eveliina matilda - Banneri

Oikeasti yksinäisiä ovat ihmiset joilla ei ole yhtään ystäviä, eikä välttämättä juurikaan sukulaisia lähellään. Kuten vanhukset joiden puolisot ovat jo menehtyneet ja joiden lapset elävät omaa elämäänsä, jossain. Todellista yksinäisen elämää elävät ihmiset, joiden päivät kuluvat ikkunasta ohikulkijoiden kiirettä seuraten ja joiden päivän kohokohta on se, kun mainosposti vihdoinkin kolahtaa luukusta sisään. Yksinäisiä ovat lapset, joilla ei välttämättä ole yhtään oikeaa koulukaveria ja jotka jäävät liikuntatunnin joukkuejakoa tehdessä viimeisinä hylkijöinä viivalle notkumaan. Yksinäinen on ihminen, jonka ei tarvitse ostaa ainuttakaan joululahjaa, mutta joka menee joulun alla täpötäyteen ostoskeskukseen pyörimään, ihan vain siksi että joku sattuisi vahingossa kassajonossa tönäisemään tai vaihtamaan pari sanaa hänen kanssaan.

Jos nyt kuolisin tänne kotiini, minua todennäköisesti kaivattaisi paljon ennen kuin ruumiini olisi ehtinyt mädäntyä ja koirani olisi nälissään syönyt minut, mutta silti kuvittelen olevani toisinaan hyvin yksinäinen. Siis minä, kenellä on melko vilkas sosiaalinen elämä. Paljon sukulaisia, perhetuttuja, kavereita, ystäviä, nettituttuja, äitikamuja, lapsia… Vaikkei ehkä nyt kuulosta siltä, niin olen tästä kaikesta äärettömän kiitollinen. Kuitenkin minussa on sama vikaa kuin lähes kaikissa muissakin ihmisissä; mikään ei riitä. Minulta puuttuu se oikea paras ystävä, jonka kanssa haluan jakaa tämän kaiken ja jonka kanssa suunnittelen yhteistä tulevaisuutta. En todellakaan ole yksin, mutta jollain oudolla tavalla olen yksinäinen. Sydäntäni riipaisee, kun nappaan astiakaapista vain kolme lautasta, enhän minä edes osaa tehdä ruokaa vain yhden aikuisen perheen tarpeisiin. Hammasharjanikin näyttää kovin yksinäiseltä kun se joutuu ainoana aikuisten harjana pyörimään vessan kaapissa. Sängyssä en myöskään ole vielä oppinut nukkumaan keskellä, vaan nukun aina sillä tutulla oikealla puolella petiä ja taistelen yksinäni peitosta. En olisi uskonut tätä, mutta tällä hetkellä kaipaan sitä että joudun perustelemaan miksi telkkarista pyörii nyt sinkkuelämää. Tai en kai minä sitä perustelemista kaipaa, vaan sitä että siinä sohvalla on joku jolle puhua silloin kun lapset jo nukkuvat.

Olen viimeisten kuukausien aikana kehitellyt itselleni paljon ohjelmaa, panostanut lasten kanssa puuhailuun ja viettänyt aikaa ystävieni kanssa. Ystävilläni on kuitenkin myös omat miehensä ja poikaystävänsä, mikä sitten taas saa minut välillä tuntemaan itseni epäonnistujaksi ja kysymään itseltäni että enkä vain ole tarpeeksi hyvä? Okei joo, mihinkään ei ole kiire ja sitä rataa, mutta eikö näitä asioita saa kuitenkin vähän vatvoa. En usko että ihmiselle on luonnollista olla edes ”yksin”. Tsempit kaikille oikeasti yksinäisille sekä kohtalotovereilleni.

 

Kommentit (32)

Mulla on mies ja kaksi lasta, silti koen olevani välillä hyvinkin yksinäinen. Jos vaikkapa mies on mennyt töihin ennen kuin herään lasten kanssa ja tulee kotiin juuri ennen kuin lapset ovat nukahtaneet, niin kyllä koen oloni aika yksinäiseksi, vaikka koko päivän olisinkin puuhastellut lasten kanssa. Tottakai sitä kaipaa myös aikuista juttuseuraa, jotta voi purkaa sellaisiakin ajatuksia, joita lapsille nyt vaan ei puhuta. Eikä siitä tarvitse mielestäni olla mitenkään pahoillaan, jos kokee olevansa yksinäinen vaikkei oikeasti olisikaan yksin. Jokainen kokee yksinäisyyden omalla tavallaan. 🙂

Yllä tulikin jo kaikki muilta mitä olisin koittanut sanoa.Itse en ole samassa tilanteessa kun lapsi on jo aikuinen ja asuu omassa kodissaan..mutta useasti paikkakuntaa vaihtaneena olen todennut sen ettei aikuisia uusia ystäviä löydy helposti jos ei ole pieniä/koulukäisiä lapsia,päiväkoti ja kouluajoista tuli sitä luontevaa tutustumista..mutta aika aina parantaa haavat (melkoinen klisee tähän) ja ne oikeat ihmiset löytyy omaan arkeen kulkemaan samoin kuin rakkaus,sitten joskus..saatoin myöskin poiketr hieman aiheesta mutta olen todennut vuosien myötä että yksinkin on välillä hyvä olla 😉

Ihminen voi olla yksinäinen, vaikka olisi ihmisten ympäröimä. Se on oma kokemus yksinäisyydestään ja omat odotukset, jotka saavat tuntemaan itsensä yksinäiseksi. Näin on sanottu tutkimuksissa 🙂 Itseäni auttoi hieman kun luin yksinäisyydestä, sillä se sai minut ymmärtämään paremmin kokemaani tunnetta. Minulla on näennäisesti verkostot kunnossa: on ystäviä, kavereita, kihlattu, omat vanhemmat, sisarukset. Silti koen olevani välillä yksin. Ja se on tutkimusten mukaan normaalia, vaikkakin toki ikävää.

Onko sulle ikinä sanottu sellaista viisautta, että uuteen suhteeseen olisi valmis sitten, kun on viettänyt sinkkuna puolet siitä ajasta, mitä edellinen suhde kesti? Tämähän on tietysti vain sanonta, mutta itselläni melko paikkansa pitävä! Joskin se, ettei enää sure menettämäänsä riippuu paljolti siitä, mitä suhteessa on antanut itsestään. Toinen viisaus on se, että rakkauden löytyy kun lopettaa etsimästä! 😀

Olet kaunis ja vaikutat kaikin puolin mukavalta ja hauskalta, sekä tunnut rakastavan itseäsi terveellä tavalla. Kuka ei haluaisi sinua? 🙂

Kiitos, olet oikeassa että yksinäisyyttä on varmasti monenlaista. Mitä kukakin sitten yksinäisyydeksi kokee. 🙂
Itse uskon että on hyvin henkilökohtainen asia milloin ihminen on valmis uuteen suhteeseen. Tilanteita ja ihmisluonteita on niin erilaisia. 🙂

Moi!
Oon lueskellu aina sillointällöin sun blogia. Tää teksti osu silmiin koska mäkin oon samassa elämäntilanteessa ja pyörittelen noita sun mainitsemia ajatuksia päivittäin mielessä. Oon 21v kohta 2v tytön yksinhuoltaja. ”Kiva” saada vertaistukea, koska en tunne yhtäkään nuorta äitiä joka olis samassa tilanteessa. Toki äiti kavereita löytyy mutta pieni katkeruus pistää aina sydäntä kun muut lähtee puistosta odottamaan isiä kotiin ja tekemään perheenä kaikkea kivaa. Saa laittaa viestiä jos siltä tuntuu :). Hyvää kevättä ja voimia!

Ikävä kuulla että sielläkin on samoja ajatuksia, mutta mukava kuulla että minusta on jonkin verran vertaistukea!

Ekaa kertaa nyt tänne kommentoin, mutta oli pakko ? itsellä aika lailla sama elämäntilanne. Asustelen kaksin 2.5v pojan kanssa. Ymmärrän hyvin ton ku sanoit, että kaikilla on miehet tai poikaystävät.. seuraan ihan hulluna tätä blogia ja on kyllä mahtavia kirjoituksia ?

Kiitos kommentista. Ja siitä että olet innokas seuraaja! 🙂 Tsemppiä sulle arkeen pojan kanssa, eiköhän nämä ole vain väliaikaisia tilanteita.. 🙂

Minulla on se paras ystävä, jolle voin jakaa kaiken. Harmi että hän asuu toisella puolella Suomea, emme ole ikinä nähneet tai puhuneet puhelimessa. Harmi että hän on ainoa, ei ketään joka tulisi kahville tai jonka luo lähteä kahville. Ei ketään joka joskus lähtisi tuulettumaan kanssani kun kaipaisin taukoa yksinhuoltaja arjesta. Tunnen myös olevani valtavan yksin, vaikka minulla on se ”bestis”.

Voi miten kurjaa. 🙁 Välimatka varmasti vaikuttaa paljon. Toivottavasti löydät vielä hyvän ajanvietto ystävän lähempää. 🙂

Mä juuri itse kirjoitin omasta yksinäisyydestä. Kuulostat ihan samankaltaiselta ihmiseltä…. Ei vaan oo sitä bestistä. miten vaikeeta voi ystävien löytäminen olla?

Itselläni on kyllä jopa kaksi kappaletta niitä parhaita tyttökavereita, joiden kanssa olemme todella läheisiä. Miellän kitenkin että se puoliso on jokaiselle se ihan kaikista paras ystävä.
Toivon että sinäkin löydät vielä bestiksen, vaikka aikuisiällä se varmasti vaatii vähän enemmän kuin lapsuusaikana.
Täytyykin vilkaista sun kirjoitus aiheesta. 🙂

Kannattaa seurata Kolmistaan-blogia. Hänkin juuri eronnut ja asuu yksin lapsen kanssa, jos saisit vertaistukea. Tsemppiä elämäntilanteeseen<3

Kyl se vielä helpottaa. Luopuminen on tuskaa ,kun rakas elää jossakin ,mutta ei sinun kanssasi. Oot tosi suloinen ja löydät vielä paljon parempaa kun se paska kasa oli. Go on girl.

Kiitos kehuista. 😀
Tosiaan ero toi mukanaan tietynlaista yksinäisyyttä, mutta teksti nyt ei sinänsä liity ex-mieheeni. Meidän välimme ovat kutakuinkin ok, eikä enää kaiherra mieltä että toinen ei ole kanssani. 🙂

Itse tuntisin tuossa tilanteessa ihan samalla lailla, koska en todellakaan ole mikään yksineläjä. Ihmisellä on ihan täysi oikeus kaivata rinnalleen puolisoa, tuoreesta erosta huolimatta. Löydät varmasti pian jonkun ja sillä ei ole mitään väliä kuinka pian. Vaikka se tapahtuisi huomenna ja nettikansa raivostuisi nopeasta toiminnasta, niin sinä teet elämästäsi juuri sellaista, kuin haluat sen olevan.

Kiitos ihanasta kommentista. Kuten tekstissä sanoin; mihinkään ei ole kiire, mutta yksin en viihdy. 🙂

Olen melko samanlaisessa elämäntilanteessa kuin Sinä, joitakin yksityiskohtia toki on erilaisia. Kyllä mä mietin useinkin että olenko nyt sit yksin ainakin siihen asti kun lapset on teinejä. Mulla ei ole juurikaan lastenhoitoapua saatavilla, joten deittailu olis monessakin mielessä hankalaa. Lisäksi pelottaa laittaa itsensä haavoittuvaan asemaan uudestaan. Ja kun nyt on lapset, joita asia koskettaa. Mut sanoisin sekä Sulle että mulle että kaikki aikanaan ja asiat järjestyy. Maailma on Sun 😉

Pitäisikö sun nettideittaila? 😀 Jos ei ole aikaa/mahdollisuutta tapailla porukkaa kovin usein livemaailmassa. Netissä, viestein ja puheluin tutustuminen voi alkuun olla myös ihan kivaa.

Minä jäin aikanani pienyen lasten kanssa yksin, kun mkes sai opiskelupaikan toiselta puolelta suomea. Tuollaisten alle kolmevuotiaiden kanssa muuttaminen miehen perässä olisi periaatteessa tietysti ollut mahdollista, mutta uusi omistusasunto ja laajempi tukiverkko (eihän me tunnettu tuolta opiskelupaikkakunnalta ketään) saivat meidät jäämään kotipaikkakunnalle.

Aamupäivisin oli mahdollista saada seuraa puistoon tai perhekerhoon, leikkitreffeille jne. Aamupäivisin myös oli ihan luonteva näky, jos äiti kulki lasten kanssa kauppakeskuksessa ihan itsekseen.
Mutta kello neljältä tässä valtakunnassa kaikki muuttui. Neljän jälkeen ei äidit enää lastensa kanssa kyläilleet toistensa luona , sillä neljältä alkoi perheaika. Silloin kokonaiset perheet tekivät jotain yhdessä tai keskenään. Irrallinen äiti lapsineen ei mahtunut siihen muottiin. Se ahdisti.

Tuo on ihan totta että iltapäivät ovat sitä perheaikaa. Päivät meillä kotiäideillä on aikapitkälti samanhenkisiä, mutta iltapäivät ja illat erottaa yhden vanhemman perheet kahden vanhemman perheistä. Ainakin sellaisissa perheissä, missä isä on perinteisessä päivätyössä, iltapäivät ovat juuri sitä perheaikaa.

Söpö tyttö valloittavilla silmillä ja miellyttävällä luonteella ei jää ilman arvoistaan seuraa, son vaan ajasta kiinni 🙂

Olet kehittynyt valtavasti kirjoittajana. Tässä tekstissä oli loistava draamankaari ja hienoja retorisia keinoja. Jatka samaan malliin!:)

Huomasin saman vaikka aina Eveliina on hyvin kirjoittanut!
Ps. Et sä kauan yksinäinen oo. Kun aika on oikea, ja haavat hiukan parantuneet niin <3

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X