eveliina matilda - Banneri

uv1Huhhuh, tuntuu että 2015 meni ohi tosi nopeasti! Vuoteen mahtui paljon huikeita juttuja. Hyvin tiivistettynä; perheemme kasvoi yhdellä aivan ihanalla pienellä pojalla. Suurimman osan vuodesta minä hoidin kotosalla lapset, sillä aikaa kun Tony vietti päivänsä töissä ja uuden talon remontin parissa. Tony kävi yöllä kotona kääntymässä ja viikonloppuisin hän remontoi lähes yötä päivää. Ei kovin paljoa ehditty matkustella, mökkeillä tai viettää aikaa perheenä. Tämä on nyt kuitenkin takana päin ja työ palkitsi tekijänsä kun loppukesästä päästiin muuttamaan  uuteen kotiin. Koko vuoden tietysti kruunasi tämä blogin tekemisen vakavoituminen ja siirtyminen Kaksplussalle!

Kulunut vuosi toteutti monta unelmaani, mutta myös murskasi yhden. Elämässäni tapahtui 2015 monia suuria muutoksia ja lisää muutoksia näyttäisi myös tuleva uusi vuosi tarjoilevan. Olen valmis uuteen vuoteen ja aloitankin sen vain yksi lupaus suuntaviivanani: keskityn niihin hyviin asioihin elämässäni.

Meidän perhe toivottaa teille kaikille lukijoille paljon onnea ja ilon hetkiä tälle uudelle vuodelle. <3

Kommentit (2)

Kaikkea hyvää alkavaan vuoteen Eveliina ❤

Vastaa käyttäjälle Eveliina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X