Lapset osallisiksi arjessa

Törmäsin netissä hiljattain kuvaan paperista, mihin oli listattu mitä kotitöitä minkäkin ikäistä lasta voi vaatia tekemään. Listaa läpikäydessäni totesin että Adeliina tekee jo monia paperilla mainituista asioista. Ei hän toki yksinään lähde roskia viemään tai sijaa vuodettaan asettamieni kriteerien mukaisesti, mutta näihinkin päivittäisiin askareisiin hän osallistuu oman taitotasonsa mukaisesti.

Kodin ulkopuolella

Sitäpaitsi kolmevuotiaasta on jo oikeasti jopa jonkin verran hyötyä, kun siihen vain antaa mahdollisuuden.

Kauppareissumme ovat Adeliinan osalta hoituneet jo pitkään kaikkein kivoiten niin, että Adeliina työntää itse omia pikkukärryjään ja etsii kaupasta mainitsemiani tuotteita. Kaikki kauppalistan tuotteet mihin lapset ylettyvät, he saavat napata hyllystä kärryyn. Niin ja koska minä en ole tämän perheen ainut ihminen, myös lapsilla on sananvaltaa ostoksilla. Vaikkapa leipähyllyn kohdalla on kivaa antaa lapsille hieman päätösvaltaa. Ovelasti yleensä nappaan käteeni kaksi mielestäni yhtä hyvää vaihtoehtoa, joista lapset saavat valita kumpi päätyy kärryyn. Tällä tapaa ostoksilla käyminen on ehkä hitaampaa, mutta mielestäni paljon mukavampaa kuin vaihtoehto, missä kaksi ostoskärryihin teljettyä lasta tekevät kaikki kevätjuhlalikkeet saadakseen huomioni ja päästäkseen kaupasta mahdollisimman nopeasti pois. Sitäpaitsi kolmevuotiaasta on jo oikeasti jopa jonkin verran hyötyä, kun siihen vain antaa mahdollisuuden. Kassalla ostosten hihanalle nostaminen käy meillä paljon vikkelämmin kun apuna on toinenkin käsipari.

Bussissa lapsista on huikean hauskaa ja tärkeää päästä painamaan STOP-nappulaa ennen kyydistä poistumista. Tämänkin mahdollistaminen on hyvin pieni vaiva aikuiselle, mutta tärkeä ja ilahduttava juttu lapselle.

Rattailla kulkiessamme Adeliina avaa minulle ovet ja yhteistyökykyisellä päällä ollessaan noukkii Alexin maahan heittämän lakin ylös vaikka kymmenennen kerran.

Kotona

Ruokailun päätteeksi Adeliina vie itse omat astiansa ruokapöydästä tiskipöydälle ja kiitoksen kuultuaan hän haluaa aina korjata myös pikkuveljen astiat pöydästä. Aina ennen kun poistumme kotoa tai menemme päiväunille, siivoamme lelut yhdessä paikoilleen. Alexkin tietää jo tarkkaan mihin laatikkoon mitkäkin palikat kuuluvat ja jokaisen paikoilleen laitetun lelun välissä hän tietenkin antaa itselleen aploodit. Pyykkikoneen täyttäminen ja käynnistysnapin painaminen ovat myös meidän lapsille hitti. Siivouspäivänä pölyrätin kanssa huiskiminen pitää lapset kiireisenä sen sijaan että he levittelisivät juuri paikoilleen siivottuja tavaroita imurin tielle. Minulla on tapana vaatia Adeliinalta omien roskien viemistä roskikseen ja aika usein tyttö osaa jo ihan oma-aloitteisesti kiikuttaa vaikkapa banaaninkuoret roskakoriin.

onnistumisen tunteet kasvattavat itseluottamusta ja huomaan lapsieni nauttivan siitä kun saavat olla minulle hyödyksi.

Pienten askareiden tekeminen ja arjen juttuihin osallistuminen on tärkeää lapselle. Ei meillä hampaat irvessä pakoteta mihinkään pitkäjänteisyyttä vaativiin kotitöihin vaan ennemminkin tykkään kannustaa ja ohjata lapsistani aktiivisia tyyppejä, sen sijaan että he möllöttäisivät paikallaan tai raahautuisivat pallona jalassani kun yritän tehdä arkiaskareita. Uskon että pienetkin onnistumisen tunteet kasvattavat itseluottamusta ja huomaan lapsieni nauttivan siitä kun saavat olla minulle hyödyksi.

Kommentit

7 kommenttia
Avatar

Onko vähän creepy kysymys? Sitä paitsi löytyyhän tuo tieto blogiarkistoja kaivamalla.

Avatar

Samoilla linjoilla täälläkin 🙂 Näin myös sen kotityölistan ja myös meillä 3v esikoinen tekee tosi monia juttuja siitä, ja 1v kuopuksen lempipuuhaa on ojennella puhtaat lautaset tiskikoneesta mulle et laitan ne kaappeihin. Isompi antaa eläimille ruuat, täyttää pyykkikonetta, osaa pestä peilin tosi hyvin,pyyhkii pölyjä, imuroi jne. Kaiken tekee tosi innoissaan ja vapaaehtosesti, toivottavasti into säilyy isompanakin 🙂 Vaikka noiden pienten auttaminen vähän hidastaakin, niin annan osallistua enkä koskaan sano että nyt mä teen niin saa nopeemmin valmista.

Avatar

Mikä päivä,kuukausi ja vuosi lapsesi ovat syntyneet?

Avatar

Meidän Leevi 2v on paikoitellen parempi viemään roskat roskiin kuin vanhempansa 😀 Kaupassakin herra nostaa hienosti ostoksia kärryyn, ja voi sitä riemua jos saa työntää omia pikkukärryjä! Pienet ihmeet ovat niin ihania, kun tuollainen pienikin asia saa niiiiiin onnelliseksi <3

Avatar

Miten teidän sohvasurffailun loppuaika sujui vai päättyikö se tohon yhteen yöhön?

Avatar

oletko tutustunut montessori-pedakogiikkaan?

Avatar

Mä en ole oikein koskaan ymmärtänyt, että miksi lapsia EI osallistettaisi kotitöihin, kun sehän nyt vaan on kaikkien paras 🙂

Vastaa käyttäjälle Kati Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä