eveliina matilda - Banneri

Suosittelen kaikille Turun seudulla asuville lapsiperheille vierailua Kuralan kylämäessä. Kuralassa on kahvila, lahjapuoti, museo sekä kotieläimiä. Kuralan kylämäessä järjestetään myös erilaisia tapahtumia, sekä kursseja ja työpajoja.
Minä, Adeliina, vauva, pikkusiskoni, äitini sekä kummityttöni Ava ja hänen veli Noah vietimme kuralassa mukavan aurinkoisen päivän. Olin hieman pettynyt että eläimiä oli tosi vähän, muistelisin että joskus niitä oli paljon enemmän, mutta ilmaiseksi paikaksi Kuralan Kylämäki on oikein passelli ja siellä on lapsille paljon kivaa nähtävää.

 Pikku muru kulki näppärästi liinassa. Mielestäni tämä ohut puuvilla liina on hieman Manducaa viileämpi kantoväline.
Adeliina hämmästelee heppaa mummin sylistä. Adeliina oli tosi rohkea, eikä pelännyt eläimiä yhtään, vaikka vielä tositaiseksi hänen kosketuksensa kotieläimiin on ollut varsin vähäinen. 
Heppatyön lapsena Ade kävi toki jo varmaan puolivuotiaana ekaa kertaa hevosen selässä, mutta aika harvoin kuitenkin on tullut otettua Ade tallille mukaan.
 Lampaat olivat tosi kivoja. Ne tulivat ihan aidan vierelle rapsuteltaviksi ja ruokittaviksi.

 Mitäpä olisi kesäretki ilman kiukkukohtausta? 😉
Adeliina olisi halunnut keinua yksin, mutta tämä laudanpalasesta tehty keinu ei ollut ihan tukevimmasta päästä.

 Onneksi mummi oli pakannut lapsille pikku eväät mukaan! Millä muulla muka pikku kiukkupussi kesytettäisiin?

 Harmi etten huomannut ottaa tuolta museosta kuvia… Rakennukseen jonka edustalla Ade ja Ava leikkivät on lavastettu aivan ihana ’vanhanajan koti’. Sisällä näytti juuri siltä kuin aika olisi pysäytetty muutama vuosikymmen sitten. Talo oli tosi hieno, vaikka näin pienet lapset eivät siitä juurikaan ymmärtäneet. Täytyy tuoda Adeliina ja pikkuveli tänne sitten kun he ovat hieman vanhempia.
Ade tutustui myös vanhoihin työkaluihin ja koneisiin.
Tämä traktori on muuten tehty vuosi sen jälkeen kun meidän talo on rakennettu. 
Tämä oli oikein kiva (ja ennen kaikkea ilmainen) pikku kesäreissu lähiseudulle. Meillä ei perheenä ole juurikaan kesäsuunnitemia, koska remontti vie edelleen kaiken Tonyn vapaa-ajan. Kehittelen kuitenkin erään äitikaverini kanssa heinäkuuksi pientä reissua lasten kanssa junalla Tampereelle tai Helsinkiin. Pitää vielä vähän suunnitella mitä matka pitää sisällään. Tonyllä on elokuussa kesäloma ja silloin ehkä tehdään joku pieni kotimaanmatka tai sitten vaan ollaan mökillä. Adeliina on onneksi kuitenkin vielä niin pieni, että pikku piknik naapuri pitäjäänkin on hänelle extremiä!

 

Kommentit (4)

mehujehu, niinpä onki 🙂 kiitti!

Hei mistä nuo mainiot tripmehujen kuoret on? Voi mikä keksintö! Olisi loistavat retkillä ja autossa! 🙂
-Anna

näyttääpäs mukavalta paikalta! Ehkä itsekkin pistäydyn kesän aikana 😀 olis kyllä tollanen joku reissu kiva äitikavereiden kesken kiva mutta omat kaverit vaan bilettää ja bilettää ja lapsia ei juri kavereista löydy kun nuori äiti täälläkin (20v)!

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X