin 🤣 ihanaa syksyä!

Mukana arvonnassa.
Siivousta todellakin riittää! Lapset 2 ja 5v.
En muista edes milloin en olisi siivonnut ! Olisi kyllä tarpeellista päivittää siivous tuotteet taas 🙂

Nämä tulisi kyllä meidänkin lapsiperheessä kovaan käyttöön ja vaaleanpunainen sopisi vielä ihan täydellisesti meidän uuteen ensimmäiseen omaan asuntoon, jonne olemme muuttamassa ensikuussa. 😍

Mukana arvonnassa! Vauva on juuri alkanut opettelemaan sormiruokailua ja sotkua syntyy 🙈 Mukavaa syksyä koko perheelle!

Käyttöön kyllä tulisi! Eli mukana ollaan!

Jooo❤️ Mammaloimalee ännu så tiden far ti att städa så dendär skulle ju va perfekt #älskarattstäda

Tulisi tarpeeseen lapsiperheessä!

Tulisi kyllä jokapäiväiseen käyttöön tämä setti, joten mukana arvonnassa! 😍

Vaikka lapsia ei olekkaan niin tulisi kaikki käyttöön. Omistan koiranpennun, joka sotkee melkein yhtä paljon kuin lapset. Tykkään silti siivota ja noilla viellä enemmän ! 😍

Oo.. mä niin tarvitsen uuden mopin kolmen lapsen sotkujen siivoomiseen 😅

Kyllä olisi siivous paljon mielekäämpää uusilla vehkeillä😍

Ehdottomasti mukana ! Edellinen monitoimimoppi sanoi itsensä irti enkä ole aikaiseksi saanut uutta ostaa😅

Mukana 🙋🏼‍♀️ Ite inhoan siivoamista 😬 jos tämmönen oikea välinepaketti helpottais sitä joka viikoista urakkaa 😅

Ihanaa että on tämmönen arvonta vaihteeks, ku aina jokasella on joku kauneuteen liittyvä arvonta 😅 Eikä sinillä kyllä todellakaan ole turha mainos lause ”sinillä siivous sujuu”. Pitää kyllä niin paikkansa. Ja mahtava että pikku neitiäkin kiinnostaa siivous niin kovasti 😁🤩

Jee, mukana arvonnassa! 🌸

Aivan ihanan väriset siivousvälineet.
Onnea myös pienestä ❤

Kiva palkinto! TV. Innokas kodin siivooja😂

Onnea tulevasta pienestä koko perheelle❤️
Aika huippu arvonta!!:)

Mukana! Kahden kissan ja koiranpennun kanssa sotkua riittää. Uusista välineistä saisi myös uutta innostusta 😀

Kyllä kelpais ekaan omaan asuntoon kun ei oikein noita siivoustarvikkeita vielä löydy😀

Oi vitsit, tähän on pakko lähtee mukaan! Jos ei arpaonni suosi, niin ostettava on 🙂

Kyllä olisi jo aika päivittää siivousvälineet. Lapsetkin innostuis varmasti siivoamaan näillä.. 😅😊

Kiva arvonta 🙂 Ostettiin juuri oma talo ja siivottavaa riittää remontin keskellä, vaikkei aina jaksaisikaan 😀

Innostaisi varmasti siivoamaan lisää kun saisi uudet tarvikkeet käyttöön. Meilläkin taapero innokkaasti mukana kaikessa tekemisessä ja siksi lisävälineistä ei ole haittaa! 😂

Oi ihanaa!! Rakastan siivoamista 😍

Kyllä tulisi tarpeeseen tälleen neljän tytön äitinä ja helmikuussa seuraan liittyy viides lapsi. 😂

Oi onpa ihana väri😍 olisi varmaan hyvä vaihtaa vanhat vähän uudempaan malliin😂

Mukana! Pölymiekan avulla pölyjenpyyhintä voisi olla himppasen mukavempaa!

Tarpeeseen tulisi taaperon kanssa ja joulukuussa syntyvän vauvan kanssa 😊

Sini tuotteet ovat parhaat! Kestävät ja luotettavat! Näille olisi käyttöä ja osallistun arvontaan! 🙏🏻😍

Näitä ei tarviikkaan kaappiin piilottaa, kun on niin söpön väriset 🐷😍

Mukana! Poika varmasti tykkäis pölymiekasta ja äiti tykkäis monitoimimopista🙈

Ihana Belle siivoamassa 🙂 mukana arvonnassa!

Siivousvälineetkin voivat olla kauniita ja sitä nämä todella ovat . 🙂

Todellakin mukana arvonnassa, lapsi- ja eläinperheessä sotku on loputon suo! 🤣

Osallistun! Ihana ollu seurata teiän menoa. Hyvää syksyä!

Sinin tuotteet on kyllä ihan parhaita! Meillä ei muita ostetakaan. Mahtavaa että ovat mukana myös Roosa Nauha-kampanjassa ❤️

Mukana. Vaaleanpunainen väri ihana. Teidän perhe myös ihana. Ja onnea odotukselle.

Mukana, lemppari väriki on vaaleanpunainen☺️

Vaaleanpunainen lempiväri, kelpais siivota!

Mukana! Kyllä kelpaisi näillä siivota 💁🏻‍♀️

Mukana. Kyllä näillä kelpaisi siivota ihana väri 😍

Mukana.
Ihana setti kyllä tulisi tarpeeseen😍.

Mukana! 👍 Tarpeeseen kyllä tulisi. Ei täällä vanhassa maalaistalossa, jossa on neverending remppa ole koskaan siistiä 😂

Mukana, ihana setti piristämään siivousta😊

Mukana ehdottomasti! Uuteen kotiin päästään muuttamaan jouluksi, joten mikä olisi mukavampaa, kuin saada uudet siivousvälineet siellä käyttöön! ❤ Ja Sinin tuotteet ovat palvelleet tähänkin asti erinomaisesti. 👌🏻

Mukana arvonnassa! Ihania tuotteita! 😍

Oijoij, tää ois tarpeen 4v poika+koira+vauva2020 talouteen, sotkua aina syntyy😅👌

Ehdottomasti mukana💗

Olen jo tovin harkinnut tuota pölymiekkaa, voisi olla kätevä esim. Patterien takusen pölyn siivoamiseen 👍😊 Osallistun arvontaan.

Ehdottomasti mukana! 💗 Sinin siivoustuotteilla lähes aina siivoillut joten pesukaappi kaipaa päivitystä 🥰

Ehdottomasti mukana! 💗 Sinin siivoustuotteilla lähes aina siivoillut joten pesukaappi kaipaa päivitystä 🥰

Mukana ollaan. Aivan ihanan värinen setti hyvän asian puolesta 😍

Olisi ihanaa saada tämä setti helpottamaan siivoamista. Värikin on aivan ihana 😊

Olisipa ihana saada uusia siivoustuotteita! 🙂 Ei oo parempaa, kun siisti koti!

Mukana ollaan, olisi käyttöä! 🙂

Aivan ihanat siivousvälineet ja hyvään tarkoitukseen!😍

Mukana, ois todellaki tarve 🙂 Mukavaa syksyä!

Mukana arvonnassa 😊 Teidän tyttö on aivan ihana! 😍

Tämmöinen setti olisi kiva 🙂 nimeni on sini ja usein vitsaillaan, että sinillä siivous sujuu ja se pitää paikkansa sillä tykkään siivota. Lisäksi tämä pinkki väritys olisi mieleinen 😊

Oi! Rakastan siivoamista ja rakastaisin varmasti vielä vähän enemmän, jos saisin tällaisen setin! 🤩🤭

Osallistun arvontaan, tälle ois tarvetta🧹

Siivousvälineet olisivatkin jo uusimisen tarpeessa, joten mukaan arvontaan.

Ompas kivan erilainen siivoussetti! Melkein ois ilo siivota niitä lapsiperheen sotkujakin…! Tärkeä asia tämä roosanauha!

Mukana! Olis nii ihana äidille antaa lahjaks tämmönen setti kun rakastaa roosa nauha tuotteita ja siivousta

Mukana. Oispa kiva uus siivoussetti kotiin

Jobbar som hemhjälp för äldre, mest städning och det är många som inte har råd med städgrejjor, sku alltså ge bort till någon av dom😊

..Pölymiekkan sku ja hålla själv då ja haft planer ti köpa sån 🙈

Ehdottamasti mukana! Tulisi tarpeeseen uuteen kotiin 🙂

No nyt arpaonnea minulle, että saadaan kotiin tosimiehen siivoussetti. Isäntä on varmaan innoissaan.

Mukana! Ainoa siivousväline mitä omistan just nyt on robotti-imuri. Se tykkäisi varmasti jos saisi siivoustovereita! Nämä tulevat tarpeeseen sillä se lähinnä tykkää vain huiskuttaa sen huiskuja ja levittää pölyt ympäriinsä…

Mukana kivassa arvonnassa. Sinin tuotteet ovat hyviä

Sinin roosanauhatuotteista lahjoitettavat summat ovat mitättömän pieniä tuotteen hintaan nähden.
0,05 euroa – 0,5 euroa noin yleensä, silityslaudasta vähän enemmän (euron luokkaa).
Taitaa olla tuottoisampi kampanja itse firmalle kuin säätiölle nämä pinkit tuotteet.

Tulisi todella tarpeeseen.Olen juuri muuttamassa omaan kotiin eikä opiskelijana ole hirveästi varaa. Joten mukana😊

Mukana, mulla ja miehellä on viha-rakkaus suhde siivoamiseen. Kun lapsi, ja eläimet tuo omat haasteet siivoukseen. Toi väri on niin söpö, että näen jo silmissä kun mieheni parrakas, hevari kantaa pinkkiä sankoa pitkin kämppää 😀

Vaaleanpunaiset siivousvälineet olis kivat.

Nämä tulisivat kyllä tarpeeseen, eli ehdottomasti mukana arvonnassa. 🙂

Tämä paketti olisi ihan huippua saada! Pieni 1v taapero ja 9v esikoinen saa yllättävän paljon sotkua aikaan.

Mukana 🙂 näitä tarvii lapsiperheessä!

Noita ihania pastellisia siivoustarvikkeita on tullut ihasteltua kerta jos toinenkin kaupoilla. <3 Mukana ollaan!

Mukana! Tarvetta olis päivittää siivousvehkeet.. 😁

Olen arvonnassa mukana! Siivousvälineet kaipaavat jo päivitystä☺

Pölymiekkaa olisi kiva testata

Mukana arvonnassa. Mun miehellä ei valitettavasti ole suhdetta siniin, tulisi enemmän kun tarpeeseen uudet siivousvälineet ison talon siivoukseen.

Uudet siivousvälineet kelpais omaan kotiin 😍

Nää on niin ihania, väri täydellinen ja hyvän asian puolesta kampanja. 🙂

Lapsiperhe mukaan arvontaan, tiedän mitä jokapäiväinen sotku on ja siksi hyvät siivousvälineet ovat ehdottoman tärkeät, vanhat menisivät nyt heti vaihtoon meillä.

Arvonnassa mukana, tulisi tarpeen lapsi-eläin talouteen jossa siivotaan paljon!

Arvonnassa mukana 😊 hyvän asian puolesta!

Me ollaan parin kk sisään muuttamassa joten ois aika päivittää siivouskamat! 🙂

Mukana arvonnassa. Uusilla siivousvälineillä sais varmasti lisämotivaatiota siivoamiseen. 😊

Kotoa löytyy 9v, 5v ja joulukuussa syntyy uusi tulokas joten sotkuja tulee. Olisi itsellekin mielekkäämpää siivota uusilla välineillä 😊

Mukana arvonnassa!

Me ollaan niiiin laiskoja siivoamaan, kyllä näillä nimikaima-tuotteilla varmasti sais siivous uutta potkua.

Tuommoinen pölymiekka olisi kyllä kätevä. 😊

Mukana!
Jos motivois vaikka siivoamaan enemmän 😀

Mukana arvontaan. Siivoan päivittäin 12v tytön kans. Sotkua riittää suurperheessä. 😊

Meillä kans mies ruvennut vielä enemmän auttelemaan kotitöissä minun raskauden myötä! ☺️ Tarvikkeiden päivitys olisi kohdallaan 🧹

Mukana! Juuri mietin siivousvälineiden päivitystä ja Sini-tuotteet on kyllä parhaimpia ☺️ Jospa se mieskin innostuisi siivoamaan kun olisi pinkit vermeet🤭

Sini tuotteet ovat parasta 👍☺️ itse käytän koko ajan ☺️ tuotepaketin lahjoittaisin tyttärelleni. Hänellä on pieni 10kk ikäinen tytär ja siivottavaa riittää kun on vielä koira ja kissa 💗

Poikani 2v on myös kova auttamaan kotitöissä ja mielelläni otan hänet mukaan touhuamaan. Siivousväliineet kaipaisi kyllä uudistusta, näin ollen miehellekkin löytyisi varmasti joku sopiva kapistus käteen 😜

Ihanaa, että koko perhe siivoo yhdessä. ❤️

Ps. Osallistun arvontaan. 😊

Här städar bisin min rigi muna huurus nonstop så han sku helt bra kuna använda rosa välineitä 😉 kanske ja oxå sku ha användning av dom nångång 🙈

Ihanan väriset siivousvälineet 😍 tulisi kyllä tarpeeseen.

Ihanan väriset siivousvälineet 😍

Mukana. Ihanan väriset siivousvälineet 😍

Kiva ku koko perhe osallistuu siivoukseen 🙂 mä tyttären kans aina yhdessä siivotaan meijän kotia🙂

Mukana arvonnassa 😍 hyvät siivousvälineet tulee tarpeeseen kahden taaperon ja vauvan, sekä koiran (ja miehen😘) sotkuja siivoillessa 😅👌

🧹🧺🧼 alltid roligt med nya städredskap 👍🥰

Tulisi kyllä tarpeen uudet siivousvälineet tänne perheeseen. Edelliset ovat jo palvelleet tarpeeksi pitkään 🙂

Skulle gärna prova dessa produkter! 🌸

Meille syntyy pian neljäs poika ja koirakin löytyy, joten nämä tulis tarpeeseen. 😊

Hauska ja hyödyllinen postaus :)Mukaan kivaan arvontaan!

Ihana kun teillä koko perhe osallistuu siivoukseen. Meillä olis myös tarvetta uusille siivousvälineille. Mun osoite on suvijohanna@gmail.com

Osallistun ehdottomasti 😍

Mukana arvonnassa ! kaisamikovanen(at)gmail.com

Alkaa siivoaminen kiinnostaa noin ihanan värisillä siivousvälineillä😍

Uusille siivoustavaroille olis kyllä käyttöä😍
noora.paakki86(at)gmail.com

Jos ei arpaonni suosi niin tää mamma laittaa kyllä ton setin joululahjatoivelistalle!

Hyvä kirjoitus jälleen🙂 Uudet siivousvälineet on aina tervetulleita ja nyt vielä hyvän asian puolesta 💕 tämän johdosta mukana arvonnassa😊 Kaikkea hyvää teille ja tsemppiä huomiseen rakenneultraan!💕

Mukana, Sini tuotteet parhaita ja kun vielä näin ihana väri Roosa nauha tuotteissa 😍🎀

Välillä itsestä tuntuu ettei mikään siivous riitä lapsiperheessä. Mutta onneksi meilläkin on innokkaita pieniä apulaisia 👌 mukana arvonnassa siis 😊

Ehdottomasti mukana arvonnassa 🤗
Jos näin meidän taaperokin innostuisi siivoamaan ja olisi vähän äiskän apuna 🙈 imuri on hänen pahin vihollisensa 😅

MukAna! Huippu tuotteet ja ihana väri! Ja ennen kaikkea nyt vielä hyvä. Asian puolesta 💕

Hauskasti ja erilaisesti kirjoitettu postaus, erottuu kivasti muista joita olen nyt nähnyt tämän Sini kampanjan aikana kirjoitettavan! 🙂 mukana arvonnassa.

Oi että! Sinin siivousvälineet tulisi kyllä tarpeeseen 😍 siivoaminen on parasta kun löytyy oikeat välineet eli mukana arvonnassa 😍👌

Mukana🙋‍♀️ Niin ihania mua vaaleanpunaisen 🤩 Ja siivouskaappi kaipaa todellakin päivitystä kun vanha moppikin meni just rikki😅

Mukana!
Käyttöä kyllä löytyy kun yhden pikku riiviön ja kahden koiran sotkuja kun siivoaa (ja on toi mieskin aikamoinen sottapytty 😅)

Mukana!
Käyttöä kyllä löytyy kun yhden pikku riiviön ja kahden koiran sotkuja kun siivoaa (ja on toi mieskin aikamoinen sottapytty 😅)

Lapsiperheelle tulisi hyvään tarpeeseen. 😍
Sinituotteet ovat kestäviä ja helppokäyttöisiä. 😊

Mukana. Sini tuotteet on parhaita kyllä.

Mukana arvonnassa 🙂 olisi kyllä hyvä siivoussetti lapsiperheeseen 🙂

Mukana. Sinin tuotteet on parhautta.

Sini tuote on kyllä mahtava ja paras tuote

Ja e så me! 😍 Ja behöver domdär!! 😁🙈

Sinin moppi kyllä on parhain moppi mitä on👌

Sini tuotteet on kyllä ❤️ Itsellekin ihan uusi tuttavuus tuo pmlymiekka!

Sinin tuotteet on kyllä huippuja! 😍 tosin meijän vuoden ikäinen rottis nappas leikkeihinsä pari viikkoa sitten sen teleskooppisen varren ja se on nyt entinen🙄😂

Mukana! Kolmen pikkulapsen sotkuja siivoilen päivittäin 🙂

Ihan liian harvoin tulee päivitettyä siivousvälineitä, eli löytyisi kyllä käyttöä tämmöselle setille!

Vastaa käyttäjälle Sirpa Laurila Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X