eveliina matilda - Banneri

Eilen täällä oli aivan ihanan keväinen ilma. Lämpöä oli kymmenisen astetta ja aurinko paistoi lähes koko päivän. Me ulkoiltiin päivällä tavallista pidempää, tosin ainut syy siihen ei ollut mahtava ilma… Ulkovaatteisiin puettu, kuumissaan oleva Adeliina paukutti ovea ja koira vinkui ulos. Vetäsin äkkiä takin niskaan, päästin kaksikon pihalle ja menin kiireessä itse perässä ettei Ade kaadu terassin portaissa. Siinä häslätessä avaimet unohtui sisälle ja ulko-ovi meni lukkoon. No me nautittiin auringosta vähän pidempään, siihen asti että Tony pääsi käymään kotona.
Auringosta saa taas mielettömästi energiaa ja ulkoilu on
paljon mukavempaa. Harmittaa kun meillä ei tässä lähistöllä ole mitään
leikkipuistoa, vaan puistoon tarvitsee lähteä aina auton kanssa. Vielä
toistaiseksi Adeliina on onneksi viihtynyt hyvin tuota omaa pihaa
tutkiessa. Onneksi pian muutetaan Turkuun, missä piha tosin pienenee,
mutta asuinalueelta löytyy kävelymatkan päästä useampi puisto ja
toivottavasti myös puistoseuraa. Meidän tulevilla naapureilla onkin myös
kaksi pientä lasta. 🙂

 Kauniin sään lisäksi eilen oli myös Tonyn syntymäpäivät. Kahviteltiin illalla Tonyn sukulaisten kanssa, mutta sen kummemmin ei meidän vanhempien synttäreitä olla enää vietetty. Me ei tänävuonna edes hankittu lahjoja toisillemme, kun kummallakaan ei mitään tarvetta millekkään tavaralle ollut. Ollaan varmaan vähän epäromanttinen pariskunta…

Vähän kevättä olohuoneessakin 🙂

Leivoin Tontulle tämän vierailta kehuja saaneen pätkiskakun. Tämä on siis sellainen jääkaapissa hyydytetty keksipohjainen kakku. Leivoin ulkomuistista, vähän omalla sävellyksellä, mutta löysin netistä hyvin vastaavan ohjeen. Herkullinen ohje kannattaa pomia talteen *täältä*.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! Ainakin tänne Turun suunnalle on luvattu loppuviikoksi aurinkoista. 🙂

Kommentit (2)

Rattailla vaan liikkeelle, ei teiltä pitkä matka ole siihen perhepäivähoitajien suosimaan puistoon. Ja sen uudehkon puutaloalueen keskelle oli kans noussut leikkipaikka – kaupungin ylläpitämä sekin, oletan. Eväät matkaan ja liikkeelle!

Nyt en ihan taida ymmärtää? Puutaloalueen keskelle? Ollaankohan me nyt ihan samalla kartalla. 😀
Lähin puisto on tietääkseni asuinkuntamme keskustassa johon mä en enää tän vatsani supisteluiden kanssa jaksa kävellä. :/

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X