desire nymark - Banneri

Suurin osa näistä huonoista valinnoista ajoittuu esikoisen vauvavuoteen, koska jälkiviisaus. Nyt toisen lapsen kanssa koen itse olevani fiksumpi ja itsevarmempi, mutta kolmannen kohdalla tajuan varmaan että olin ihan yhtä tyhmä toisenkin lapsen kohdalla.

Ostin epäsopivat vaunut

En käynyt kokeilemassa tai edes fiilistelemässä erilaisia vaunuja. Torin kautta nappasin itselleni ihan ok näköiset, jotka olivat aivan liian isot, eivätkä mahtuneet auton takakonttiin. Vaunut olivat myös todella työläät kasata ja saada linkkuun. Lopputuloksena vaunut yleensä jäivät kotiin, eikä niitä hirveästi käytetty.

Syöttötuolissa ei ollut valjaita

Ostin vanhan syöttötuolin, joka oli aivan ihanan näköinen. Siitä kuitenkin puuttui turvavaljaat. Näin jälkeenpäin saa olla iloinen, että mitään haavereita ei tapahtunut.

Halppiskamaa suoraan kiinasta

Tilasin Bellelle halppisvaatteita suoraan wishiltä ja aliexpressiltä. Ensinäkin tämä on todella epäeettinen tapa toimia, mutta eniten hirvittää ne kemikaalit, jotka vaatteet saattavat sisältää. Hyi kauhistus, ei ikinä enää.

Ostin kasvot menosuuntaan istuimen

Bellellä oli todella paha matkapahoinvointi, josta kerroin turvaistuin ostoksilla. Minulle suositeltiin kasvot menosuuntaan istuin, joka on ”ihan yhtä turvallinen kuin sms-istuin”. Eipä muuten ole.

En nauttinut tarpeeksi

Siis en todellakaan. Olin väsynyt, stressaantunut ja koin että koko vauvavuosi oli tosi työläs. Kävin terapiassa, missä yritin käsitellä koko synnytystä ja keskosaikaa, joka jätti melkoisia traumoja.

lapsettomuushoidot

Vannoin, että äitiys ei muuta minua

Varsinkaan mun tyyliä. ”Musta ei tule sellaista perusmutsia”. Siis ihan hullua näin jälkeenpäin ajateltuna. Jo valmiiksi väsyneenä yritin ”pitää itsestäni huolta”, enkä tarkoita että olisin yrittänyt syödä teeveellisesti ja liikkua, vaan tällaisia ulkonäöllisiä seikkoja, kuten meikkaaminen, hiusten värjääminen, seksikkäät alusvaatteet (vaikka olin sinkku?!). En tiedä, mistä tämä ajattelutapa tuli, että ei muka saisi muuttua ja kehittyä. Tottakai että koko elämä muuttuu lapsensaannin myötä. Kai äitiydestä sitten puhutaan liian negatiivisesti.

En nähnyt imetyksessä mitään hyvää

Enkä kyllä myöskään kantoliinassa, vaikka sitä suositeltiin helpottamaan arkea. Muistan miten marisin, että en saa mitään tehtyä. Kantoliina olisi ollut tosi nokkela ratkaisu, mutta en ”jaksanut kantaa lasta koko ajan”. No, oikeastihan kannoin silti, koska Belle halusi olla sylissä, enkä saanut mitään tehtyä. Olisin saanut, jos mulla olisi ollut kädet vapaana. Eli kaikkea kannattaa kokeilla.

Luulin, että ehjässä perheessä pitää olla äiti ja isä saman katon alla

Minussa heräsi valtava määrä katkeruutta, joka kerta kun näin iloisia perheitä, missä oli isä, äiti ja muksu. Koin, että olimme rikkinäinen perhe, koska olimme kahdestaan Bellen kanssa. Koko asia jopa hävetti. Aina piti selitellä, miksi olen ”yksin näin pienen kanssa”. Oikeastaan elämä oli aika kivaa kahdestaan Bellen kanssa, en vaan osanut miettiä asiaa mitenkään positiiviselta näkökulmalta. Suurin mörkö tässä asiassa oli mun oma asenne.

Näin jälkeenpäin voin todeta, että en edes muista koko vauvavuodesta paljon mitään. Olin liian väsynyt, liian stressaantunut ja tietyllä tavalla myös epävarma. En muistanut nauttia, ja sitten koko vauvavuosi oli ohi. Taaperoiästä taas olen nauttinut. Puolet Mytten vauvavuodesta on ohi, ja kaikki on mennyt oikein mukavasti, vaikka lapsia on kaksi. Tässä nyt taas nähdään se perinteinen ”kaikki tuntuu työläältä, jos äiti ei voi hyvin”. Mä niin toivoisin, että joku saisi tästä tekstistä edes vähän voimaa, tai lohtua. Olemme pelkästään ihmisiä. Välillä tulee mokailtua, kaikkea emme osaa, aina ei mene putkeen ja välillä on vaikeaa nauttia asioista, vaikka pitäisi.

Kommentit (8)

Hei oletko kertonut tuosta Bellen pahoinvoinnista jossain? Meillä nyt 1-vuotias, joka oksentelee automatkoilla. Onko teillä helpottanut ja millaisilla keinoilla helpotitte?

En saanut minäkään mitään tehtyä, kun vauvaa piti kanniskella (tai huudattaa). Kokeilin varmaan kymmentä eri kantoreppua, toinen toistaan kamalamman tuntuisia ja hankalampia, vauva tuntui väärän muotoiselta jokaiseen, ja niissä se vasta huusikin… Lopuksi löytyi Manduca, mutta kun lapsi oli pian jo liian painava eteen, niin en koskaan oikein oppinut laittamaan häntä selkään siinä. Eli eivät olleet oikotie onneen ainakaan meillä. :)))

Ai kauheeta ku meillä ei ollu syöttötuolissa remmejä ollenkaan ku esikoinen syntyi 20 vuotta sitten ja vaunutki oli kirpparilta. Koko odotusaika kaikkine vaivoineen oli jotain todella stressaavaa. Synnyttämään ei mennyt putkeen, mutta kaikesta selvittiin ja hyvä lapsi siitä kasvoi. Toisen odotus olikin sitten ihan erilainen kokemus, koska raskaus oli jo yli puolen välin ennenkuin koko raskaus tuli ilmi. Helppo raskaus ja nopea synnytys toisen kohdalla. Ekan lapsen kohdalla kaikki oli uutta ja siihen vielä monet muut ulkopuolelta tulevat vaikeudet sekä isot huolet taloudellisesta selviytymisestä. Toisen kohdalla 10 vuotta myöhemmin asiat olivat helpottaneet ja elämä muutenkin erilaista niin äitiys oli rennompaa. Molemmat lapset ovat ihmeitä joiden ei pitänyt edes olla mahdollisia. Elämä on yllätyksiä täynnä. Monesti tekis mieli sanoa nuorille äideille, että ei ne lapset isona muista oliko koti muotilehdestä, mutta sen ne muistaa oliko äidillä tai isällä aikaa olla läsnä. Ruokaa ja rakkautta ne lapset haluaa eikä merkkivaatteita tai hoplopppeja.

Kiitos tästä postauksesta, samaistun moneen kohtaan niin paljon! Ja sain tästä todellakin lohtua ja voimaa. Olen yksinhuoltaja taaperolle ja onneksi olen alkanut jo vähän nauttia tästä ja rentoutumaan! Vauvavuosi meni juurikin stressaten, väsyneenä ja muille tilannetta selitellen. Ehkä joskus myöhemmin näen ne hyvät asiat selkeämmin kuluneesta vuodesta 🙂

Myös tuohon ihanan näköiseen vanhaan syöttötuoliin saa ostettua erilliset valjaat. Maksaa noin 13 euroa prismassa

Niin saa, en vaan älynnyt että näissä(kin) pitäisi olla valjaat 🙈 meillä on siis tämä sama ihanuus jäljellä vielä 😀 just hankittiin siihen valjaat ja pääsee mummolaan 😊

Jos jotain, niin se, että olin niin ehdoton periaatteideni kanssa.
Ne periaatteet olin tietysti lyönyt lukkoon jo ennakolta, lapsettomana, ja niistä sitten halusin kynsin hampain pitää kiinni, koska ”mun lapsi ei sitten koskaan ainakaan” ja ”minä sitten ainakin”.
Ei olis kannattanut.
Periaatteet toivat tietysti myös turvaa. Kun olin esimerkiksi päättänyt imettää, menin sitten sen mission kanssa vaikka läpi harmaan kiven ja ”onnistuin”. Vaikka väsytti, itketti ja sattui, niin kertaakaan ei vauva saanut maitoa pullosta. Nukkuikin omassa sängyssä ja söi itse tehtyjä soseita. Käytin kestovaippoja ja kantoliinaa.
Stressasin raskauskiloista.

Mutta hei, pieni jousto olisi tehnyt hyvää.
Kolmannen kanssa pääsin niin paljon helpommalla, kun nukuttiin perhepedissä. Tuttiakin söi vuoden vanhaksi. Kantoliinan, kestovaipan, rintaruokinnan ja kotitekoiset soseet sai hänkin, mutta enää tuo ei ollut elämän sisältö eikä oman äitiyden mittari.

Enää toisen tai kolmannen kohdalla äitiyteni valinnat eivät myöskään kiinnostaneet niin kovasti ulkopuolisia. Ei tullut sellaisia ”taasko sä sen kanssa olet ruokakaupassa” kommentteja, joita esikoisen kohdalla ympäristö viljeli. (Että kun siitäkin sai huonoa omaatuntoa kantaa, että cittarissa kävi).

Meillä oli muuten samat vaunut, sama syöttötuli ja samat istuimetkin kaikilla lapsilla. Että ehkä tein sen saman virheen sitten kolmesti 😂.

Mulla jäi eniten esikoisen vauvavuodessa harmittamaan juuri se, että en nauttinut tarpeeksi. Stressasin liikaa ja roikuin liikaa facen äitiryhmissä, joiden takia stressasin vielä enemmän. Toki vauva oli myös huono nukkumaan ja olin todella väsynyt, mutta jäi harmittamaan etten vaan osannut heittäytyä nauttimaan hetkistä. Toisen kanssa olen todellakin nauttinut vauvavuodesta ja löytänyt oman tavan olla äiti. Mutta itseä helpottaa lukea muiden kokemuksia ja huomata että muitakin harmittaa esikoisen kohdalla sama asia. Onneksi halu saada toinen lapsi oli isompi kuin pelko toisesta raskaasta vauvavuodesta. Nyt tämä on ollut ihanaa ❤️

Vastaa käyttäjälle Näinkin päin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X