Alexanderin vauvavuosi on pian lopuillaan

Teksti

Tässä kuussa tulee täyteen vuosi siitä kun pieni poika siirtyi vatsasta syliini. Synnytys (jonka muuten vedin ilman kipulääkkeitä!) sekä ensimmäiset viikot pikkuvauvan kanssa ovat vielä hyvässä muistissa. Olen tyytyväinen, että kaikki alkuhetket ja ensimmäisen vauvavuoden tapahtumat ovat muistottuna vauvakirjaan, valokuva-albumeihin, tänne blogiin ja tietysti omaan muistiini. Palaan mielelläni hetkittäin näihin fiiiksiin, mutta oloni ei ole haikea siksi että lapset kasvavat.

Vaikka vauvoissa on tietysti miljoonittain ihania asioita, en vain taida olla pikkuvauvaihminen. Nautin täysillä ajasta vastasyntyneen kanssa, mutta olen helpottunut kun vauva pikkuhiljaa muuttuu taaperoksi. On mahtavaa nähdä miten pieni ihminen kehittyy ja oppii uutta. On ihanaa että vauvalla on selkeä rytmi; yöllä nukutaan, päivällä valvotaan ja nukutaan päiväunet tiettyyn kellonaikaan. Helpottaa että lapsi voi jo syödä samaa ruokaa muun perheen kanssa, eikä enää tarvitse tehtailla soseita. Ja vaikka kuinka nautinkin läheisyydestä lasteni kanssa, on ihanaa että vauvaa ei enää jatkuvasti tarvitse kantaa. Kun sylittelylle ja pusuille varaa oman aikansa, voin yhä useammin ja useammin tehdä kotiaskareita niin ettei kukaan roiku käsivarsillani. Toisinaan on hyvin helpottavaa kun voin juoda kahvini lähes lämpimänä, sillä pikku-ukko viipottaa kovaa vauhtia siskon perässä. Ihanaa että heitä on kaksi.

Halusin nukkua ensimmäisen vuoden perhepedissä, niin että pimeässäkin vauva tiesi olevansa turvassa ihollani. Rattaiden sijaan kiedoin vastasyntyneen mielummin liinalla kiinni kehooni niin että hän pystyi kuulemaan sydämenlyöntini. Halusin omalla kropallani tarjota lapselleni juuri hänelle räätälöityä ravintoa ja olen hyvin onnellinen että imetys sujui niin hyvin. Aivan hetki sitten se taival loppui, omasta päätöksestäni. Eriyisesti nämä mainitsemani asiat tekevät kuluneesta vauvavuodesta upean, mutta silti suurin helpotus vauvan kasvamisessa on se että saan oman kehoni takaisin. Taas täysin itselleni saamaani kehoa koristaa toki moni pieni muisto raskaudesta, synnytyksestä sekä imetyksestä, mutta niin sen kuuluukin mennä.

 

 

Kommentit

12 kommenttia

Kyllä maidontulo voi loppua.
Esikoisen kanssa mulla kävi niin. Synnytys oli ihan hirveä, ja elin monta viikkoa sen jälkeen jossain sokkitilassa. Imetys päättyi jo alkumetreillä, koska maitoa ei tullut, koska olin niin ylistressaantunut. Vauva oli lähes koko ajan rinnalla, mutta lopulta oli siirryttävä korvikeeseen kun paino laski.

Stressi on vain yksi imetykseen heikentävästi vaikuttava tekijä. Syitä on monia muitakin. Kaikki, mikä vaikuttaa hormoneihin, vaikuttaa myös imetykseen. Hormoneilla se maidontulo pelaa, ei ajattelemalla että ”kyllä mä nyt imetän, piste.”

Hieno teksti, Eve. Samoilla fiiliksillä olen itsekin nyt kun vauvavuosi on meilläkin kohta taas lopuillaan.

Saako kysyä mikä vaikutti siihen, että lopetit imetyksen näin pian?

Ei kai se ole pian, jos lapsi on jo melkein yksivuotias? Eihän lapsi silloin enää tarvitse rintamaitoa.

Näin pian..voi luoja. Pitäisiköhän minunkin sanoa omalle 11 kk ikäiselle, että ei voida nyt lopettaa imetystä NÄIN PIAN ja imettää väkisin? Hän kun ei enää rintaa tahdo. Pöh. Melkein vuosi on oikein hyvin imetetty, saa olla ylpeä. 🙂

Harva Suomessa tosiaan imettää noinkaan pitkään, eli hienoa <3 mutta Heidi, Eve taisi tuossa mainita että lopetti imetyksen omasta päätöksestään, ehkä kysyjä siksi ihmetteli 🙂

Nora, varmasti hän siksi sitä kyselikin. Kysymyksen asettelu vain vähän kalskahti korvaan ikävästi. 🙂 Ehkä osuu vähän tunteisiin juuri nyt nämä imetysjutut…

Ei kyllä mennyt tunteisiin, teillä sen sijaan tulisi miettiä että mihin suuntaan tämä imetys Suomessa on mennyt. Miksi naiset eivät enään imetä keskimäärin niin pitkään vaan se lopetetaan jo alle vuoden ikäisenä?

No mitä ihme syyllistämistä tuo nyt on? Minusta imetys on kestänyt varsin pitkään, jos lapsi on melkein vuoden jo. Itse imetin ensimmäistä ja toista puoli vuotta ja kolmatta kolmisen kuukautta. Maito vain loppui ja olen tyytyväinen että pystyin edes tuon ajan imettämään. Ihme kommentoijia täällä välillä.

Maito ei muuten imettämällä vaan ”lopu”. Se, että maidontulo pikkuhiljaa alkaa ehtymään, johtuu siitä, että lapsi ei ole saanut olla tarpeeksi rinnalla. Joskus hetkellisesti lapsi voi kieltäytyä rinnasta, ns. lakkoilla, mutta sekin on normaali asiaankuuluva vaihe, joka vaatii vain hieman enemmän mielikuvitusta ja joka menee kyllä ohi ajallaan. Maidontulo ei siis missään nimessä yhtäkkiä lopu, se ei ole fysiologisestikaan mahdollista. Tämä on vain vanha uskomus, joka tuntuu elävän sitkeässä vielä tämänkin päivän äideissä, joiden imetys on päättynyt väärän tiedon tai tiedonpuutteen vuoksi. Se, että rinnat tuntuvat pehmeiltä, vauva itkee vain rinnalla, rinnoista ei tule enää samalla tavalla maitoa pumppaamalla kuin ennen tai että vauva vaikuttaa tyytymättömältä imetyksen jälkeen, ei kerro mitään maidon riittävyydestä tai tarkoita sitä, että maito olisi loppumassa. Maito riittää vaikka 7-vuotiaaksi asti, kunhan imetyskertoja tulee riittävästi!

Juuri näin!!

En syyllistä, kysyn vain? Ja kyllä minun mielestä se on pian, mutta Suomessa oon huomannut ettei moni imetä edes sinne yhteen ikävuoteen saakka, aika surullista. Mutta jos lapsi ei itse halua enään, se on asia erikseen.

Kyllä maidon tulo voi tyrehtyä esim. sjmasennuksen tai kipujen takia, tai ihan vaan jos äiti ei muista pitää itsestään huolta ja saa nesteitä liian vähän.
Imetys ei todellakaan ole itsestään selvyys!
Mutta hienoa Eve että olet imettänyt näinkin pitkään! Itse imetin esikoista 11kk ja kuopusta 10kk, hän lopetti sen itse, ei enään viihtynyt rinnalla vaan puri ja nauroi, eikä enää keskittynyt.
Nyt odotan kolmatta ja en aio ottaa imetyksestä mitään paineita, korvike ei ole mikään mörkö.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä