eveliina matilda - Banneri

Veneilimme viikonloppuna Nauvoon, jossa vietettiin kesäkauden päättäjäisiä. Seuralaiseni söi ravintolalaivan vuoden viimeisen pizzan, mikä sopi hyvin teemaan, sillä tämä oli meille nyt tämän vuoden viimeinen venereissu.

Sää vaihteli aurinkoisesta pilviseen, mutta tunnelma Nauvossa oli kohdallaan. Tultiin iltapäivällä pelipaikalle ja saatiin vene kivaan parkkiin ihan ravintolalaivan edustalle. Syötiin, juotiin ja pääsin taas tutustumaan muutamaan uuteen ihmiseen. Vierailin eräässä toisessa veneessä, minkä johdosta tutustuin ihanaan Elinaan, jonka kanssa tanssimme ravintolalaivan livemusan tahtiin. Siis minä kuka en koskaan tanssi yökerhoissa, pääsin kerrankin tanssifiilikseen.

Mukavan illan päätteeksi kömmin hyttiin ja kuulemma heti nukahdettuani, meno oli toisaalla käynyt hieman vauhdikkaammaksi. Pientä (sekä ei niin pientä) parisuhderiitaa, viereisessä veneessä oli jotain tappelun kaltaista ja jonkun mielestä järjestyksenvalvoja vaikutti kaikkein humalaisimmalta ja haastoi eniten riitaa. Itse onneksi nukuin autuaan tietämättömänä mistään tämän kaltaisesta meiningistä.

Aamulla aallokko herätteli meidät taas nättiin päivään. Ravintolaruokailun sekä uusien tuttavuuksien hyvästelyn päätteeksi irrotimme köydet ja lähdimme ajelemaan kohti Kaarinaa. Uusi takkini oli jostain syystä litimärkä ja lonkeron hajuinen, mutta muilta osin viikonloppu jätti jälleen oikein ihania kohtaamisia ja muistoja mieleeni.

Ystäväni nostaa veneensä tällä viikolla ylös ja me jatkamme Itämerestä nauttimista seuraavaksi vähän suuremmalla laivalla, kun marraskuussa juhlimme ystäväni työpaikan pikkujouluja Viking Linellä.

Kesäni on kyllä ollut ihan mahtava. Minulla on ollut mahdottoman mukavaa lasten sekä vanhojen ystävieni kanssa, sekä paljon ikimuistoisia hetkiä näiden uusien tuttavuuksieni johdosta. Nyt kuitenkin toivotan syksyn tervetulleeksi, osaanpahan sitten taas arvostaa seuraavaa kesää…

Kommentit (7)

Uusi suhde? 🙂 Onnea, mikäli osuin oikeaan. 🙂

Mua kiinnostaa myös että miten jaatte lapsiajan? Vai miten se sanotaan 😀 miten maltat olla erossa pienokaisista niin paljon (to-su) ? 🙂

Hassua kun puhut Itämerestä. 🙂 Olisiko se kuitenkin Saaristomeri? Turun saaristo on kaunis veneestä käsin. Tsemppiä ja aurinkoa. 🙂

Eikö se Saaristomeri ole kuitenkin osa Itämerta?
Mun mielestä on hauska sanoa Itämeri

Hei, haluaisin kysyä ehkä minulta vaan ohimennyttä asiaa, kun jossain kirjoitit että lapset ovat to-su isällään, ni ovatko he joka viikon to-su isällään vai joka toinen viikko vai ihan miten keskenänne Tonyn kanssa sovitte? 🙂

Vastaa käyttäjälle Marika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X