Ydinperheestä luopumisen tuska voitettu

Teksti Eveliina

Aina kun pienet kädet vilkuttavat minulle isän auton kyydistä hyvästit, tunnen itseni epäonnistuneeksi vanhemmaksi. Onneksi se fiilis myllää sisälläni kuitenkin vain hetken. Etenkin kun ainakin toistaiseksi lapset ovat aina lähteneet ja palanneet luokseni hymyssä suin. He ovat kasvaneet tähän kuvioon, tämä ei ole heille vääränlaisten suhteiden, valheiden tai vastoinkäymisten epäselvä soppa, tämä on heille vain normaalia lapsen elämää.

Olo on joskus epäonnistunut, mutta toisaalta myös jossain on onnistuttu. Sydäntä särkevästä erosta huolimatta ollaan onnistuttu olemaan aikuisia. Ei kavereita, mutta yhteisten lasten vanhempia ja jos kuvio jatkuu samaa rataa olen tyytyväinen. Kohdallani tärkeimmät asiat onnistuneeseen yhteishuoltajuuteen ovat olleet että en kanna kaunaa vaan ajattelen kaiken lasten edun kautta. Minua on myös lohduttanut ajatus, että lasten elämä ei mene pilalle kahdesta eri osoitteesta, jos heillä kuitenkin on kaksi hyvää vanhempaa. Taidan vihdoin olla sinut tämän asian kanssa.

Ydinperheen hajoamisen myötä myös lasten hoito jakaantui. Ennen oma aikani oli harrastusten parissa tunti pari silloin tällöin, nyt se voi olla kellon ympäri torstaista sunnuntaihin. Joskus tulevaisuudessa ehkä joka toinen viikko. En minä tätä suunnitellut tai halunnut, minut pakotettiin sopeutumaan. Ja kyllä minä olenkin sopeutunut, mielestäni vielä melko hyvin. Toisinaan tuntuu että se on yhteiskunnan mielestä väärin. Sillähän ei juuri ole väliä mitä pienten lasten isä vapaa-ajallaan puuhaa, mutta jos äiti ei tee kotitöitä tai vähintään kaipaavaan sävyyn jatkuvasti puhu lapsistaan, hän on jollain tapaa kehno äiti.

Ymmärtääkö joku mitä tarkoitan?

Isä menee parturiin – häneltä kysytään mitä saisi olla?

Äiti menee kampaajalle – häneltä kysytään kuka lapsia vahtii?

Elämää on aika vaikeaa elää valmiin käsikirjoituksen mukaan, joskus pitää improvisoida että näytelmä pysyy hyvänä. Uskon että kun lapset tästä kasvavat ja tilanne helpottuu, tulen olemaan innoissani siitä että voin äidillisen perhe-elämän lisäksi elää ”lapsetonta” elämää, niin että saan ajatella ihan vain omaa napaani. Sekä sitten joskus mahdollisen uuden rakkauden napaa.

Löytyykö ruudun sillä puolen muita kaksoiselämää viettäviä? Olisi mukava kuulla osaako joku nauttia siitä!

Kommentit

15 kommenttia
Avatar

Eroperheen lapsi täällä vaan hei. Mun vanhemmat eros kun olin eskari ikäinen.. Niillä oli ja on aina ollut tosi hyvät välit MUTTA sain silti kärsiä PALJON, jokatoinen viikonloppu isän luokse tai jonkun naisen luokse, se oli kamalaa, naiset vaihtui usein ja ne oli kuvottavia.. En halua kertoa tarkemmin mutta sanompa vaan että vaikka äiti ja isä oli kavereita keskenään niin lapset sai silti kärsiä. Tämä kokemus on vaikuttanut tosi paljon minuun. Mulla on isätön lapsi, siis ihan virallisesti isätön ja ihan omasta tahdostani. Aina ei ole paras että lapsella on molemmat vanhemmat.

Avatar

Sä olet niin kypsä, että olen ihan kateellinen. Sulla on upea tapa ajatella elämää positiivisen kautta. Moni olisi jo vaipunut täydelliseen epätoivoon. Sun teksteistä kuitenkin paistaa aurinkoisuus, kaikesta huolimatta. Ja pakko vielä mainita, että tuo lopussa antamasi esimerkki on NIIN ”on point”!!!

Avatar

Jopa näin lapsettomana ja ihan täysin eri elämäntilanteessa olevana sun tekstit laittaa ajattelemaan.

Olet todella fiksu ja varmasti vastakohta ”kehnolle äidille”.

Jatka samaan malliin :)!

Avatar

Täällä ja osaan. En silti tule koskaan toipumaan täysin siitä, että halusin antaa lapselle ydinperheen. 🙂

Avatar

Meillä lapset olivat 5 ja 2 vuotiaat kun erottiin, vuoroviikko asuminen alkoi porrastetusti melkein heti. Meillä on alusta asti ollut selkeät säännöt esim elatusmaksuja ei ole, lapsilla on molemissa kodeissa omahuone,omat tavarat ja vaatteet jne… ei haluttu matkalaukku elämää… harrastukset kuljetuksineen ja kuluineen hoidetaan joustavasti yhdessä. Esim. Minä ostan jääkiekko mailan ja polvarit ja eksä maksaa turnausmaksun. Tällälailla on menty 5vuotta. Nyt mulla ja aviomiehelläni on yhteinen lapsi joka täyttää 3v ja eksän perheeseen odotetaan vauvaa… avosylin on otettu puolin ja toisin tulokkaat vastaan. Alussa eka vuosi oli pään hakkaamista seinään, ja hampaat irvessä hymyilemistä toiselle. Tässä vaiheessa ollaan nelistään loistava porukka meidän lapsille ja en olis ikinä uskonut että ollaan näin upeesti hoidettu ero ja eksästä kuoriutui oikeesti maailman ihanin isä. Oon ylpeä ja onnellinen. Silti joskus mietin että ei helvetti miks me ei vaan voitu onnistua niin ei kenenkään tarvis katsoo kieroon kun tulee ilmi että lapseni ovat eroperheestä. Mut sitten muistan että rakastan lapsiani niin paljon että erosin jotta he saavat tasapainoisen ja onnellisen elämän sekä jaksavat vanhemmat… tsemppiä!!!

Avatar

Mua on aina ärsyttänyt kuulla kuinka jonkun äidin täytyy pyytää ISÄÄ vahtimaan lasta, jos haluaa tehdä jotain omia juttujaan. Mutta kuka isä pyytää äitiä vahtimaan lasta? Varmaan aika harva…

Mulla ei vielä lapsia ole, mutta sitten kun on, ne lapset on ihan yhtä paljon molempien ja vastuu saa luvan jakaantua tasaisesti.

Hienoa, että olet päässyt eteenpäin ajatuksissani. Tärkeintä tosiaan on, että perhe on onnellinen.

Avatar

Tästä tuli mieleen kodin kuvalehden kirjoitus ero lapsen tarina kannattaa mukaista 🙂

Avatar

Sulla on aivan ihana blogi ja oot älyttömän hyvä kirjoittamaan 🙂

Itselläni on semmoinen tilanne, että olen hypännyt ”äitipuolen” rooliin mieheni lapselle kun hän joka toinen viikonloppu on meillä. En pidä itseäni ainakaan vielä äitipuolena, siksi siis heittomerkit. Haluaisin kuulla sun ajatuksia jos exälläsi on tai leikitelkkä ajatuksella että tulee joskus olemaan uusi puoliso niin miten sinä suhtaudut ja mitä odotat häneltä 🙂

Jatka samaan malliin ja tsemppiä elämään! <3

Avatar

Hei Eveliina! Haluaisin kiittää sinua blogistasi ja siitä että jaat tänne aidosti ja avoimesti tunteitasi. Se ei varmasti ole sinulle helppoa mutta et usko miten paljon olen saanut sinun postauksistasi voimaa ja vertaistukea. Itselläni on takana hyvin vaikea ero ja olen ollut sen takia hyvin pohjalla ja suru sekä yksinäisyys on tuntunut niin kauhealta. Olen kuitenkin seurannut sinun selviytymistarinaasi ja saanut uskoa omaankin tulevaisuuteen <3 Hyvää syksyä sinulle ja lapsillesi 🙂

Avatar

Minä kirjoittelen täältä uusioperhe-elämän toiselta puolelta äitipuolen roolista. pakko sanoa että ihailen kypsää suhtautumistasi asioihin 🙂 Itse olen vasta 23-vuotias ja olen ollut 3.5v tytön äitipuoli siitä asti kun hän oli 1-vuotias. Kun eletään ns. ”ei-yhdinperhe”-elämää niin olen itse huomannut että aikuisten järkevä käyttäytyminen ja lapsia koskevista perussäännöistä kiinni pitäminen on ollut todella tärkeää. Olen usein kokenut suurta turhautumista siitä, että eihän kenenkään unelma ole elää uusioperheessä. Nautin kuitenkin suuresti mieheni tytön kanssa puuhaamisesta ja tuen vahvojen uhmaikään kuuluvien tunnemyrskyjen kohdatessa. toivon myös että saisimme hänelle tulevaisuudessa pikkusisaruksen 🙂 Kommentillani ei sen suurempaa agendaa ollut, aiheesta voisin puhua vaikka kuinka paljon, mutta halusin vain kertoa että kaikki tunteet ovat sallittuja elettiin ydinperheessä tai ei! Täytyy vain muistaa nauttia hyvistä hauskoista hetkistä, hengittää syvään ristiriitatilanteissa ja ajatella lapsen parasta. Ihanaa syksyä teille 🙂

Avatar

Mulla alkoi pikkuhiljaa helpottamaan noin vuosi eron jälkeen. Olen lapsemme lähivanhempi ja isällään lapsi alkoi käydä 1v 1kk ikäisestä lähtien. Useimmiten tapaavat päiväseltään mutta on lapsi kuukausittain isällään yötäkin. Joka päivä kerron pojan kuulumiset ja lähetän kuvia ja välillä exä käy myös meillä tapaamassa lasta (tämä on fiksua esim silloin kun hänellä on ollut pitkä päivä töissä). Isä on pojalle tosi tärkeä, mutta olemme molemmat sitä mieltä että poika on liian pieni olemaan erossa minusta jatkuvasti useita päiviä kerrallaan. Erosimme kesken vauvavuotta enkä todellakaan olisi pystynyt olemaan vauvasta yötä erossa. Tämä järjestely sopii kaikille osapuolille hyvin tällä hetkellä, katsotaan sitten kun poika kasvaa että alkaako olla isällään pidempiä aikoja. En voisi kuvitellakaan että joutuisin olemaan näin pienestä erossa puolet ajasta, se särkisi sydämeni. On ollut lohdullista lukea blogiasi ja löytää sieltä paljon samanlaista pohdintaa mitä itsekin olen eron jälkeen käynyt läpi. Mulle erosta toipuminen on ollut pitkä prosessi jossa ei oikein ole oikotietä onneen. Välillä on pitänyt vaan itkeä ja rypeä ja ottaa katkeruus, yksinäisyys ja paha olo vastaan. Nykyisin elämä tuntuu jo hyvältä näin, yksin. Vaikka tottakai toivon että joskus vielä uusi rakkaus löytyisi ja saisin lisää lapsia. Tsemppiä tosi paljon jatkoon! <3 Blogisi on oikeasti ihan paras! 🙂

Avatar

Täällä yksi kaksoiselämää viettävä. Vähän erilaisessa tilanteessa kuin sinä johtuen siitä että lapset ovat jo murrosikäisiä. Erosta kolme vuotta ja arki sujuu ihan mallikkaasti. Olen löytänyt rinnalleni elämäni miehen jonka kanssa olen onnellisempi kuin koskaan. Silti, suru ydinperheen menettämisestä ei katoa koskaan mutta sen kanssa oppii elämään. Aurinkoista syksyä sinulle ja lapsillesi 🙂

Avatar

Munkin pakko taas kommentoida et sun blogi vaan on aitoudessaan niin paras ja ihana!♡ Kyllä se vaan vielä tahtoo olla niin kun oma poika 7kk et menee niin päin että äiti kysyy voiko vahtia joskaan ei sanatarkasti, kun poika vielä niin kiinni tississä ja tietysti ite vielä äitiyslomalla mut jospa tasoittuu kun poika kasvaa..:) tsemppiä sinne!♡

Avatar

Voisin kommentoida uudesta näkökulmasta, nimittäin siitä miltä tuntuu olla eroperheen lapsi. Vanhempani erosivat ollessani noin 2 (siskoni 1,5v vanhempi ja toinen 1,5v nuorempi). Kuten tekstissäsi sanoit, lapsille se, että on kaksi osoitetta tulee olemaan normi. Itse en koskaan pitänyt sitä outuna vaan täysin normaalina ja hyväksyttävänä asiana.
Tähän todennäköisesti vaikutti se, miten vanhempani asian hoitivat. En muista, että he olisivat meille meidän ollessa pienempiä haukkuneet toista vanhempaa (kun olimme isompia, he kyllä toisinaan tekivät tätä) ja saimme kahdesta osoitteesta ja ydinperheen puuttumisesta huolimatta tasapainoisen kasvatuksen ja loistavan lapsuuden. Olen jopa kokenut saavani ehkä enemmän kuin muut lapset: isälle mennessä saimme viettää laatuaikaa hänen kanssaan ja äidillä ollessa taas hänen kanssaan.
Vanhempani erosivat sen vuoksi, että isäni löysi uuden kumppanin. Itse olin niin pieni eron koittaessa, että muistan isäni olleen aina nykyisen vaimonsa kanssa. En siis muista millaisia vanhempani olivat ollessaan yhdessä. Äidilläni taas lapsuuteni aikana oli muutama kumppani. Vaikka kumpikaan ei ollut pysyvä, en ole kokenut sitä itselleni huonoksi asiaksi: ensimmäisellä oli kaksi suurinpiirtein saman ikäistä lasta, joista toisesta tuli päiväkoti – alakouluikäisenä paras ystäväni. Nämä lapset olivat lisäksi poikia, eli olen saanut kokea siskojen lisäksi veljen olemassa olon.
Tällä viestilläni koitan siis sanoa, että vaikka et voikkaan tarjota lapsillesi sitä ydinperhettä, voit tarjota heille huomaamattasikin paljon muuta. Edelleen musitelen lapsuuttani lämmöllä (varsinkin vanhoja ”veljiäni”). Kaikki sujuu varmasti hyvin, jos pystyt lapsiesi isän kanssa jatkossakin asettamaan lasten edut etusijalle 🙂

Avatar

Täälläkin vietetään kaksoiselämää. Osittan innoissaan, osittan surullisena. Ero on vielä suht tuore ja matkaa täysin parantuneeseen oloon on vielä..askel kerrallaan!
Kamalinta on tuntea itsensä puolikkaaksi äidiksi..ja pelätä jäävänsä loppuelämäksi yksin.
Nyt jo osaan hieman nähdä niitä hyviä asioita..nykyään mullakin on omaa aikaa (vaikka sitäkin aikaa käytän lapsien ikävöimiseen ja murehtimiseen). Vähitellen opin nauttimaan jokaisesta omasta ajasta hetkestä täysillä ja toisaaltaan jaksan olla vielä parempi äiti..

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi