4 vuotta kotona lasten kanssa

Tajusin tänään, että esikoinen täyttää neljä (siis NELJÄ!) tammikuussa. Tämähän tarkoittaa myös, että olen ollut kotona lasten kanssa neljä vuotta. Mutta hetkinen, milloin en olisi kotona? Minullahan on kotitoimisto. Eli vaikka lapset lähtisivät päiväkotiin, en kuitenkaan lähde takaisin töihin. Jäisin silti kotiin, tekemään samaa duunia mitä tälläkin hetkellä teen, mutta ilman lapsia. Sinänsä tämä tuntuu aika houkuttelevalta ajatukselta, koska onhan tämä nyt aikamoista kaaosta välillä, mutta samalla niin ihanaa että en vaihtaisi päivääkään pois!

Ensimmäinen vuosi kotona meni aika sumussa. Ekan kuukauden vietettiin sairaalassa, kun Belle päätti putkahtaa maailmaan kaksi kuukautta etuajassa. Siinä vaiheessa en siis vielä edes ollut äippälomalla. Koko raskausaika oli todella stressaava ja ahdistava, eikä synnytyskään mennyt oikein putkeen, joten alku oli vähän hutera. Purkasin kaikki murheet tänne blogiin ja tein youtube videoita. Silloin en vielä tiennyt, että tulisin tienaamaan enemmän somella kuin vakkariduunissa. Äippäloman aikana minusta tuli yrittäjä, enkä ikinä palannut takaisin ”normi töihin”.

Nämä vuodet ovat kieltämättä olleet melkoista kaaosta. Mahtuihan tähän soppaan kattava remontti, lapsettomuushoidot sekä raskaus ja synnytys. Loppuraskaudessa olin puolikuollut raudanpuutteen takia, mutta ette tiedäkään miten huolehtivainen Belle oli! Bondattiin oikein kunnolla viimeisellä kolmanneksella. Muistan miten lakkasin Bellen kynsiä, letitin hänen hiuksia, maalasimme ison nivaskan taideteoksia, söimme herkkuja ja katsoimme mashaa. Väsymyksestä huolimatta muistan tämän ajan lämmöllä.

Äippälomasta suoraan äippälomalle

Mytte syntyi ja äippäloma alkoi taas alusta. Kaikki on mennyt yllättävän helposti kahden lapsen kanssa, mutta kaksi ei mene siinä missä yksikin. Ei vaan mene. Äippäloma Bellen kanssa oli siinä mielessä helpompi, että meillä ei ollut mitään aikatauluja. Välillä kävimme mummolassa, välillä kutsuimme vieraita kylään ja välillä pidimme siivouspäivän. Mentiin aina fiiliksen mukaan. Nykyään ei enää mennä fiiliksen, vaan tehtävälistan mukaan. Bellelläkin on oma aikataulu nykyään. Sanotaanko näin, että ikävöin niitä rauhallisia aamuja ennen päiväkotia. Kahden lapsen herättäminen ja pukeminen, kun et itsekään ole mikään aamuihminen, ei välttämättä ole siitä helpommasta päästä.

Tämän äippäloman aikana päätimme perustaa nettikaupan. Tätä en nyt ehkä varsinaisesti suosittele tekemään, koska onhan tässä ollut paljon stressiä. Ollaan saatu kivasti vastapainoa vauvajuttuihin, mutta sellaisia rauhallisia löhöpäiviä ei enää ole. Kotiäitiydestä puhutaan usein tosi negatiiviseen sävyyn, enkä edes jaksa kommentoida näitä ”VAAN kotona” juttuja. Itse sanoisin että nämä vuodet kotona ovat olleet ihania. Ajoittain tosi haastavia, mutta silti ihania. Jaksetaan myös aina kertoa, miten ”mennään helpompaan suuntaan koko ajan”, kun lapset kasvavat. Itse taas olen vähän eri mieltä.

Lapsista tulee omatoimisempia, kyllä, mutta ne myös vaativat enemmän. Pitäisi olla menoa ja meininkä koko ajan. Kavereita, harrastuksia, menoja. Päiväkodin aloittamisen mukana tulee tavaroiden nimikointi, repun pakkaamiset ja noin tuhat asiaa mitä pitäisi lisätä muistilistalle. Valokuvaukset, säätäminen daisynet:in kanssa, retket mihin pitäisi pakata mukaan eväitä, lomat. Sekoan varmaan kokonaan sitten kun kouluepisodi alkaa, koska sitten vasta on muistettavaa ja läksyjä ja sitä ja tätä. Muistan, miten olin ihan sairaan vihainen mun äidille ala-asteella, kun hän oli unohtanut pakata minulle eväitä mukaan. No, nyt en yhtään ihmettele että unohti.

”Oletko oikeasti maannut himassa neljä vuotta putkeen?!”. En. Olen ollut kotona lasten kanssa neljä vuotta putkeen, mutta mitään ”makoilua” tässä ei kyllä ole ollut. Neljä vuotta on mennyt pikakelauksella, ja nyt tajusin että en ole menossa mihinkään. Mun toimisto on kotona, joten tänne jään. Minä olen siis yksi niistä, joka jäi äippälomalle eikä ikinä palannut 9-17 töihin. Yksi lapsi aloitti jo päiväkodin, ja vaikka Myttekin on menossa päiväkotiin jossain vaiheessa, jään silti kotiin. Sen kyllä sanon, että kotitoimisto on sekä kirous että siunaus.

Kommentit

3 kommenttia
Avatar

Kymmenen vuotta….
Mutta en toki tarkoituksella!
Kaksi lasta vaan vaihtuikin kesken työnhaun kolmanneksi, joten jälkikäteen laskettuna hirvittäähän se.

Oman alan töihin onnistuin silti pääsemään! Ensin kesätöihin, sitten jo pidempi sopimus ja vakkaripaikka.

En kadu, mutta lyhyitä työsuhteita olisi toki voinut kokeilla jo aiemminkin.
Olisi tehnyt omalle päälle ihan hyvää välillä irrottautua kotiympyröistä.
Lapsetkin lopulta ovat vain tykänneet päiväkotiarjesta, vaikka se lähteminen joskus takkuaakin.
(Kotiin lähtö takkuaa myös 😁)

Avatar

Teettekö tonttulakkeja? 😍

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä