eveliina matilda - Banneri

… seuraamaan vauvan odotusta ja siinä sivussa vähän kaikkea muuta mitä ympärilläni tapahtuu.

Olen siis 18-vuotias nuori nainen. Nyt olen kesälomalla ja syksyllä alkaa viimeinen opiskeluvuoteni turvallisuusalalla. Tarkoitukseni on valmistua turvallisuusvalvojaksi keväällä 2014. Miesystäväni xxxxx on xx-vuotias xxxxxx. Hän lähti tammikuussa armeijaan ja vapautui sieltä vihdoin kesäkuussa. Nyt xxxx on palannut takaisin töiden pariin. Asumme Turun seudulla ja aivan lähiaikoina tiedossa on muutto uuteen kotiimme! Kotipaikkakuntamme muuttuu ja sen myötä monta muutakin asiaa. Tällä hetkellä uudesta kodistamme puuttuu vielä kylpyhuoneen laatoitus sekä kettiön tasot ja kaapit. En malta odottaa, että pääsemme uuteen, ihanaan kotiin ja saan alkaa laittaa vauvanhuonetta valmiiksi.

Raskauteni sai alkunsa helmikuussa xxxxx armeija-aikana. Nyt puoliväli on ohitettu ja olen viikolla 23+0! Noin neljän kuukauden päästä, marraskuussa, meillä on pieni vauva! Laskettuaika on 18.11.2013. Raskauteni on sujunut tähän asti todella hyvin. Minulla ei ole ollut oikeastan mitään raskausvaivoja. Ehkäpä ne kipuilut ja muut vaivat odottelevat suurempia viikkoja…

Niskaturvotusultra raskausviikolla 12.

Jalkapohjat rakenneultrassa raskausviikolla 20. Ultraaja antoi meille myös varovaisen tyttölupauksen!

Kommentit (1)

Miten meinasit hoitaa opiskelut jos pieni syntyy jo tämän vuoden puolella`?

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X