eveliina matilda - Banneri

 Meidän pieni palleroinen nimettiin Fidoksi. Kiitos kaikille lukijoille nimiehdotuksista, suurin osa oli tosi hyviä ja juuri meidän tyylisiä. Päädyimme Fido nimeen, koska kaksitavuinen nimi on hieman ytimekkäämpi kuin pidemmät nimet ja se on melko helppo Adeliinankin sitten lausua. Minä jotenkin tykkään että eläimillä on eläinten nimet, eikä ihmisten nimiä.

Arki pennun kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin. Fido on oikea pikkuriiviö, hän on kokoajan menossa ja leikkimässä. Fido on melko utelias eikä juuri arista uusia asioita ja tilanteita. Pentu osaa jo melko hyvin tehdä tarpeensa sisällä sanomalehden päälle. Meillä on parhaillaan menossa reenit sisäsiisteyden saavuttamiseksi. Harjoittelusta vaan tulee melko haastavaa sillä Fido on melko lyhyt pinnainen ja välillä tuntuu ettei hänen päässä liiku muuta kuin leuat! Pienien maitohampaiden vaihtuminen kutittaa ikeniä ja aivan kaikkea on pureskeltava. Vielä toistaiseksi pennulla ei ole tarpeeksi voimaa jotta hän saisi tavaroita ja huonekaluja tuhottua, toivottavasti saamme hänet opetettua tavoille ennen kuin hänellä on enemmän voimaa.
Tuntuu että tällä hetkellä Fidoa saa pitää silmällä aina kun tämä on hereillä ja jatkuvasti tulee komennettua ja kiellettyä pentua. Adeliinankin ensimmäiset sanat ovat varmasti että ”Fido EI!”….

 Fido rakastaa Adeliinaa yli kaiken. Ade aina juttelee ja huutaa
Fidolle ja koira hakeutuu kokoajan Aden läheisyyteen. Aina kun Ade on
lattialla Fido menee kiehnäämään vierelle. Fido tykkää makoilla ja
kävellä vauvan päällä ja hän yrittää koko ajan nuolla ja maistella Adea.
Meillä onkin olohuoneessa ja Adeliinan huoneen ovella aidat, jotta
meidän ei ihan kokoajan tarvitse vahtia että mitäs ne vauvat nyt
toisilleen tekee. Adeliina kun saattaa melko rajustikkin napata pennun
turkista ja Fido saattaa naskalihampaillaan jyrsiä Adeliinaa jos
puruleluja ei ole näkösällä. Uskon ja toivon että Adesta ja Fidosta tulee vielä hyvät kaverukset. 

Kommentit (14)

Hölmöä jupista siitä viittaako koiraan sanalla hän vai se. Itse viittaan sekä ihmisiä, että eläimiä sanalla se, varmaan murre juttu mutta meillä päin hän- sanassa on monesti jotenkin negatiivininen painotust.

Sulla on tosi mukava blogi, jota seurailla aina kun muistaa. Oot tosi fiksun olonen tyyppi, jolla on asenteet kohillaan 🙂

Voi miten suloinen Fido<3 Uskon itsekin, että teidän vauvoista tulee hyvät ystävät, varsinkin kun saavat kasvaa yhdessä!

Voi miten ihana! Ensin katsoin tuota aitaa ja sohvaa, että eikös se koira nyt äkkiä tuosta loiki yli, mutta sitten tuo kuva, missä se on sun ja Adeliinan edessä, niin näkeekin hyvin kuinka todella pieni se vielä onkin :')

Lukemattomat ihmiset puhuu lemmikkieläimistä hän-muodossa, pitääkö siitäkin nyt joku ongelma täälä kommenttikentässä tehdä :DD ja aivan ihana toi viimenen kuva♥

Sanoisit eläimestä se eikä hän. Hän on ihmisiä varten. Ärsyttää, että ihmiset yhä useammin rinnastavat eläimiä ihmisiin. Se on vain koira.

Sinulle HÄN on vain koira. 😀 Meille hän on perheenjäsen.
Minä kun olen tällainen että kiinnyn eläimiin ja ne ovat mulle hyvin tärkeitä (tärkeämpiä kuin monet ihmiset) niin puhun automaattisesti koiristani he- muodossa.

Kiva postaus mutta mulla pisti silmään kun sanoit koiraa useasti häneksi. Okei, koira voi olla niin tärkeä että sitä sanotaan hän-muodossa mutta ainaki mun mielestä koira on aina kuitenkin eläin eli sanotaan se-muodossa! 🙂

Minä tykkään puhua lemmikeistä samalla tavalla kuin ihmisistä. 🙂

Voi kun toinen on niin pieni. 🙂 Suloinen koiranpentu ja nätti nimi! 🙂 Viimeinen kuva on kyllä suloinen <3

Komppaan täysin kahta edellistä!:)

Voi apua mikä säälipallero! 😀 kuinka pieni voi koira olla♥

Koiran pennut ovat kyllä niin ihania! Mutta parempaa vielä, minkä ystävyys suhteen tyttö saa pitkäksi aikaa. Koiralle voi kertoa kaiken, eikä se tuomitse. Meidän 6kk vanha tyttö rakastaa meidän koiraamme. Naureskelee ja puhuu sille, jos on näköetäisyydellä. 🙂 Onnea siis perheenlisäyksestä 😉

Ihana tuo viimeinen kuva! 😀
Susanna

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X