Voihan uhma, en kestä sinua

Bellen uhma alkoi vasta kunnolla päiväkodin aloittamisen jälkeen. Nyt Myttekin konttaa kovaa vauhtia ja katselee Bellen tavaroita mielenkiinnolla, joka herättää tunteita meidän kiukkupyllyssä. Mytte siis on siinä vaiheessa että katsoo asioita käsillä, eikä silmillä. Tänään pikkuneiti kävi vähän katsomassa isosiskon duplorakennelmia, ja siitähän vasta riemu repesi. Belle siinä huutaa naama punaisena että ei Mytte, ja Mytte vaan nauraa. Ei paljon kiinnosta isosiskon kiukkuilut.

Kaupassa saatiin ensimmäinen kunnon mylly päälle, kun käveltiin leluosaston läpi. Hirveä huuto että ei tässä voi jouluun asti odottaa, vaan niitä nukkeja pitää saada NYT HETI! Yleensä Belle rauhoittuu, kun selittää rauhallisesti että kaikkea ei voi saada, mutta tällä kerralla mikään ei auttanut. Ihan rehellisesti voin kertoa, että teki mieli sortua ja ostaa se perkeleen nukke, niin että loput kauppareissusta olisi mennyt sujuvammin. Onneksi en sortunut, huudosta ja itkusta huolimatta. Illalla sitten itkettiin raivokkaasti, kun äiti oli niin uhkarohkee, että kehtasi ehdottaa tiettyä iltasatua, joka nyt oli aivan väärä!

Siivoominen on ennen kuulunut lempipuuhiin, mutta nykyään oman huoneen siivous herättää sellaisia tunnemyrskyjä, että itse saatana kalpenee tämän pienen vieressä. En jaksa, olen aivan poikki, siivotaan huomenna, olen ehkä kipeä, kerroinko jo etten jaksa, olen väsynyt. Päiväkodissa taas väitetään että kotona ei tarvitse siivota, ei edes niitä omia sotkuja. Välillä tekisi mieli myydä tämän draamalaaman Emmerdale tai Kauniit ja rohkeat sarjaan. Mytten tavaroita lainataan ja käytetään nukkeleikeissä. Onhan nukeilla omiakin tavaroita, mut noi Mytten tavarat nyt on kivempiä. Silmät suurena väitetään että tämä oli viimeinen kerta, kun otin jotain ilman lupaa. Kymmenen minuuttia myöhemmin käydään samaa keskustelua.

Muiden mielipiteistä viis

Vanha perinteinen jäähy ei auta mitään. Tilanne vaan eskaloituu ja raivo lisääntyy. Äidin syli ja rauhallinen keskustelu auttaa, mutta välillä mun omat hermot eivät riitä, kun samoja asioita pitäisi selittää ja jankata edes takas tuhat kertaa päivässä. Tässä nyt pitäisi ottaa huomioon että päiväkodin aloittaminen oli iso juttu, korona vaikuttaa (kun vietetään näin paljon aikaa kotona perheen kesken), Belle ei enää ole ainoa lapsi ja joutuu jakamaan huomiota pikkusiskon kanssa. Aina välillä joku kuittaa, että pitäisi vaan iskeä rääkyvää lasta huoneeseen ja saa luvan istua siellä, kunnes on rauhoittunut. ”Ei hän muuten opi, ei hän ota sinua tosissaan, näytä sille että sä määräät”. Itse nyt kuitenkin tiedän, että tällainen ei toimi Bellellä. Keskustellaan mielummin mikä harmittaa ja miks, annetaan rakkautta ja ymmärrystä.

Kyllähän tämä uhma on melkoista härdelliä. Välillä ollaan niin suloisia ja kilttejä, muutama minuutti myöhemmin sytytetään verhot tuleen ja piirretään kirkkoveneitä seinille. Välillä jopa huudetaan naama punaisena, että ei itsekään tiedä miksi on niiiiin vihainen, tai miksi itkettää. Tällä pienellä pakkauksella on valtava määrä tunteita tällä hetkellä, eikä hän pysty käsittelemään niitä kaikkia. Mielikuvitus on myös selkeästi kehittymässä, koska nykyään pelätään mörköjä sängyn alla ja milloin mitäkin. Joulupukki ja ikkunoissa kurkkivat tontut ovat taas maailman pelottavin asia. Sinänsä ymmärrän. Meinasin saada slaagin, kun Belle kysyi jos ”toi mies taas tulee kurkkimaan ikkunoista”. HYI HELVETTI, MIKÄ MIES MEILLÄ KURKKII SISÄÄN IKKUNOISTA?! Ai niin joo, joulupukki…