Yleinen 4.3.2014
TEKSTI Eveliina

Tanssitan vauvaa!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Tänään meidän kotipaikkakunnalla pyörähti käymään Tanssitan vauvaa-kurssi! Kurssille voi osallistua vauvan kanssa joka on täyttänyt kolme kuukautta, mutta on vielä alle vuoden ikäinen. Ryhmä kokoontuu joka tiistai kymmenen viikon ajan.
Ryhmässämme on viisi äiti-lapsi paria sekä ohjaaja. Siellä oli kaksi melkein saman ikäistä tyttöä kuin Adeliina, sekä hieman vanhempi poika ja vielä melkein vuoden ikäinen tyttö. Muut äidit olivat kaksi kertaa mun ikäisiäni, niin kuin melkein kaikissa vauvatapahtumissa. 😀 Vaikka olen tähän asti kaikissa vauvamiiteissä ollut aina se nuorin äiti, en silti ole kokenut isteäni mitenkään ulkopuoliseksi. Kuten en nytkään. Ryhmäläiset olivat kaikki mukavia ja löysimme yhteistä puheenaihetta vauvoista. Yhden äidin olen jo aikeisemmin tavannut meidän marraskuisten facebook-ryhmän kautta. Huomenna tapaan kahvittelun merkeissä Ikeassa hänet ja muutaman muun ryhmän äidin.

Tänään harjoittelimme viisi erilaista tanssia. Teimme askelsarjoja, heijasimme vauvoja sylissä sekä teimme erilaisia venyttely- ja lihaskuntoliikkeitä vauvojen kanssa. Meillä oli myös ”vapaata tanssia” musiikin tahtiin. Musiikkina oli lastenlauluja, salsaa ja valssia. Lopuksi oli rauhallinen lopputanssi, jonka aikana rauhoitettiin vauva omaa rintakehää vasten.
Tanssimisen jälkeen siirryimme tanssisalista kahvitteluhuoneeseen juomaan mehua, syömään keksejä ja juttelemaan muiden äitien kanssa.
Mulla ja Adeliinalla oli tosi hauskaa, Adeliinasta huomasi että hän nautti musiikista ja pyörimisestä. Mennään ehdottomasti ensi viikolla uudestaan.
Ihan hiki mulle ei tanssimisesta tullut, mutta nyt jälkeenpäin lihaksissa kyllä tuntuu että jotain on tehnyt! Ihan huomaamatta tuli liikuttua. Suosittelen kaikille tätä hauskaa liikuntamuotoa!

Kävin eilen ostamassa hienot urheilu- ja ulkoiluvaatteet ja nyt muhun on pistänyt kauhea tarve päästä liikkumaan ja kuntoilemaan! Käytiin vielä tanssitunnin päätteeksi reipas vaunulenkki. Alan nyt tekemään vaunulenkin joka päivä Adeliinan päiväunien aikana. Tähän asti useimpina päivinä olen vain lykännyt Adeliinan terassille vaunuihin nukkumaan.
Meidän kotiin vievän autotien viereen tehdään parhaillaan kävelytietä. Ihanaa kun enää ei tarvitse työnnellä vaunuja ja ulkoiluttaa Kuuttia autotiellä.

Palkitsin itseni tästä kaikesta rehkimisestä kuudella hattaralla. 😀 Tony osti mulle vuosipäivälahjaksi hattarakoneen! Rakastan hattaraa yli kaiken ja tota on todella helppo valmistaa. Tuohon koneen keskustaan vaan lisätään ruokalusikallinen sokeria ja siitä saa tehtyä kaksi hattaraa. Nam!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (5)

En tiedä missä on kauppakeskus Skanssi, asun itä-suomessa niin täällä oli myös niitä. Tuli hirvee innostus ostaa vaatteita niin ostin kaksi tuollaista paitaa. Tosi hyviä ovat olleet 🙂

1 vastaus

Mistä oot ostanu tuon pinkin paidan? Onko urheilupuolelta? :). Tosi kivan näköinen ainakin.

1 vastaus

Se on h&m:n urheiluvaate mallistosta. Materiaali oli tosi hyvä 'kosteutta hylkivä'. 🙂

1 vastaus

Kiva. Toivottavasti niitä oli muun värisiä myös :). En kyllä tiiä onko tämän paikkakunnan H&M:llä tuollaisia kivoja urheiluvaatteita, kun en oo tarkemmin katsellu. Mutta kiitti vastauksesta! 😀 Huomenna jos löytäis itekkin urheiluvaatteita.

1 vastaus

Ainakin kauppakeskus Skanssin h&m:llä oli muissakin väreissä. 🙂

1 vastaus

En tiedä missä on kauppakeskus Skanssi, asun itä-suomessa niin täällä oli myös niitä. Tuli hirvee innostus ostaa vaatteita niin ostin kaksi tuollaista paitaa. Tosi hyviä ovat olleet 🙂

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Eveliina Matilda
Hei! Tervetuloa lukemaan tarinaani lapsiperhe-elämästä, parisuhdekiemuroista sekä Turun Portsassa sijaitsevan, yli satavuotiaan puutaloasunnon remontoinnista. Ota yhteyttä: adeliinablogi@gmail.com Seuraa: Facebook / Eveliina Matilda Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: