eveliina matilda - Banneri

Tänään taas raskausviikot vaihtui. Viikot menee niin nopeasti! Mulla on enää tasan viikko kesälomaa jäljellä, sitten pitää taas aamuisin herätä kouluun..
Olin tänään moikkaamassa paria lasta ketä menen keskiviikkona ja torstaina hoitamaan. Toinen lapsista on 3-vuotias poika ja toinen 5-vuotias tyttö. Olivat aivan ihania, reippaita ja mukavia lapsia. Meillä tulee varmasti olemaan kivat kaksi päivää yhdessä. Nyt täytyy vaan keksiä jotain kivaa ohjelmaa, sillä meillä on molempina päivinä 9,5 tuntia aikaa keskenämme. 🙂 Jos on hyvä ilma niin ajattelin lähteä heidän kanssaan välipalan merkeissä pienelle eväsretkelle. Lapset ilostuu aina kaikesta tälläisestä pienestä kivasta. En todellakaan aio olla sellainen lastenhoitaja kuka vain istuu telkkarin ääressä, sellaisiakin kun on. Palkka on mielestäni sen verran hyvä, että kyllä sillä mielellään keksii lapsille kivaa puuhaa.

Meidän tuleva asunto valmistuu päiväpäivältä, vaikka kaikki kyllä tuntuu kestävän niin kovin kauan. En vaan millään malta odottaa että päästään muuttamaan. Tänään kylppäri oli saumattu ja sitä jotenkin hinkattiin sienellä? Keittiö oli myös saapunut. Tai ainakin joitakin osia siitä.

Keittiö tällä hetkellä. Pian sinne aletaan asentamaan noita tasoja ja kaappeja.

tämän väriset keittiön kaapit
Mittailtiin että mitä kaikkea saadaan vauvan huoneeseen mahtumaan. Sinne tulee varmankin meille pieni työpiste eli kirjoituspöytä tietokoneineen. Vauva kun ei ainakan vielä juuri tarvitse omaa tilaa. Aluksi pinnasänkykin varmaan tulee meidän makuuhuoneeseen.
 
Tässä lepää tää Tontsan uusin löytö 😀 Ehkä siinä on jotain osia mitä voi hyödyntää, mutta ymmärrätte varmasti mitä minä tästä pihankoristajasta tuumaan. heh
 Tony raukka joutui  tänään olemaan 12 tuntia töissä kun niiden työmaalla on hommat niin myöhässä. Suoraan töistä Tony meni vielä laittamaan asuntoa. Mun täytyy varmaankin nyt laittaa väsyneelle työmiehelle ruokaa ja keksiä jotain rentouttavaa iltaohjelmaa ennen kun hän tulee kotiin. 🙂
Pikku Kuutti oli myös katsomassa asuntoa

Me oltiin eilen iltauinnilla hiekkakuopilla ja Tony otti musta masukuvia. Oli aivan ihanan lämmintä vettä kun sinne ensin kastautui. Ihmisiäkään ei ollut kuin kauempaa yksi perhe, niin saatiin rauhassa uiskennella. Tässä vähän kuvasatoa.

Kommentit (2)

voisitko tehdä postauksen asunnosta? minkä kokoinen yms.. Onko vuokra vai oma? sinulla on tosi suloinen vatsa 🙂

Kiitos 🙂 täytyykin tehdä oikein kattava asuntopostaus kun siitä niin kovin on kyselty kaikkea. Taidan tehdä postauksen sitten kun olemme päässeet muuttamaan. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X