Annetaan lasten olla lapsia

Teksti Eveliina

Kun kello lyö yhdeksän, Adeliinan pää nousee sängystä. Sekunnissa tyttö on herättänyt pikkuveljensä ja kiivennyt minun sänkyyni pomppimaan. Pomppiminen on ehdottomasti paras tapa aloittaa päivä, sillä herää väsynyt äiti ja loputkin unihiekat varisee pois. Alex tahtoo pomppia myös, joten minä laitan Spotifystä riemukkaan soittolistan pyörimään, pompotan vauvaa kainaloista niin korkealle kattoa kohden kuin käteni yltävät ja nauran lasten riemunkiljahduksille.

Ryppyyn menneet petivaatteet voi aina asetella uudestaan ja jos sänkyni jouset parin vuoden päästä mäsähtävät, niin ostetaan sitten vaikka uusi sänky. Meillä lapset saavat pomppia sydämensä kyllyydestä, ihan vain siksi että se on hauskaa.

Aamupalapöydässä Adeliina on puurolautasen tyjennettyään kiivennyt pöydälle istumaan. Heitämme yläfemmat, koska hän on rakentanut keittiön tuolista ja omasta pikkujakkarastaan hienot pöydälle johtavat rappuset. Kiipeily ja rakentelu ovat tärkeitä taitoja, joihin haluan lapsiani kannustaa. Auttaessani tyttöä pöydältä alas, muistutan kuitenkin että on ikävää jos ruokapöydälle kulkeutuu sukista likaa, joten jatkossa tuolirappuset voidaan rakentaa johtamaan vaikkapa olkkarin sohvan selkänojalle.

Talossamme on kolmet rappuset, eikä yhtään turvaporttia. Kuitenkaan koskaan kummallekaan lapselle ei ole sattunut portaita kulkiessa ainuttakaan tapaturmaa. Adeliina on kulkenut rappusia siitä asti kun oppi kävelemään ja nykyään hän osaa kulkea portaat ilman aikuisen apua. Vanhemman tukea ja tsemppiä on aina tarjolla, mutta minusta on tärkeää, että lapset saavat liikkua ja etenkin kiipeillä vapaasti. Se että välillä kolahtaa ja sattuu, on paljon pienempi paha kuin se että lapsi ei oppisi ketteräksi ja uskaltavaksi ihmiseksi. En tarkoita että turvallisuus olisi toissijainen asia, sitä voi vain on monessa muodossa ja meillä sen muoto ei ole portti.

Jonkun mielestä olin hullu kun asensin yläkerran leikkihuoneeseen puolapuut. Väitän että kiipeilypuista on ollut lapsille paljon enemmän iloa kuin harmia. Puolapuilla touhuaminen vaatii ehkä toisinaan aikuiselta enemmän keskittymistä lasten puuhiin, mutta entäs sitten? Sen hinnan olen valmis maksamaan siitä kaksivuotiaan riemusta, kun hän on ensimmäistä kertaa osannut kiivetä ylimmälle poikkipuulle.

Toistan jälleen itseäni, mutta kehoitan vanhempia välillä pohtimaan miksi jotkut asiat ovat kiellettyjä? Se että lapsi rikkoo aikuisten maailman (liian usein sosiaalisen paineen) asettamia turhanpäiväisiä rajoja ei tarkoita että lapsi olisi huonosti kasvatettu tai tottelematon. Minua ei kiinnosta pätkänvertaa jos joku tuntematon tantta pyörittelee kaupassa meille silmiään, koska tyttäreni mielikuvitus näkee lasten miniostoskärryt mielummin ralliautona. Niin kauan kun vauhdista ei ole kenellekään (tai millekkään) fyysistä haittaa, en näe tarpeelliseksi pyytää lastani sipsuttamaan vieressäni käsi kiinni minun ostoskärryissäni. En halua pitää lapsiani talutushihnassa ja nujertaa heiltä heidän luonnollisia tempperamenttejään. En odota lapselta samalaista käytöstä kuin aikuiselta, sillä paras juttu lapsuudessa on se, että voi muiden mielipiteistä piittamatta olla utelias ja rohkea, ihan vain lapsi.

 

Kommentit

17 kommenttia
Avatar

Niin, kyllä meilläkin on pöydälle kiipeily ja sängyllä/sohvalla hyppiminen kielletty aina. Ja mä kiellän myös muiden lapsia tekemästä niin, vaikka kuinka äitien naamasta näkee, että suuttuvat. Meillä ei ole varaa uusia sohvia tai sänkyjä parin vuoden välein. Kiipeillä voi puistoissa, tai puissa. Ja hyppiä voi myös missä vaan, nykyisin on paljon kaiken maailman liikunta- ja peuhuvuoroja lapsille. Enkä myöskään antanut omien lasteni juosta kaupassa pikkukärryjen kanssa, koska kyllähän se niin on, että vaikka kuinka äiti ajattelisi, että niin kauan kun ei mene toisten päälle, se on sallittua, mutta aina ne muut kaupassa olijat joutuu väistelemään sitä juoksevaa lasta. Musta rajat on oltava.

Avatar

Ihan mahtava kirjoitus ja täysin samaa mieltä kanssasi! Niin kauan mielestäni tuollainen kasvatustapa kuuluukin olla, kunha ei satu mitään vahinkoja. Olet lastesi äiti, joten tunnet lapsesi parhaiten ja osaat ennakoida tilanteita, milloin lapsille saattaa sattua jotakin. Sormeen höristelevät ihmiset voit siis jätää hyvillä mielin omaan arvoonsa.

Avatar

Aivan todella hyvä kirjoitus ja täyttä asiaa! Tämä pitäisi monen vanhemman lukea ja ottaa oppia:)

Avatar

Mahtava kirjotus ?

Avatar

Mä oon ollut jo kauan sitä mieltä, että mun lasten huoneeseen (joskus tulevaisuudessa) tulee puolapuut. En oo ikinä ajatellu, että joku näkis sen jotenkin vääränä 😀

Ootko nähny tätä: https://www.youtube.com/watch?v=ZGhMSqft5pc

Avatar

Haha, heti kun minä laitoin tän linkin jakoon iinalauran kommenteissa niin heti tuli lisää katsojia ja nyt muut jakaa alunperin minun jakamaa linkkiä täällä

Avatar

Sinun jakamaa linkkiä? 😀 Ööö, tuohan on ollut uutisissakin jo kauan sitten.

Avatar

Tiedän Original ton tunteen! Mä jaoin fb:ssa kuvan smoothiesta 2vk sitten, ja nykyään KAIKKI tekee smoothieita! Ton jälkeen monet tunnetut bloggaajatkin on jakanu smoothiekuvia ja tehny jopa erilaisia versioita, niin siistiä!

Avatar

Mä näin tän jo yli 2v sitte, ootko varma ettet matkinut nyt mua?

Avatar

Mihin aikaan Ade nukkuu päikkärit?

Avatar

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ei saa suojella liikaa kolhuilta. Kun lapsemme opetteli seisomaan tukea vasten en hösöttänyt jatkuvasti pitämässä kiinni, joidenkin mielestä olin vähän turhan huoleton asian kanssa. Välillä mentiin mukkelis makkelis, mutta olen sitä mieltä ettei lapsi oppisi varomaan tai kehittämään tasapainoaan jos koko ajan tuettaisiin, autettaisiin tai estettäisiin tekemästä itse. Sama homma kävelyn kanssa. Nykyään 1 v 3 kk tyttö kiipeilee sohvalla, juoksee sohvalla jne. Osaa laskeutua hienosti alas ja varoo reunalle menoa. Toki välillä kun on liian innoissaan menen lähelle ettei käy vahinkoa.
Meillä ei ole portaita kotona ja lapsemme ei ole portaita vielä kulkenut itse. Mutta uskon kyllä myös siihen, että jos lapsi portaissa joka päivä menee (ihan aluksi valvovan silmän alla) niin kyllä lapsi oppii niissä myös kulkemaan.
Yleisillä paikoilla riehumisen kanssa olen osittain eri mieltä. Saa olla lapsi ja käyttää mielikuvitusta, mutta itse haluan opettaa lapselle ettei kaupassa voi säntäillä sinne tänne juoksemalla. Pitää myöntää että vaikka lapsirakas olenkin kaupassa riehuvat lapset ovat rasittavia 😀 Leikkipaikat jne ovat sitä varten että saa tehdä juuri sitä mitä haluaa ja miten haluaa 🙂

Avatar

Sinun lapsesi lienevät melko rauhallisia kun olet uskaltanut olla ilman turvaportteja.

Avatar

Niinpä. Esikoinen ei koskaan toheloinut tai kolhinut itseään, kuopus ei ole juuri muuta tehnyt sen jälkeen kun lähti liikkeelle. Esikoinen ei koskaan lähtenyt omille teilleen, kuopus menisi niin pitkälle kuin jalat kantavat. Luulimme osaamme kasvattaa ”hyvinkäyttäytyvän” lapsen mutta esikoinen olikin sellainen luonnostaan 😀

Avatar

Meillä portti valtaosan ajasta auki, koska likka 1v2kk on opetettu peruuttamaan alakertaan raput. Saa kulkea siis vapaasti ?

Avatar

Meillä kovasti harjoitellaan portaita, ja oon lähellä ihan vain sen takia, ettei kaatuessa käy pahemmin. Ettei tarvitse rappukäytävän portaita pyöriä alas, jos tasapaino pettää yhtäkkiä. Seisoin siinä ihan takana koko ajan, että kaatuu mielummin vasten miun jalkoja, kuin monta porrasta alas…
Eli joo, ei pidä ylivaroa… Annettaan pojun muutenkin touhuta melko vapaasti, nopeasti tuntuu oppivan reunoja välttämään.

Avatar

Vaikka teillä kotona saa pomppia sängyssä, niin toivottavasti oot opettanut lapsille että se ei ole (välttämättä) kyläpaikoissa OK. Itseä ärsyttää niin paljon vanhemmat, jotka kuvittelevat että joka paikassa pätee samat säännöt, mitä kotona ja kun tullaan kyläilemään lapset suuntaavat saman tien hyppimään toisten sängyille ja sohville. Itselle tulee tällaisesta aina se ”huonostikasvatettulapsi”-fiilis, kun en voisi ikinä sallia, että omat penskat menee toisten sänkyihin yms hyppimään. Samaten tähän kategoriaan kuuluu mm. ovien paukuttelu, toisten hyllyjen ja kaappien tutkiminen jne.

Avatar

Amen! Yleensä vaan pientä lasta voi olla vaikea saada uskomaan/ymmärtämään, että kylässä voikin olla eri säännöt kuin kotona. Vaatii vanhemmalta todella paljon keskittymistä lapseen kylässä, jos kotona saa tehdä ”mitä vaan”. Ja mitä sitten tapahtuu, kun lapsi alkaa käydä kavereiden luona itsekseen, ilman komentavaa vanhempaa…Voipi olla, ettei tätä perhettä monikaan kohta kylään luokseen kaipaa, vaan ennemminkin kauhulla odottaa jokaista tapaamista, kokemusta nimittäin löytyy juurikin tällaisista perheistä, joiden lapsilla ei ole kotona kielletty juurikaan mitään…En myöskään ihan nyt allekirjoittaisi tuota, että mm. juurikin sohvalla/sängyllä hyppely tai pöydälle kiipeäminen ym. yksinkertaisesti huonoihin käytöstapoihin luokiteltava toiminta tulisi olla sallittua lapselle, jotta hänestä kasvaisi osaava, uskaltava ja ketterä lapsi. Kyllä sen harjoitteluun löytyy järkeväpiäkin/yleisemmin hyväksyttävämpiäkin tapoja. No, minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi