eveliina matilda - Banneri
Hyvää joulua kaikille teille ihanille lukijoille!

Jouluvalmistelut ja vauva ovat pitäneet mut niin kiireisenä etten ole ehtinyt tänne kertomaan kuulumisiamme. Nyt kun joulu on juhlittu niin blogi taas herää tältä pienoiselta joululomaltaan. 

Meidän joulu sujui tosi hyvin. Aattona olimme siis Tonyn vanhempien luona syömässä ja joulupäivänä vierailimme mun isovanhempieni luona missä mun suku oli koolla. Ruoka oli molemmissa paikoissa aivan mahtavaa. Olen saanut tarpeekseni jouluruuasta taas pitkäksi aikaa. Ruuan lisäksi myös tunnelma oli aivan loistava. Oli kivaa olla sukulaisten seurassa ja tavata joulupukki! Pikkuneitikin pääsi pukin syliin.

Me saatiin aivan ihania joululahjoja! Vauva sai vaatteita, vaippoja ja lahjakortteja. Minä ja Tony saimme leffalippuja, rahaa sekä lahjakortteja. Ennen joulua sovimme Tonyn kanssa että emme tuhlaa toistemme lahjoihin, vaan ostamme toisillemme vain jotain pientä ja menemme sitten joulun jälkeen ostelemaan itsellemme kaikkea kivaa alennusmyynneistä. Minä annoin Tonylle lahjaksi säästöpossun ja uuden tyynyn kun Tonyn tyyny on niin kamala vanha ja muhkurainen. Tontsa antoi mulle ihanan lämpimän aamu/kylpytakin sekä pörröiset aamutohvelit. Emme itse ostaneet vauvalle yhtään lahjaa, koska tiesimme hänen saavan kummeilta ja sukulaisilta niin paljon kaikkea.

Eilen kun olimme isovanhemmillamme syömässä, siskoni saivat idean lähteä viihteelle. Jätimme vauvan mun mammalle hoitoon ja kutsuimme porukan meille alottelemaan. Lähdettiin meiltä sitten baariin mun siskojen Empun, Annin ja Sohvin kanssa. Myös mun täti ja Empun ja Sohvin poikaystävät olivat mukana.
Oli ihan sairaan hauskaa juoda ja tanssia. Me siskokset kun ei ennen olla bailattu kaikki yhdessä.
Onhan se haikeaa jättää pikkuinen hoitoon, kun vähän väliä tuntuu että jotain  puuttuu, kun on niin tottunut olemaan melkein kuin yhteen liimattuna vauvan kanssa. Kun aloimme tehdä lähtöä baariin niin minä aloin vahingossa pakkailemaan vaippoja mukaan. 😀

Mun mamma on jäänyt juuri eläkkeelle perhepäivähoitajan työstä ja hän on maailman paras lasten kanssa. Meitä ei siis yhtään epäilyttänyt jättää vauvaa mammalle. Pikkuinen pärjäsi hyvin korvikkeella, vaikka yöllä hän oli hieman valvottanut kun hänellä oli ilmeisesti ollut pientä tissinkaipuuta. Imetys kun on myös henkisesti vauvalle tärkeää ja välillä tää meidän neiti kaipaakin tissistä vaan sitä läheisyyttä.
Vaavi on nyt saanut imetyksen ohella Arlan luomukorviketta ja se ei ole vaivannut mahaa yhtään niin paljon kuin Tutteli. On helppo jättää vauva välillä muidenkin hoitoon kun hän osaa niin hienosti syödä myös pullosta. Tähän asti tissikin on silti kelvannut ihan hyvin, vaikka imetettäessä vauvan tarvitsee tehdä enemmän työtä ruokansa eteen kun pullosta maito tulee niin paljon helpommin.

Tässä on nyt tälläinen erittäin sekalainen kuvasarja viimepäivien otoksista.

Tony osti mulle sen haluamani joulukuusen. Tosin vähän pienempää mallia kuin mitä olin suunnitellut. 😀

Kuutilla on päällä mamman kutoma villapaita <3

 Ruokailutuokio

 Lattialla neiti kääntyy mahalleen katselemaan maailman menoa

 Nyt kiukuttaa ja äiti vaan kuvaa!

Kommentit (8)

Ei vitsi te ootte Emilian kanssa niin saman näkösiä! Tykkäsitkö sinä siitä teidän bilepaikasta ku Emilia ei ainakaan löytänyt siitä mitään positiivistä? Muutama kysymys vielä, mitä se tarkotti ku se juontaja sano erillaisissa äideissä että yhtäaikaiset raskaudet on lähentäneet teitä? Onks teillä ollu huonot välit? Ootko tekemisissä emilian kavereiden iinan ja karoliinan kanssa? Ootko koskaan tavannut/haluaisitko tavata? Ootko lukenut kummankaan blogia? Ärsyttääkö sua Emilian "kuuluisuus?" luetko emilian blogia? Ja lopuks tosi tyhmä kysymys.. Miten ne lääkärit mittaa sen että kuin paljon oot auki siel synnärillä? Okei joo tyhmiä kysymyksiä, mutta haluaisin vaan tietää 😀 Onnellista uuttavuotta sulle ja sun perheelle! <3

Eikös nimi pidä antaa viimestään 2kk ikään mennessä? Erityis luvilla myöhemminkin?

Juu. Siihen mennessä pitää vissiin ilmottaa nimi väestötietorekisteriin.

Huisin ihania kuvia teidän joulusta! Sä tunnut ottavan äitiyden niin luonnollisesti ja tiedät paljon enemmän asioista, mitä mä kun sain tyttöni. Aivan ihania noi imetyskuvat!

Voi kiitos. 🙂 Ihana kuulla kehuja.

koska teijän vaavi saa nimen? 🙂

Heti kun saamme aikaiseksi varata kirkon ja papin.:D varmaankin tammi- tai helmikuussa.

Oltiin Night Club Marilynissä ja mun mielestä se on ihan ok bilepaikka. Siellä vaan joutuu aina jonottamaan juotavaa _todella_ kauan. Suuri sisäänpääsymaksu ja epäsiisteys tuottivat myös pettymyksen… Mutta koska seura ja tunnelma oli hyvät niin ilta oli mielestäni tosi onnistunut.

Ja kyllä, raskaudet tosiaan lähenisvät meitä. Meillä on aine ennen ollut huonot välit. Varmaankin siksi kun ollaan molemmat tälläisiä tulisieluja, eikä oikein teineinä mahduttu saman katon alle.

Joidenkin Empun kavereiden kanssa olen ollut tekemisissä, mutta en ainakaan tietääkseni kenenkään Iinan ja Karoliinan kanssa. En lue heidän blogeja.

Ei mua ärystä Empun "kuuluisuus", eihän se millään tavalla vaikuta mun elämään 😀 Välillä luen Empun kirjoituksia js hän on linkittänyt niitä facebookkiin ja ne pistää silmään, mutta en varsinaisesti jatkuvasti lue hänen blogia. Luen tosi harvoin muiden blogeja.

Ja hyvä kysymys toi millä ne mittaa montako senttiä on auki. o.O Minä en ainakaan nähnyt kätilöillä mitään välineitä missään kohtaan. Ihan sormilla tunnustelemalla ne sen arvioi ainakin mun kohdalla. 😀

Onnellista uuttavuotta myös sinulle! <3

Vastaa käyttäjälle Eveliina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X