Tutkimusmatkalla itseeni

Teksti

Itse veteen tippumiseen ei kuole, vaan siihen että sinne veteen jää.

Kun elämäni järkkyi ja kosketin pohjaa, en jäänyt synkkyyteen vellomaan, vaan otin pohjan vastaan mahdollisuutena ponkaista takaisin ylös, vielä korkeammalle. Onneksi tämä pieni minä olen lähtökohtieni ja lähimmäisteni ansiosta rakentunut peruskalliolle. Sellaiselta pohjalta on hyvä ottaa vauhtia ja se on auttanut aika helvetin paljon.

Hyväksyin tilanteen ja annoin anteeksi. Antamalla sen julman teon anteeksi, minä karistin yltäni raskaan painon pois. Tein sen itseni takia ja se kannatti, koska sillä hetkellä kun kaikki paino putosi, minä sain pääni takaisin pinnalle. Hei mä hengitän

Siitä ensimmäisestä hapen vedosta asti olen kuvitellut olevani kuivilla. Haavoittuvaisuudesta ja herkkyydestäni johtuen, joku on silloin tällöin onnistunut pistämään sydämmelleni hippusen painolastia, mikä on toistuvasti saanut minut vetämään keuhkoni täyteen vettä. Ja jälleen olen tuntenut hukkuvani.

Todellisuudessa matkani turvalliselle rannalle on vielä kesken. Tippuminen, pohja ja anteeksi antaminen ovat takana päin.  Entinen parisuhde eroineen on käsitelty ja nyt minun pitää vielä käsitellä itseni. Minun täytyy saada tietää kuka olen ja mihin olen matkalla. Haluan oppia hyväksymään itseni ja löytämään vahvuuteni. Vasta kun osaan rakastaa itseäni, voin jakaa rakkauttani muille ja olla itse rakastettu. Sitten olen jälleen sillä turvallisella rannalla.

Itseni tuntemiseen liittyen koen tärkeänä että tiedostan heikkouteni. Eräs mittava kehityskohteeni on se etten oikein osaa olla yksin. Toistan nyt itseäni, mutta olen kasvanut suuressa, äänekkäässä perheessä ja muuttanut suoraan lapsuudenkodistani seurustelukumppanin kanssa asumaan. Muutin silloisen poikaystäväni kanssa yhteiseen asuntoon päivää ennen kun hän lähti armeijaan. Nukuin uudessa asunnossamme yhden yksinäisen yön. Seuraavana päivänä muutin takaisin vanhempieni luokse, jossa asuin sen koko armeija-ajan. Silti yksinäisyys kuristi kehoani. Yritin lievittää sitä nukkumalla anoppilassa poikaystäväni sängyssä, yritin keskittyä kouluun ja tehdä koirastani korvaavan ystävän. Lopulta yksinäisyys sai minut makaamaan paikoillani, ruokahaluni katosi ja nukkumisen sijaan valvoin yöt. Äitini vei minut lääkärille ja loppu armeijaleskeyden ajan nukuin unilääkkeiden avulla.

Nyt olen jälleen yksin ja vaikken ole mieleltäni niin toivoton kun viimeksi, niin näen tilanteeni surkeana. Haluan oppia näkemään yksinolon hyvät puolet. Haluan uteliaana ottaa vastaan sen mitä yksin olemisella on minulle tarjota. Elämää on edessä jäljellä vielä useita vuosia, toivottavasti yhdessä jonkun muun kanssa. Niin pitkään kun nyt olen yksin, yritän olla ottamatta asiasta taakkaa itselleni. Niin kauan kun näin jatkuu, se on ihan ok. Saan elää vain omilla ja lapsieni ehdoilla.

Palasin istumaan tälle samaiselle aurajoen rannan penkille, missä muutama päivä sitten hylättynä istuin, keräsin painolastia sydämelleni ja tunsin hukkuvani. Viimeksi lähdin liikkeelle sillä asenteella että kaksi ihmistä viettää mukavan yhteisen illan. Tällä kertaa lähdin liikkeelle sillä ajatuksella, että saan olla ihan hiljaa ja nauttia maisemasta vain omat ajatukset seuranani. Mun on nyt ihan hyvä olla tässä penkillä, yksin.

Kommentit

13 kommenttia
Avatar

Olen oppinut rakastamaan yksinoloa ja itsenäisyyttä niin paljon, ettei parisuhteeseen ole kiire. On upeaa olla terveellä tavalla itsenäinen, ja elää oman näköistä elämää. Mahdollinen tuleva parisuhdekin tulee olemaan vahvemmalla pohjalla, näin uskon.

Avatar

Hei! Olen lukenut blogiasi jonkin aikaa, ja täytyy sanoa että olet todella taitava kirjoittaja. Osaat välittää lukijoille tunnetilojasi, ja vaikutat rehelliseltä ja avoimelta, avautumatta kuitenkaan liikaa. Vaikutat olevan optimistinen, vaikka moni voisi katkeroituakin niistä asioista, joita olet käynyt läpi. Kunnioitan sinua, osaamistasi ja asennettasi 🙂

Tämän kirjoituksen luettuani haluaisin vähän yrittää rohkaista sinua. Olen sinua vanhempi, eikä minulla ole lapsia, mutta olen kokenut tuskallisen eron pitkäaikaisesta rakkaastani, entisestä avopuolisostani. Tästä on aikaa neljä vuotta. Minäkin koin tuon miehen kanssa mm. inttileskeyden, enkä minäkään osannut ollenkaan olla yksin. Eron jälkeen olin epätoivoinen. Vaikka suhteemme ei ollut vähään aikaan enää toiminut, oli yksinolo silti moninkertaisesti kauheampi ajatus. Jouduin asumaan ensimmäistä kertaa elämässäni yksin, ollessani 25-vuotias, ja varsinkin iltaisin tuntui että en selviä. Kulutin ystävien sohvia liikaakin.

Tätä vaihetta kesti ainakin puoli vuotta, ehkä kauemminkin. Mutta sitten tapahtui uskomaton muutos: aloin rakastaa yksin elämistä enemmän kuin mitään. Tuntui siltä, kuin koko maailma olisi yhtäkkiä auennut, ja vain minulle. Kaunis kotini oli minun ja vain minun, olin vapaa tulemaan ja menemään, muuttamaan vaikka ulkomaille jos mieli olisi tehnyt. Aloin sisustaa kotiani, kutsuin kavereita kylään, vietin tunnelmallisia kynttiläiltoja yksin, luin, opiskelin, ulkoilin… Nautin elämästä vain itseni seurassa.

Kävin myös treffeillä, ja sekin oli yksinkertaisesti ihanaa. Sain rauhassa tutustua kiinnostaviin miehiin, ja huomasin yllätyksekseni, että kriteerini olivat kasvaneet. En minä mitään riippakiveä halunnut rauhaani pilaamaan! Oli ihanaa tajuta, etten tarvitse miestä ollakseni onnellinen. Kompromisseja ei tarvitse tehdä, jos ei siltä tunnu. Muutamat lyhyet romanssintyngät piristivät arkea, mutta pääasiassa nautin suunnattomasti yksinolosta.

Nykyään elän jo parisuhteessa (mies löytyi nettideittipalstalta!), ja olen onnellinen, mutta nuo sinkkuvuodet ovat ehdottomasti olleet elämäni parasta aikaa, ja aika luultavasti vain kultaa muistoja. Tuona aikana opin kuka olen. Opin, että avain onnellisuuteen on se, että osaamme olla onnellisia yksin. Vasta kun opin tämän, pystyin perustamaan uuden parisuhteen kestävälle pohjalle. En tarvitse miestäni epätoivoisesti, vaan olemme yhdessä vapaaehtoisesti, vaikka olisimme molemmat onnellisia yksinkin. Se on oikeaa rakkautta, kun kumpikaan ei ole toisesta riippuvainen 🙂

Ohhoh, kun tuli pitkää tekstiä! Kirjoituksesi sai vain muistelemaan omia vaikeuksiani eron jälkeen, ja sitä kehityskulkua, jonka seurauksena tulinkin onnellisemmaksi kuin koskaan ennen. Uskon, että monille käy näin, sinullekin 🙂

Avatar

Tämä kommentti! Kiitos!

Avatar

Tätä ei olisi paremmin voinut enää ilmaista.. hieno kommentti ja niin täyttä asiaa!!!:)

Avatar

Mä halusin vaan kertoa, että rakastan sun blogia ja tyyliä kirjottaa! Jokainen postaus on kuin pieni tarina, josta välittyy niin uskottavasti just se hetki. Uskallat puhua asioista, joista muut eivät. Susta saa samaan aikaan kiltin ja herkän, mutta vahvan naisen kuvan. Sä et todellakaan oo ansainnu kaikkea paskaa mitä olet saanut, mutta sä tuut selvii KAIKESTA. Ja joku päivä tapaat sen miehen, joka ymmärtää, ja jolle sä oot täydellinen. Se ei ole kukaan luuseri, joka jättää tulematta treffeille. Sä et ansaitse sellasta kohtelua.

Itselläni ei ole lapsia, enkä edes muita äitiblogeja seuraa, elämäntilanne on niin eri. Jotenkin sun blogi on vaan paljon enemmän kuin pelkkä perheblogi, vaikka kaikesta huokuukin rakkaus sun lapsia kohtaan. Oot cool mami! Sun blogi on ihan ainutlaatuinen ja oon varma, että tuut pääsee vielä pitkälle tässä somemaailmassa, jos vain niin haluat. Kaikkea hyvää 🙂

Avatar

Ihanasti kirjoitettu.<3 Mä rakentaisin sulle unelmamiehen vaikka hammastikuista jos voisin! 😀 Mut onneks en voi, elämä kun kulkee niinkuin sen on tarkoitettu. <3

Avatar

Minusta seurassa olemisen lisäksi myös yksin olo on ihanaa. Saa ajatella asioita rauhassa tai olla ajattelematta, tehdä mitä huvittaa, ei tarvitse huomioida toista, voi olla missä asussa tahansa minkä näköisenä tahansa, saa päättää itse televisiokanavan, saa nauttia hiljaisuudesta ja sitä rataa. Minunkin piti joskus opetella olemaan yksin, mutta tällaisena introverttiluonteena se ei ollut kovin vaikeaa. Uskon että sinäkin löydät vielä yksin olemisen ihanat puolet.

Avatar

Edelliseen postaukseen liittyen kommentoin että tumma tukka sopii sulle ja ois kivaa vaihtelua! Korostaa sun upeita silmiä hyvin tuo tummanruskea väri! 🙂 Sun blogi on saanut uutta sisältöä sun eläntilanteesta, voin samaistua sun teksteihin ja siihen mitä käyt läpi. Vaikka sulla onkin äärimmäisen vaikea elämänvaihe nyt , uskon että moni saa sun teksteistä paljon ja lisäksi nää tunnelämän jutut on niin mielenkiintoisia. Mä täällä pidän peukkuja että kohtaat sen ihanan miehen joka vie sulta jalat alta ja sitä odotellessa pääset löytämään itsestäs vielä uusia puolia jotka auttaa pääsemään eteenpäin elämässä. Ja niin, olen samaa mieltä ettei sieltä kotoa kukaa tule hakemaan joten kotiin älä sitä miestä loppuelämäksi jää odottelemaan. 🙂 Ihania kesäpäiviä sulle ja sun ihanille lapsukaisille!

Avatar

Tää kuulostaa niin surulliselta… ootko koskaan kuullut sanontaa: ihmisen täytyy olla onnellinen yksin, ennenkuin voi olla onnellinen toisen kanssa. ? Ei elämää ja onnellisuutta voi rakentaa toisen ihmisen varaan. Se on itsekästä ja yksinkertaisesti väärin toista kohtaan. Jos et muuta tätä asiaa päässäsi, tulevaisuudessasi on luvassa todennäköisesti lisää epäonnistuneita parisuhteita.

Avatar

Paras palvelus mitä itsellesi voit tehdä, on opetella olemaan yksin. En tarkoita, että olisit loppuelämäsi yksin, vaan että pärjäät ja viiihdyt myös silloin, kun olet yksin.

Jossain vaiheessa elämää tulee aikoja, jolloin on vain oltava yksin. Kyseessä voi olla ero, lasten itsenäistyminen ja kotoa pois muutto, puolison kuolema. Vaikka olisi paljon hyviä ystäviä ja sosiaalinen turvaverkko, on ihan terveellistä pystyä olemaan välillä yksin.

On aika hurjaa ajatella että nyt kun olet ollut puolisen vuotta sinkkuna, sinulla on kauhea hätä ja tarve löytää uusi mies. Olet kyllästymiseen asti kuullut että ”lakkaa etsimästä niin löydät kyllä”, enkä itsekään pidä sanonnasta, ihan niinkuin edellisessä kirjoituksessa kirjoitit, niin siinä kyllä iihan pieni totuudenjyvänen piilee. Jos etsimällä etsii ja haluaa löytää jonkun vain siksi ettei tarvitsisi olla yksin, voi eppätoivoissaan valita sellaisen kumppanin, joka ei olekaan se paras mahdollinen vaihtoehto.

Opettele siis olemaan yksin ja nauttimaan yksin olemisesta.

Avatar

Ruusa sen hyvin tuossa kirjoitti.

Vaikka vaikealta tuntuisi, opettele olemaan yksin!! Se on ainut tapa kestävään onneen ja parisuhteeseen, koska kumpaakaan ei voi rakentaa toisen varaan.

Olet kypsä ja fiksu nainen, ja varmasti onni odottaa sinua.

Avatar

Kuulosta tutulta. Itse myös isosta perheestä ja muutin omaan asuntoon poikaystävän kanssa. Oikeastaan vasta nyt toisen lapsen jälkeen olen osannut nauttia yksinäisyydestä. En enää kaipaa sitä hälinää ympärillä, vaan on ihana olla vaan hiljaa esim. oman pihan terassilla tai vaikka saunassa. Sitten jaksaa taas paremmin lastenkin kanssa, kun on saanut hetken selvitellä ajatuksiaan rauhassa yksin. 🙂

Avatar

Itselle tuli ero nyt sunnuntaina,10 yhteistä vuotta ja pelkästään sen takia ettei mies halunnut ottaa huomioon mun toivetta kotirauhasta ja yksityisyydestä,välinpitämättömyyttään.Iltaisin meinaa itkettää mutta onneksi tiedän jo nyt että viihdyn myös yksin.Vaikeampia eroja on koettu edellisen edellisissä suhteista,jos niistä selvisin niin selviän tästäkin.Uusi koti jossa tunnen taas oloni turvalliseksi iltaisin ja öisin,se on nyt nro.1.Mies tulee jos on tullakseen sitten joskus,ehkä.Tsemppiä Eve arkeen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä