Yleinen 16.7.2014
TEKSTI Eveliina

Takaisin satulaan!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Varoitus: Teksti on puuduttavan pitkä muistelma, 
joka tuskin kiinnostaa muita kuin hevosihmisiä

Mun äitini ei koskaan ole viihtynyt hevosten lähellä, vaan hän on pelännyt hevosia ylikaiken. Arvostan äidissäni paljon sitä, että hän ei ole halunnut tartuttaa pelkoaan lapsiinsa vaan hän kuskasi minut ja sisarukseni jo vaahtosammuttimen kokoisina ratsastustunneille.
Ratsastus ”urani” on lähtöisin Raisiosta Alvan tallilta. Vanhemmillani on vhs:ille tallennettuja videopätkiä kun minä keikun ravaavan ponin kyydissä. Vaikka minulla oli Alvan tallilla ratsastaessani ikää vain muutama vuosi, muistan tallin ja sen hevoset kuin eilispäivän. Pieni shetlanninponi Fritzi oli vakio kaveri jonka kyydissä pompin. Fritzi oli todella kiltti, eikä häntä pidetty tarhassa, vaan poni sai kulkea vapaana tallin alueella. Muistan myös hoitaneeni ja ratsastaneeni tummanruunikolla Burmalla sekä valkealla Vili Vilperillä.

Aikamme Alvan tallilla ratsastettuamme tunnit kävivät äidin mielestä melko yksitoikkoisiksi ja opetus vähän vaisuksi, joten aioimme vaihtaa tallia. Lopetimme ratsastamisen Alvan tallilla, mutta uutta hyvää ratsastuskoulua ei niin vain löytynytkään. Ratsastus jäi tauolle, mutta minussa asui jo pieni heppatyttö joka aikoi vielä joku päivä kiivetä ponin kyytiin.

Muutaman vuoden kuluttua tutustuin Emiliaan (ei siskoni) josta tuli paras ystäväni. Emppu kertoi käyvänsä Kotimäen talleilla ratsastustunneilla. Minä halusin sinne myös ratsastamaan ja niin me siskojeni kanssa aloitimme taas ratsastuksen.
Ratsastin usean vuoden kotimäen tallilla. Ratsastustuntien lisäksi vuokrasin satunnaisesti poneja ja suorastaan asuin talleilla. Minulla oli myös yhdessä Empu kanssa hoitoponi nimeltään Sekin.
Kun ei Empun kanssa oltu tallilla, me leikittiin hevosta. Meillä oli mielikuvitusponit joilla ratsastimme pitkin peltoja. Meillä oli rakennettu karsinat ja ratsastuskenttä hienoilla esteillä vanhempieni kodin takapihalle metsään. Teimme Empun kanssa puusta meille ponit, jotka isäni kiinnitti köysien avulla puihin kiinni. Ponit roikkuivat ilmassa ja niillä pystyi ratsastamaan.
Äiti on kertonut kerran epäilleensä mielenterveyttäni kun hän oli sadepäivänä hakenut sisareni koulusta kotiin, mutta jostain syystä unohtanut minut. Tunnin päästä minä tulin litimärkänä kotiin ja äiti kovin pahoitteli kuinka oli saattaut unohtaa minut, mutta minä vastasin että ”ei se haittaa, me oltiin muutenkin Empun kanssa poneilla koulussa, eikä sulla kuitenkaan olisi ollut traileria mukana”. Niin, me siis kuljimme kouluun aina ratsastaen mielikuvitus poneilla.

Pikkuhiljaa hevostelu ei enää ollut pelkkää leikkiä, vaan sitä halusi kehittyä ratsastajana enemmän. Ratsastuskoulu ei välttämättä ole paras paikka kehittyä hyväksi ratsastajaksi vaan sitä varten tarvitaan vakituinen ratsu ja hyviä valmentajia.
Niinpä meille hankittiin yhdessä äidin ystävän tyttären kanssa kimppahevonen Corona Galax. Kun kävimme ensimmäistä kertaa katsomassa Coronaa, heppa oli todella paksussa ja laiskassa kunnossa. En saanut heppaa edes ravaamaan vaan se löntysti allani kuin muuli. Silti ihastuin hevoseen heti ja muutaman viikon päästä heppa saapuikin kotideudullemme pienelle tallille asustamaan.
Alku oli haastavaa opettelemista ja hevoseen tutustumista, mutta treenin ja osaavien hevosihmisten avulla Coronasta kuoriutui oikein näppärä ja hyvä harrasteratsu. Herran luonne oli täysi kymppi ja hänen kanssaan olen oppinut hevosista ja rastsastamisesta kaikkein eniten.

Jonkin aikaa pienellä maalaistallilla rymyttyämme, halusimme päästä valmentautumaan ja harrastamaan hieman paremmissa puitteissa, joten muutimme Coronan kanssa ratsain parin kilometrin päähän suuremmalle yksityistallille. Siellä osallistuin aina silloin tällöin ratsastusvalmennuksille ja pääsin osallistumaan jopa elämäni ensimmäisiin estekilpailuihin!
Parhaat kaverini Emppu ja Mirkku hankivat samaiselta tallilta vuokraponit ja heidän kanssaan tallilla vietetyt päivät ovat elämäni parasta aikaa. Me teimme hevosten kanssa picnickejä metsään, vikelsimme, maastoilimme ja hypimme esteitä. Meillä oli ihan mahtavaa. <3

Corona

Kun muutaman vuoden päästä Corona loukkasi jalkansa tarhassa, edessä oli pitkä kuntoutusjakso. Hevosella pystyi ratsastamaan silloin tällöin käyntiä, mutta vain kovalla pohjalla… Muutimme taas tallia. Tällä kertaa pienemmälle ja rauhallisemmalle tallille. Ratsastukseen tuli taas taukoa ja vuokrailin muutamaa hevosta ja ratsastin silloin tällöin tuttujen hevosilla. Yhden kesän ajan minulla ja kaverillani Empulla oli Empun tädin suomenhevonen Rinette ylläpidossa. Ratsataminen oli hauskaa, mutta kun olin tottunut helppoon ruunaan kuka oli kuin ihmisen mieli, oli kovapäinen suokki aika iso pala purtavaksi.
Kesän jälkeen Rinette myytiin jonnekkin ja ratsastukseni jäi taas tauolle.

minä ja Corona

Puolitoista vuotta sitten etsin vuokrahevosta ja kävinkin kokeilemassa muutamaa, mutta mitään ei löytynyt. No löytyi sentään jotain; nimittäin pieni musta shetlanninponi jonka kanssa minun oli tarkoitus alkaa ajamaan. Shettiksen kanssa jaksoin touhuta jonkin aikaa. Ratsastin myös erään kaverini lämminverisellä hevosella jonkin aikaa, mutta koska hevonen oli melko hullu en enää oikein uskaltanut ratsastaa sillä tultuani raskaaksi ja tiputtuani sen selästä hevosen noustessa pystyyn takajaloilleen.

Myös Emppu on taukoillut ratsastuksesta vuoden verran, tosin ei äitiysloman vuoksi vaan bilettämisen. Olemme jo pidemmän aikaa yhdessä etsineet kivaa hevosta/hevosia joilla taas herätellä harrastusta henkiin. Nyt ensi perjantaina menemme tutustumaan eräälle yksityistallille, jossa olisi mahdollista vuokrata hevosia ja osallistua pienryhmä-tunneille. Kuulemma hevoset sopivat tälläisille uus-aloittelijoille ja niillä on mahdollista mennä myös itsenäisesti. uuostaa ihan täydelliseltä, mutta perjantaina nähdään millainen talli ja hevoset ovat kyseessä. Jännittää vaikka vielä perjantaina meidän ei ole tarkoitus kiivetä selkään asti.

En tiedä kuinka paljon ratsastusmuoti on muuttunut, mutta minä ajattelin mennä vielä näillä vanhoilla vermeillä ainakin alkuun. Tuli pieni nostalgia fiilis ku kaivoin näitä pölyyntyneitä varusteita jostain minne auronko ei paista. Yllätyin positiivisesti siitä että nämä vanhat ratsastushousut sopivat jalkaani täydellisesti ja saappaanvarret ovat pohkeista jopa hieman väljät. Uutena minun tarvitsee ostaa vain hanskat, kaikki muu löytyi.

Kuinka monen muun harrastus ’unohtui’ lasten saamisen myötä? Oletteko aloitelleet harrastuksia uudestaan myöhemmin? Olisi mukava kuulla varsinkin ratsastuksen uus-aloittelijoiden kokemuksista. 🙂
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (15)

Täällä kans yks kuka lapsuutensa ravas tallilla mutta teini-ikäsenä muut riennot vei ja se harrastus unohtu. Puoltoista vuotta (hui ku aika menee nopeasti) sitte kävin pari kertaa tallilla mutta aamupahoinvoinnit ja väsymys oli raskauden alussa niin pahana että sekin jäi muhimaan. Edelleen kertaan usein pääni sisällä niitä kesäpäiviä ja ihan parhaita muistoja tallilta ja toivon vielä joskus saavani itteeni niskasta kiinni ja ruveta käymään tallilla kun yhellä tutulla ois 2 issikkaa, suokki ja shettis mille se mielellään haluis liikuttajaa. Lapsen kanssa vaan ei oo (mikään) enää niin helppoo. Muute, repeilyt tuolle sun sateisen koulupäivän kyyti selitykselle :DD
-AK




0
1 vastaus

Olipa kiva kuulla sinun heppatarinasi! Minulla ratsastus on ollut tauolla kolmen raskauden ja vauva-ajan verran, mutta aina on noustu uudelleen satulaan. Esikoisen saannin jälkeen en tosin ole uskaltautunut enää maastoesteille, enkä ole mennyt montea (kyllä, ravikorttikin minulta löytyy 😉 ), ja rataesteillläkin kaikki yli metrin korkuiset pelottaa nykyään. Kouluratsastus tuntuu siis kaikista omimmalta lajilta nykyään, ja esteille pitäisi olla joku luottopolle että kokisin oloni turvalliseksi edes matammilla esteillä. Käyn säännöllisen epäsäännöllisesti tunneilla ja kaverien hepoilla ratsastamassa. Ja ehkäpä hankin joskus vielä oman pollen sitten kunhan lapset on isoja :).

Tsemppiä ratsastuksen uuteen aloitukseen, kerrohan sitten kuinka kaikki sujui! 🙂




0
1 vastaus

Minulta taitaa olla karistunut kaikki se nuoruuden hulluus ja "kuolemattomuus". 😀 Luulenpa että ainakin näin alkuun ihan vain sileällä työskentely riittää. Ainakin kunnes opin tuntemaan ja luottamaan ratsuun hyvin. 🙂 Nyt sitä ajattelee asioita ihan eri tavalla kun on lapsi. Miten sitä pärjäis jos olis jalka paketissa??

Kiitti tsempeistä, huomenna mennään ratsastamaan. 😛




0
1 vastaus

Niin ja pitipä vielä sanoa sitä että itsekkin haaveilen vielä siitä ihan omasta hepasta. Vaikka jopa omalla pihalla, mutta nyt ei kyllä ole todellakaan oikea ajankohta. Ehkä vielä joskus… :))




0
1 vastaus

Uskomatonta miten sulle käy noi samat vieläkin. Kauonko siitä on kun olet viimeksi ratsastanut? Hyvät kamppeet edelleen. Ei ainakaan vielä kantsi ostaa uusii ennen ku pääsee taas täysin ratsastuksen makuun ja löytää hyvän paikan.
-Ella




0
1 vastaus

Hmm.. varmaan vuosi kun olen viimeksi käynyt selässä, mutta reilusti yli kaksi vuotta kun olen viimeksi valmentautunut. 🙂
Jep, näillä vermeillä mennään vielä. 🙂




0
1 vastaus

Jalkapallo. Raskaana erittäin hankala (kielletty:D) harrastaa.. nyt käyn treeneissä niin paljon kuin vain mahdollista. Ei mahda mitään, joskus sitä vaan rakastaa lajia. Ei voi jättää vaan sikseen <3




0
1 vastaus

Hyvä että olet saanut aikaiseksi aloittaa uudestaan! 🙂 Niin eihän sitä lajia koskaan unohda jos tsissaan rakastaa. 🙂




0
1 vastaus

Hei vitsi mäkin oon käynyt pienenä Alvalla ratsastamassa, juurikin Vilillä ja Burmalla!! Meidän ratsastustunti pääsi Turku-Tv:henkin :DD Mutta Fritzillä en ikinä saanut mennä vaikka kovasti halusin, se oli kuulemma pikkulasten poni ja minä olin jo iso tyttö ;< (koko/paino ei siis ollut se ongelma, vaan ikäni (8v.))
Mutta tosiaan, eipä se tuntien laatu siellä kovin kummoinen ollut, harmittaa etten minä/äitini tajunnut sitä aiemmin… noh, keventämään sentään opin siellä 😀 Onneksi sitten puolentoista vuoden jälkeen muutettiin niin oli pakko vaihtaa tallia, ja silloin tajusin, mitä on kunnollinen ratsastustunti…
Erityisesti on jäänyt mieleen se tuntimaksujen kerääminen purkkapussiin, varma laadun merkki :'DD

Missä vaiheessa tuosta Coronasta sitten luovuitte?




0
1 vastaus

Minä en musita mitään purkkapussia. XD Kiva kuulla että oku lukijoistani on käynyt samalla tallilla. 😀
Coronasta luovuttiin ehkä puolivuotta sen jalkavamman jälkeen.




0
1 vastaus

Oi, vähän ihanaa oli kuulla sun ratsastushistoriasta 🙂
Itse oon ratsastanu nyt 2 vuotta silleen, että välillä on ollut 3-8 kuukauden taukoja, kun palaan aina kesän jälkeen kaupunkiin jossa asun ainakin ens vuoden kesä-elokuuhun 😀 mistä sitä tietää jos asun pidemmän aikaa, kun valmistun ens vuonna merkonomiks niin saa nähdä minne sitten haen AMK:hon.

Mutta takaisin asiaan, käyn pienellä tallilla, jossa on 13 hevosta, 2 kissaa, aaseja ja kaneja 🙂
Siellä on ollut tosi kiva ratsastaa ja ratsastuksenopettaja on tosi kiva ja antaa haasteita joka tunneille. Joka tunti on siis aina erilainen.

Olen siis jollain lailla kai uus-aloittelija?? 😀

-T




0
1 vastaus

Kiva että teksti oli mielenkiintoinen! Toivottavasti tällä tallilla mihin nyt menen on myös mukava opettaja ja haastellisia tunteja 😛




0
1 vastaus

Oon seurannut sun blogia jo puolisen vuotta ja nyt ekaa kertaa pakko jotain kommentoida. Sun blogia on ihana seurata, vaikutat todella fiksulta ja aidolta ihmiseltä sekä upeelta äidiltä! Oot tosi hienosti palautunut raskaudesta, toivottavasti itelläni käy yhtä hyvä tuuri sitten joskus aikanaan. 😀 Toivottavasti pääset taas jatkamaan harrastustas, tsemppiä ja hyvää kesää!




0
1 vastaus

Voih, ihana kommennti. <3 Nää on näitä päivän piristyksiä minkä avulla jaksaa taas kirjoitaa. 🙂 Ihanaa että olet jaksanut jo noinkin pitkään pysyä lukijoissani. Kiitos kehuista ja tsempeistä! Hyvää kesää sulle myös!




0
1 vastaus

Mitä sille Corona hepalle sitten kävi? 🙂 Myittekö sen vai kuoliko se vanhuuteen?




0
1 vastaus

Täällä kans yks kuka lapsuutensa ravas tallilla mutta teini-ikäsenä muut riennot vei ja se harrastus unohtu. Puoltoista vuotta (hui ku aika menee nopeasti) sitte kävin pari kertaa tallilla mutta aamupahoinvoinnit ja väsymys oli raskauden alussa niin pahana että sekin jäi muhimaan. Edelleen kertaan usein pääni sisällä niitä kesäpäiviä ja ihan parhaita muistoja tallilta ja toivon vielä joskus saavani itteeni niskasta kiinni ja ruveta käymään tallilla kun yhellä tutulla ois 2 issikkaa, suokki ja shettis mille se mielellään haluis liikuttajaa. Lapsen kanssa vaan ei oo (mikään) enää niin helppoo. Muute, repeilyt tuolle sun sateisen koulupäivän kyyti selitykselle :DD
-AK




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: