eveliina matilda - Banneri

Tänään alkoi 22. raskausviikko ja sen kunniaksi käytiinkin rakenneultrassa! Ultra-aika oli jo kahdeksalta ja aamulla jouduinkin herättämään Adeliinan kesken unien että ehdittiin sairaalalle. Heitin Tonyn seiskaksi TYKS:iin töihin ja vein Adeliinan kummitäti Sohvin luokse aamupuurolle. Adeliina oli muutama viikkoa sitten mukana NT-ultrassa, mutta koska hän ei olisi millään malttanut olla paikoillaan, vein hänet tällä kertaa ihan suosiolla hoitoon.
Hyvä että tuleva isosisko ei ollut mukana, sillä ultraus kesti todella kauan. Tonynkin piti kesken kaiken lähteä takaisin viereiseen rakennukseen töihin. Vauva oli mittojen ottamisen kannalta huonossa asennossa ja mun piti olla kyljellään ja väännellä itseäni siinä penkissä että näkyvyys olisi ollut edes hitusen parempi. Pidettiin sitten taukoa ja meinattiin varailla jo uutta ultrausaikaa, mutta kun vielä kerran yritettiin kurkkia mahaan, ultraaja sai sen viimeisenkin mitan sydämmestä otettua.
Vauva oli oikein virkeällä päällä ja potkutteli paljon. Kaikki mitat vastasivat viikkoja ja hän vaikutti oikein hyvinvoivalta ja terveeltä vauvalta. Ollaan Tonyn kanssa tosi onnellisia, enkä mä millään saa pyyhittyä tätä typerää hymyä naamaltani. 😀

Kommentit (17)

Onnea poikalupauksesta !:) itse odotan kanssa toista lasta ja innolla kumpi tulee 🙂 7.1 se jo selviää:) eka lapsi on tyttö 🙂 uskon että tämäkin on ,mut saa nähdä:)

Paljon Onnea pojasta 🙂 Itsekin odotan lasta, tosin vasta ensimmäistä 🙂 Meillä vissiin aika lähekkäin lasketutajat, mulla laskettu aika 9.5 ja myös me saimme poikalupauksen 😀

täälläkin poikalupaus ja la 20.5 😉 paljon poikia!!<3

Onnea pojasta! Itsellä jo kaksi jo kolmas poika potkuttaa just mun kylkiluita 🙂

Onnea! Ja kivaa että olet (ainakin toistaiseksi) päättänyt jatkaa bloggailua! 🙂

Onnea! Arvailin että olisi tyttö tulossa, väärässä Olin ??

Uh, tiesin! 😉 ONNEA!!!
-Gina

Ihanaa että saatte pikkuveljen Adeliinalle <3 paljon onnea!!!

Ihanaa että kaikki oli hyvin ja onnea pojasta! 🙂

Arvasin!!! Paljon onnea pojasta ja voimia raskauteen! 🙂

Voi että, paljon onnea koko perheelle! 🙂

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X