Postpartum ja pahimman luokan identieettikriisi

Esikoisen kanssa kiroilin kaikki imetyssaarnaajat ja muut jeesustelijat alimpaan helvettiin. Kantoliina oli mielestäni ihme hörhöjen keksimä kapistus ja imetyskorut aiheuttivat oksennusrefleksin. Esikoisen kanssa alku oli muutenkin sellaista hyllyn myllyä, eikä mitään ihanaa ”vauvakuplaa”. Suoraan sanottuna meidän alkutaipale oli kamala. Stressi, huoli, kipu, väsymys. Ne fiilikset tulevat ekana mieleen. Jotenkin puskin itseni kaiken sen paskan läpi ja selvittiin, mutta ihanaa se ei todellakaan ollut. Vasta puoli vuotta synnytyksen jälkeen uskalsin luottaa siihen, että hän on kunnossa, kasvaa hyvin, kehittyy normaalisti ja hengittää ilman apneaa.

Tällä kertaa iski toinen sokki. Täydellinen synnytys ja vauvakupla. Tällä hetkellä omistan kolme (kyllä, K O L M E) rintapumppua ja neljäs (alipainepumppu) on matkalla kotiin. Hillun ympäri kämppää rintakumit nänneissä ja haisen vanhalle piimälle. Kantoliina seisoo jo valmiina lastenhuoneessa ja tulee varmasti käyttöön kunhan sektiohaava on täysin paraantunut. Tällä hetkellä haava nyt valitettavasti märkii vähän ja putsataan septidiinillä. Neuvolatädin mukaan ei ainakaan vielä olisi tulehtunut, mutta seurataan tilannetta ja yritän olla nostamatta mitään painavaa. Eilen meinasin oikeasti tilata itselleni imetyskorun. Sitten hävetti liikaa, koska kolme vuotta sitten väitin että sellaista en ikinä tule omistamaan.

Itken onnesta, huolesta ja ihan muuten vaan

Olen itkenyt onnesta melkein päivittäin. Istunut vauva sylissä, tekemättä mitään. Nauttinut tästä uudesta arjesta. On se ihmeellistä, mitä kaikkea sitä kerkeää tekemään silloin kun vauva syntyy täysi ikäisenä ja synnytys menee hyvin. Ennen luulin että vauvakuplaa ei oikeasti ole olemassa, tai sitä rakkauden hyökyaaltoa mistä äidit usein puhuvat. ”Rakstuin vauvaan ensisilmäyksellä”, ja sitä rataa. Kyllä, sitä on oikeasti olemassa. Näin ihanaa tämän pitäisi olla, alusta saakka. Onneksi hätäsektio, ennenaikaisuus ja jatkohoidot sairaalassa tapahtui esikoisen kanssa. Silloin luulin jopa välillä, että kaikki se huoli ja stressi oli ”normaalia vauva arkea”. Että se elämä ei nyt vaan ole ruusuilla tanssimista ja vaaleanpunaista höttöä.


Eilen Mytten napanuora irtosi ja navasta tuli vähän verta. Ensin Myttelle tuli itku ja sitten tietysti äidille kans. ”Hän on ollut meillä puolitoista viikkoa ja nyt jo rikottiin hänet!!!”. Mies ei oikein tiennyt miten pitäisi olla ja mihin päin pitäisi katsoa, eihän tämä nyt niin vakavaa ollut. Mutta siinä hetkessä se tuntui maailmanlopulta. Kaikki saarnaavat aina raskaushormoneista, no sellaisia minulla ei ollut, olin yllättävän zen. Nämä postpartum hormonimyrskyt ovat ihan eri luokkaa. Ennen synnytystä raivosiivosin, siis ihan hulluna. Höyrymoppi suhisi, pölyä pyyhittiin jopa kattolistoilta ja seiniltä. Nyt meillä on vesipulloja, harsoja, rintakumeja ja tutteja ympäri kämppää, mutta eipä kiinnosta. Katsokaas kun tälleen imetys onnistuu niin näppärästi, ja myönnän: en edes näe sotkua. Tällä hetkellä ei kiinnosta.


Yksi kaunis päivä ajelin autoa ja kuuntelin Yle Vegaa. Ihan vapaaehtoisesti. Mä jopa tykkäsin siitä. Siellä oli ”arvaa ääni” skaba, missä kuului selkeä sammakon kvack kvack. Soittaja: ”se on harvinainen paragualainen sammakko.” Juontaja: ”Ei. Se on tavallinen sammakko”. Mä rupesin nauramaan niin että kusin housuihin. Kirjaimellisesti KUSIN HOUSUIHIN! Onneksi sain nopeasti housut vaihdettua ja kiitin luojaa (tai miestä) että meidän autossa on nahkapenkit. Eli sellaistakin voi sattua näin kahden lapsen äitinä. Vaarallinen ohjelma tuo vanhusten Yle Vega. Melko nopeasti käänsi takaisin siihen tuttuun ja turvalliseen NRJ kanavalle tämän insidentin jälkeen ja pyöritin silmiä sille kamalalle ”yummy” biisille.

Kamera on muuten täyttynyt vauvakuvilla. En voi sille mitään, hän on niin söpön näköinen. Joten näitä vauvakuvia nyt tulee oikein urakalla tänne blogin puolelle. Eiköhän tilanne rauhotu, kun vauvakupla puhkeaa. Mutta toivottavasti ei ihan vielä, meillä on ollut niin ihanaa täällä vaaleanpunaisen vauvakuplan sisällä.

Kommentit

6 kommenttia
Avatar

Itse käytin rintakumia koko imetyksen ja niitä löytyi vaikka mistä välillä kun piti vielä kahden kerroksen väliä kuljettaa niitä 😀 harsoja ja liivinsuoja oli siellä täällä ja vaatteet maidossa. Mutta eipä se haitannut tai iskenyt silmään tuossa alussa, kaikki oli vaan ihana! Nauti tästä ajasta!

Avatar

Voi miten suloinen vauva ❤️ Nauttikaa joka hetkestä!

Avatar

Rintakumeja en ole koskaan kokeillut, mutta maidonkerääjiä suosittelen. En siksi, että valuvaa maitoa olisi pakko saada talteen. Mutta maidonkerääjä liiveissä antaa nännin rauhassa olla ”ilmaa vasten” ilmakylvyssä, ei (märkää) liivikangasta vasten.

Desire Nyman

Ahaaa, aivan! Täytyypä kokeilla sellaisiakin! 😁

Avatar

Peukut maidonkerääjälle!! Kun toisesta rinnasta imetti niin toinen rinta suihkusi – näin sekin maito talteen. + ”ilmakylvyt” maidonkerääjällä oli pelastus. Rintakumia mulla ei ollut käytössä.

Avatar

Tulee vaan niin hyvä fiilis sun instasta ja blogista. Ootte niin tämän kaiken hyvän ansainnut. 😊
Ja kiitos, nyt mua alkoi naurattaa toi homma niin paljon, että meinas käydä samoin. Apua, kuset auton penkille 😂

Vastaa käyttäjälle Desire Nyman Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä