eveliina matilda - Banneri

Miten minä jaksan? Viimeiset puolivuotta täällä on rutistettu itsestä kaikki mahdollinen irti ja vaan menty eteenpäin, ssillä mikä muukaan voisi olla vaihtoehtona? Nyt muutaman kyselijän innoittamana aloin pohtia, että miten minä oikeasti jaksan? Tässä on nyt viimeisen puolenvuoden aikana ollut melkein jokapäivä niin, että Tony on töidensä päätteeksi rakentanut kotiamme ja lastenhoidon vastuu on sekä päivin että öin ollut suurimmaksi osaksi minun harteillani. Tottakai päivisin on niitä huonoja hetkiä, jolloin molemmat lapset huutaa kurkku suorana samaa aikaa ja musta tuntuu että mistään ei tule mitään. Tuntuu että vaikka yritän kaikkeni, niin en pysty kasvattamaan kroppaani lisäkäsiä. Tunnen kiukkua lapsia kohtaan. Miksi ne eivät tajua että olen koko päivän koittanut keksiä hauskaa tekemistä!? Olen antanut itsestäni taas sen 110% heille, mutta silti ne kiittämättömät huutavat nyt tuossa kun tissi ei sillä sekunnilla ollut suussa ja puin toisen päähän väärän värisen pipon. Nämä ajatukset kuohahtavat mielessäni, mutta vain sekunnin, koska sitten taas tajuan tarkastella päällä olevaa tilannetta eri asenteella. Pienet lapseni ovat jo vähän väsyneitä, kiukuttelu itkuineen kuuluu lapsen kehitykseen. Eivät he ole kiittämättömiä, vaan he vasta harjoittelevat omien tunteidensa hallitsemista ja niiden ilmituomista. Minä olen aikuinen, joka opetan heitä ennenkaikkea omalla esimerkilläni. Jos pysyn rauhallisena ja järkevänä niin aivan varmasti saan tilanteen taas pian rauhoittumaan. Ja niin minä saankin. Siinä ei mene kuin hetki (tai välillä vähän pidempi hetki..) että toinen on tyytyväinen pipoonsa ja toinen onnellisena myhäilee tissillä. Ja silloin minä saan palkkani; sen hyvänolon tunteen, joka taas auttaa jaksamaan seuraavan huonon hetken yli.
Tällaisia hetkiä käyn yleensä useamman kerran päivässä läpi. En ole mikään superihminen, vaan välillä väsyn ja hermostun, mutta olen kuitenkin oppinut olemaan lasteni edessä aina se tuttu ja turvallinen äiti, jota heidän ei koskaan tarvitse pelätä.
Vaikka näitä jaksamiseni rajalla käyviä hetkiä aina välillä onkin, niin suurimmaksi osaksi vuorokaudesta jaksan oikein hyvin. En tiedä mikä saa minut tsemppaamaan paskan yön jälkeen parin tunnin unilla, kun litra maitoa leviää keittiön lattiaa pitkin, tai se eilen saamani tietokoneen hiiri löytyy vessanpöntöstä. Ehkä se on vaan se rakkaus omaa jälkikasvuaan kohtaan, mikä saa meidät äidit aina vaan venymään ja taipumaan? En tiedä mikä tilanne olisi jos tämä remppa jatkuisi samaa tahtia vielä toiset puolivuotta ja arki olisi yhtä raskasta kuin nyt, mutta ainakin tällä hetkellä voin sanoa jaksavani oikein hyvin. Päivät ovat pääpiirteittäin oikein positiivisia ja tunnen saavani näistä lapsista ja ympäristöstä ihan mielettömästi iloa ja voimaa. Äitiys on nyt elämäntehtäväni ja mulla on ollut suunnitelmana hoitaa hommani hyvin. Jos haaste olisi tuntunut ylivoimaiselta, olisimmehan me voineet jättää tämän talon ostamatta, tai vielä pidemmälle mentynä; olisimme me voineet halutessanne myös jättää lapset tekemättä.
Musta tuntuu myös, että mulla on hyvän tukiverkoston takia aina sellainen ”pelasta minut pulasta” kortti. Jos joskus tulisi tunne että enää en veny, vaan nyt napsahti ja on otettava rauhallisemmin, niin silloin mulla myös olisi mahdollisuus ottaa rauhallisesti. Mulla on tähdet tosi hyvin kohdallaan, koska  tiedän että apua saa just sillon kun sitä itse pyytää. Ihan aina joku äiti, isä, täti, sisko, serkku, isovanhempi tai kaveri voi jeesata.

Kommentit (20)

Täällä myös rempataan, hyvällä mallilla tuo teidänkin remppa. Jotkut vaan selkeesti jaksaa ja voi hyvin, vaikka ovstkin lasten kanssa paljon ja hoitavat kodin. Tsemppiä!

Mikset julkaise kaikkia kommentteja?:D

täytyy sanoa että mua jäi eniten häiritsemään se mystinen uusi perheenjäsen tuosta edellisestä postauksesta! 😀

niin tuttuja tunteita! <3 ihana Eveliina, tsemppiä arkeen! 🙂 <3

Hyvä kuulla että sulla menee hyvin<3 toiveita blogin suhteen: siivouspostaus/rutiini (mitä teet, minä päivinä, monta kertaa viikossa, miten onnistuu lasten kanssa, mitä siivousaineita käytät), remontin edistymisestä olisi myös kiva kuulla ja sun omasta pukeutumistyylistä (millaisista vaatteista, kengistä tykkäät)Sulla on ihana blogi ja oot varmasti tosi hyvä äiti!

Hei ihan näin blogisiskona kans sama vinkki, kuin joku anonyymi antoi – mun silmään kans tuo fontti ja suht leveä palsta tekee tekstistä vaivalloista lukea. Jos/kun joskus ehdit/haluat, niin ehkä kannattaa kiinnittää huomiota. Mutta sanomattakin selvää, että ei nyt se maailman tärkein ja isoin asia 😀 😀 ps. ihan mieletöntä varmasti, kun joku (tai vielä moni!!), joilta pyytää apua. Onnekkaat!

<3 muista silti se oma aika, ettei iske katkeruus myöhemmin <3

Fontti millä kirjoitat on erittäin vaikeaa lukea näin huono näköiselle 🙁

Teillä on kyllä niin isänsä näköinen tyttö ja äitinsä näköinen poika 🙂

Todella hieno postaus, voin täysin yhtyä kirjoitukseesi. Kiitos tästä❤

Tutulta kuulostaa. Välillä huomaan manaavani remontit, elämäni, mieheni, kiljuvan lapseni ihan pataluhaksi (näin kauniisti sanottuna), mutta sitten pienen hetken kuluttua kun olen saanut sisäisesti raivota, suunnitella muuttoa indokiinaan pakoon kaikelta, rauhoitun ja muistan jälleen kuinka rakastan elämääni. Enhän minä koskaan lähtisi tätä elämääni pakoon, sillä tässä on kaikki mitä olen ikinä haaveillut. Välillä vain väsymys on suuri, turhauttaa, pelottaa ja kaikkeen siihen on aina syynsä, sillä en koe olevani ihminen joka vetää koskaan hernettä nenäänsä tai kiukuttelee ilman oikeasti painavaa syytä. Onneksi olen pikkuhiljaa oppinut myös, että on ihan ok tuntea näitä tunteita ja olla pahallatuulella kunhan muistaa selventää muillekin mistä suunnasta tuulee ja miksi, käyttäytyä silti asiallisesti halliten tunteitaan ja toivottavasti pystyn tämän opettamaan myös pienokaiselleni. 🙂 Muistaakseni Kalastajan vaimon blogissa oli ihana kirjoitus: http://www.menaiset.fi/blogit/kalastajan_vaimo/kaikkea_ei_voi_saada
On kyllä onnekasta kun on suuri tukijoukkko ihmisiä jotka ottavat kiinni kaatuessa ja se, että osaa nähdä ne asiat raskaan arjen keskellä mitkä ovat hyvin. <3 🙂

Oli mukava lukea että jollakin aivan sama tilanne kun itellä:) meillä kanssa rakennus projekti ja 2 pientä ja yksi koululainen:) tsemppiä hirveesti!!! Kyllä sitä jotenkin aina jaksaa kun tietää että tää ei ole lopullista:)
-sile-

Sun blogi on aivan maailman parhain. Jokaiseen postaukseen tekisi mieli konmentoida: ♡♡♡♡♡♡ niin kuin tähänkin. Vaikutat niin huipputyypiltä kaikilla tavoin. Ihan sama mistä aiheesta kirjotat, ni kuitenki saan hymyn huulilleni. Olen huono kommentoimaan, mutta jos olisin ahkerampi, kirjoittaisin joka päivä että oot paras ja ihanin. 🙂 sulla on ihan oikeesti paras blogi, kiitos kaikista teksteistä ja kuvista mitä jaksat postata!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X