Yleinen 9.7.2014
TEKSTI Eveliina

700km !!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Launatai aamusta lähdemme matkustamaan pohjoista päin Sotkamoon. Samaan paikkaan suuntaavat myös Tonyn vanhemmat, Tonyn mummi ja hänen miehensä, sekä Tonyn sisko miehineen. Tarkoituksemme on mennä Sokamoon tapaamaan Tonyn sukulaisia sekä viettämään kesää kauniille paikkakunnalle. Sotkamossa asuu mm. Adeliinan isän äidin äidin äiti jota käymme tervehtimässä. (btw Adeliinan äidin isän äidin äiti on muuten myös elossa, joten Ade edustaa myös mun suvussa viidettä elossa olevaa sukupolvea :))  Olimme myös viime kesänä Sotkamon reissulla, kävimme siellä silloin Tonyn sukulaisen häissä. Ajatella että silloin oli 20. viikolla raskaana ja nyt tällä kertaa meillä on 8kk vanha vauva mukana! Toistan taas itseäni, mutta kyllä aika kuluu niiin nopeasti! 
En tiedä koska muu seurueemme lähtee reissuun, mutta me ajattelimme lähteä aamuyöstä/aamusta, jotta Adeliina nukkuisi ensimmäiset tunnit. Montaa tuntia putkeen vauvan ei kannata antaa nukkua kaukalossa, koska se rasittaa selkää ja muuta kroppaa, joten ajattelimme että Lähtisimme neljän aikaa ajamaan. Sitten Adeliina varmaankin herää seitsemän aikaan ja teemme ensimmäisen pysähdyksen. Otamme mukaan viltin jotta Ade saa aina taukojen aikana möyriä lattialla tai maassa. Suunnitelmissa olisi ajella aina pari tuntia taukojen välissä, mutta matkaamme täysin Adeliinan tahdilla, joten pysähtelemme aina kun neiti kyllästyy kaukalossa nököttämiseen. Toivotaan että neitiä nukuttaa lauantaina paljon!
Viime vuonna pysähdyimme menomatkalla kerran pidemmän aikaa ja kerran tosi lyhyesti ja meiltä kului matkaan kahdeksan tuntia.
Jotta mikään ei olisi mahdollisimma helppoa, matkustamme nelipaikkaisella ja kaksiovisella avoautolla, josta on tällähetkellä ilmastointi rikki. Ilmastoinnin korjauttamisella alkaa jo olla vähän kiire… Ilman ilmastointia me ei kyllä lähdetä yhtään mihinkään, niin kamalan kuumaa on luvattu. Katto auki ilmastointia ei välttämättä  tarvitse, mutta vauvan ja koiran kanssa matkustamme ainakin suurimman osan ajasta katon kanssa, jotta vetoa ja meteliä ei ole liikaa. 
Meidän toinen auto on Tonyn harrasteauto joka on myös ahdas kaksi ovinen coupe, jossa ei ole ilmastointia ja joka on tällä hetkellä rikki. 😀 Siispä vaihtoehdot ovat melko vähissä… Viimevuonna mentiin sillä Tonyn autolla Sotkamoon ja matkat sujuivat ihan hyvin, koska silloin ei ollut hellettä.
Tulee olemaan aika mielenkiintoista kun yritämme pakata tähän autoon kaukalon, koiran kuljetusboxin, rattaat sekä kaikkien meidän matkatavarat. Otetaan normi rattaiden tilalle pienempään tilaan menevät matkarattaat, mutta muusta ei oikein voida tinkiä. 
Olen aloittanut pakkaamisen jo muutama päivä sitten ja siltikin tuntuu että tässä tulee kauhea kiire että ehdin tehdä kaiken ennen reissua. Tonykin on vielä perjantaina töissä joten hänestä ei ole apua. 
Pääsin taas toteuttamaan rakkauttani listoja kohtaa tekemällä meille jokaiselle muistilistan matkatavaroista. Mun ja Adeliinan listat ovat koko sivun mittaiset kun taas perheen miesten eli Tonyn ja Fidon tavaralistat sisältävät vain muutaman kohdan. 😀
Onko teillä, jotka olette matkustaneet vauvan (ihmisen tai koiran) kanssa enemmän, antaa jotain vinkkejä meidän reissuun? 🙂
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (6)

Hei, olen itsekin kotoisin Sotkamosta ja menossa ensi viikon lauantaina sinne suunnille taas mummolaan 🙂 Oletteko kuinka pitkään siellä? Entä saako kysyä, mitä sukua Tony olikaan, mahtaisikohan minun sukulaiset tietää heitä 🙂

– Heidi




0
1 vastaus

Moi!
Me matkustetaan aika usein 400km:n matkaa (tyttö nyt 1v9kk) ja yksi "vinkki" on meillä käytössä miltei joka matkalla. Kannattaa varata matkalle mukaan joku uusi lelu tai kirja, joku jolla Adeliina ei ole ennen leikkinyt. Me ollaan annettu se tytölle siinä vaiheessa, kun matkanteko on ruvennut kyllästyttämään. Uusi tavara jaksaa kiinnostaa pitkän aikaa! 🙂 Hyvää matkaa teille!
-Mariia




0
1 vastaus

Hei kiitos hyvästä vinkistä! Tää me tehdään. Täytyy ostaa meno- sekä paluumatkalle pari uutta lelua. 🙂




0
1 vastaus

Tervetuloa sotkamoon! 🙂 Voi ois niin mahtava tavata teidän kun täällä asustellaan itsekkin! 🙂 niin pitkään sinun blogia lukenut.. 🙂




0
1 vastaus

Me tultiin just taaperon kanssa 450 kilsaa.. Onneksi poju nukkui alkumatkan ja sit pysähdyttiin 1-2 tunnin välein 🙂 onneksi on ilmastointi autossa! Teille ei ehkä vielä ihan ajankohtainen mutta itse laitoin pojalle muumit pyörimään tabista ja hyvin viihtyi 🙂 hyvää matkaa !




0
1 vastaus

Minun avustani ei varmaan ole kovasti hyötyä, itse kun olen ollut jo 6v kun reissasimme papalle lappiin muutamia kertoja vuodessa. 😀 minulla kuitenkin oli aina reissun ajaksi leluboksi autossa, jossa oli joku kirja, puuhavihko, matkapeli ja pari lelua joilla sain aikani kulumaan. Myös pientä naposteltavaa oli vähän, mutta kauheasti ei voinut syödä kun kärsin matkapahoinvoinnista 😀
koiranpennun kanssa reissaamisesta muistan vähän, kun pappani hankki koiran minun ollessa pieni. Noin 1-2h välein pysähdyttiin pissattamaan turrea ekoilla reissuilla, kun se ei vielä ollut oppinut täysin sisäsiistiksi eikä haluttu ottaa riskiä että auto haisee kesähelteellä ihan koiran pissalta loppumatkan 😀
Voisin kumminkin kuvitella, että alle vuoden ikäisen kanssa on helpompi reissata kuin 5-10-vuotiaan, koska ajantaju on ihan eri, isompi huutelee vartin välein takapenkiltä että "onko vielä pitkä, koska ollaan perillä, pissahätä, ollaanko jo perillä, onko vielä pitkä matka, koska ollaan perillä" 😀 itse ainakin vauvana kuulemma nukuin kaikki automatkat, nukahdin alle viidessä minuutissa liikkeelle lähdettyä, heräsin aina auton pysähtyessä, mutta kun renkaiden humina alkoi taas, takapenkiltä alkoi kuorsaus kuulua 😀




0
1 vastaus

Hei, olen itsekin kotoisin Sotkamosta ja menossa ensi viikon lauantaina sinne suunnille taas mummolaan 🙂 Oletteko kuinka pitkään siellä? Entä saako kysyä, mitä sukua Tony olikaan, mahtaisikohan minun sukulaiset tietää heitä 🙂

– Heidi




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Eveliina Matilda
Hei! Tervetuloa lukemaan tarinaani lapsiperhe-elämästä, parisuhdekiemuroista sekä Turun Portsassa sijaitsevan, yli satavuotiaan puutaloasunnon remontoinnista. Ota yhteyttä: adeliinablogi@gmail.com Seuraa: Facebook / Eveliina Matilda Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: