Millainen äiti minä haluan olla

Teksti
Haluan olla äiti, jonka lapsilla on ehjät, oikean kokoiset ja useimmiten puhtaatkin vaatteet yllään. Tahdon olla sellainen äiti, jonka kotona on puhdasta, siistiä ja turvallista lapsen kasvaa ja leikkiä. Hauan olla kuin oma äitini, joka valmistaa lapsille välipalaa, laittaa itse ruokaa ja kattaa pöydän koko perheen yhteistä hetkeä, päivällistä varten. Haluan olla äiti joka auttaa lapsia kotiläksyjen tekemisessä ja tarkistaa aina iltaisin, onko pikku hampaat pesty riittävän hyvin. Haluan olla äiti, joka jaksaa nipottaa pyöräilykypärän käytöstä, eikä suostu ajamaan autoa metriäkään, jos turvavyöt eivät ole kiinni. Haluan olla äiti, joka antaa lapsille karkkia ainoastaan karkkipäivänä eli lauantaina.
Haluan myös olla äiti joka ei pelkää liata käsiään. Äiti, joka leipoo lasten kanssa. Haluan kehystää lapsen mielenkiintoisimmatkin taideteokset olohuoneen seinälle, sopivat piirrustuksen värit sitten miten huonosti tahansa muuhun sisustukseen. Haluan olla äiti, jonka lapset saavat leikkiä ja sotata sormiväreillä. Sotkut voi siivota myöhemmin. Haluan nauraa ja heittäytyä lasten leikkeihin mukaan. Haluan antaa ne sänkyni parhaimmatkin päiväpeiteitot lasten majan katoksi. Haluan tavallisen lounaan sijaan pakkaa eväät reppuun ja viedä lapset lähimetsään syömään. Haluan olla äiti, joka joskus lasten iloksi, kurvaa kotiin Mäkkärin drive in:in kautta. Haluan iltaisin lukea lasten valitseman sadun ja peitellä heidät nukkumaan.
Ennen kaikkea haluan olla turvallinen, hellä ja rakastava äiti. Sellainen joka hermostuksissaan korottaa ääntään, mutta joka osaa myös itse pyytää anteeksi. Haluan kuunnella, olla ylpeä lapsestani, kunnioittaa häntä ja antaa tarpeeksi vapauksia. Tärkeintä kai on olla antamatta lapselle kaikkea mitä tämä tahtoo, mutta antaa lapselle kaiken mitä hän tarvitsee.

Kommentit

20 kommenttia

Aivan ihana postaus! 🙂 Ja ihan täydellinen tuo viimenen lause <3

Oletpas nipo äiti tai siis olisit jos olisit oikeasti tuollainen edellä mainittu.

Juu. Olen toisinaan varmasti nipo.

Nipotus kuuluu hyvään äitiyteen.

"Haluan olla äiti, JOKA tekee ruokaa."
Ei "Haluan olla äiti, kuka tekee ruokaa."
"Haluan olla äiti, JOTA lasten ei tarvitse pelätä."
Ei "Haluan olla äiti, ketä lasten ei tarvitse pelätä."
Todella ärsyttävää lukea tekstiä jossa melkein jokainen lause alkaa edellämainittujen lauseiden tavoin ja kaikki väärin.

No älä sitten lue. 😀 Ei vaan..
En todellakaan ole mikään äidinkielen taitaja. Kirjoitan tekstiä melko lennokkaalla tavalla, juurikaan keskittymättä oikeaan kirjoitusasuun. Kirjoitan samalla tyylillä kuin miten puhun. Voin yrittää jatkossa keskittyä mainitsemiisi asioihin.

Hei kielipoliisi! Minusta huomautuksesi on naurettava, sillä tekstistä kuultaa läpi kirjoittajan murre, ja sehän on vain rikkautta! Kirjakieltä voi ja saa käyttää, mutta ei se ole mikään itsetarkoitus. Minä ainakin pääsen tavallaan lähemmäksi lukijaa, kun hän kirjoittaa murtaen. Hyvä eveliina!

Paitsi että asun itse Raisiossa (eikä Eveliinakin jossain Turun seudulla asu?) eikä tuo nyt suoranaisesti ole murteesta kiinni, kunhan huomautin kun koko teksti ns. koostuu tuolla rakenteella tehdyistä lauseista ja siinä rakenteessa on virhe joka sinäänsä "pilaa" koko tekstin joka muuten on hyvä. 🙂 En ilkeyttäni.

Niin ja piti vielä äskeiseen lisätä, että tavoitteesi äitinä kuulostaa oikein hyviltä! Eikä lainkaan nipottavilta! Minusta nipottava äiti on se, joka ei heittäydy koskaan lapsen menoon mukaan eikä anna lapsen ottaa sohvatyynyjä majaleikkeihin. 😀

Minusta tämä on ihana postaus! 🙂 Olet varmasti nyt ja tulevaisuudessa huippu äiti!

Hei Aivan ihana teksti ja ihania tavoitteita! Eihän se tee sinusta nipoa äitiä että tavoittelet nuin ihania asioita! Ja mitä sitten vaikka olisit nipo, kun pää tavoitteesi on olla rakastava ja hellä. Mun mielestä siinä ei ikinä voi olla liian nipo. Tykkään muutenkin sun kirjoituksista, minä en ainakaan välitä nuista äidinkielellisistä ulkoasuista ja rento, puhekielimäinen ulkoasu tuo tosiaan tekstiä lähemmäs lukijaa!:) ja tuo viimeinen lause on kyllä niin hyvä!

En ihmettele, ettet välitä kielioppivirheistä, kun itse käytät sanoja "nuin" ja "nuista". Mut postauksen asiasisältö siis oli hieno.

Mun mielestä tosi kiva postaus! 🙂 Ja mun mielestä et ole yhtään turhan nipo mutsi, jos oikeasti aiot tuollainen olla. Oma äitinikin on ollut todella tiukka säännöistä yms, mutta silti rakastava ja huolehtiva (ehkä joskus liikaakin), mutta näin parikymppisenä sitä osaa jo arvostaa! Enkä todellakaan koe, että olen jäänyt jostain paitsi vaikka mulla onkin ollut tarkat rajat ja säännöt. 😀 Eipähän teininä tullut mokattua pahasti kun en päässyt mihinkään hillumaan kännissä haha! Meni vähän ohi aiheen, mutta kuitenkin kiva postaus!

Täh, en mä löytänyt yhtään ´´nipo äiti” piirteitä tuosta mitä kirjoitit, aivan ihana teksti ja hyvät tavoitteet! 🙂

Kiva postaus! Ja viimeinen lause kaikista parhain, haluaisipa kaikki ajatella noin 🙂

Ite oon aina saarnannu kaikille siitä, miten meillä kotona ei ikinä ollut askarteluvälineitä. Vaikka pyysin, koska tykkäsin askarrella. Monesti soitin hienon piirrustuksen tehtyäni äidille töihin, ja innoissani pyysin ostamaan kehykset, koska oli tulossa tosi hieno piirrustus joka pitäisi saada seinälle. Koskaan ei tullut kehyksiä. Yksikään askartelu ei ole ollut meillä esillä. Kyllä se pahalta tuntui.

Ihana postaus! Paljon samoja juttuja olen itsekin miettinyt. Rajoja ja rakkautta, sehän on se punainen lanka näissä kasvatusasioissa. Itselläni oli aika tiukat vanhemmat, joka ärsytti varsinkin teini-iässä, mutta nyt aikuisena osaan arvostaa vanhempieni valintoja.

Muakin vähän häiritsi tuo kuka-sanan käyttö, mutta mä olenkin ope 🙂 Mutta joka tapauksessa pointtisi tuli selväksi, ja ainakaan ei voi epäillä, että olisit tekstisi jostain kopioinut, vaan se on selkeästi sinun "käsialaasi" 🙂

Ihana teksti, siinäpä kaikille äideille tavoteltavaa!! 🙂

Ihania ajatuksia! Kuulostat niin järkevältä ja lämpimältä äidiltä <3 kateelliset kitisee…

Voi hyvää päivää. Tekstissä ei ollut mitään vikaa, päinvastoin! Ihana olet ja samanlainen äiti tahtoisin olla itsekin 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä