desire nymark - Banneri

Koronakotoilussa on se hyvä puoli, että nyt on aikaa kokeilla ja oppia uutta. Kuten nyt esimerkiksi ompelu. Andreas on talla pohjassa ommellut meidän tytöille pieniä rusetteja. Niinhän siinä sitten kävi, että meillä oli iso kasa rusetteja ja silti intoa kokeilla uusia kuoseja. Päätimme perustaa verkkokaupan, vähän näin yks kaks ilman sen enempää kokemusta, sillä ajatuksella että rusetteja ehkä menisi muutama kappale kuussa. Siitä meidän Bellalice bows rusettipaja syntyi, ja avajaisviikonloppuna pakkasimme yli 200 tilausta. Luulin jo että meidän vanha Elna hirttää kiinni. Ihan mutkatonta tämä ei kuitenkaan ole ollut, joten haluan kertoa mitä olen oppinut viimeisen viikon aikana.

Aniliini on väri. Tämän värisiä rusetteja on toivottu muutamaan otteeseen. Jouduin turvautumaan googlen kuvahakuun. En tiedä onko kyseessä kielimuuri, vai onko meillä väripaletti hukassa.

Suomen kartta ja maantiede on kovasti hukassa tässä firmassa. Missä ihmeessä sijaitsee Kangasala, tai Nummela. Paikkakuntien taivutusmuodot ovat rakettitiedettä mulle. Kovasti olin lähettämässä pakettia Hankooseen, mutta onneksi Andreas korjasi että Hankoon se kyllä menee.

Hanna on tosi yleinen nimi. Tai sitten Hannat vaan tykkäävät ruseteista, mistä minä tiedän.

Suomen postitusmaksut ovat korkeat. Oikeastaan törkeän hintaiset! Pelkkä kirjeposti on jo 1,75€ JOS se painaa alle 50g ja Smartpost alkaen 4,90€. Kiinasta saisin tilattua pientä sälää alle eurolla, sisältäen postikulut. En ymmärrä.

Kaikesta pitää maksaa pieni siivu. Oli kyseessä sitten itse verkkokauppa, verkkokaupan osoite, maksutavat, maksat kaikesta. Sitten vielä tietysti alvit, verot, yellit jne.

Koodaaminen on perseestä. Olen huomannut, että jos jokin väitetään olevan ”super helppoa” se yleensä tarkoittaa vähintään keksivaikeaa tasoa mun mittapuulla. Onneksi youtube on täynnä tutorial videoita.

Kankaat ovat kalliita. Perus honta kankaalle taitaa olla sellainen 20€/metri. Tämähän tarkoittaa että esimerkiksi pelkästään verhojen kangas maksaisi noin 100€, kun uudet verhot saa noin viidellä kympillä. Eli kun mummini marisee että nykyajan naiset ovat niin laiskoja, kun eivät edes ompele verhoja, vastaus on melko yksinkertainen: se ei vaan kannata.

Suuri osa ihmisistä jättävät tuotteita lojumaan ostoskoriin. En oikein ymmärrä miksi, mutta vain puolet ihmisistä siirtyvät ostoskorista itse maksuvaiheeseen. Ymmärtäisin jos korkeat toimituskulut olisi syy jättää tilausta puolitiehen, mutta meillä on ilmainen toimitus.

Olen todella huono pakkaaja, mutta kunhan oppii pakkaamisen taidon homma on yllättävän terapeuttista. Sen kyllä sanon, että missään pakkaamossa en voisi olla töissä. 30 paketin välein olen ihan loppu ja tarvitsen kahvitauon.

Aina voi oppia uutta. Lapsilla on se ihana puoli, että ne janoavat uutta tietoa (esim Bellellä on kyselyikä tällä hetkellä ja haluaa tietää kaikesta kaiken). Aikuisiällä tämä into tavallaan kuivuu kasaan. Ei sitä enää uskalla tai jaksa kokeilla uusia asioita samalla tavalla. On jotenkin ollut tosi siistiä huomata, että ikinä ei ole liian myöhäistä oppia uutta, tai kehittyä.

Vanhat ompelukoneet ovat oikeasti hyviä! Meidän pieni Elna on valmistettu 1970. Luulin oikeasti että tämä reppana ei kovin monta rusettia jaksa vääntää, mutta tämähän toimii ku junan vessa!

Alennusmyynnit saavat aikaan stressifinnejä sekä kattavan kaaoksen. Meillä oli avajaistarjous, joka aiheutti melkoisen kaaoksen ja stressin. Rusetteja ja langanpätkiä oli joka puolella, vaatehuoneessa löysin kasan pakkauslaatikouta jotka olin unohtanut ja näin jopa unta ruseteista.

Aina on olemassa joku, joka jaksaa manata että ”tosta ei tule mitään”. Kuka nyt tollaisia ostaisi? Kuka perustaa nettikaupan keskellä koronakriisiä, sehän on ihan hullua! Itsehan olen sitä mieltä että jos et edes uskalla kokeilla, ei edes ole mahdollisuutta onnistua. Se on totta, että korona näkyy työrintamalla, mutta silloin nimenomaan kannattaa miettiä muita ratkaisuja. Uusia tapoja saada liikevaihtoa.

Äiti on aina äiti. Mun oma äiti on oikeasti nauttinut kaikista myyjäisistä ja askarteluilloista, kun olin päiväkodissa ja ala-asteella. Hän innostui tästä projektista sen verran, että oli itse käynyt kangasostoksilla. Sain soiton, että nyt olisi maailman kaunein kangas, missä on lokkeja. LOKKEJA?! ”Niin niin, siis tän kankaan nimi on LOKIT”. Hän yritti selkeästi laajentaa tuotevalikoimaa heti. Lokeilla.

Kaaosta tässä on ollut. Kodinhoitohuoneen taso tyhjennettiin ja se muuttui pakkauspisteeksi, keskellä ruokailuhuonetta seisoo ompelukone, silityslauta ja kasa laatikoita missä on erivärisiä kankaita ja rusetteja. Kaaos ei kuitenkaan aina tarkoita mitään negatiivistä. Itse olen viihtynyt meidän kaaoksessa ja hässäkässä oikein hyvin. Mytte on ollut todella kiinnostunut ompelukoneesta ja Belle on ollut mukana pakkaushommissa. Varsinkin tarrojen liimaaminen ja leimasimen käyttö on ollut superhauskaa.

Kommentit (10)

Teidän koko tämä verkkokauppa-tarina on niin inspiroiva! ❤️ Olisi muuten mahtavaa, jos valikoimaan saataisiin myös esim hiusdonitseja/ponnareita rusetilla.

En tiennytkään, että kauppias näkee ostoskorissa olevat tuotteet. Enkä ole ikinä tullut siksi ajatelleeksi, että se haittaisi jotain kun minäkin laittelen ostoskoriin selatessa kaikenlaista ja jälkikäteen sitten priorisoin ja valkkailen mitä oikeasti tarvitaan . Joskus taas unohtuu koko juttu kokonaan vauvan kanssa touhutessa 😅
Mielenkiintoista.
Kiitos ihanasta rusetista! Se pääsee koristamaan meidän 1v babyn päätä juhlapäivänä heinäkuussa 🎀

T. Ruseteista tykkäävä Hanna 😁

Itsekin lappaan ostoskorin täyteen ja karsin tavaroita ennen maksua 😀 mutta näissä ”hylätyissä” ostoskoreissa hämää se, että omat yhteystiedot yms on lisätty. Pelkästään maksu jää tekemättä. Tätä minullekin välillä käy, jos en löydä lompakkoa tms 😂 mut aina nousee stressi, et reistaileeko nettisivu niin että maksut ei mee läpi 😀
Ja hei ihanaa että oot tehny tilauksen meiltä 😭😍 kiitos 🧡

Tsemppiä rusettipajalle 🎀

Ja kaunis logo ja nimi verkkokaupalla.

Moikka! Olipa hauska kuvaus tuoreen verkkokauppiaan elämästä. Täällä nimittäin toinen samanmoinen yrittäjä, sivutoiminen verkkokauppa avattiin toukokuun alkupuolella. Postimaksuista: Kiinan postituskulut ovat vanhaa perua, asiasta voi lukea esim täällä: https://www.uusisuomi.fi/uutiset/1800-luvun-postisopimus-antaa-kiinan-verkkokauppajateille-edun-kaupan-liitto-suomalaisille-jopa-46-suuremmat-postimaksut/5d0f62cf-ac95-32ba-bf73-d9659bf82a55

Ja täällä: https://www.hs.fi/talous/art-2000006251855.html

Logistiikka Suomen kaltaisessa maassa on infran takia kallista. Jakelu haja-asutusalueille on hurjasti kalliimpaa kuin isojen kaupunkien keskustoissa. Tästä ei kuitenkaan voida rokottaa ”korvessa” asujia, tai antaa alennusta cityihmisille.

Tsemppiä busineksiin!

Krista

Täytyy sanoa että itse teen tosi usein sitä että tuotteet pyörii ostos korissa pitkään. Tai saatan laittaa sinne kaikkea ja sit tarkastelen, mitä todella tarvitsen tai haluan kun nään kaikki siinä allekkain. Joskus tilauksen tekeminen vain jää kesken lasten tai jonkun muun asian takia, sitten palaan siiven kun taas aikaa. Tyhjentyvät ostoskorin on ärsyttäviä😅
En tiennytkään että kaupat näkee jotenki ns. Et jollain on tuotteita ostoskorissa ja kellä mitäkin ennen kuin tilaa.

Wau te olette kekseliäitä! Kauniita rusetteja. Yhden pienen kriitikin jos saan antaa.. LICE. BellaLICE. Sori.

Tää tuli itelleki mieleen 😬

Joo itekin eka luin bella-täi 😀 tsemppiä kauppaan 👍

Ai kamala, lue mielummin BellALICE 🙈😁

Vastaa käyttäjälle Cupido Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X