One and the only

Teksti

Moni varmasti naureskellen pudistaa päätään kun sanon tämän, mutta minä ja Tony olemme varmoja että meidän lapsilukumme on täynnä. -ainakin muutamaksi seuraavaksi vuodeksi. Tällä hetkellä tämä yksi ihana neiti riittää meille mainiosti.
Vaikka vauvamaha olikin ihana, mulla ei ole yhtään ikävä raskausaikaa. Eikä mulle todellakaan ole noussut uusivauva-kuumetta, kuten monelle muutaman kuukauden ikäisen vauvan äidille kuulemma nousee.

En ole tekemättä toista lasta siksi että kokisin tämän pikkuvauva ajan vaikeana tai raskaana, vaan siksi että haluan nyt keskittyä tähän yhteen lapseen 100 prosenttisesti.
Jonkun mielestä on lasta kohtaan epäreilua jos hänellä ei ole sisaruksia. Mielestäni se että on perheen ainut lapsi ei tarkoita sitä että olisi yksinäinen, itsekäs ja lellitty tapaus. Lapsi voi olla lellitty vaikka hänellä olisi kuinka monta sisarusta tahansa. Uskon että vanhempien kasvatus vaikuttaa vahvasti lapsen luonteeseen. Varmasti myös sisaruksetonkin lapsi voi oppia jakamaan asioita ja ottamaan muut huomioon.
En myöskään usko että lapsen täytyy kärsiä yksinäisyydestä jos hänellä ei ole sisaruksia. Onhan Adeliinalla jo nyt kaksi serkkua joita hän tapaa varsin usein. Avasta ja melkein saman ikäisestä Noahista on varmasti tulevaisuudessa seuraa neidille. Adeliina tulee varmasti isompana saamaan kerhoista ja ystävieni lapsista seuraa.
Mielestäni lapsia tehdään itselleen itsekkäistä syistä, eikä vain seuraksi toiselle lapselle. Eihän siitä tulisi mitään jos tekisimme toisen lapsen vain siksi että Adeliinalla on aina kotona leikkikaveri.

Nämä ovat vain mun ja Tonyn tämän hetkisiä ajatuksia, enkä väitä etteivätkö mielemme vielä saata muuttua. Voihan se olla että muutaman kuukauden päästä päivittelen täällä että mun vauvasta on kasvanut jo ihan liian iso taapero ja uuden pikkuvauvan kaipuu perheeseen on suuri..
Me ollaan onneksi Tonyn kanssa nuoria ja mulla on vielä ainakin viisitoista vuotta aikaa tehdä lisää lapsia. Adeliinan ollessa 15-vuotias minä olen vasta 34-vuotias.

Lääkäri kirjoitti mulle tänään reseptin kierukkaan joka estää kaikki uudet tulokkaat ainakin seuraavan kolmen vuoden ajan.

Kommentit

36 kommenttia
Avatar

uusi lukija ilmottautuu !! Tervetuloa meitä seuraamaan tutipuu2012.blogspot.com

Avatar

Pakko kommentoida, kun heräsi ajatuksia tuosta ainoa lapsen yksinäisyydestä, itse olen perheemme ainut lapsi eikä minua kyllä ikinä ole vaivannut yksinäisyys, kavereita on ollut ja on edelleen ympärillä niin paljon, että välillä on ollut vaikeuksia valita kenen kanssa aikaa tulisi vietettyä :D! Suurin osa nykyisistä lapsuudenkavereistani on löytynyt ihan "vahingossa" lapsuuden puistoreissuilta ja tietysti koulusta. Kyllä minä omasta mielestäni osaan ottaa muut ihmiset huomioon enkä ole itsekäs, mutta onhan se totta, että vanhempien kasvatus vaikuttaa asiaan. Tämä oli minulle uutta, että joku kokee yksilapsisuuden epäreiluksi lasta kohtaan, minulle tämä on kyllä maistunut enemmän kuin hyvin, vaikka satunnaisesti sitä tappelukaveria on tullut kaivattua, heh 😀

Niin ja loppuun vielä, että aivan ihanan nimen annoitte tyttärellenne! Adeliina on kyllä kaunis nimi 🙂

Avatar

Minullakin on muutama kaveri ketkä ovat perheensä ainoita lapsia, eivätkä he ole kokeneet yksinäisyyttä. Silti tuntuu että ihmiset ovat usein sitä mieltä että ainut lapsi on aina yksinäinen.

Ihanaa kun kaikki kehuvat nimi valintaamme! 🙂

Avatar

Aivan kuin minun ajatukseni silloin kun Leo oli pieni vauva :D! Silloin meistä mieheni kanssa tuntui, että meidät on tehty vain yhden lapsen vanhemmiksi, KUNNES Leo täytti 10kk niin alettiin haaveilemaan toisesta lapsesta. Muutaman hartaan toiveen jälkeen meidän perhe täyttyi vielä yhdellä lapsella, nyt 4kk ikäsellä Avalla 🙂 Niin mieli voi muuttua! 🙂

Avatar

Saa nähdä muuttuvatko meidänkin mielet vielä 😀

Avatar

Oon kyllä ihan samaa mieltä kanssasi tästä, kyllähän se on pitkälti kasvatuksesta kiinni, millaisia lapsista tulee isona, olipa sitten perheen ainukainen tai lapsia joka sormelle. Ikäväkyllä melko monilla vanhemmilla käy vaan niin, että kun on vaan se yksi lapsi niin sitä tulee herkästi lellittyä, ostettua kaikkea, kun sitä rahaa ei mene muihin lapsiin, mutta ei silti pitäisi yleistää, että ´´näin siinä tulee käymään”, joillain on arvot kohdallaan 😉

Mulla ei varsinaisesti ole kotona ollut leikkikaveria, koska mun ja veljeni välillä on 9vuotta, mutta tokihan isoveikka aina keritessään riekutti, mutta kuitenkin, enpä ollut yksinäinen lapsi, kyllä mulle löytyi aina leikkiseuraa kavereista!

Avatar

liityin sun blogin lukijaksi! 🙂
Mä olen myös perheen ainut lapsi enkä ikinä kärsinyt kyllä yksinäisyydestä! 😀 lapsuuteni leikin naapurin lasten kanssa ja sitten harrastusten ja koulun kautta sai lisää kavereita. Ehkä tietysti ainokaisena on jollain tapaa "lellitympi" mutta onhan se normaaliakin kun ei tavallaan tarvitse jakaa asioita kenenkään kanssa, niin vanhemmat sitten lellii tätä yhtä ja ainoaa. Itse odotan esikoista tällä hetkellä, haluamme kuitenkin kaksi lasta ainakin mutta ei kyllä sen takia vain että toisesta olisi leikkikaveria. ei niiitä lapsia sen takia kannata tehdä. kavereita lapsi saa kyllä aivan varmasti! 🙂

Avatar

Kiva saada uusia lukijoita! 🙂

Avatar

Aluksi ajattelin noin sinne n.1v ikään, mutta on se sisarus ja KYLLÄ, se leikkikaveri valtava rikkaus ja rakkaus tässä ollut.. Ihana seurata miten sisarus suhde kasvanut.. Ikäero reilu 2v.

Avatar

Meillä on nyt 5kk ikäinen poika ja itsellä KAMALA vauvakuume. Oon kumminkin päättäväinen ja odotamme ainakin sinne asti, kunnes poika on 1v. En vaan millään pystyis kuvittelemaan itseäni siinä alkuraskauden kamalissa väsymyksissä ja samaan aikaan pitäis pystyä hoitamaan pientä vauvaa. Ei kiitos. Meillä on kumminkin toiveena vielä kaksi tai kolme lasta. 🙂

Avatar

Itse taas ainoana lapsena olen aina toivonut sisarusta. Ja nyt vanhempana sen puute tuntuu vain entistä kamalammalta. Tottakai niitä leikkikavereita aina saa, mutta ei se ole sama asia kuin se oma sisarus. Se vaikuttaa olevan ihan omalaatuinen elämänpituinen suhde. Kadehtien aina katselenkin muiden sisarussuhteita. Ja rehellisesti sanottuna kyllä koen jääneeni monista asioista paitsi ilman sisarusta. Ja myös kärsin siitä että ainoana lapsena ja lapsenlapsena oon ollut liian "lellittynä" ja aina "palveltuna". Kärsivällisyys, jakaminen ja sosiaalisettaidot ei ihan parhaimmasta päästä ole, joka varmasti osittain johtuu sisaruttomuudesta tai siintä vanhempien kasvatustaidottomuudesta jota eivät edes tulleet tuossa tilanteessa ajatelleeksi.

Avatar

Eiks sun blogi oo bloglovinis? En ainakaa löytäny 🙁

Avatar

On. Ite seuraan sen kautta.

Avatar

Hei, itse olen myös miettinyt kierukkaa nyt synnytyksen jälkeen kun olisi tarkoitus saada opiskelut kunnolla käyntiin.. Voitko kertoa laittamisen jälkeen blogissa vähän tuntemuksia ja ajatuksia siitä? 🙂

Avatar

mun on pakko sanoo, että mulla on tuttu ja hän on ainut lapsi perheessään. sen huomaa kyllä kun hän ei osaa jakaa asioita ja on todella itsekäs. 😀 mutta en ole tuomitsemaan teitä, tuli vain asia mieleen tästä postauksesta. tsemppiä teille tulevaan!

Avatar

Heippa,

Oon lukenu blogiasi silloin tällöin ja nyt aattelin komentoida. Tuo kierukka asia.
Eihän kierukkakaan ole 100%. Itsellä ihan omakohtaista kokemusta. 🙂 Tällä hetkellä olen raskaana 10+1 ja vaikka kierukka oli paikoillaan.

Avatar

eihän mikään ehkäsy oo 100% 🙂

Avatar

Mä meinasin myös laittaa saman, eli veit sanat suusta 😀 Mulla 2 toivottua lasta ja nyt olen raskaana vaikka oli kierukka 😀

Avatar

ou nou :DD

Avatar

meillä lapsilla ikäeroa 11kk3 vkoa. (lapset 5.5kk ja 1v 5kk enkä osaisi enää ajatellakkaan että olisi vain yksi lapsi, meille sopii täydellisesti pienet ikäerot, ja toiveissa on vielä 1-2 lasta:)

Avatar

Minulla on sisaruksia enkä pystyisi elämään ilman heitä, mutta enhän minä muusta tiedäkkään 😀 Paras ystäväni on ainoa lapsi ja vaikka hän joskus unelmoikin isoveljestä, hän on silti sanonut olevansa ihan tyytyväinen siihen, että on ainut lapsi 🙂 Hänet kasvatettiin hyvin ja hän on yksi ihanimmista ihmisistä maan päällä. Hän osaa ottaa muut todella hyvin huomioon, paremmin kuin minä koskaan 😀 Voisin jopa sanoa, että hän opetti minut jakamaan asioita. Minä JOUDUIN kotona jakamaan esim. tuliaiskarkit sisaruksieni kanssa, kun taas ystäväni TAHTOI jakaa ne kanssani 🙂 Molemmissa on varmasti puolensa! Mutta aika näyttää, ehkä haluat sen toisen lapsen sitten kun Adeliina sen 15-vuotta 😀

Avatar

Voisitko sitten hieman kertoa kierukan laitosta omia kokemuksia yms ja muutenkin ehkäisystä miksi juuri kierukka ja näin..

Avatar

Minäkin olen kanssasi samaa mieltä, että ei se tarkoita että lapsi olisi yksinäinen vaikka toista sisarusta ei ole. Mutta ehkä se aikuisena saattaa harmittaa tätä ainokaista kun ei ole tätä sisarusta jos vanhemmat sairastelevat/joutuvat hoitokotiin ja hän joutuu yksin huolehtimaan (en toki yleistä! ei se kaikilla näin mene, mutta kuitenkin) ja kolikon kääntöpuolena, miltä siitä vanhasta äidistä tai isästä tuntuu kun on vain se yksi lapsi joka käy katsomassa jos ehtii ja jos ei lapsenlapsiakaan siunaannu…noh koskaan ei voi tietää mutta itse haluan monta lasta, ihan muistakin syistä:D

Avatar

Olen täysin samaa mieltä sun kanssa!

Odotin että parin kuukauden jälkeen kun sain pojan tulee ikävä vauvamasua ym. Kului vuosi en halunnut edelleenkä.lasta..Jatkoin opiskeluita.
Poika oli 5 vanha.. Ei en halunnut vieläkään.
Poika on nyt 8v ja en vieläkään halua toista lasta.
Hän.on ainokaiseni ja erittäin rakas mutta ei enempää <3

Avatar

Ja sisaruksissa on aina se puoli, että niihin voi luottaa täysin. Ne tietää mistä sä tulet ja kuka sä haluat, ne haluaa pohjimmiltaan sulle vain hyvää (ainakin aikuiseina), sisarukset ovat parasta mitä voi olla, jos ei ole lapsia. Täydellinen tuki ja turva

Avatar

Mun lapsi on kohta kaksi vuotia ja haluaisin jo kovasti toiseen lapsen, mies vain on täysin erimieltä asiasta 🙁 sanoo että mahdollisesti ehkä muutaman vuoden päästä suostuu toiseen lapseen…Pitäiskö mun vaan tyytyä odottamaan jos herra suostuisi joskus toiseen lapseen vai ottaa ero ja alkaa jo etsimään uutta isäehdokasta mun toiselle lapselle? Vaikea tilanne…

Avatar

Tai sitten perustelet kunnolla miks "pitäis" hommata toinenkin lapsi ja, että sä et jaksa enää odottaa, josko herran mieli muuttuis. Esität vaihtoehdot miehelle suoraan. 🙂

Avatar

Lopetat pillereiden napsimisen salaa tai puhkt kumeihin reikiä. :DD
No ei, on kyllä tosi inhottava tilanne. :/ Eroaminen on kyllä melkosen iso "toimenpide" tuossa tilanteessa. Mutta toisaalta eihän sitä vastoin toisen tahtoa voi lastakaan ehdä. Toivottavasti ukkosi mieli muuttuu vielä!

Avatar

Yllätyin :O Luulin, että kun olet itse kasvanut tyttölauman keskellä haluat teijän Adeliinalle myös sisaruksia. Mutta sun synnytyksestä on vasta 3kk aikaa, kyllä mieli kerkii vielä muuttua monta kertaa. Ikinä ei kannata sanoa ei 🙂 Ja mulle sisarukset on parhaita maailmassa ja huomaan että mun pojat ainekin nauttii täysillä toisista enkä osais kuvitella että meillä olis vaan yksi lapsi.

Avatar

minä sanoin samaa kesällä puoli vuotiaan apinan äitinä.. syksyllä sitten olinkin vahingossa tullut raskaaksi ja raskaus päättyi keskenmenoon.. nyt sitä sitten ei muuta haluakaan kuin sen toisen vauvan.. luonto päätti puolestani 🙂

Avatar

Mulla on kanssa täysin samanlaiset periaatteet, vaikka en oo vielä lähelläkään lastentekoikää. Joten tulevaisuudessa saattaa olla, että mulla on vain yksi lapsi, jonka kasvamiseen ja kehittymiseen haluan keskittyä 100 %:sti. Mullakin on eräs hyvä ystävä, joka on perheen ainoana lapsena ja vielä omaa rikkaat vanhemmat, mutta ei ole tippaakaan itsekäs, eli kyllä se on se kasvatus!

Avatar

Ihana huomata ettet oo mitenkää ehdoton tän asian kaa ja myönnät et mieli voi muuttua! 🙂 se tuntuu monesti tuossa vaiheessa siltä et nyt riittää, mut sit ku Adeliinakin kasvaa niin voi olla et se vauvakuume iskee pahasti!! Varsinki kun katot sen pikkuvauvakuvia ja pieniä vaatteita yms <3 ja mahakin näyttää niin ihanalta! 😀 sillo unohtuu kaikki kivut ja niinhän se on oikeestaan parempiki 🙂

Avatar

Ois kiva jos kerkeisit vastailla kommentteihin joskus 🙂

Avatar

No joo. Koitan tsempata! Nyt vaan mulla on päivisin koulua, iltaisin työntekoa ja vauvan hoitoa niin ei meinaa aina kaikkea ehtiä tehdä. :/

Avatar

Ymmärrän 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä