eveliina matilda - Banneri

Tämä teksti on pyörinyt luonnoksissani jo muutaman viikon. Näiden muutaman viikon aikana tunteideni kirjo on ollut niin laaja, että välillä olen sydän avautuen kirjoittanut tänne aivan kaiken. Jokaisen pienen yksityiskohdan ja ajatuksen. Hetken päästä olen pyyhkinyt kaiken pois ja tiivistänyt tilanteemme kahteen informatiiviseen lauseeseen. En kuitenkaan ole painanut julkaise -nappulaa, vaan olen joka päivä palannut luonnoksen kimppuun sen hetkisen mielentilani, eli; vihan, järkytyksen, suuttumuksen, pelon, avuttomuuden tai surullisuuden värittäessä kertomaani. Nyt oloni on melko tyyni ja neutraali, ehkä jopa hieman turta. Olen huomenna ehkä eri mieltä, mutta nyt tällä hetkellä tuntuu oikealta kertoa seuraava:

Rakastuimme, muutimme yhteen, kihlauduimme, saimme lapsen, hankimme koiran, ostimme talon ja saimme toisen lapsen. Kaikki palaset olivat loksahtaneet paikoilleen. Yhtäkkiä toinen ei enää haluakaan tätä. Hänellä on joku toinen, eikä hän halua enää elää tätä yhteistä elämäämme.

Tiesin että meillä ei ollut tarpeeksi yhteistä aikaa ja tiesin että vauvavuosi on rankka parisuhteelle. Luulin kuitenkin, että tämä on vain väliaikaista. Ajattelin näiden olevan vain muutama hankala kuukausi niiden kaikkien rakkaudentäyteisten ja onnellisten vuosikymmenten joukossa. Toinen ei kuitenkaan ajatellut näin, vaan petti ja jätti minut, sekä samalla kaksi lastaan. Mun sydän on särkynyt palasiksi.

Kommentit (119)

Tosi kauheeta, mitä miehesi teki. Oon ite uskossa Jeesukseen ja uskon että paha saa palkkansa. Toisaalta raamatun ohje seksin säästämisestä avioliittoon on tarkoitettu mm. varjelemaan pettämiseltä. Jos on harjoitellut itsehillintää seurusteluaikana, on helpompi toteuttaa sitä myöhemmin, kun ”panokset” ovat vielä kovemmat. Voimia arkeen!:)

Löysin vasta blogisi ja itse saman kokeneena tiedän miltä tuntuu petetyksi ja jätetyksi tuleminen. Jäin kolmen lapsen kanssa yksin kun mies lähti toisen naisen matkaan, lapset iältään 2kk, 3v ja 5v. Eikä ole paljon lapsiinsa yhteyttä pitänyt, naiset kyllä vaihtuneet monta kertaa. Tapahtuneesta on jo 3v aikaa mutten vieläkään siitä kai yli ole päässyt. Tosin olin tämän miehen kanssa koko aikuisikäni, 13 vuoden ajan enkä olisi ikinä uskonut että pettää. Ja aiemmissa kommenteissa luki että miehesi oli liian nuori perheenisäksi ja olisi ensin pitänyt monta vuotta seurustella, minä olen toista mieltä. Omani oli pettäessään 36-vuotias, ja oltiin oltu tosi kauan yhdessä ennen lapsia joten ei se perheen jättäminen iästä ole kiinni.

Heippa! Oonkin ettiny blogeja missä kerrottais samantyylisistä jutuista mitä ite oon saanu kokea ja nyt se löytyi. Muutin miehen kanssa hänen kotikaupunkiin reilun 300km päähän omista ystävistä ja sukulaisista . Oltiin onnellisia ja ostettiin viime keväällä ensimmäinen talo. Viime vuonna elokuussa syntyi meille esikoinen ja 2 kk myöhemmin mies petti ja lähti uuden nisen matkaan. Osaan niin samaistua sinun tilanteeseesi. Kaikkea hyvää sinulle elämässä !:) Jään varmasti lukemaan blogiasi.

Hei, etsiskelin yksinhuoltajien kirjoittamia blogeja ja löysin tänne sinun blogisi viimeaikaisiin postauksiin. Uutena lukijana toivotan sinulle hurjasti voimia tulevia koitoksia kohti!

Itse jäin kaksi vuotta sitten yhden tytön yksinhuoltajaksi, kun mies otti ja lähti uuden matkaan. Katsoin, että sinullakin on jo uusia projekteja aloitettuna (hyvä!). Itsellänikin on blogi ja tarkastelen siellä talous- ja raha-asioita yksinhuoltajan näkökulmasta. Tervetuloa vierailulle Yksinhuoltajan selviytymisoppaaseen: http://neljajalkaamaassa.blogspot.com/

Hei! Mä ihmettelinkin miksei Bloggerissa ole noussut sun blogin juttuja. Haa, blogi onkin poistettu! Tajusin, etten ole tykännyt sivustasi fb:ssä! No, tykkäsin ja löysinkin syyn. KAMALAA! Tuli todella paha mieli sun puolesta, MISSÄ hiton välissä se äijä on kerennyt hankkia itselleen uuden naisen? Blogista sai kuvan että äijä vaan remppaa, tekee töitä ja nukkuu. Miten se on oikeesti hankkinut toisen naisen? Sen kanssako hän nyt jatkaa elämäänsä? Miten lapset? Talo? Voi kamala, tiedän sen tunteen kun kaikelta mitä oot rakentanut, viedään pohja :/ Oikeesti, voimia! Toivoisin että voisin sua auttaa jotenkin!

On ihan huuhaata väittää, että mies pettäisi, koska on laiminlyöty ja puoliso unohtanut olevansa myös nainen, eikä pelkkä äiti.

Tunnen useita pettämistapauksia suvussani ja ystäväpiirissäni, eli tunnen molemmat osapuolet ja pettäminen ei tasan tarkkaan ole johtunut puolisosta, vaan omista ongelmista, kuten pornoaddiktiosta, ”tilaisuus tekee varkaan”-mentaliteetista baarireissulla, syvästä itsekkyydestä ja omanapaisuudesta ja siitä, että mies pokkana jo pitemmän aikaa on elänyt kaksoiselämää ja turruttanut omatuntonsa.

Kaikissa näissä tietämissäni tapauksessa se petetty osapuoli on ollut kaunis nainen, liiankin innokas ilahduttamaan miestään ja usein seksi-elämä ollut aktiivista.

Etenkin jos miehellä on pornoaddiktio ja ajatusmaailma yliseksuaalisoitunut, seksistä puhutaan lähes koko ajan ja jossakin vaiheessa tilanne on niin paha, että muutkin joutuu kuuntelemaan näitä kiusallisia aivopieruja ja jopa mun läsnäollessa mies on puhunut puolisonsa rinnoista ja sitten laittanut kätensä kaula-aukosta sisään. Heidän seksi-elämänsä oli aktiivista suhteen loppuun asti -ja 10 vuoden suhde päättyi, kun nainen lopulta sai tietää pettämisestä omin silmin silmin ja tajusi lähteä lasten kanssa. Me muut tiesimme pitkän aikaa, että mies oli ällöttävä häntäheikki ja pyöritti montaa naista, mutta puoliso ei ollut halunnut uskoa, koska viimeiseen asti unelmoi ydinperheestä. Yksi pettämiskerroista tapahtui, kun puoliso vietti yön sairaalassa synnytyksen jälkeen.

Sitten on myös ne petturit, jotka itse alkaa ottaa etäisyyttä puolisoonsa, koska seksiä on ollut jo muualla, eikä kotona enää jaksaisi. Puoliso olisi kyllä halukas ja jossakin vaiheessa hälytyskellot soi, kun toisesta tulee päivä päivältä kylmempi ja etäisempi.

Pettäminen EI KOSKAAN ole puolison syytä. Kukin meistä vastaa omista teoistaan ja päättää, miten eri olosuhteisiin reagoi. Etenkin aikuinen ihminen on täysin vastuussa itsestään, käytöksestään, ajatuksistaan ja käytöksestään, ellei puhuta hyvin vakavista ja syvistä mielenterveyden ja psyyken ongelmista, jolloin ihminen voi olla alentuneesti syyntakeeton ja tarvitsee hoitoa. Toinen ryhmä on syvästi muistisairaat, jotka taudin edenneessä vaiheessa eivät enää pysty kontrolloimaan käytöstään. Mutta kummastakaan ilmiöstä ei ole kyse pettämistapauksissa.

Mun mielestä on myös käsittämätöntä, että vielä 2016 Suomessa joko tietoisesti tai loppuun asti miettimättä, pyritään löytämään syy pettämiselle siitä puolisosta, etenkin jos petetty osapuoli on nainen. Jos ei muuta älyvapaata syytä löydetä, niin sitten se, että nainen ei ole varmaan tyydyttänyt miestään tarpeeksi ja pitänyt itseään kiinnostavana ja haluttavana miehensä silmissä.

Ja näitä analyysejä tekee jopa täysin asiaan liittymättömät osapuolet, joilla ei ole mitään faktaa tapahtumista. Mutta kyllähän sen täytyy olla naisen syy, kun miespoloinen tekee jotakin väärin tai jopa hylkää perheensä.

En löydä muuta selitystä tälle ilmiölle, kuin että henkisesti monet ihmiset elävät vielä pimeää keski-aikaa, jolloin katolinen kirkko näki naisen syynä päänä melkeinpä mihin tahansa Eevan perisynnin takia. Mitäpä mies mahtoi, kun joutui tekemisiin jounittelevan naisen kanssa, joka luonnostaan oli altis lankeamaan ja johtamaan miehen väärille teille. Ehheh.

Herätkää ja pliis, kasvattakaa lapsenne ottamaan täysi vastuu teoistaan. Enpä toivoisi tämän vinksallaan olevan ajatusmallin ja naisen pakonomaisen syyllistämiskulttuurin enää ulottuvan seuraavaan sukupolveen.

Eli mitä kannattaa opettaa: nainen ei ole syyllinen miehensä mokiin ja kaikki miehet eivät ole selkärangattomia. On myös todella hyviä miehiä, jotka tulevat tekemään oikein ympäristön paineista huolimatta. Ja jos parisuhteessa menee syystä tai toisesta huonosti, ratkaisu ei ole koskaan pettää puolisoa ja aloittaa uutta suhdetta edellisen suhteen ollessa vielä ”virallista.”

Tsemppiä itse kullekin petetylle ja myös niille lapsille, jotka ovat joutuneet seuraamaan vierestä itsekkäiden vanhempien edesottamuksia ja joutuneet jopa vanhempansa hylkäämäksi, kun tämän alapää on vienyt seuraavaan osoitteeseen.

”On ihan huuhaata väittää, että mies pettäisi, koska on laiminlyöty ja puoliso unohtanut olevansa myös nainen, eikä pelkkä äiti.” – Esität väitteen, jonka tueksi kerrot oman/lähipiirisi kokemuksia.Tämäkö ”tieto” sitten on pätevämpää kuin aiemman henkilön esittämä omasta kokemuksestaan/tuttavapiiristään? Anteeksi, naurahdin hieman.

No, minä olen ihan työni puolesta se, joka kuuntelee näiden ”seksuaalisesti tai muutoin parisuheessaan laiminlyötyjen” miesten kertomuksia viikottain. Kyllä tuo em. henkilön mainitsema ongelma/ilmiö on ihan todellinen, turha sitä on kiistää. Eri asia kokonaan sitten on se, miten asiaa lähtee ratkaisemaan. Pettäjän syy tietysti pettäminen viimekädessä on aina.

Aivan kamalaa! On todella munatonta tehdä tuollainen temppu ja jättää vaimonsa lisäksi pienet lapset! Ihme, jos hän ei myöhemmin kadu tekoaan.

Olet rohkea, että uskalsit kertoa tästä ja vieläpä näin kauniisti. Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi! Olen varma, että teille tulee monia hienoja päiviä tulevaisuudessa, vaikka nyt ei siltä tuntuisikaan.

Moi Eveliina. Ensiksi, tsemppiä sulle tilanteeseesi.
Toiseksi, vaikka en tosiaan tunne sinua tai muita asianosaisia, ihan vaan omien ja tuttavieni kokemusten perusteella pakko kommentoida postauksesi loppuosan perusteella…
Newsflash: Uskollisuuden sijaan moni ”toinen nainen” voi haluta ihan vain ja pelkästään sitä miestä ja seksiä – josta nauttii ja jota mies häneltä saa, monipuolisesti ja usein, toisin kuin pelkäksi mammaksi muuttuneelta lorupussittelijalta. Ei ole tarkoitus loukata, vaan ihan vaan laajentaa tuota näkemystä: ihmisiä on niin moneksi, jopa meitä naisia. Yleisin syyhän tähän kaltaiseesi tilanteeseen on se, että nainen laiminlyö miehensä ja ainakin hänen seksuaaliset tarpeet.
Itse aikoinaan ”rikoin” monen pienen lapsen isän liiton ihan ns. tahtomattani – harrastin seksiä komeiden halukkaiden miesten kanssa, jottka sitten ne ns. jumiutuivat minuun ja mun tarjoamaan seuraan/seksiin. Nykyään en henk.koht. enää alkaisi suhteeseen varatun miehen kanssa, tai ainakaan pienten lasten isän, mutta turha kuvitella yhdenkään naisen, ettei tällaisia naisia aina löytyisi.
Pitäkää huolta suhteestanne ja huomíoikaa sitä miestänne!

Nämä perheelliset miehet ovat ainakin toivottavasti itse halunneet lapsensa ja ottaneet selvää, mitä pikkulapsiaika on ja tekee parisuhteelle. Vauva-aika ei kestä loputtomiin, joten sillä pienellä välillä voi hoidella ite itteään ja ajatella sitä perhettään. Toki asia on vähän eri jos mies ei ole alunperin halunnut lapsia tai sitoutua perheeseen, vaan on juuri itsekäs MINÄMINÄJAMINUNTARPEENI-mies.

Tällaisten pettävien häntäheikkien kanssa ei kannata edes lisääntyä

Minusta on myös hyvä muistaa, vaikka täälläkin moni huutelee, että pettäjä pettää aina uudelleen, niin joskus se toinen nainen saattaa olla se loppuelämän kumppani. Tiedän näin käyneen ja tämän takia kannattaa pysyä mahdollisimman aikuisena tilanteessa, vaikka se vaikeaa varmasti onkin, ja olla haukkumatta tai arvostelematta tätä toista naista ainakaan lasten kuullen. Elämä on nimittäin varmasti paljon helpompaa kaikille, jos sattuukin käymään niin, että tämä nainen on kuvioissa vielä vuosikymmenien jälkeen. Lisäksi kannattaa muistaa, että hänkin on saattanut elää petoksessa siltä osin, millainen teidän suhteenne on ollut. Mies on voinut valehdelle ja suurennella asioita niin, että nainen varsinkin rakastuneena on voinut ajatella olevansa todella parempi vaihtoehto. Häntä ei kannata syyllistää, koska lopulta ainoa tuossa tilanteessa, jonka vastuu olisi kuulunut rehellisyydestä kantaa on se joka pettää. Paskan valinnan suoraan sanottuna teki, mutta kannattaa myös muistaa, että te ootte tosi nuoria (oon ite Tonyn ikäinen) ja virheitä sattuu, pidemmissäkin suhteissa ja pahempiakin virheitä maailmassa on.

Muista myös, ettet tämän takia ala lapsilla kostamaan pettämistä miehelle, eli jos lapset ja mies haluaa anna heidän nähdä toisiaan ja olla tekemisissä. Itse olen eroperheen lapsi ja uskon, että jos minua olisi estetty näkemästä jompaa kumpaa vanhemmistani ilman, että taustalla olisi ollut jotain oikeasti vakavaa kuten huumeita, väkivaltaa, liikaa alkoholia tai rikollisuutta, niin kyllä se pettäminen olisi jäänyt pienemmäksi pahaksi siihen verrattuna ettei ole toisen vanhemman kanssa saanut olla. Vinkkinä myös, ettei kannata toista mustamaalata lapsille, jos hän kuitenkin vanhempana on hyvä. Omat vanhempani eivät ole koskaan toisistaan puhuneet meille lapsille pahaa, vaikka varmasti on niitä ikäviäkin mielipiteitä ollut, mutta tästä olen kiitollinen. Helppoa tällainen ei varmasti ole, mutta itse olen saanut kokea ns. onnistuneen eron, jossa meitä lapsia ei ole riepoteltu huoltajuuskiistoissa tai meille haukuttu toista vanhempaa tai isä- ja äitipuolta, joten lapsen näkökulmasta voin sanoa että se työ varmasti kannattaa, jos ei halua myöhemmin saada osakseen katkeria tunteita. Mutta tosiaan lasten kohdalla päätöksiä tehdessä älä anna niiden ajatusten sekoittaa päätä, mitä toinen on tehnyt sinulle, vaan ensisijaisesti millainen hän on teidän lapsia kohtaan ja miten heitä hoitaa.

Nyt vaan rohkeasti eteenpäin ja yrittää unohtaa katkeratkin tunteet sillon, kun ne ovat vain tiellä. Varmasti pärjäätte lasten kaa Eve tosi hyvin ja annat muiden puhua mitä puhuvat.

Se on surullista, miten moni nainen ei enää lasten jälkeen osaa olla vaimo/nainen – he ovat vaan äitejä. Se on suhteen kuin suhteen tuho.

No pikkulapsiaika helposti sellaista on, vielä kun remontit ja muut sekoittavat pakkaa entisestään. Kyllä se elämä siitä tasoittuu, kunhan lapset hieman kasvavat. Kaikkea ei ehkä kannata uhrata parin vuoden mittaisen elämänvaiheen takia…

Paljon voimia sinulle Eveliina, tulet varmasti pärjäämään ja miehesi tulee takuulla katumaan raukkamaista tekoaan. Muista että paha saa aina palkkansa. Itse olen ollut niin petetty ja jätetty (esikoistani odottaessani) kuin toinen nainenkin nykyisen mieheni tavatessani, hävettää myöntää. Ja jälleen kerran, ihan vastikään petetty kolmen lapsen äiti, vaikkakin jatkamme yhdessä. Pettäjä pettää kyllä aina uudestaan tilaisuuden tullessa. Ja varattuun sekaantuva saa itse ennemmin tai myöhemmin kokea saman musertavan tunteen jouduttuaan itse petetyksi.
Erosta ja petetyksi tulemisesta onneksi selviää, ajan kanssa. Onneksi olet vielä nuori, ja onneksi sinulla on ihanat lapset joista saat varmasti voimaa jaksaa eteenpäin. Keskity itseesi ja omaan jaksamiseesi, se on nyt tärkeintä.

Kävin saman läpi syksyllä. Aika parantaa haavat niin klisee kuin se onkin. Tottakai vieläkin tulee heikkoja hetkiä, mutta useammin on jo rauhallinen ja tyyni olo kuin surullinen ja masentunut. Puhu ja puhu tuskaa ulos, on myös rohkeata kertoa blogissa tämä, olet voimakas nainen!

Kiitos, sinä olet myös. 🙂

Paljon tsemppiä sinulle ja lapsille ! <3 Vaikka ei tällä hetkellä välttämättä yhtään lohduta niin joku päivä hymyilet ja huomaat olevasi onnellinen! :*

Kiitos. <3 olet varmasti oikeassa.

Ei ole todellista 🙁 Olen todella pahoillani sun ja lasten puolesta 🙁 Haluaisin ihan tosissani konkreettisesti auttaa teitä jotenkin, mutta asun Kotkassa ja noh, olen tuntematon teille. Mulla alkaa nyt kyyneleet puskemaan pintaan, enkä oikein löydä sua lohduttavia sanoja. En ymmärrä, miten joku voi tehdä noin omalle perheelleen ja omille lapsilleen! Toivotan sulle paljon jaksamista ja valoisampaa tulevaa <3 Oot mahtava ihminen <3

Tsemppiä <3 pahalta tuntuu sun puolesta!

Sanat eivät riitä kuvastamaan sitä järkytystä, kun luin tämän tekstin. Sitten jostakin takaraivostani kaivoin esiin myös huolen. Miten te pärjäätte? Mitä nyt tapahtuu? Selviättehän te jotenkin? Te siis lähinnä sinä ja lapset. Tietenkin haluaisin saada lukea tästä IHAN kaiken, mutta olen utelias. Siksi miulle riittää tuo uudempi postaus. Oloni helpottui siun puolesta aivan hurjasti, kun sain sen äsken luettua. Siksi pystyn nyt tätä kirjoittamaan hieman rauhallisemmalla mielellä. En ikinä pysty kuvittelemaan, miltä siusta oikeasti tuntuu. Sanat eivät taatusti riitä kuvaamaan täydellisesti sitä kaikkea.

Toivotan siulle hurjasti voimia, toivottavasti tilanne helpottaa mahdollisimman nopeasti. Toivon kaikkea hyvää siulle ja lapsille, haleja ja hymyjä, iloa 🙂

Olet todella kaunis nainen… Tuollaista ihmistä et kaipaa rinnallesi loppuelämääsi. Tylyltä kuulostaa, mutta parasta mitä mies joka ei uhraudu, voi tehdä on ottaa ja lähteä ajoissa elämästäsi. Sinulle jää vielä monta kymmentä vuotta miehen kanssa, joka on kypsä ja osaa arvostaa sinua. Kamalaa, että kaikki tuo rakkaus ja vaivannäkö on mennyt hukkaan mieheen, joka ei sitä ansaitse. Joku päivä se oikea osuu kohdalle ja hän osaa arvostaa sinua.

Ja kyllä, pettäjät pettävät uudelleen erittäin todennäköisesti.

Mulle tehtiin sama. 4 viikkoa ennen pojan laskettua aikaan mulle kerrottiin että hän ei pysty, hänellä on toinen. Se tunne on musertava, mutta se helpottaa. Ei ensi viikolla, ei ensi kuussa eikä ehkä ensi vuonnakaan. Meidän tapauksesta on yli 2 vuotta, nykyään olen onnellisessa parisuhteessa ollut jo yli puolitoista vuotta. Kasvatetaan pojan isän ja nykyisen puolison kanssa poikaa yhdessä vaikka erimielisyyksiäkin on välillä. Tsemppiä, jos minä selvisin niin sinäkin selviät.

No huhhuh. Nyt kun pöly vähän laskeutuu niin pysyhän itse sitten aikuisena äläkä ala tappeleen asioista vaan oot vain ihan kylmän viileästi ja jos toisesta ei oo miestä puhumaan yhteisiä asioita läpi (mitä käy talolle ym. sekä elatusmaksuasiat, jos ette enää asiaa saa korjattua) niin otat vain reippaasi yhteyttä vaikka appivanhempiin ja koitat sitten heidän kauttaan saada asiat sumplattua sulle ja lapsille parhain päin. Paljon tsemppiä teille nyt <3

Voimaa sinulle tuleviin päiviin ja kuukausiin ! Mieli ja tunteet menee varmasti pitkään vuoristorataa mutta sä selviät kyllä vaikka miten olisi vaikeita hetkiä! <3 Oot nuori, fiksu ja kaunis nainen ja ottajia varmasti löytyy joskus kun sen aika on että miestä vierellesi kaipaat. Sanattomaksi vetää lasten isän ratkaisu lähteä toisen matkaan, kyllä se arki sielläkin vastaan tulee. Ja luulisi että teillä oli kaikkea, josta olisi kannattanut pitää kiinni mutta joskushan kaiken tarvistee menettää ennenkuin tajuaa mitä kaikkea sitä olikaan. Rohkea kirjoitus vaikka elämäähän tuo on (ja koskettaa niiiin monia). Toivottavasti olet saanut meiltä lukijoilta edes hituset voimaa ja rohkeutta vaikeaan hetkeen.

Valtavasti voimia sulle!! Tämä on varmasti valtavan rankka kokemus, mutta ansaitset paljon parempaa, kuin että sua kohdellaan tuolla tavalla.

voi vitsi miten paha mieli mulla tulikaan sun puolesta :/ mulle kävi vuosi sitten noin. mies jätti toisen naisen vuoksi. vauva oli 2vk vanha, esikoinen 4v ja oltiin just 4kk aikasemmin menty naimisiin. yhdesdä oltiin oltu 10v. koko elämä! kaikelta hävis pohja. tää on ollu mun elämän rankin vuosi. mut nyt. vuosi tapahtuneesta, koen olevani jotenkin järjissäni. sulla on tosi rankat hetket edessä ja mä toivon sulle pelkästään hyvää ja hurjasti voimia. mä selvisin siitä. sinäkin selviät 😉

Voimia sinulle ja lapsille! Toivon, että vaikka elämä ottaa, niin se myös antaa! <3

♡♡♡ Täälläkin itketään. Kamala tilanne enkä osaa sanoa mitään. Tsemppiä, joskus helpottaa!

Voiei kamalaa! Toivottavasti selviät kahden lapsen kanssa 😮 toivon niin, että olisit odottanut lasten kanssa. olet vielä niin nuori ja nyt yksinhuoltaja :/ ehkä muille opetus ettei kannata ryhtyä perheilyyn liian aikaisin!

Voimia Evelle! mutta on tuossa perääkin, että liian nuorena perustetut perheet kaatuvat vanhempana perustettuja herkemmin, varsinkin jos ei ole eletty sitä ”kaksikymppisten elämää” vaan saatu lapset siinä, kun muut ikätoverit viettävät sellaista. Valitettavasti näin nyt kävi ja ei auta muu kuin mennä eteenpäin, ajan kanssa.

Tietysti sun ikäsi liittyy, vaikket sitä itse nyt ehkä huomaa saati myönnä. Mitä enimmässä määrin. Ei lasten (eikä edes alle parikymppisten teinien pikasuhteissa) kuulu saada lapsia. Jos meinaat harhauttaa jonkun pikkujullin perheleikkiin raskautumalla, metsään menee, lopulta. Kuten blogistikin varmaan huomasi. Olisitte hyvänen aika eka tutustuneet kunnolla, vuosia seurustelua, ennen kotileikkejä. Lapset kun ei ole leluja. 🙁

Eveliina pärjää varmasti hän on aikuinen nainen ja hyvä äiti mutta aivan liian nuoren pojan kanssa teki perheen. Pojat tuossa iässä ovat täysin lapsia.

Ikäni ei liity tähän millään tavalla. Minä tai nuori ikäni emme ole syyllisiä tapahtuneeseen.
Todistetusti mies voi jättää myös silloin kun nainen on 40-vuotias.

Tsemppiä Eveliina,kyllä sä tulet selviytymään ja pärjäämään.Lapset ja arki tarjoavat tekemistä jotta arki suju ja elämä jatkuuu.Aika parantaa jossain vaiheessa haavat ja usko pois paremman miehen vielä löydät.Raukkamainen teko mieheltä mutta parempi nyt kuin monen vuoden päästä jolloin on luullut kaiken olevan kunnossa.

Miten voi olla… Miten kukaan voi tehdä toiselle noin? Luulisi, että tuollaisista, yhdessä saavutetuista asioista haluaisi pitää kiinni. Mutta kaikilla ei vain ole samat arvot. Joillekin oma etu on muiden etua tärkeämpää. Sinulla on tosi vaikea tilanne, mutta koita selvitä. Tukeudu kaikkiin keihin vain voit ja yritä selvitä asioista niin, ettei lapsilla olisi murto-osaksikaan niin paha olla, kuin sinulla. Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi.

Voi ei. Tuollaista tekoa mieheltä ei voi millään oikeuttaa. Pienet lapsensa jättävä ja perheen rikkova mies ajattelee vain itseään ja mulkullaan – keskenkasvuisesta pojastahan tässä pitäisi puhua. Toivittavasti kaikki järjestyy parhain päin sinulle ja lapsille.

Hui apua!! Tsemppiä hurjasti! Ihan hirveetä jos perhe hajoaa! Toivon että sun mies ymmärtäs ja haluais jatkaa elämää teidän kanssa, vaikka vauhtia hakemalla jostain pariterapiasta tms.. Toivon vielä että saisitte elämänne järjestykseen<3

Tsemppiä ihan valtavasti. Arki kahden pienen lapsen kanssa yksin ei varmasti tuu oleen helppoa, mut toisaalta aika yksinhän sä oot tähänki asti pärjänny. Mulla on nyt 1,5 vuotias lapsi ja toinen tulossa ja mies sanoi alkuviikosta, että haluaa erota ja etsiä oman asunnon. Ja tämä tuli aika puskista koko homma. Joten tiedän miltä tuntuu. Ensimmäistä odottaessa mies petti minua ja menin hölmö antamaan sen anteeksi. Ehkä tämä ajan kanssa helpottaa. Kamalinta on ehkä se, että ite ei ois valmis luovuttaan, mutta toinen näemmä on. Vauva-aika on rankkaa, mutta ajattelin myös niinkuin sinä, että päästään siitä yli.

Ihan älyttömästi voimia <3

Kulissit vai haaveet?
Kurjaa joka tapauksessa ja pahoittelusi siitä!

Nyt vaan jäitä hattuun. Vaikka kuinka toisen teko tuntuu epäreilulta, kannattaa tosi säästeliäästi avata sitä julkisesti netissä. Jos vaikka joskus koittaakin päivä, jolloin kaikki en taas paremmin, saattaa tuntua vielä pahemmalta, jos kaikki roska on koko kansan jakelussa.

Nyt vaan sisulla ja suurella tarmolla elämä uuteen järjestykseen!

Voimia sinulle! Itsekästä mieheltäsi 🙁 Tuli niin paha mieli sun puolestasi… Pitäisi osata kertoa jos on paha olla eikä mennä etsimään kolmansia osapuolia! Ihanko yhtäkkiä hän ilmoitti näin?! Toivon kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi! Toivottavasti asiat järjestyvät! 🙂

🙁 Olen kyllä pahoillani sun puolesta.. päivä kerrallaan lasten kanssa nyt <3 toivottavasti tukenasi on läheisiä. Jos ei ja muutenkin niin ota rohkeasti yhteyttä esim. neuvolan kautta jonnekin? käsittelemään asioita. voimia päiviisi. Muista että hyvä seuraa hyvää ja paha seuraa pahaa… <3

Voi emmme me varmaan voi kuvitella, kuinka pahalta sinusta tuntuu… Voin vain yrittää toivottaa oikein paljon jaksamista ja voimia <3<3 ja muista ettei vika ole sinussa, vaan toisessa puoliskosssa… Hän sinut petti, etkä sinä häntä

Vaikka en tunne sinua niin tuntuu äärettömän pahalta! Kumpa voisin jotenkin auttaa sinua ♡ järkyttävää! Olen sanaton

Elämä kantaa, vaikka nyt tuntuisikin kaikki romahtaneen. Olet vahva nainen ja selviät. Viisaskin, kun et käynyt miestäsi haukkumaan julkisesti. Tsemppiä!

Voi ei! Voimia ja paljon ystävien tukea!

Voi Eveliina! Tuli kylmät väreet, kun aloin lukemaan tätä! Ja niin surullinen olo sun ja lastesi vuoksi vuoksi! Mutta hei, kyllä te selviätte! Sä olet aivan loistava äiti lapsillesi ja te kyllä pärjäätte kolmistaan!

Tsemppiä ja halauksia sinne! <3

-Sanna-

Itkin tätä postausta lukiessa. Miehenikin kysyi, mikä hätänä.

Olen niin pahoillani, että joudut käymään läpi tämän lastesi kanssa.

Siskoni sai yhteydenoton toiselta naiselta, joka pyysi anteeksi, että oli sekaantunut naimisissa olevaan mieheen. Kaikki tämä tuli yllätyksenä siskolleni. Hän oli juuri synnyttänyt vauvan ja oli kotiäitinä.

Kun siskoni otti asian esille miehensä kanssa, mies ensin kiisti, kunnes myöhemmin tunnusti, että naisia oli ollut useampi kuin yksi. Ennen lähtöään hän vielä kävi käsiksi siskooni ja pahoinpitelyn seurauksena tuli ruhjeita pitkin kehoa ja aivotärähdys. Kun siskoni toipui tästä, oli edessä sukupuolitautitestit.

Mies oli ollut töissä siskoni ollessa kotona vauvan kanssa, joten mies otti mukaansa KAIKEN mitä hänen palkallaan oli ostettu. Olohuoneeseen ei jäänyt jäljelle muuta kuin matto. Edes tuolia mies ei jättänyt. Ekoina päivinä siskoni istui lattialla vauva sylissään ja vain itki.

Tämän kerroin siksi, että jutulla on onnellinen loppu: siskoni on onnellinen ja hänellä on todella hyvä elämä lapsensa kanssa. Miestä ei ole ollut ikävä.

Paljon voimia ja tsemppiä. Et ole yksin. Ja tulevaisuutesi on vielä onnellinen ja valoisa! <3

Paljon voimia sinulle ja lapsille!<3

Me naiset ollaan niin sinisilmäisiä ja vähän tyhmiäkin, että kuvitellaan ”parantavamme” nämä pettäjät ja olevamme itse niin erinomaisia, että eihän meille niin tehdä. Kunnes toisin käy. Ja niinhän se ikävä kyllä usein menee, että varsinkaan miehet eivät pysty lähtemään, jos heillä ei ole uutta jo valmiina. Itse en myöskään pystyisi öitäni nukkumaan rauhassa, jos tietäisin, että minulla on pienintäkään osuutta siihen, että pienet lapset menettävät ydinperheensä. Toki, eipä näissä aina voi sitä pelkkää naista syyttää, melko munaton se mieskin on.

Itse jäin aikanaan yksin 1-vuotiaan lapsen kanssa. Kaikki kävi täysin ennalta arvaamatta ja todela nopeasti. Uutisesta kahden viikon päästä ex-mies asui jo toisen naisen kanssa yhdessä. Monta vuotta meni melko sumussa; piti vain käydä töissä ja jotenkin koittaa selvitä arjesta.

Nyt tuo lapsi on jo 16-vuotias. Isä on katkaisuut yhteydenpitonsa melkein kokonaan jo monia vuosia sitten, mutta tiedätkö, monien itkujen ja hammasten kiristysten jälkeen voin sanoa meidän tytön kanssa selvinnenn ”voittajana”. Isää käy lähinnä sääliksi. Ja muutama vuosi sitten tämä meidän eron aikainen morsamaikku otti minuun yhteyttä ja pyyteli anteeksi. Minä sanoin, että ei ole mitään anteeksi pyydeltävää – jo monta vuotta sitten olisin voinut kiittää häntä, että tapahtui, mitä tapahtui. Ja saman pettämisen koki sitten myöhemmin myös hän, niinkuin ihan kaikki muutkin exän naiset.

Lapset ovat tässäkin tilanteessa siunaus – heidän takiaan on pakko pysyä pinnalla. Ja ymmärtääkseni sinulla on kuitenkin ystäviä ja hyvä tukiverkko. Älä epäröi ottaa kaikkea apua vastaan, mitä on saatavilla. Ja muista, sinä selviät. Aivan varmasti. Ja sen jälkeen sinä olet vahvempi kuin koskaan. Päivä ja hetki kerrallaan <3

Olen pahoillani. Toivon sinulle ja lapsillesi paljon voimia ja valoa.

Olen pahoillani siitä, että lasten isä otti ja lähti juuri silloin, kun ruuhkavuodet tekee tuloaan ja sitoutumista tarvittaisiin eniten. Mutta sinä selviät kyllä. Olen pahoillani siitä, että lapset menettivät ydinperheen. Mutta heillä on onneksi vielä sinut ja muita rakastavia ihmisiä ympärillään. Ja isäkin tulee kuvioon jossain vaiheessa, jossain määrin. Ja en voi kuin kysyä siltä toiselta naiselta; miten hän suostuu tuollaiseen peliin, että pettää varatun miehen kanssa? Miten hän haluaa tulevaisuuden sellaisen ihmisen kanssa, joka voi kääntää selkänsä perheelleen hetkessä ja hypätä toiselle lehdelle? uskomatonta.

Sinä selviät. Sinä selviät lasten kanssa <3

Voi ei 🙁 Voimia, muista, että vaikka nyt olet se petetty ja jätetty, et ole sitä aina. Tulet pääsemään tästä yli. Toivon kaikkea hyvää elämääsi, ja myös lastesi elämään.

Ei jumalauta. Itse petettynä ja sen takia eronneena oon täynnä vihaa. Paljon kirosanoja. Voimia, hae kaikki mahdollinen apu. Minuutti kerrallaan. Tosi paljon tsemppiä, selviydyt kyllä. <3

Tosi surullista… En tunne sua ollenkaan, mutta olet blogin perusteella tosi kultainen ja perheellesi omistautunut nainen. Olet hoitanut lapsia paljon yksin, opisklellut, blogannut, hoitanut kotia ja ihan varmasti myös tehnyt voitavasi parisuhteenne eteen. Muistan, että meille sanottiin aikoinaan äitiysneuvolassa, että älkää erotko vauvavuosina, koska ne ovat niin raskaita vuosia, eivätkä ollenkaan sitä mitä parisuhde oikeasti tulee olemaan myöhemmin. Valitettavasti et ole ainoa tapaus, johon olen törmännyt, jossa mies ei sitten loppujen lopuksi kuitenkaan kestä pikkulapsielämän paineita, vaikka itse on siihen tilanteeseen halunnut.

Olen niiiin pahoillani sun ja lasten puolesta, mutta te ansaitsette jotain paljon parempaa! Kaikella on tarkoituksensa, vaikka sitä on juuri nyt vaikea ymmärtää. Mutta teillä on edessänne vielä joskus jotain todella mahtavaa. Toivottavasti saat paljon apua ja tukea läheisiltäsi ja tarvittaessa ulkopuolista keskusteluapua. Paljon voimia sinulle kaunis nainen! <3

Voi Eveliina!<3 Olen lukenut blogiasi jo jonkun aikaa mutta en ole koskaan kommentoinut. Nyt oli aivan pakko sillä haluan lähettää sinulle tuhannesti voimahaleja ja jaksamista<3 Olen todella pahoillani puolestasi. En voi edes kuvitella kuinka pahalta tuntuu. Olet todella aidon, välittävän ja sydämellisen ihmisen oloinen. Ihailen tapaasi olla äiti ja tyyliäsi kasvattaa lapset. Toivon sinulle ja lapsillesi kaikkea hyvää tuleisuuteen!

Rakas!! Paljon haleja!
Muista pyytää ja ottaa vastaan apua läheisiltäsi! Vahvankaan ei tarvitse jaksaa yksin <3 Eveliinan läheiset antakaa läheisyyttä ja ymmärrystä!
Olet ihana ja vahva!

Siis… Mitä helvettiä? Muiden mukana järkytyin kyllä aivan täysin tästä uutisesta. Ensimmäinen reaktio oli tarkistaa, ettei vietetä aprillipäivää, toisena mietin, että eihän kukaan tälläsestä asiasta vitsailis. Ainakaan toivottavasti.

En tiedä mitä sanoo. Tuntuu kamalalta sun puolesta. Oksettaa, että joku voi tehdä perheelleen tollasta, yhtäkkiä vaan päättää lähteä ja jättää kaiken. Etenkin, jos sen tekee jonkun toisen ihmisen takia. Ei tietenkään pidä myöskään jäädä ”huonoon” suhteeseen, asioista pitää pystyä puhumaan ja kertoa jos joku on huonosti. Mutta kaiken ton teidänkin historian jälkeen on vaan niin karmivaa ajatella, että se toinen pystyy vaan jättämään sen kaiken. Tuntuu, että teillä nyt vasta olis alkanu se ns. kunnollinen elämä; nyt on lapset, nyt on kihlaus, nyt on talo. Nyt niistä kaikista asioista voi nauttia ja ottaa kaiken irti. Mutta sitten tapahtuukin jotain tällästä…

Kamalasti voimia. Haleja, pusuja ja lämpimiä ajatuksia. Sekä sulle, että junioreille. Asian käsittely varmasti vie aikaa ja tunteet tulee varmasti heitteleen vuoristoradan lailla, mutta älä katkeroidu. Sussa ei ole vikaa. Sun lapsissa ei oo vikaa. Joku päivä vielä heräät huomaan, että kaikki on taas hyvin ja oot liikkunu eteenpäin. Älä anna toisen typeryyden muuttaa sua huonommaksi.

This too shall pass.

Elämä on kyllä välillä niin epäreilua!
Tsemppiä!

:(((
Voimia! <3 raskas tilanne.. Pidä lapsia lähelläsi ja tukeudu lähimmäisiin.

Voimia! <3 Sä kyllä tuut selviimään, ja Ade ja Alex on onnekkaita kun heillä on tuollainen äiti <3

Haleja, tuli ihan puskista tämmönen. Mäkin olen ihan kamalan pahoillani sun ja lasten puolesta. Toivottavasti saisitte asiat pian ratkottua parhain päin – miten päin se sitten ikinä onkaan. <3

Voi ei! Aivan kyyneleet silmissä luen tekstiäsi! Lähetän voimia ja jaksamista ajatusten avulla! Olet ihana ja lapsesi myös! Voi, miten epäreilusti Tony teitä kohtelee. Olispa hänen luullut sitoutuvan perheeseensä, mutta ilmeisesti hän ei ollut kypsä siihen. Mitä voisin vielä sanoa, en tiedä, kun muakin suututtaa sun puolesta niin paljon! <3

Voimia sinulle ja lapsillesi ! ♡

Hei!

Olet rohkea kun uskalsit kertoa tämän julkisesti meille. Olette edenneet hurjaa vauhtia parisuhteessa, nyt kun kaikki on niin sanotusti ”valmista” toinen osapuoli voi pelästyä sitä. Aikasemmin lapset ja talo oli päämäärä, mutta nyt ne on saavutettu. Uskon että miehesti olo on tyhjä,ja tämän takia meni tekemään tyhmästi. Uskon että hän ei voi tosissaan harkita perheensä jättämistä. Nuorilla miehillä usein tulee pakko päästä pois tästä turvallisesta ja tutusta ja näin käy. Kehotan teitä keskustelemaan asioista, jopa käymään terapiassa. Uskon että pystytte pääsemään yli, jos vain annat anteeksi toisen töppäilyt. Se vie aikaa, mutta jos pystyt siihen se palkitsee varmasti myöhemmin. Toivoin todella että miehelläsi on vain joku lyhytaikainen hairahdus ja tulee järkiin nopeasti. Ihailen miten kasvatat lapsesi ja kuinka huomaavainen olet.Toivon parasta sinulle ja toivon että saatte asiat järjestykseen. Voimia ja iso lämmin halaus!

Sanonpahan vaan että v***u mikä luuseri ”mies” !!! Tsemppiä ja voimia tulevaan <3

Eveliina, en tiedä mitä sanoisin. Syitä on varmasti molemmissa, mutta pettäminen on aina semmoinen asia, että ajaa ihmisen todella negatiiviseen valoon. Ota nyt kaikki aika itsellesi. Puhukaa, hankkikaa ulkopuolista apua, jos se auttaisi, ymmärtäkää toisianne. Olette kovin nuoria ja ymmärrän kyllä Tonyn tarpeen mennä ja elää omaa elämäänsä, mutta hänen tapansa toimia ei ole oikea. En osaa oikein muuta sanoa kuin valtavasti tsemppiä! Sinä olet vahva nainen ja kyllä sinä selviät, vaikka varmasti tuntuu aivan kamalalta ja jaksaminen on kortilla juuri nyt!

Voimia ja jaksamisia! Elämä kantaa kyllä ja asiat järjestyy.

Voi ei, olen todella pahoillani sun ja lasten puolesta! 🙁 Voimia ja jaksamista, onneksi sinulla on tukiverkostoja, vaikka nyt tuntuu varmasti ihan järjettömän pahalta, niin selviät kyllä kaikesta, olet upea ja vahva nuori nainen! <3 Surullista, että miehesi valitsi tuon tien, onhan siinä varmasti ollut kova vuosi kun on käynyt töissä, remontoinut ja pienet lapset on, mutta eikö silloin kuuluisi tukeutua puolisoon, eikä juosta vieraaseen syliin, raukkamainen teko, jota ei mitenkään voi puolustaa tai ymmärtää. 🙁

Parisuhteessa on kuitenkin aina kaksi osapuolta.

Tsemppiä kovasti! Ei vain voi käsittää. Niin kamalaa! Huh. Mutta voimia sinne lasten ja omien ajatusten kanssa. Et ole yksin.

Voi ei! Toivotan sulle voimia ja jaksamisia! Lastenkin takia. Iso <3

Niin ja sitten kun taas toivottavasti joskus luotat mieheen niin katso että otat aikuisen miehen. Tonyn ikäiset helposti on keskenkasvuisia alapäällään ajattelevia idiootteja eikä mitään perheenisiä. Ps. Pistä se mulkku maksamaan.

Eipä mulla oikein ole oikeita sanoja lohduttamaan sua, mutta olet vahva vaikkei aina siltä välttämättä tuntuisikaan, kaikki varmasti järjestyy. Oikein paljon voimia <3

En voi edes kuvitella mitä käyt läpi tällä hetkellä.
Vaikka ei tunnetakaan, tuli tosi paha olo sun puolesta. 🙁
Tosi paljon tsemppiä ja voimia sulle ja tietysti myös lapsille.
<3

Todella paljon voimia! On varmasti vaikea tilanne sinulle. Saitte juuri toisen lapsen ja talonne remontin valmiiksi ja kaiken piti olla auki. Ja toinen vetää maton alta kun ei haluakaan olla aikuinen ja perhe. Harmi että Tony teki tämän virheen kaiken tämän keskellä eikä odottanut elämän tasaantumista remontin jälkeen vaan etsi raukkamaisesti pakotien. Tsemppiä ja voimia sinulle. En voi edes kuvitella tuota tuskaa kun juuri kaiken piti olla valmis teidän perheelle ja sitten kaikki romahtaa. Muista puhua läheisillesi ja älä jää yksin.

Sulla tuntuu varmasti tosi kurjalta, mutta muista että lopulta aina kaikki järjestyy. Sulla on kaksi ihanaa lasta ja vaikutat ihan huippu tyypiltä jolla on jalat maassa ja sydän paikallaan. Todella raukkamainen teko sinun mieheltä…ihan säälittävää. Paljon voimia sulle! Vika ei todellakaan ole sinussa vaan vaikuttaa kyllä että toinen osapuoli ei ole vielä kypsynyt aikuiseksi…

Ien oi tänne aikaisemmin kommentoinu mutta oon seurannu blogiasi jo pidempään. Kerran törmättiin Kultatalossa ku olit Meren kaa. Mulla ja sulla siis samannimiset tytöt, en tiedä muistatko.. Mutta siis ei voi muuta sanoa kun että ihan hirveän ilkeetä sun mieheltä ja pienten lasten isältä! Voimahalaus ja paljon jaksamisia! Varmasti lasten kanssa kyl hyvin pärjäät ku oot heidän kaa niin paljon yksin ollu tähänki asti. Siunausta ja kaikkea hyvää❤️❤️

Alussa pitäs siis lukea että en oo

Oon äärimmäisen pahoillani sun puolesta 🙁 sydäntä puristi kun luin tämän tekstin.
Kaikkea hyvää jatkoon kaikesta paskasta huolimatta. Sinä ja lapset ansaitsette paljon parempaa.

Voi jestas. 🙁 Paljon voimia ja jaksamista <3 Ei tässä osaa muuta sanoa.

Oon hurjan pahoillani! Voi miten sulla on varmaan paha olla. Tue paljon läheisiin ja ystäviin. Käsittele asiat itekseen tai sit puhut asioista vaan reippaasti kenelle haluat.
Tsemppiä ja haleja sulle ja pikku apinoille! ❤️❤️❤️❤️❤️❤️

Ihan kamala tilanne… Toivottavasti kaikki kääntyy vielä parhain päin. Voimia ja jaksamista sinulle ja lapsille. <3 <3

Oon sanaton! Valtavasti voimia! <3 <3 :'(

Nyt tuli itku. Pahinta ikinä.. Voimia<3 koita jaksaa ja jatkaa elämässä eteenpäin! Olit liian hyvä Tonylle! Tuli tästä tekstistä ihan mieleen oma äitini ja lapsuuteni, olen koko elämäni ollut katkera isälleni kun jätti meidät mennessään toisen naisen matkaan. Onneksi oli maailman paras äiti, niinkuin sinäkin omille lapsillesi varmasti olet <3 lapset tarvitsee nyt äitiä joten älä hajoa, olet ansainnut parempaa!<3

Tuli ihan kylmät väreet kun tätä luki. Todella surullista. Paljon voimia tulevaan <3. Kamala teko mieheltä. Paljon halauksia ja tsemppiä lasten kanssa ❤️

Voi ei, paljon voimia Eve! <3 oot niin hyvä ihminen ettet todellakaan ansaitse tällaista… niin raukkamainen teko

En voi sanoa muuta kuin, been there, ja siitä pääsee yli, joskus sitten. Tämä ei helpota nyt, eikä huomennakaan, mutta 1.5 v sitten olin samassa tilanteessa, ja nyt olen voittaja, sinäkin pöäset siitä yli ♡

Voi ei, ikävä kuulla. Sylintäydeltä tsemppiä ja voimia sinulle ja lapsillesi. Sinä olet vahva nainen, sinä jos kuka pääset tämän ikävän tilanteen yli. Muista antaa itsellesi aikaa . <3

Voi ei. Jaksamisia kaiken kanssa!

Paljon jaksamisia sinulle! Hirveä temppu..! tsemppiä eveliina paljon! 🙂

En pysty käsittämään. En millään. Niin paljon voimia paskan keskelle… <3 paha saa palkkansa.

Voi ei, aivan kamalaa. Sylikaupalla voimia sinulle ja lapsillesi <3

Voi ei…. aavistelin jo otsikosta jotain tällaista pahaa ja sydän hakaten luin postauksen.. 🙁 Olen itse joutunut kaksi kertaa petetyksi ja jätetyksi toisen naisen takia. Minulla ei ole muuta neuvoa antaa kun anna itsellesi ja tunteillesi aikaa.. ajan myötä olo helpottuu ja elämä jatkuu. <3

Onneksi sinulla on ainakin minun käsittääkseni läheinen perhe/suku eli hyvä tukiverkko!<3 ja me blogisi lukijat, täältä ainakin tulee tuhat voimahalia<3

Olen hurjan pahoillani. Aivan kamala tilanne. Niin vaikea ymmärtää että jotkut ihmiset voivat tehdä perheellen noin. Minut ”pelkkä” erokin sai hajalle, ilman pettämisiä. Kovasti voimia Eveliina. :'(

Kamalaa, todella todella todella ikävä temppu! Itsellä tulee mieleen, että eikö hemmetti vieköön voinut yhtään aiemmin kertoa ettei ole valmis??? Mutta toisaalta, et olisi saanut ihania lapsia…Uskon todella että asiat järjestyvät ja olet lapsillesi maailman paras äiti, en epäile ettetkö pärjäisi heidän kanssaan kolmisin, olethan nytkin ollut lasten kanssa paljon. Muutokset eivät välttämättä ole huono juttu, tuolla jossain odottaa rakkaus joka ei petä, eikä jätä! Tsemppiä ja suurempaa voimaa asioiden selvittelyyn, onneksi asioilla on tapana järjestyä!

Voiei ? Voimia sulle! Tollane on iha syvältä. Toivottavasti kaikki järjestyy!

Meni ihan kylmät väreet tätä lukiessa… En olisi ikinä uskonut! 🙁 miten yksinkertaisesti voi vaan jättää oman perheensä.. Vanhemmatkin varmaan ylpeitä pojastaan. Eipä voisi enää paskamaisemmin toimia. Säälittävä pelkuri!
Ansaitset niin paljon parempaa. Onneksi sulla on kumminkin rakastava perhe ympärilläsi etkä varmasti koskaan ole yksin, vaikka siltä nyt tuntuukin!

Voi ei, surullista kuulla 🙁 Paljon voimia sinulle ja lapsillesi <3

Voimia sinulle ja lapsille♡ minä jos kuka tiedän miltä tuntuu olla petetty ja hylätty. Kaikki aikaisemmat parisuhteet ovat päättyneet alkoholin ja liian mukavien känni-iltojen riettaisiin kömmähdyksiin. Ja jokainen näistä kerroista varjostaa tämänhetkistä elämää. Luulin ettei aurinko ikinä paista minulle enää,mutta toisin kävi. Tsemppiä sinulle kyllä vielä onni sinun ovelle kolkuttaa♡ P.s asioista puhuminen kannattaa♡ja jos ei tutuille ole halua tai uskallusta puhua niin ventovieraalle puolueettomalle kannattaa myös yrittää❤

Surullista kuulla. Ja niin epäreilua. Toivon kaikkea hyvää sinulle ja lapsille ja paljon voimia <3 Onnelliset päivät koittavat vielä, olen varma siitä. Kylmän ja pimeän jälkeen tulee valo ja uusi kevät, uusi vaihe elämässä. Mutta ensin täytyy toipua, voimia siihen! <3

Apua..voi ei! Tsemppiä sulle <3 ja muista että vika ei ole sussa jos toinen tekee noin. En ymmärrä että ihmiset tekee noin. En toki ketään syytä, mutta kurja tilanne:( Toivotaan että edessäpäin on jotain parempaa vaikka ikävältä kuulostaakin! <3

🙁 voi hitto. Näitä juttuja on perheellisenä kauhea lukea.

Voi ei… Mä en tiedä mitä sanoisi, mutta voimia ihan hirveästi tulevaan! ♡ Kyllä kaikki lopulta järjestyy, tiedän toi on ehkä maailman ärsyttävin lause, mutta niin vain totta. Sulla on onneksi perhe ja varmasti ystäviä tukena, sä selviät kyllä! ♡

Surullista. Tuntuu pahalta puolestasi, voimia sinulle ja lapsille. <3 Jonain päivänä elämä hymyilee jälleen.

Voimia! Mä ihan järkytyin kun luin tän, enkä voi uskoa tätä todeksi! Niin epäreilua! Toivottavasti kaikki kääntyy hyväksi vielä! Olet ajatuksissani!

Voi ei, tsemppiä <3

Mitä tähän voisi edes sanoa? Alkoipas tuntua itsestäkin pahalta, ihan suorastaan järkytyin kun luin tämän. Todella sikamainen temppu!! Hirveästi voimia ja kaikki järjestyy, usko tai älä, te selviätte!

Oi ei. Jaksamisia! Miten käy talon? Voisitteko päästä tuosta yli?

Vastaa käyttäjälle Minävain Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X