eveliina matilda - Banneri

Meidän vappu sujui kivoissa tunnelmissa. Torstaina syötiin grilliruokaa (ekaa kertaa tänävuonna!) mun vanhempieni luona. Jälkiruuaksi tarjolla oli tietysti munkkeja, simaa sekä tippaleipiä. 

 Adeliina on tosi reipas syöjä. Oman annoksensa syötyään hän siirtyi mummin syliin ruokailemaan ja söi itsensä niin täyteen, ettei illalla enää maistunut puuro.
Ja kyllä, Aden lautaselta löytyy taas niitä nitriitti-nakkeja! 😀

 Vauvan vappuruoka koostui tissimaidosta. Imetys onkin lähtenyt tosi hyvin käyntiin! Maitoa tulee reippaasti ja vauva käy aina ahnaasti tissiin kiinni.
Torstai oli pitkästä aikaa päivä jolloin Tonttu ei ollut remppaamassa. Mitä nyt päivällä hän kävi kaupoilla ostamassa jotain remppa materiaalia, mutta iltapäivä ja ilta me vietettiin yhdessä perheenä. <3

 Tänään perjantaina me käytiin päivällä Turun vapputorilla. Tori oli aika äkkiä kierretty, mutta saatiin sieltä se mitä lähdettiin hakemaan; eli hattaraa, lakua sekä vappupallo Adeliinalle.
Torin jälkeen vein Tonyn meidän talolle remppaamaan ja suuntasin lasten kanssa kotiin leipomaan.

 Ostin torilta kevään ekat mansikat. Oli kyllä tosi hyvät mansikat ulkomaalaisiksi. Hyvää britatorttua tuli. 

Iltapäivällä vein Adeliinan Tonyn vanhemmille kyläilemään ja suuntasin vauvan kanssa meidän talolle. Tony oli pystyttänyt ulkorakennukseen jääkiekkopelin kisakatsomon ja katsotiin siellä peli muutaman kaverin kanssa. Tonttu jäi kavereineen talolle grillamaan ja saunomaan varpajaisten merkeissä. Minä tulin kotiin jatkamaan iltaa lasten kanssa.

Tonyn oli ilmeisesti tarkoitus jatkaa iltaa baariin, mutta tossa se nyt jo ennen puoltayötä nukkuu sohvalla. Taisi väsymys viedä voiton… 🙂

Kommentit (28)

Olipa erityisen mukava postaus 🙂 Mua kiinnostais kuulla millaista on arki kahden lapsen kanssa, varsinkin kun oot ilmeisesti paljon ilman Tonya! Meillä la ens kuussa ja esikoinen 1v7kk 🙂

Kirjoitteletko sitten jossain vaiheessa vauvan kanssa liinailusta tarkempaa postausta miten on mennyt ja jos on jotain vinkkejä etenkin just tuommoisen vastasyntyneen kantamiseen? Siis jos vaan on mitä kirjoittaa 🙂 LA viiden viikon päästä ja tarkoitus ois liinailla pienestä pitäen niin siksi kiinnostaisi muiden kokemukset 🙂

Tsemppiä ja jaksamista sulle kahden pienen kanssa! Tykkään paljon tästä blogista kun on niin "arkinen" eikä täynnä joutavia mainospostauksia tai jotain asukuvia. Toivottavasti jatkat samaan malliin!

Liinailusta olisi tarkoitus kirjoitella kyllä! 🙂

Kiitos kehuista ja tsempeistä. 🙂

Munkin piti tulla kommentoimaan, että jotenkin ihania kuvia, onnellisuus oikein huokuu tänne asti. 🙂

Sulle kyllä äitiys sopii:) hehkut oikeen vaikka just synnyttäny, kuuluu myös mun lemppari blogeihin 🙂

Kiitos. 🙂 kiva kuulla että blogini löytyy jonkun suosikeista!!

ei juma ko järkytyin, oon missannu vissii aiemmat postaukset lapsenne syntymästä! hän on siis syntynyt, onittelut!

olipa mukava lukea teidän vapusta. Eikä miten ihana Adeliina ja tuo pieni nyytti♥

Kiva juttu! Ja he ovat ihania! :)))

Ihana vappupostaus! Te ootte vaan ihanan hellyyttävä perhe! Nuoria, mutta rohkeita! Paljon onnentoivotuksia ja tsemppiä arjen keskelle. Kohta huomaattekin, että kaikki tuo remppahulina on onnellisesti ohi 😉

Kiitos paljon. 🙂
Kieltämättä alkaa vähän jo remppa kyllästyttää.. Noh pian saadaan toivottavasti tuo keskikerros valmiiksi että päästään muuttamaan ja arki helpottuu. 🙂

Oletpa hehkuvan kaunis vasta synnyttäneeksi 🙂 <3

Mistä on kakun ohje? Näyttää namilta kyllä 🙂

Toi ei oo suoraan mistään ohjeesta, vaan vähän muunneltu versio. Mutta googlaa britatorttu niin löydät monta hyvää reseptiä!

Teillä on kyllä ihana perhe ja tää blogi on aina niin mukavan aito, mutta silti lämminhenkinen. Varmaan mun lemppariblogi tällä hetkellä! Vaikutat myös itse sellaselta ihmiseltä, että ois varmasti kiva tutustua, jos osuis kohdalle. 🙂

Ihanasti sanottu. <3 Kiitos tästä päivän piristyksestä!
Oon ihan näissä vauvapöllyhormooneissa ja melkein tippa tuli linssiin. 😀

Nitriitti-nakkeja :'D Kuullostaa ihan siltä että joku ihana ´´elämän viisauksia opettava” on joskus kommentoinut jotain nakeista :DD
Herregud se lapsi niihin nakkeihin kuole 😀

Ihania kuvia ja varmasti mukavaa saada välillä viettää päivä ilman remppahommia – yhdessä 🙂
Kiva lueskella teidän rakennus arjesta/elämästä kun meilläkin se on edessä kunhan tästä valmistun, näin opintojen keskellä en kyllä jaksais rempparumbaa!

Joo nakeista oon saanut vähän huutia… 😀
Kiva että remppajutut kiinnostaa, koitan taas pian päästä talolle kuvaamaan, niin pääsen tekemään edistyksestä taas postausta. 🙂

Hei!
Testaa seuraavalla kerralla liinaa vähän tiukemmalla sidonnalla. Nyt näyttää ainakin kuvassa olevan vähän löysällä.

Tosi hyvä idea. 🙂 Ens kerralla kokeilen.

Peilaa auton ikkunasta sidontaa

Joo, parkkihallissa sitominen on ehkä kaikkein inhottavinta. Liinan päät tuppaavat aina laahaamaan likaista maata. Siksi usein itse sidoin liinan jo valmiiksi kotona ja sisävaatteiden päälle. Takin puin vasta liinan päälle, niin sain vauvankin takin alle tuulen suojaan. (Takilta tietysti vaadittiin vähän extrakokoa, kun en varsinaista liinailutakkia koskaan ostanut).
Lopulta siirryin repun käyttäjäksi. Patapum oli niin paljon helpompi laittaa paikalleen vaikka vasta siellä parkkipaikalla.

Heips, kiitti vinkistä. 🙂 Sisällä olen saanut sidonnasta napakan ja vauvan pään vähän ylemmäs. Nyt ulkovaatteet päällä oli jotenkin paljon hankalampi kiristellä liinaa. Ehkä sillä oli myös osansa kun sitoa piti parkkipaikalla, ilman peiliä…

Hei, kirjoittelinkin juuri äsken "maanantain ajatuksia" postauksessa vähän siitä miten meillä päivät sujuu ja miltä musta tuntuu kun Tony on niin paljon pois. 🙂

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X