eveliina matilda - Banneri

Mulle iski kevätfiilis kun aurinko paistoi ja luin lehdestä että muuttolinnut ovat palanneet etelästä Suomeen. Niinpä päivitin blogin ulkoasua hieman keväisempään(?) suuntaan, mitä miltä olette?  Eihän täällä juuri muuta ole muuttunut kuin banneri ja tekstien väritys, mutta jotain sekin.

 Adeliinan mumma, eli Tonyn äiti on todella taitava tekemään hopeakoruja sekä muita käsitöitä. Hän on tehnyt mulle vaikka mitä ihania koruja ja ompeluksia. Olen erittäin koru-rakas ihminen, joten on oikea onnenpotku että juuri mun anoppi osaa väkertää aivan ihania koruja! Myös Tonyn kannalta on hyvä että hänen äitinsä tekee kaiken näköistä, niin Tonyn on helppo esimerkiksi aatonaattona pelastaa nahkansa ja hakea äidiltänsä mulle joku koru lahjaksi, kun on unhtanut ostaa lahjan mulle… :DD
Nyt neidin synnyttyä, mumma on innostunut tekemään ensimmäiselle lpsenlapselleen kaiken näköistä. Adeliina on saanut mummalta vaikka mitä ihanuuksia, joita nyt ajattelin teillekkin esitellä.
 Mumma teki ihan muutaman tuttiketjun Adeliinalle! Kaupassa oli kuulemma liian paljon kangasvaihtoehtoja, joten mukaan lähti kaikki kivat. Nyt neidillä on joka bodyn kanssa sopiva ketju. <3

tennarisukat <3

 Nämä syötävän suloiset miniuggit eivät mahtuneet kauaa Adeliinan jalkaan. 🙁  Ovat kyllä vain koristeenakin aivan ihanat.

 ”Silkkiin solmittuja makeanvedenhelmiä, muutama swarovskin kristalli ja muut osat hopeaa.”
– http://amalianaarteet.blogspot.com/

Tämä koru on Adeliinan kastekoru. Se oli hänellä päällä kirkossa kun hänet kastettiin. Pohdittiin mumman kanssa laitetaanko riipukseen risti vai perhonen. Risti kuvastaa kivasti ristiäispäivän uskonnollista merkitystä, mutta perhonen on mielestäni ihana symboli, mikä haavoittuvaisuudellaan ja hempeydellään jotenkin kuvastaa pientä vauvaa.

Yhden ristikorun neiti tulee ripiltä pääsyn myötä saamaan, niin perhonen oli mielestäni nyt kiva. 

Mumman virkkaama torkkupeitto vauvalle. Huh mikä työ tässä on ollut!
Tämän helisevä bolakoru on tehty mulle silloin kun Adeliina oli vielä masussani.
Esittelen nyt vielä muutaman mulle tehdyn korun. Tämä on kihlasormukseni Täysin anopin käsialaa. Tämä on kyllä mun lemppari kaikista koruistani. Kenelläkään muulla ei ole samanlaista sormusta kuin mulla. <3

Tonyn kihlasormus on hieman miehekkäämpi 🙂 Näitä on tehty kaksi kappaletta koska ekan sormuksen Tony onnistui hävittämään armeijassa. Lopulta hävinnyt sormus kylläkin löytyi ja nyt Tonyllä on kaksi sormusta.

Helmikoru <3
On mullekkin tehty tennarivillasukat! Nämä kerää aina kehuja kun käytän niitä jossain ihmisten ilmoilla.
Kännykkäkotelo oli kovassa käytössä sillon kun mulla oli htc-merkkinen puhelin. Nykyiselle samsungin 3s minille tämä on liian suuri. :/
Anoppini tekee tölkkien avausklipsuista laukkuja ja kukkaroita. Tämän prinsessa-kukkaron sain kun menin kehumaan klipsutekeleitä. 🙂

Rannekorun sain synytymäpäivä lahjaksi

 Viime vuonna sain tämän kaulakorun syntymäpäivälahjaksi.
.Nykyään tämän merkitys on sellainen että mun sydämmessäni roikkuu Tony (läpinäkyvä kivi) ja Adeliina (vaaleanpunainen kivi)
Jos joskus saan lisää lapsia niin täytyy lisätä kiviä :DD
Myös muita ihania koruja olen saanut Tässä olivat nämä mun lempparit. Kaikki kuvat on kopsattu Tonyn äidin blogista. Käykää kurkkaamassa blogia tämän linkin kautta!
 
 

Kommentit (13)

Toi torkkupeitto <3 Ihana anoppi sulla!

Minkäs takia ukkos äitee on sanonu blogissa (siinä postauksessa missä esittelee ukkos sormuksen) et sun sormus on kaupasta ostettu?

Oukkei! On muuten ihan mielettömän nätti sormus tuo sinun sormuksesi 🙂

Koska ihan aluksi mentiin kihloihin kaupan sormuksella. Vasta kun julkaistiin kihlaus muille, Tonyn äiti teki itse sormuksen myös minulle. 😉

Onpa upeita kaikki! Ja varsinkin toi pöllö peitto vei mun sydämen, rakastan kaikkea pöllö juttua 😀

Tuollaiset käsityöt on niin tunne arvokkaita. Älä koskaan heitä pois!

En aiokkaan heittää pois tai myydä, kuten kaupasta ostettuja juttuja. 🙂

milloin tulee ristiäispostaus?

Postaus on tässä työnalla. Enää kuvat puuttuvat. 😀 Mulla kun itselläni ei ole yhtäkään kuvaa ristiäisistä, vaan kaikki kuvat löytyy tuttujen kameroista.
Eli vastauksena kysymykseesi; heti kun saan kuvat päivästä.

Oi oi oi! Tuo leppäkerttu tuttinauhan haluaisin!!! 😮 Esikoinen oli masussa Leppis ja nyt kakkonen on masussa Pörriäinen. Eli pakko ostaa ja kattoo aina leppäkerttu ja ampiais juttuja 😛

Vastaa käyttäjälle Saija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X