Siis eikö sulla oo ihan sairaan tylsää siellä himassa??

Teksti

…kuulu minulle kysymys usein. Ei. Mulla ei ole yhtään sen tylsempää kuin ennen lapsen saamista.

Toisinaan on sellaisia päiviä kun kökötän koko päivän neljän seinän sisällä ja huomaan iltapäivällä että hupsista, olen koko päivän kulkenut yöpuvussa. Pienen vauvan kanssa on joskus sellaista, että ei jaksa panostaa ulkonäköönsä eikä mihinkään muuhunkaan. Silloin sitä vaan kulkee koko päivän silmät ristissä sängyn ja mikron väliä, ihan vain sen takia että vauvalla on nälkä. Ja aina kun vauva nukahtaa, kiitän jumalaa ja torkahdan vierelle.
Väkisin hereillä pitäminen on yksi vanhimpia kidutuskeinoja mitä maailmalla on käytetty. Eikä syystä, sillä kunnolla väsyneenä oleminen tunuu siltä kuin olisi vuosisadan krapula. Tälläisinä päivinä en jaksa edes nostaa jalkoja kun kävelen ja Tony kutsuukin mminua silloin löysäksi matoseksi.

Näitä väsyneitä päiviä on meillä kuitenkin melko harvoin. Kiitos Adeliinan hyvien unilahjojen!
Normaaleina päivinä Adeliina herää seitsemän maissa, ja aamun ensimmäisen tunnin minä makaan puolikuolleena leikkimaton vieressä kun Adeliina riemukiljuu leluilleen huomenet. Sitten ryhdistäydyn ja laitan itseni katseen kestävään kuntoon. Aina jos laahustan rääsyissä, tukka ja hampaat harjaamatta, oloni on ihan yhtä kurja kuin ulkonäköni. Kun taas puen kivat vatteet ja näytän ihmiseltä, olen paljon aikaansaavempi.

Osa päivästäni kuluu tietysti kotona kotitöitä tehden ja Adeliinan kanssa oleillen. Pesen pyykkiä ja tiskejä, siivoan kotia, vaihdan vaippaa, syötän ja leikin. Lähes jokapäivä kuitekin teen muutakin kuin pyöritän tätä perusarkea kotona.
Tylsinä päivinä, jolloin meillä ei ole mitään suunniteltua ohjelma, pakkaan vauvan vaunuineen autoon ja hurautan ihmisten ilmoille. Meiltä ajaa 5min lähimpään ostoskeskus Skanssiin. Toiselle ostarille sekä Ikeaan ajaa huimat 15 min ohikulkutietä. Näissä paikoissa saatan pyöriä Adeliina kanssa useita tunteja. Kaupoilla on aina nähtävää (ja ostettavaa) ja minä tykkään istuskella neidin kanssa ihan kaksistaankin kahviloissa. Välillä päivisin suunnataan lastentarvike kirpputoreille tai sitten seikkaillaan ihan muuten vaan Turun keskustassa.
Käyn Adeliinan kanssa viikottain Tanssitan vauvaa -tunneilla ja Vauvakahvilassa, jossa alueemme äidit kokoontuvat kahvittelemaan ja rupattelemaan. Meinattiin Adeliinan kanssa aloittaa uimahallissa käyminen tässä lähi viikkoina. Myös neuvolareissut silloin tällöin antavat päiviin sisältöä.
Useina päivinä kyläillään mun vanhempieni tai kavereideni luona. Tai sitten treffaillaan muiden äitien kanssa, joihin olen tutustunut. Tekemistä kyllä keksii päivisinkin kun muut ovat töissä. Tällä hetkellä mulla ei siis ole koulua, vaan olen työharjoittelussa ainoastaan iltaisin ja viikonloppuisin.

Kirjoitukseni pointti on se että vauvankin kanssa pystyy tekemään ja menemään! Varsinkin jos on auto käytettävissä tai mahdollisuus kulkea bussilla. Se että on äiti, ei tarkoita sitä että tulee kyhjötettyä himassa kellon ympäri.

 Tää mutsi on just lähdössä koiran kanssa ulos ja sitten vauvatanssiin. 🙂

Kommentit

9 kommenttia
Avatar

Niin, ei vielä ton ikäisen vauvan kanssa ole tylsää 🙂 odotappa kun se lähtee kävelemään eikä shoppailureissut enää onnistu tai ole ainakaan mitenkään nautinnollisia kun lapsi ei viihdy enää rattaissa 😀

Avatar

Me vietetään varmaan turhankin usein yökkäripäiviä 9kk pojan kanssa mutta onneks meille löytyy kodinhoidon ja muiden arkisten juttujen lisäks pieniä piristyksiä vauvakerhosta ja plussaa että täällä pk-seudulla pääsee ilmaiseksi julkisilla niin ei vaadi paljoa esim kävellä juna-asemalle ja hypätä Helsinkiin vievään lähijunaan 🙂 Nyt kun poika alkaa olla jo noin iso niin mahdollisuudet laajenee entisestään ja poika nauttii myös ulkoilusta, enemmän käydään kävelyillä mutta aina on pakko piipahtaa puiston tai oman pihan keinuissa ja hiekkiksellä 🙂

Avatar

oi kun olisi noin lyhyt matka ihmisten ilmoille.. asutaan pienellä kylällä ja voin kertoo että mulla on kyllä tylsää toisinaan kotona, mutta tylsää mulla oli ennen lastakin, että ei sekään muuttunut 😀
Minäkin saisin ajan kulumaan kun vain kahtelisin toisten ihmisten menoja. Nyt olla möllötellään aika paljon vain kotona, kerran viikossa saatetaan käydä jossain..

Avatar

Kuinka sun koulunkäynti? Joko oot saanut homman valmiiksi vai onks multa vaan mennyt ohi?:D Ja totta, vauvan kanssa tekee ihan mitä vain tahtookaan. Ärsyttää ne vanhemmat ketkä narisevat ja nurisevat kun ei pääse kaupoille tai käymään kävelemässä, ottaa vain sen pikkuisen mukaan ja hyvän asenteen niin sinnekkin päästään!! Asenteesta se on kiinni ja ehkä vähän lapsen luonteestakin.

Avatar

Miten tuollaisen tuttinarun vois saada? Mä niiin haluisin! 🙂 sulla on aivan ihana blogi ja vielä ihanampi tyttö! 🙂

Avatar

Mihin Turussa kannattaa suunnistaa kirppistelemään? Onk siellä missä lastenvaatekirppareita?

Avatar

Lastenvaatekirppis Pikkusiili ainakin, ja siellä kyl on paljon siistejä lastenvaatteita 🙂 siin vieres on sit ihan normikirppis mikä on suhteellisen iso ja usein löytyy kaikkea 🙂

Avatar

onko teillä adeliina pysynyt terveenä vaikka pyöritte kauppakeskuksissa, kahviloissa, jumpissa tms.? Meillä 2kk ikänen tyttö, harvemmin misään ollaan käyty mutta heti kun uskaltauduttiin niin eiköhän saatu kunnon flunssa mistä kehkeytyi rs-virus 🙁 tästä oon tullut niin ihan liian varovaiseksi ja pelkään flunssia ja vatsatauteja ja lähteä vauvan kanssa yleisiin tiloihin kun ollaan vasta toipumassa tuosta rs-viruksesta..

Avatar

Voi kun teillä on käynyt huono tuuri! 🙁
Adeliina on pysynyt terveenä. Nuhaa on ollut, mutta sen hän on ilmeisesti saanut minulta tai Tonyltä, koska meillä oli molemmilla flunssa ennen kuin Adeliinan nenä alkoi vuotaa. Olen todella tarkka käsihygieniasta ja esim. kauppakeskuksissa pyöriessämme pyrin pitämään Aden mahdollisimman hyvin vaunukopan suojissa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä