Yleinen 7.10.2014
TEKSTI Eveliina

Vertaistukea

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Joskus lähes kaaosmaisen arjen pyörittämisen lomassa sitä kaipaisi hitusen myötätuntoa, selviytymiskokeuksia ja tsemppiä saman tehtävän parissa selviytyvältä ihmiseltä. Kun elämässä sitten tapahtuu suuria muutoksia, sitä kaipaa entistä enemmän juttusilleen ihmisiä, jotka käyvät samoja asioita läpi. En tiedä onko näin kaikilla, mutta ainakin minulle vertaistuki on tärkeää.

Toisinaan vertaistukea on vaikeaa saada siltä omalta lähipiiriltään. Kun aloin odottaa Adeliinaa, kukaan ystävistäni ei ollut raskaana. Minulla ei juurikaan ollut ihmisiä, joiden kanssa jakaa omia tuntemuksiani tai kysellä heidän tuntemuksistaan. Kyllähän me Tonyn kanssa yhdessä odotimme lasta, mutta Tonyn kanssa puhuminen ei ollut sama asia, sillä kaikesta huolimatta hän ei ollut nainen, eikä hän kasvattanut sisällään ihmistä.
 
Minun ei onneksi kauaa tarvinnut pohtia uutta ja ihmeellistä olotilaani yksin, sillä raskauden alkutaipaleella löysin Facebook -ryhmään, joka oli tarkoitettu 2013 marraskuussa syntyvien vauvojen äideille. Facebook on pullollaan erilaisia äitiysryhmiä, myös marraskuisille on useampia ryhmiä kuin tämä johon minä liityin. Tämä ryhmä oli kuitenkin erityinen. Naisia ei ollut tuhansia tai useita satoja, kuten useissa äitiysryhmissä. Alkujaan meitä oli muistaakseni melkolailla sata odottavaa äitiä. 
Aluksi ryhmäläisten nimet ja kuvat olivat vain tuntemattomia ihmisiä, joiden kanssa minulla oli vain yksi yhdistävä tekijä; raskaus. Suurin osa ryhmäläisistä kertoi itsestään ja elämäntilanteestaan pienen kertomuksen ryhmän tiedostoissa ja tämä lyhyehkö tarina oli hetken aikaa ainut asia jonka näistä muista odottajista tiesin. Joistakin ryhmäläisistä en tiennyt yhtään mitään sillä kaikki eivät välttämättä kertaakaan kirjoittaneet itsestään yhtään mitään. Porukka alkoi pikkuhiljaa raskauden edetessä lämmetä ryhmälle ja juttua alkoi lentää. Puhuttiin lähinnä raskaudesta ja kaikesta vauvoihin liittyvästä. Ihmisistä alkoi muodostua käsityksiä ja aloin pikkuhiljaa olla perillä ketä oli ketä ja kuinka monta lasta heillä olikaan ja muita perusjuttuja. Mitä paremmin aktiivisten henkilöiden kanssa tutustui, sitä enemmän ne hiljaiset ryhmäläiset alkoivat tuntua ulkopuolisilta ja vierailta. Pian ryhmän kesken päätettiinkin poistaa porukasta ihmiset, jotka eivät koskaan kommentoi muiden julkaisuihin tai jaa itsestään mitään. Näin ryhmä alkoi tuntua tiiviimmältä.
Ihmiset luottivat toisiinsa ja kertoivat itsestään hyvin henkilökohtaisiakin asioita. Onnen hetket sekä menetykset jaettiin yhdessä. Aloin elämään vahvasti muiden jutuissa mukana. Kun joku kohtasi vaikeuksia, se tuntui lähes yhtä kamalalta kuin miltä se olisi omalla kohdallani tuntunut. Toisaalta koin myös mielettömästi iloa muiden puolesta ja useimmiten ryhmän päivitykset sekä henki tekivät minulle todella positiivisen olon. 
Elämäni jännittävintä aikaa oli ehdottomasti se loka-marraskuu, kun porukka alkoi pikkuhiljaa pääsemään raskausvatsoistaan eroon. Joka päivä jännitimme yhdessä että kuka lähtee seuraavaksi synnärille. Kävin useampaan kertaan päivässä tsekkaamassa josko ryhmän seinällä olisi ilmoitus synnytyksen alkamisesta tai kuva pienestä vastasyntyneestä. Oli ihanaa seurata muiden tilanteita, mutta toisaalta minusta alkoi tuntua että oma vauva ei aio syntyä koskaan! Tuntui että kaikilla muilla tapahtui, mutta minä pysyi kitkuttavan kauan yhdessä koossa. Kun minullekin lopulta marraskuun 13. päivänä alkoi tapahtumaan, siitä oli ehdottomasti ensimmäisenä kerrottava marraskuisten ryhmälle! Vielä pari tuntia ennen Adeliinan syntymää päivitin facebookryhmässä mitä parhaillaan koin. 
Noin vuoden yhdessä kuljetun taipalee jälkeen tästä äitiporukasta tuli minulle yllättävän tärkeä. Heistä oli useimmiten tukea ja apua kun sitä tarvitsin. Tämä jos mikä oli vertaistukea parhaimillaan. Sovimme ryhmäläisten kesken live treffejä. Tapasimme lähinnä asuinalueittain, mutta olin myös yhdellä koko ryhmän yhteiskokoontumisella.  
Kun vastasyntynyt vauva valvotti yösyönnillään, oli facebookissa aina joku muukin syöttöpuuhissa. Tonyn kuorsatessa vierellä oli mukavaa rupatella muiden imettäjien kanssa netin välityksellä. 
Nyt tämän porukan kanssa on matkaa taittunut jo melko paljon mittariin. Joistakin on tullut hyvinkin läheisiä ja joistakin ehkä ei niin läheisiä, mutta vihamiehiltä olen onneksi välttynyt. Ryhmässä on ollut mielipide-eroja ja draamaa, mutta mielestäni näin suurelle naisjoukolle meillä on ollut konflikteja melko vähän. Jonkin verran ihmisiä on eronnut ryhmästä. Jotkut vähinäänin ja jotkut hieman suuremman shown saattelemana. Kuitenkin jokaisen ryhmäläisen poistuminen on harmittanut ja saanut muissa pahaa mieltä aikaan. Kenenkään poistumista ei ole toivottu ja osa naisista ehkä vasta erottuaan huomasivat ryhmän tärkeyden ja liittyivät takaisin. 
Tällähetkellä ryhmässämme on jollain tavalla hieman kireä tunnelma. Koska ihmisistä on tullut rohkeampia toisiamme kohtaan, meille syntyy myös enemmän riitaa. Toisaalta ystävyys on juuri sitä että omat mielipiteensä uskaltaa tuoda julki ja tämä on hienosti ryhmässä toiminutkin, mutta jollain tavalla keskustelu netin välityksellä tuottaa suurelle porukalle ongelmia. Ilman eleitä ja ilmeitä on vaikeaa kommunikoida. Toisten kirjoittamasta tekstistä ei aina ole helppo tulkita onko sävy nyt syyllistävä, toteava vai mitä? 
Nyt minusta tuntuu että naiset ovat jotenkin erittäin herkillä ja ottavat muiden sanomiset itseensä turhan helposti. En enää nauti samalla tavalla ryhmässä käymisestä ja olenkin jollain tapaa alkanut ”välttelemään” ryhmää. Ensimmäistä kertaa mielessäni on myös käynyt tästä odotus/vauvaryhmästä poistuminen. En kuitenkaan vielä ole painanut ”eroa ryhmästä” nappulaa, sillä vielä toistaiseksi minulla on marraskuisista enemmän hyvää kuin pahaa sanottavaa. Jos tulen eroamaan ryhmästä, se ei tule tapahtumaan äkillisesti jonkun toisen epämiellyttävän sanomisen takia, vaan lähden harkitusti ja lopullisesti. 
Toivottavasti teitä kiinnosti kokemukseni netin vertaistuki ryhmästä. Suosittelen lämpimästi kaikille raskaana oleville liittymistä johonkin Äityleitä pienempään ryhmään, jossa on mahdollisuus tutustua muihin odottajiin. Ainahan sieltä pääsee pois jos meno ei miellytäkään. 
Onko teillä negatiivisia vai positiivisia kokemuksia facebookin odotus/vauva ryhmistä?
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (1)

Mulla on tismalleen samanlaisia fiiliksiä! Myös mua on alkanut ahdistaa itse ryhmä, mutta meidän asuinalueen äidit on tiiviisti tekemisissä keskenään ja vaikka mielipide-eroja on meidänkin ryhmässä, ollaan ns. hitsauduttu tiiviimmässä porukassa yhteen niin ettei ainakaan toistaiseksi olla saatu keskenämme sen suurempaa draamaa aikaan.

Oon siis joulukuisten 2013-ryhmässä 🙂




0
1 vastaus

Mulla on tismalleen samanlaisia fiiliksiä! Myös mua on alkanut ahdistaa itse ryhmä, mutta meidän asuinalueen äidit on tiiviisti tekemisissä keskenään ja vaikka mielipide-eroja on meidänkin ryhmässä, ollaan ns. hitsauduttu tiiviimmässä porukassa yhteen niin ettei ainakaan toistaiseksi olla saatu keskenämme sen suurempaa draamaa aikaan.

Oon siis joulukuisten 2013-ryhmässä 🙂




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Eveliina Matilda
Hei! Tervetuloa lukemaan tarinaani lapsiperhe-elämästä, parisuhdekiemuroista sekä Turun Portsassa sijaitsevan, yli satavuotiaan puutaloasunnon remontoinnista. Ota yhteyttä: adeliinablogi@gmail.com Seuraa: Facebook / Eveliina Matilda Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: