Yleinen 15.6.2015
TEKSTI Eveliina

Aika hukassa!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

 

Tuntuu että kello tikittää menemään sataa ja kalenterin sivut kääntyy aina vain nopeammin ja nopeammin. Meidän päivät menee tosi lujaa ja ikäväkyllä se on näkynyt myös täällä blogissa… Ja näkyy edelleenkin – ainakin niin pitkään, että saadaan suurin remontti ja muutto hässäkkä alta pois!

Tony on nyt tehnyt ympäripyöreitä päiviä töissä sekä raksalla. Koko viikonlopun hän täytti talon salaojia soralla, koska sunnuntaiksi luvattiin sadetta ja kuoppa oli saatava kuntoon ennen vedentuloa. Tony oli lauantaina kotona vasta viideltä aamuyöllä ja siltikin salaojat oli jääneet vielä vähän keskeneräisiksi.
Luonnollisesti lastenhoito on ollut täysin mun vastuullani ja kieltämättä myös minä alan olla vähän väsy. Päivisin riittää paljon energiaa ja olenkin buukannut meidän päivät täyteen ohjelmaa, koska nuppi ei kestäisi olla yksinään neljänseinän sisällä 24h vuorokaudessa, kahden pienen lapsen kanssa. Siispä ollaan heti aamutoimien jälkeen suunnattu avoimeen päiväkotiin tai puistoilemaan. Kotiin ollaan palattu puoliltapäivin syömään ja täällä olen tenyt kotitöitä Adeliinan päiväunien ajan ja kun Ade on herännyt ja syönyt välipalan, ollaan lähdetty taas jonnekin kaupoille tai kyläilemään. Kotiin ollaan taas palattu iltatoimiksi. Kun Adeliina on 20-21 aikaan saatu petiin, alkaa pikkuveljen iltahulinat jotka yleensä päättyy vauvan nukahtamiseen yöunille noin puolenyön aikaan.
Blogille ei siis nyt vallitsevassa päivärytmissä ole ollut tarpeeksi aikaa. Kameran muistikortti pursuu materiaalia, mutta jotenkin sitä läppäriä ei ole jaksanut ottaa syliin. Nytkin kirjoitan tätä tekstiä puhelimen blogger-sovelluksella samalla kun vauva on tissillä. 😀

Aina kun satun Tonttua vilaukselta näkemään, kyselen niitä samoja fraaseja ”no miltä remppa näyttää… Joko päästään muuttamaan… Koska luulet että saadaan alkaa kantaa tavaroita sisään…” Ja Tony vastaa aina omaan rauhalliseen tyyliinsä että ”ihan pian.”
Mulla on jo jotenkin niin epäuskoinen olo. Tuntuu että se muuttopäivä on jotenkin vielä niin kaukana, vaikka kämpän keskikerros onkin jo valmis ja enää odotellaan vain sitä kylpyhuonetta. Siitä on pian jo vuosi kun minä löysin netistä talomme myynti-ilmoituksen ja me käytiin ensimmäisen kerran katsomassa tätä unelmiemme kotia. Remonttia ei kylläkään ole vielä läheskään vuotta takana, sillä talon ostamisessa ja meidän haltuumme saamisessa vierähti entisten omistajien terveydentilan vuoksi tovi jos toinenkin. Kuitenkin takana on melko raskas ja muutosten täyteinen vuosi. Muutto uuteen kotiin on ikäänkuin päätepiste kaikelle tälle. Sitten kun ollaan saatu perheemme asettumaan uuteen kotiin, voidaan aloittaa ihan uudenlainen elämä.
Lähinnä tämän postauksen tarkoitus oli tulla kertomaan että elämäni pyörii nyt vahvasti lastenhoidon ja muuton ympärillä, joten älkäähän hyljätkö meitä vaikka täällä on hiljaisempaa! Sitten muuton jälkeen tätä blogia alkaa todennäköisesti kirjoittaa joku sisustamiseen hurahtanyt tyyppi. 😉

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (20)

Ootpa kyllä hurjan kaunis – ei kasvoista näy sitten pätkääkään arjen pyörittäminen kahden pienen kanssa!




0
1 vastaus

Voih, tuo tunne kun odottaa muuttoa ja remontti tuntuu loputtomalta! Minä odotin meidän pikkuneitiä (1,4kk) kun mies remontoi puutalo kotia Portsassa. Koko odotusaika meni aika yksikseen pakaten kamoja ja odottaen synnytystä kun miehellä töiden ohella kiire saada koti kuntoon. Odotus tuntui loputtomalta ja neiti ehti syntyäkin ennen muuttoa. Vuotta myöhemmin muutimme tähän nykyiseen kotiimme (vanha omakotitalo) ja täällä remontin keskellä asuminenkin on aika moista! Puolivuotta on remonttia tehty ja pikku hiljaa alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. Pieni pintaremontti kun muuttuikin niin, että enää ulkoseinät ovat enää entiset. Kauhulla odotan ensi viikolla starttaavaa vessaremonttia! Tuntuu uskomattomalta, että tässä parin vuoden sisällä olen tehnyt kolme muuttoa, saanut lapsen, päättänyt opinnot, palannut töihin, ostanut omakotitalon… huh! Tsemppiä sinulle, sillä sinulla aika samanlaista meinikiä ollut ja ihanaa kesää! 🙂




0
1 vastaus

Oho, teilläkin ollut hulinaa! Loduttavaa kuulla että hyvin olette kuitenkin selviytyneet. 🙂 Kiitos tsempeistä ja hyvää kesää teille myös. 🙂




0
1 vastaus

Koska vauva saa nimen?




0
1 vastaus

Varaan huomenna papin. Heinäkuulle menee. 🙂




0
1 vastaus

Sulla on nyt varmaan aika raskasta kun pitää periaatteessa arkea pyörittää ihan yksin : mutta älä huoli ei me lukijat kadota minnekkään, onhan tää mun lemppariblogeja edelleen 🙂 jaksetaan kyllä odottaa ja sä kirjoittelet sit ku sulla on aikaa 🙂




0
1 vastaus

Ihana kuulla, ettei tarvitse kaiken lisäksi ottaa vielä ressiä tästä blogin julkaisutahdista. 🙂




0
1 vastaus

Ja iso tykkäys miehen rauhallisuudelle! Tsemppiä ja voimia koko perheelle 🙂




0
1 vastaus

😀
Kiitos! 🙂




0
1 vastaus

Tuttu tunne toi remontin valmistumisen odottelu 😀 Meillä olis muutto edessä joskus heinäkuun puolessa välissä-heinäkuun lopussa.. LA 16.8, nyt 31+2 🙂 Kiire siis tulee :D. Mulla vaan ei ole päivisin oikeen mitään tekemistä, odotan vaan muuttoa ja tytön syntymistä 😀 Tsemppiä!
-Noora




0
1 vastaus

Oi, teilläkin kovin tiukka aikataulu! Mekin toivottiin että oltais muutettu jo ennen vauvan syntymää, mutta toisin kävi. :/




0
1 vastaus

Noh, ei se maailmanloppu oo vaikka tyttö syntyis tännekki 🙂 mul on vaan suunnitelmis et pesisin kaikki vaatteet jne vasta sit uudessa kodissa mut sit voikin olla jo myöhästä 😀




0
1 vastaus

Ei huolta, ei hylätä – kiva sinun blogia on edelleen lukea vaikka tekstiä tulisikin harvemmin! Tsemppiä ja jaksamista, toivottavasti kohta pääsette uuteen kotiin. Ja tosiaan hienoa että miehesi jaksaa rempata teille kotia ja pysyy rauhallisena!




0
1 vastaus

Kiitos paljon. 🙂 Eiköhän Tony ja minä vielä jakseta, enää vaan loppurutistus, sitten helpottaa. 🙂




0
1 vastaus

Tsemppiä kiireiseen arkeen!




0
1 vastaus

Kiitos! 🙂 tsemppiä tarvitaan!




0
1 vastaus

Ei väliä vaikka kirjoittaisit harvemmin välillä, tää on silti kivoin blogi 🙂 Milloin poikanne saa nimen?




0
1 vastaus

Voi kiitos. <3 Varaan papin huomenna. 🙂 Heinäkuulle menee!




0
1 vastaus

Kyllä me lukijat täällä pysytään 🙂 innolla odotellaan uusia tuulia 😉




0
1 vastaus

Kiva juttu! Mun lukijat on parhaita 😉




0
1 vastaus

Ootpa kyllä hurjan kaunis – ei kasvoista näy sitten pätkääkään arjen pyörittäminen kahden pienen kanssa!




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Eveliina Matilda
Hei! Tervetuloa lukemaan tarinaani lapsiperhe-elämästä, parisuhdekiemuroista sekä Turun Portsassa sijaitsevan, yli satavuotiaan puutaloasunnon remontoinnista. Ota yhteyttä: adeliinablogi@gmail.com Seuraa: Facebook / Eveliina Matilda Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: