Viikonloppu kuvina

Teksti
 Käytiin muutaman bloggaajan kanssa seikkailupuistossa treffeillä.
 Mukana olivat siskoni Emilia, ihanat Mere ja Korinna, sekä minulle uusi tuttavuus Annukka.
 Emppu oli raahannut mukanaan vaikka mitä syötävää. <3 Unohdin kokonaan ottaa kuvan ihanasta voileipäkakusta!

 Adeliina muru nautti lämpimästä ilmasta ja leikkipuistosta.
Kuva pojusta on peräisin Korinnan kamerasta. 
 Perjantaina houkuteltiin Emppu lapsineen käymään avoimessa päiväkodissa. Meneillään lasten lounashetki.
 Järkättiin serkusten kesken myös lasten pyjamabileet. Minä menin Adeliinan ja vaavin kanssa Emilian ja Topiaksen luokse yökylään.
Miehet olivat viihteellä.
 Kun lapset menivät nukkumaan me herkuteltiin kanasalaatilla, siiderillä ja karkilla.

 Meidän viidakkopiha on puhjennut kukkaan. 🙂

 Kylpyhuoneen laatoitus on aloitettu.

 Kellarin portaikko on saanut ylleen pohjamaalin ja muutaman valaisimen.
 Kuistin seinät ja katto ovat muuttuneet sinisestä valkoisiksi.

 Lasten leikkihuonetta on levytetty
Adeliinan kummitäti Sohvi kävi myös meidän talolla.
 <3
 Että sellainen viikonloppu tälläkertaa… 🙂

Kommentit

13 kommenttia

Voi hyvää päivää…vaikka ette muuttaiskaan muutaman päivän päästä niin silti ei voi ku nauraa sille että joku tekis ls-ilmoituksen.. Eri asia olis jos vauva olis työmaalla, pölysellä lattialla työkalujen/koneiden keskellä, jos silloinkaan.? :'D

Olipas kivan kuuloinen viikonloppu teillä! 🙂

Aww ihania kuvia! Voi kuinka pieneltä tirriäiseltä Ade näyttää Avan ja Nompun vierellä 😀 Ja siis mikä ihana puutarha! Mahtava ympäristö lapsille kasvaa!

Ihana piha teillä ja suloinen pikku poika! Oletteko vieroittaneet tutin Adeliinalta? Jos kyllä, niin miten sujui ekat yöt ilman tuttia?

Onpas ihania kuvia taas! Talostanne tulee varmaan ihana! Melkein jopa kateeksi käy hehheh 😀

Ajattelitteko tehdä talon ulkopuolelle jotain? 🙂

Talon ja piharakennuksen julkisivut rempataan myös. Pihalle tulee terassi ja muutenkin pistetään pihaa vähän kuntoon. 🙂 kaikki kylläkin vasta sitten kun sisätilat on saatu kuntoon.

Kivat varmaankin nuo puistoilut porukalla ja yökyläily jutut siskosi luona! Voi kun munkin sisko saisi lapsia.
Meidän pihathan näyttää melkeen samalta 😀 hah, aikamoinen työmaa täälläkin.

Touhuntäyteisteltä näyttää elämäsi. Hienoo että jaksat vielä blogatakin!

Joku oli tehnyt tästä av:lle keskustelun, jossa pohti tekisikö ls-ilmoituksen siitä, että vauva on mukana tuolla rakennustyömaalla. 🙁 Kyllä löytyy kurjaa porukkaa.

Haha 😀 Tää vauva (+muu perhe) MUUTTAA ASUMAAN tonne työmaalle muutaman päivän päästä. 😀

😀 😀 ei löydy kyllä nyt sanoja.

Mun mielestä Avassa on samaa näköä kuin sussa 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä