eveliina matilda - Banneri

Lähtötilanne

Alexin raskausaikana minut kyyditettiin ambulanssilla sairaalaan, koska olin kesken shoppailureissun pyörtynyt ja tämän seurauksesta loukannut pääni. Sairaalassa minua tutkittiin ja pyörtymiseni syyksi keksittiin ainoastaan erittäin alhainen verenpaine sekä veren alhainen hemoglobiinipitoisuus.

Äitiysneuvolassa matkaani annettiin rautalisäpurkki, mutta väsymys ja huimaus jatkui -vielä vauvan syntymänkin jälkeen. Aamuisin liikkeellelähtö oli välillä vaikeaa ja iltaisin ei ollut puhettakaan mistään äidin omasta ajasta, sillä heti kun lapset nukahtivat, kaaduin suoraan omaan sänkyyni.

Joka puolella puhutaan siitä pikkulasten vanhempien ylitsepääsemättömästä väsymyksestä, mikä saikin minut olettamaan ettei asialle olisi tehtävissä mitään. Minulta kun löytyy kaksi pientä lasta 1,5 vuoden ikäerolla. Sumu alkaa kai helpottaa sitten joskus kun lapset ovat kouluikäisiä…

Väsymyksen sekä jokseenkin suppean ja lihattoman ruokavalioni vuoksi, minulle tuli entistä ajankohtaisemmaksi aloittaa lisäenergian metsästys päiviini. Siispä lähdin innoissani mukaan testaamaan näitä Saluksen tuotteita.

Salus Magnesium täyttää elimistön magnesiumvarastoja, mikä auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. Magnesium myös tukee luuston ja lihaksiston normaalia toimintaa.

Magnesiumia nautitaan 10ml aamuin sekä illoin. Yllätyin erittäin positiivisesti tuotteen hedelmäisen hyvästä mausta.

Aloitin käyttämään myös Salus Floradix sekä Salus Floravital rautalisiä. Floradixissä rauta on vatsaystävällisessä sekä hyvin imeytyvässä nestemäisessä muodossa. Floravital on erityisesti vegaaneille, keliaakikoille ja hiiva-allergisille suunniteltu vaihtoehto.

Nämäkin tuotteet nautitaan aamuin ja illoin. Aina 10ml kerrallaan, mielellään puolisen tuntia ennen ruokailua.

Lopputulos

Olen nyt käyttänyt rautalisää sekä magnesiumia kuukauden ajan. Aamut ovat minulle helpompia, enkä enää edes keitä itselleni aamukahvia vaan juon kahvini perhekahvilassa tai kaupungilla, vasta muutaman tunnin päästä heräämisestä. Huomasin myös että rautalisän aloituksen jälkeen hiukseni ovat voineet paremmin ja kynteni kasvavat vahvempina.

Osallistu Salus tuotteiden arvontaan

Kerro kommenttikentässä omat vinkkisi väsymyksen tai apean syysmielen loitolla pitämiseen, niin osallistut samalla 54 euron arvoisen tuotepaketin arvontaan. Arvon paketin 26.11.

Tuotepaketti sisältää:

Salus Floradix 250ml – nestemäinen rauta-vitamiinivalmiste

Salus Floravital 250ml – nestemäinen rauta-vitamiinivalmiste

Salus Magnesium 250ml – nestemäinen voimamagnesium

Salus Alpenkraft 250ml -luonnon yrttihoitoa köhään

Yhteistyössä Salus

Kommentit (249)

Tuo raudan saaminen ois kyllä tärkeää!
Olen itse sairastanut kolmisen vuotta masennusta, paniikkihäiriötä ja siihen tämä kaamosmasennus + uniongelmat päälle, niin olen kyllä uupunut melkeinpä koko ajan.. 😀
Oma ajatus tämän pimeän, väsyttävän ajan kestämiseksi on yksinkertainen: ”Tästä on selvitty aiemminkin!” -ajattelu. Eli koitan vain ajatella ja muistuttaa itseäni siitä kuinka monta syksyä ja talvea on selätetty,että kyllä tämäkin menee, jotenkuten… 🙂
+ Tietysti kaikki ystävät ja kiva ajanvietto piristää <3 välillä vaan oma pää on se, joka estää tekemästä asioita, mikä on aika surullista kun kamppailee tavallaan itseään vastaan.

Ystävät! Ehdottomasti <3 Paras lääke! Ja toki myös ulkoilu, vahva kahvi (hehhe) ja oikeenlainen syöminen! Ei mitään mättöä päivästä toiseen vaan hedelmiä salaattia kasviksia = vitamiinejä… Onhan näitä, ja silti aina väsyttää – josko noista tuotteista vaikka olis iloa tännekin! 🙂

Monipuolinen, terveellinen ruokavalio +tarvittaessa vitamiinilisät. Liikuntaa ja lepoa, sopivassa suhteessa. Nauti arjen pienistä asioista ja hetkistä, pyri näkemään asioissa positiivisia puolia. Tee asioita, joista nautit ja saat virtaa. Hyvin latautuneena kestää paremmin elämän kolhut!

Voin kyllä lämpimästi suositella!Tämä on ainut rauta joka minuun tehoaa ? tulisi nytkin tarpeeseen kun rv 29 menossa.

Ulkoilu virkistää mieltä 🙂

Ihana kilpailu, kiitos! Hyvät yöunet, ulkoilu vaikkapa pienen lenkkeilyn, tai pihatöiden merkeissä, värikäs ravinteikas ruoka, inspiroivat asiat, piristävä musiikki.
Hyvää syksyä ja jaksamista!

T: Kolmen lapsen äiti 🙂

Uni, liikunta ja ravitseva ruoka .
Kolmivuorotyössä on haasteellista juuri saada nämä kolme asiaa toimimaan hyvin .

Uni ja liikunta. Kyllä huomaa miten väsähtää kun ei malta iltaisin mennä samaan aikaan lasten kanssa nukkumaan, mutta silti joka aamu lapset herättää ennen seittemää..

Hyvät vitamiinit, uni ja avulias puoliso:)

Kunnon yöunet ja tarpeen vaatiessa päiväunet, ulkoilu, kuntoilu, säännöllinen syöminen ja lempiartistin keikoilla käyminen. Tarttisin kyllä silti vitamiineja, kun ihan varmana on vitamiinien puutosta.

Jooga, hyvä kalaöljy, B- ja D-vitamiini ja itsetehdyt vihermehut. 🙂

Floradix oli raskausaikoina (*3) ainoa rautalisä, joka nosti hb:n normilukemiin ja kohensi oloa nopeasti! 🙂

Tuorepuristettua sitruunamehua ”shottina” naamaan aamusta. Illalla mangnesium lisää yötä vasten. Sopivasti ulkoilmaa ja lenkkeilyä koiran kans. Niin ja tietty keskittyä kaikkeen positiiviseen elämässä ja muistaa hymyillä ja hengittää.

Unirytmi kuntoon ja muistaa mennä ajoissa nukkumaan että saa tarpeeksi unta. Myös rautakuuri, jos ajankohtainen! Itsellä olisi 🙂

ulkoilua riittävästi/lepoa ja tietty mieluisaa puuhaa (jumppa, askartelua lapsen kanssa tms.)

Hyvä ruoka, aikaa itselle, sopivasti tukevia ihmissuhteita, luonnossa liikkuminen

Tänä syksynä apua on ollut unirytmin korjaamisesta, että oikeasti menee ajoissa nukkumaan ja nukkuu tarpeeksi. Seuraan unitunteja ja liikkumistani yön aikan Sleep as Android-apsilla, vastaavia on monia muitakin. Rautakuurikin voisi olla ajankohtainen.

Ulkoilu sillon kuin aurinko suvaitsee näyttäytyä. Liikunta.

Juica Plus – kapselit aamuin ja illoin ovat helpottaneet väsymysyä

Ulkoilua ja lepoa riittävästi. D-vitamiinia purkista. Omaa aikaa.

Rautalisä kerran vuodessa. Hikiliikunta takaa kunnon yöunet. Monipuolinen ravinto.
Aurinkoa syksyyn!

Kävely luonnossa, sauna, hyvät yöunet.

Täytyy kyllä vastata samaa kuin muutkin, eli ulkoilu, terveellinen ruoka ja riittävä lepo! Tämän kun itsekin muistaisi siinä arjen hälinässä.. ?

Mukana arvonnassa! Perheen kanssa mieluisaa yhteistä tekemistä ja riittävästi lepoa ja liikuntaa. Kaikkia sopivassa suhteessa, ei ali-eikä ylilyöntejä asioiden suhteen. Positiivinen mieli auttaa jaksamaan vaikka yöllä lapsen kanssa olisi herätty kymmenen kertaa 🙂

Lepoa, liikuntaa sekä hyvää ja ravinteikasta ruokaa.

Mieleistä liikuntaa! Minun pääni nollaa ohjatut tunnit: cirquit,total body,crossfitt, spinning ja r-v-p. Vaikka työni on raskasta seisomatyötä ja kotona ovat kaikki kotityöt (ruohonleikkuusta autonpesuun, siivouksesta kaupassa käynteihin) minun hoidettavanani, järjestän itselleni sen puolitoistatuntia omaa aikaa.
Rautalisää käytän, koska hp-arvoni tahtovat laskea. Lääkärini kertoi, ettei rautaa pidä syödä turhaan. Vain silloin kuuriluontoisesti, jos arvot ovat alarajan alapuolella.

ulkoilen valoisan aikaan, tai ainakin menen töissä piipahtamaan ulkona ruokiksella tai kävelen ulkokautta ruokalaan, joudun syömään vitamiineja, nukkuminen on miten sattuu, kun teen epäsäännöllisatä kolmivuorotyötä, yritän syödä terveellisesti-ainakin yritän:)

Liikunnan, ulkoilun ja unien lisäksi rentoutus. Minulle esimerkiksi suklaahetki, venyttely, kehonhuoltotunti tms. Rautalisän olen huomannut itsekin virkistävän. Hemoglobiini laski tosi alas kolmatta lastamme odottaessa ja piti loppuraskaudessa aloittaa nestemäinen rautalisä pikaisesti.

Masennuksen torjuntaan – muutama kynttilä palamaan ja hyvä kirja käteen (ja jos sattuu vaikka suklaatia löytyyn, niin aina paree 😉 )
Nii ja auttaahan se kävelylenkkiki… JOS saa ittensä liikkeelle—

Vitamiinit,ulkoilu,riittävän pitkä uni

Ulkoilu koiran kanssa ja kirkasvalolamppu.

Liikunta ulkona on mun henkireikä, vaikka kuinka väsyttäis niin pienikin happihyppely tekee hyvää!

Pientä piristämisen varaa kyllä aina on, hapekas ulkoilmapaketti säännöllisesti.

kiireisen kesän jälkeen elokuvat,teatteri ja konsertit

Kyllä mä omassa elämässäni toteutan päivittäin pientä hikijumpan harrastusta, aikaisin nukkumaan menoa sekä päivän aikana tarpeeksi nesteen juontia ja sapuskan kanssa paljon vihreää.

Lepo hyvä kirja ja hedelmät.

B-vitamiinin syönti auttaa jaksamaan.Olen itse kokeillut.

Ulkoilu ja kirkasvalolamppu. Tänä syksynä olen löytänyt smoothiet. Eli säännöllinen syöminen ja en tukeudu hätäpäissäni suklaaseen. Ei piristä pidemmän päälle.

Ulkoilu, lepo ja itsensä helpommalla päästäminen.

Kunnon yöunet on kaiken a ja o. Joka päiväinen ulkoilu ja liikunta tekee myös hyvää. Itse tykkään piristää perhettä Tukhoman risteilyllä. Se on lyhyt, mutta tehokas irtiotto arjesta ja piristää kummasti.

Liikunta, iloinen mieli ja terveellinen ruoka auttavat jaksamaan.

Liikun päivässä (urheilun merkeissä) noin. 2 tuntia, välillä kevyesti ja välillä rajoja ylittäen. Sekä ulkona että sisällä. Syön suht hyvin ja nukun riittävästi. Ravintolisistä ainoa jota käytän on D-vitamiini ja kalaöljy. Luontaistuotteita taas käytössä hieman enemmän. En ole ollut 17 vuoteen sairaana. Syön puhtaita raaka-aineita, eineksiin en koske. Lihaa en syö lainkaan, mutta koitan saada rautaa muista tuotteista. En ole käyttänyt rautalisiä muuta kuin raskausaikana, voisin kokeilla.

Olen joka aamu väsynyt. Onneksi olen ekäkkeelä, joten ei kiire mihinkään. Juon pari mukillista kahvia ja otan Beroccan. Ei tahdo auttaa. Väsymystä pitkin päivää.

Syksy saa haluamaan omaa rauhaa ja sohvannurkkaa, ja sitä on hyvä myös itselleen suoda sopivissa määrin. On ihan hyväksyttävää välillä vaan käpertyä kirjan ja kaakaon kanssa viltin alle. Toki sinne ei jäädä asumaan, vaan pitää myös hilautua ulos, haukkaamaan happea, harrastamaan hyvää tekevää liikuntaa, hikistäkin välillä! Ja muistaa ystävät. Vaikka välillä tuntuu ettei jaksaisi sitä tai tätä, lähteä, mennä, tavata, huomaa usein lähdettyään, että tämähän oli oikein kivaa ja piristävää. Ja tietysti terveellinen ravinto auttaa jaksamaan myös. Kirkasvalolamppu on piristänyt omia aamujani 🙂

Yritän ulkoilla ja syödä hyvin.

Mukana arvonnassa. Yritän ulkoilla ja syödä terveellisesti.

Ulkoilu koiran kanssa piristää

Monipuolinen ruokavalio, liikunta eri muodoissa ja riittävä yöuni.

Päivittäinen joogahetki, jopa vain 10-15 virkistää minua.

Riittävä lepo ja uni, liikunta ja ulkoilu sekä terveellinen ja monipuolinen ruokavalio.

Kirkasvalolamppu on oma syysapuni, olen käyttänyt syksystä kevääseen jo kymmenisen vuotta.

liikunta ulkosalla auttaa sekä myös lihasten rasitus salilla on toinen juttu mikä pitää vauhdissa.. lepoa unohtamatta..
Syksyäää 🙂

liikunta, riittäväuni, magnesiumin ottaminen illalla saattaa ramasta kans eli edistää unen tuloa, terveellinen ruoka.

Heippa! Minäkin olen kokeillut Salus Floradix rautavalmistetta, kun menetin leikkauksessa paljon verta. Tosi hyvän makuista. Join kaksi pulloa, vaikka sain sairaalassa ensin veritankkauksen. Olen koko ikäni ollut liikunnallinen. Nyt on tullut kulumia alaselkään ja nikamien madaltumia, yhden kerran selkä on leikattu, mutta hermokivut ovat ilmeisesti jääneet pysyväksi. Silti liikun, vaikka nykyään kävellen. Olen myös aloittanut joogan, se auttaa rentouttamaan sekä kehoa että mieltä. Etenkin nyt syksyllä se on aivan ihanaa, ja se on ihan omaa aikaani. Poltan myös tuoksukynttilöitä. Minulla on myös pieni vanha koira, joka on mukanani aina lenkillä. Toivon kaikille voimia, vaikka päivät lyhenevät ja kohta tulee taas loskakelit. D-, B- ja C-vitamiinit sekä magnesium ovat tärkeitä vitamiineja, joista saa apua masennukseen ja väsymykseen.

Syysväsymykseen auttavat liikunta, riittävä yöunien saanti sekä positiivisuus 🙂

Väsymystä vastaan itse parhaiden saan energiaa on se teen esim. omalla takapihalla pientä ”nikkarointia” siitä saa ideoita päivään ja myös pieni kävely jossain päin tekee hyvää tai sitten sisällä jos ilma on huono, löytyy vaikka pelaamalla mm. muistipelejä ja niin edelleen.

Ulkoileminen päivittäin pitää mielen virkeänä

Ulkoilu mahdollisuuksien mukaan päivittäin (vaikka 15 min kävelylenkki)

Ulkoilu mahdollisuuksien mukaan päivittäin sekä runsas marjojen ja hedelmien syönti pitää kropan ja mielen virkeänä.

Elän tässä hetkessä just niin kuin huvittaa.

Elän tässä hetkessä just niin kuin huvittaa.

Parhaimmin tulee jumpata, kun tekee kotitreeniä.

Liikun luonnossa ja syön monipuolisesi, erityisesti paljon vihanneksia ja hyviä rasvoja.

Pimeys väsyttää ja auringosta saa energiaa!

Säännöllinen liikunta, mieluiten ulkona.

Riittävä yöuni, ulkoilu ja aamuisin kirkasvalohoitoa.

hyvät ajatukset, myönteinen mieli, mielikuvat esim. ihanasta kesäsäästä

D-vitamiinia 100 mg joka aamu

Hyvä seura, ulkoilu ja monipuolinen ruokavalio, mikä täytyy myöntää ei aina kyllä toteudu 🙁

Riittävät yöunet, ravinteikas, paljon kasviksia sisältävä terveellinen ruokavalio ja kirkasvalolamppu!

Positiivinen asenne ehdottomasti. Myös ulkoilu piristää väsynyttä mieltä 🙂

Lepo, liikunta (ulkoilu), oikeanlainen ravinto.
Lisäksi (itselläni) auttaa kofeiini.

Nukkumalla tarpeeksi, syömällä vitamiineja ja liikunta ulkona!

Kolmen ällän taktiikka:
Lepo, Liikunta, Lisäravinteet

Lepoa,hyvää ruokaa ja ulkoilua.Itse käytän paljon valkosipulia ja yrttiteehen hunajaa, flunssa aikana etenkin lepo on tärkeää.Hyviä tuotteita arvonnassa.

Lepoa,hyvää ruokaa ja ulkoilua.Itse käytän paljon valkosipulia ja yrttiteehen hunajaa, flunssa aikana etenkin lepo on tärkeää.Hyviä tuotteita arvonnassa.

Stressin välttäminen, terveellinen ruokavalio ja liikunta 🙂

Positiivisuus. Yrittää katsoa asioita mahdollisimman valoisasti.

Mahdollisuuksien mukaan rauhoittuminen, kynttilöiden, villasukkien ja omenoiden kanssa tunnelmointi – suklaata unohtamatta. Ulkoilu raittiissa ulkoilmassa olisi varmasti yksi parhaimmista, mutta näin raskauden loppumetreillä ei aina jaksaisi. Itselleen pitää olla myös armollinen ja suorittaa vähemmän.

Monipuolinen ruokavalio, vedenjuonti ja uni.

Stressin välttäminen huolehtimalla omasta hyvinvoinnista, arjen pienet ilot esim. kasvohoito. Ulkoilu yksin tai ystävän kanssa 🙂

Ulkoilu, urheilu, riittävä lepo ja veden juonti.

Rutiinit, ihmisten ilmoille vääntäytyminen ja/tai pannullinen kahvia.

Terveellinen ja maistuva ruoka ilman gluteenia tai maitoa. Liikunta ja raitis ulkoilma. Itsensä hemmottelu tekemällä niitä asioita mistä tykkää ja nauttii. Itselläni raudanpuutos ja jatkuva energia vaje johtuu suolistosairauksista, joita parhaani mukaan olen hoitanut terveellisillä elämäntavoilla. Terveelliset elämäntavat ovat juurtuneet minuun ja toivottavasti myös tulevaisuudessa pikkuneitiini, mutta pieni lisä boosti ei olisi pahitteeksi varsinkin, kun sain juuri tulokset tipahtaneesta hemoglobiinista. 🙁

Aamuinen ulkoilu ja monipuolinen aamupala!

Riitävä yöuni on paras jaksamisen peruste. Lihasten venyttely päivittäin ja hyötyliikunta sekä terveellinen, säännöllinen ravinto pitävät mielen virkeänä.

Reipas kävelylenkki ja lisäksi vähän voimaharjoittelua.

Säännöllinen liikunta ja terveellinen ruoka!

GRANAATTOMENAMEHU PITÄÄ TERVEENÄ JOKA PÄIVÄ HÖRPYT

Riittävä lepo, liikunta ja oikea ravinto.

Poikien pikkulapsi aika meni joten kuten pää sumussa, kivuissa ja säryillä, ja nukahtelin aina tilaisuus tuli. Sairastin jatkuvasti. Vuonna 2014 sain selville, että saatan sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa. Rauta-arvot piti heti alkuun laittaa kuntoon, ja nestemäinen rauta oli hellintä vatsalle. Kilpirauhaslääkitys, jonka sain lopulta yksityiseltä lääkäriltä, yhdessä kunnon laadukkaiden lisäravinteiden kanssa autoi kummasti. Ja maidon pois jättäminen maitoproteiini allergian selvittyä, sekä gluteenin välttäminen ovat olleet myös elämäni parhaita päätöksiä. Ja lisäravinteet oli välttämättömiä moniallergiselle, sillä elimistöni oli jatkuvasti aliravittu, vaikka paino nousi ( kilpirauhas sairauden vuoksi ).
Stressin välttäminen, ja edes pienen hetken reuhtoutuminen päivässä on tärkeää. Kun se unohtuu, vaikutuksen tuntuu kropassa ja jaksamisessa välittömästi.

Ulkoilulla ja D-vitamiinilla, unta tulee välillä turhan vähän..

Liian sokerin pois jättäminen, päivittäinen ulkoilu ja terveellinen sekä säännöllinen ruokavalio. Piristää kummasti.

Kun sitä tärkeintä eli unta ei vain saa tarpeeksi on keinot vähissä.. Ulkoilma, järkevä säännöllinen syöminen ja kevyt liikunta ovat mulla ne minkä avuin jaksan jotenkuten 3- ja 1-vuotiaiden kanssa. Illat on painajaista kun itse on jo niin väsynyt ja esikon saan nukahtamaan vasta 21-22.. Lopulta kun itse pääsee sänkyyn ei itse välttämättä saakkaan yliväsymykseltään unta 🙁 Sitten kun itse sais unta alkaa yöheräilyt.. En ois ikinä osannu arvata et pikkulapsivaihe on nääääin rankkaa :O

Hyvä ravinto,riittävä lepo,mukavaa mieleistä liikuntaa ja positiivinen asenne!:)

Itse lösähtäessäni sohvan pohjalle töiden jälkeen saan useimmiten käyttää kaiken päättäväisyyteni, etten unohdu sinne loppuillaksi. Sokerin välttäminen ilta-aikaan ja liikkeelle lähteminen heti väsymyksen ensioireiden ilmestyessä on minulle paras lääke kyseiseen ”vaivaan” 🙂

Ulkona kävely musiikkia kuunnellen piristää mieltä kummasti. Ulos lähteminen on välillä hankalaa väsyneenä mutta lenkin jälkeen on mahtava fiilis.

Tietenkin riittävästi unta, ja aamuisin sitruunan mehua puristettuna veteen. On muutenkin hyväksi, mutta ainakin minua myös piristää.

Vitamiinitankkaus (mieluiten terveellisen ravinnon muodossa), hyvät yöunet ja liikunta.

Ulkoilua karvakorvien eli koirien kanssa, hyvää ja monipuolista ruokaa sekä iloista naurua hulluille jutuille ystävien ja työkavereiden kanssa.

Nukkuminen ja tyrni-tuotteiden syönti

Riittävästi unta, sopivasti ulkoilua, ravinnerikasta ruokaa

Unta, ulkoilua ja hyvän ystävän seura.

Säännöllinen liikkuminen ja terveellinen ruokailu ja elämäntavat.

Ulkoilu, liikunta, terveellinen ravinto, riittävä uni

Terveellinen ruokavalio ja ulkoilu 🙂

Ulkoilu!! Happihyppely tekee ihmeitä ja oi kuinka ihanaa on tulla lenkiltä kotiin, pistää kynttilät palamaan ja tee liedelle keittymään. Sitten voikin hyvillä mielin käpertyä sohvalle viltin alle koko perheen kesken ❤️

Mikä auttaa jaksamaan? Perhe, rakkaat ympärillä ja heidän tukensa. <3

Mukana arvonnassa! Liikunta ja kuppi kahvia ovat kyllä parhaat keinot torjua väsymystä. 🙂

Ulkoilemaan vaan satoi tai paistoi 🙂 aikanaan kun viisi lastamme olivat pieniä (vanhin oli 6+ puoli vuotias kun kuopus syntyi) , ei ollut isovanhemmista apua eikä naapureita niin lähellä täällä korvessa, monesti VÄSYTTI :(((
Mut kaikille hyvä lääke: ULKOILU….

Ulkoilu, lepo ja monipuolinen (kasvis)ruokavalio on pitänyt tähän saakka arvot kohdillaan ja terveenä. Nyt raskauden aikana on normaalisti hyvät rauta-arvot romahtaneet tosi huonoksi ja se tuntuu 🙁 Nämä tulis kyllä tosi hyvään saumaan nyt!

Ulkoilu, aidot ihmiset ympärillä ja armollisuus itseään kohtaan!

Metsässä kävely, tänäänkin suppilovahveroita metsä täynnä 🙂

Mukana arvonnassa. Ulkoinen joka päivä. Raitis ilma tekee hyvää

Köydet hetkeksi irti arjen askareista.

Säännöllinen unirytmi, joka päivä herätään ja noustaan max parin tunnin sisällä. Lisäksi säännöllinen liikunta ja monipuolinen ruokavalio.

Laadukas uni ja mielekäs tekeminen.

Kunnon yöunet, vedenjuonti ja ulkoilu tepsivät, mutta joudun käyttämään myös rautalisää.

Raitis ulkoilma, nauraminen ja hyvät yöunet

Kokeilisin kyllä mielelläni tuotteita itsekin! Minä hoidan väsymystä tujulla pressokahvilla, sitrus-marjasmoothiella ja liikunnalla, mutta usein väsymys on valtaisaa. Jäin myös pohtimaan hiuksiesi ja kynsiesi vahvistumista,sillä omani kaipaisivat myös uutta puhtia. Jo sen vuoksi voisin rautaa kokeilla.

Ulkoilu ja tarkat rytmit koko perheellä!

Riittävästi unta ja säännöllinen liikunta.

Riittävästi uloilua, terveellinen ravinto, monivitamiinitabletti päivittäin

Tärkeimmät on varmaan että saa tarpeeksi ”hyvänlaatuista” unta,
yrittää syödä monipuolisesti ja sellaista että nauttii ruokailusta (+ muistaa juoda paljon vettä),
liikuntaa eri muodoissa: jumppa/venyttely vaikka oman lempimusiikin tahtiin ja ulkoilua ystävän tai koiran kanssa
ja opi sanomaan välillä myös Ei, aina välillä tekee paljon parempaa maata vaahtokylvyssä viinilasillisen kera kuin osallistua kaiken maailman kissanristiäisiin! 😉

Mulla on kyllä kaiken maailman vitamiineja, mutta luulen että nämä mainitsemasi ovat paljon tehokkaampia
juuri nestemäisenä, imeytyy paremmin!

Hyvää ruskaa kaikille! <3

Muutama puristettu appelsiini+sitruuna+lusikallinen hunajaa+vettä ja ne kun laittaa sekaisin blenderissä niin ei aamuisin väsätä ?

Riittävä uni ja piristävä seura auttaa 🙂

Oon huomannut, ettö väsymykseen auttaa marjat ja raikkaat hedelmät. Apeaan mieleen taas matkat ulkomaille, tosin rahapulassa myös kuppi teetä hunajalla hyvässä seurassa piristää kummasti 🙂

Liikunta ja ruokavalio. Sokeri ja rasva vain väsyttävät, joten niistä koitan pysyä erossa.

Liikunta ja ruokavalio tietysti on tärkeitä mutta minun mielestäni myös se että välillä uskaltaa irtoutua arjesta auttaa. Välillä jotain muuta kun lapset hoitoon -töihin-lasten haku-kauppa-ruokailu-sivoilu -leikki-iltapesut -nukkumaan piristää mielestäni paljon ?

Käyn uimassa melkein päivittäin, lisäksi vitamiineja ja hivenaineita nappailen purkista. Hyötyliikunta (ruokakassien raahaaminen) on myös ohjelmassa.forsman

Kaksi appelsiinia joka aamu puristettuna on syksy väsymyksen pelastaja, ripaus kesän tuntua 🙂

Hyvistä harrastuksista ja hyvien ihmisten tapaamisista kiinni pitäminen:)

Kyllä se liikunta ja tasapainoinen ruokavalio on perusta jaksamiseen. Sen kyllä huomaa jos syö huonosti niin,kyllä väsyttää koko ajan

Ulkoilu ja säännöllinen ruokarytmi 🙂

Liikunta toimii erinomaisesti minulle! Sekä tietysti hyvä ruokavalio. Riittävästä unesta puhumattakaan 🙂

Ulkoilu, liikunta, terveellinen ruokavalio ja riittävä uni!! Perus asioita siis 🙂

Ehdottomasti mielekäs tekeminen auttaa väsymykseen. Ei aina tarvitse raataa niska ruvella vaan joskus (etenkin syksyllä pimeään ja kosteaan aikaan) voi ottaa rennommin!

Ympäri vuoden toteutettavan ”pyhän kolminaisuuden” (liikunta, lepo & ravitsemus) lisäksi olen huomannut valon auttavan pimeän ja kylmän syksyn aiheuttamaan väsymykseen/kaamosmasennukseen; kirkasvalolamput, kynttilät jne. Sekä tavallinen että infrapunasauna ovat myös kovassa käytössä syksyisin.

Muita sen ihmeellisempiä keinoja en itse ole tarvinnut, sillä rakastan syksyä kaikkine pimeyksineen ja kylmine ilmoineen! 🙂

Riittävästi unta ja terveellinen, värikäs ruokavalio. Minulla on auttanut myös sokerin, kofeiinin ja vehnän vähentäminen/lopettaminen. Mutta kahvin juonninkin pystyin lopettamaan vasta sitten kun lapsi oli oppinut nukkumaan kunnolla, terveellistä ruokavaliotakin on helpompi ylläpitää kun ei oo koko ajan univeloissa. Omega3 -lisän aloitin myös ja lisäsin liikuntaa, on tuntunut auttavan jatkuvaan ”velttoon” fiilikseen.

Ulkoilu ja riittävästi unta!

Liikunta ja muutenkin terveelliset elämäntavat!

Keittelen inkivääri-sitruuna-hunajajuomaa piristykseksi. Rautalisä olis hyväks mullekin. Mukana.

Flunssa lääke
15 kpl valkosipulin kynsiä
2 dl tyrnimarjoja
1 litra vettä
250 g juoksevaa hunajaa
5 kpl sitruunan mehu
Valmistusohje
Kuori ja murskaa valkosipulin kynnet ja sekoita ne veteen tyrnimarjojen kanssa. Anna imeytyä 10 min. Keitä sitten seosta toiset 10 minuuttia ja siivilöi. Anna liuoksen jäähtyä ja sekoita joukkoon viidestä sitruunasta puristettu mehu sekä 250g juoksevaa hunajaa. Sekoita hyvin ja pullota. Tämä rohto auttaa yskään ja helpottaa flunssa potilaan oloa.

Iskikö syysflunssa…tällä se lähtee…
Kipeää kurkkua rahoittaa:
-2dl lämmintä vettä
-3 rkl viinietikkaa
-1 rkl juoksevaa hunajaa
-hyppysellinen suolaa
OHJE: Kaada vesi lasiin ja lisää muuta ainekset. Sekoita hyvin. Kurlaa kunnes olo alkaa helpottaa. Tee annos vain yhtä käyttökertaa varten.

Tällä reseptillä saa poweria syksyyn

Mä vetelin tätä samaa raskaana, sen jälkeen jäi ottamatta…. Mun pojat 2v 10 kk ja 8 viikkoa, väsymys siis tuttua!:D ulkoilu auttaa!

Enemmän unta, iso annos d-vitamiinia ja laatuomegaa.

Niinku moni muukin oli maininnut, itselläkin niin väsymykseen kuin pahaan mieleenkin auttaa ulkoilu. Ulkona lapsetkaan ei kiukuttele JOKA asiasta ja kaikilla on hyvä mieli – lisäksi se virkistää ja parantaa yöunen laatua! 🙂

pitää arjen rutiinit säännöllisenä ja miettiä positiivisesti jokaisesta asiasta. sanoa aamulla peilikuvalle tästä tulee hyvä päivä. anytime85@luukku.com

ulkoilu ja riittävä yöuni on arasta

Parasta on aamu-ulkoilu raikkaassa syysilmassa! :)illalla kaadun myös sänkyyn aina ennen kymmentä!

Mukana arvonnassa! Itsellänikin ihan hirveä väsymys päällä, tuntuu kuin tiilet painais silmäluomet väkisin kiinni. Mulla lapset 1v8kk ja kohta 5kk. Öisin tulee nukuttua max 4h ja sekin tunnin välein heräillen. Ois mahtavaa päästä kokeilemaan auttaako noi oikeasti!

Mutta hetkittäin piristää ulkoilu, vaikka sinne lähteminen onkin aina oma prosessi. 🙂 Myös hyvin syöminen auttaa pitämään virkeänä!

Syksyllä uin meressä niin kauan kuin uskallan. Iltaisin poltan kynttilöitä kotona ja tapaan välillä ystäviäni hyvän ruuan merkeissä. Välillä lähden risteilylle Ruotsiin. Eniten kuitenkin ”piristää” normi arkipäivä: työnteko ja kivat kollegat.

Aamukahvi sekä kevyt kävely koiran kanssa, ja aamu on pelastettu! 🙂

Joka aamuiset itsetehdyt marjasmoothiet spirulinalla ja iltalenkki kävellen pitää pirteänä! Mutta juon ilmeisesti liikaa teetä (1-2l/pv), joka syö rautaa elimistöstä – siihen voisi kokeilla tätä rautalisää….

ulkoilu on parasta ja vaikka puistoon meneminen ystävän kanssa.
riittävä nukkuminen ja syödä monipuolisesti

Ulkoilen monia tunteja päivässä, syön terveellisesti jne. Ainoa kuitenkin mikä täällä päässä auttaa väsymykseen on NUKKUMINEN! 😀

Mukana arvonnassa!
Tällä hetkellä piristää työmatkapyöräily sekä kahvi.

Minullakin kaksi pientä, 1v4kk ikäerolla. Minun väsymykseen on auttanut joka aamuinen b-vitamiini tabletti. Olo selkeästi parempi ja jopa se joka syksyinen kaamosmasennus on pysynyt poissa.??? Rautalisääkin voisin kokeilla..?

Minä huomasin, että sokeri väsyttää hirveästi. En ole enää niin väsynyt enkä niin usein pahantuulinen kun vähensin sokerin syöntiä. Nykyään en syö viikolla ollenkaan ja viikonloppuisin hyvin vähän. Myös makeannälkä väheni.

Minä huomasin, että sokeri väsyttää ihan hirveästi. Jaksan paremmin enkä ole enää niin usein pahantuulinen kun vähensin sokerin minimiin. Viikolla ei ollenkaan ja viikonloppuna hyvin kohtuudella.

Tällä hetkellä ulkoilu lasten kanssa, sekä lyhyet päiväunet.

Kotimaiset m.arjat ja lenkkeily raittiissa ulkoilmassa

Urheilu ja lenkkeily raikkaassa säässä. Pala suklaata virkistää hetkeksi ja antaa hyvän mielen. 😀

Työmatkapyöräily ja säännöllinen ruokailu auttaa jaksamaan!

Pala inkivääriä aamuisin tai smoothien joukossa. Herättää melkein paremmin kuin kahvi:)

syksyn pimeisiin aamuihin itselle ollut pelastuksena kirkasvalolamppu. Aamulla kun kello soi aivan liian aikaisin nappaan lampun päällee ja sitä tuijotellen syön aamupalan. Olo on huomattavasti virkeämpi!

Kyllä ruokavslio vaikuttaa jaksamiseen,olen itse käyttänyt samoja rautalisiä pitkään….tableyteja ei vatsa kestä.

Vilkkaan nelivuotiaan ja tiiviin opiskelun vuoksi tuntuu, että ei jaksa mitään ylimääräistä. Kamalaa ponnistelua! Liikunta ei auta, jos vaiva on syvällä ja mieli masentunut. Vitamiini- ja hivenaineet täytyisi saada kuntoon.

Väsymykseen auttaa monipuolinen ruokavalio, säännöllinen ulkoilu sekä riittävä uni.

Ulkoilu, C-vitamiini ja inkivääri on mun toimivaksi koetut vinkit! 🙂 olisipa mukava voittaa tuotepaketti.

Minulla myös usein puhti pois kahden pienen kanssa. Varsinkin näin syksyisin tuntuu että liaäenergia ei olisi pahitteeksi. Kävely lasten kanssa ja omat pienet kivat jutut auttavat jaksamaan! Täytyypä laittaa testaukseen rautalisä!

Syysmasennukselta välttyy ulkona liikkumisen avulla, nyt kun kelitkin ovat olleet kohdallaan ja aurinko lämmittänyt ihanasti!

Ulkoilu! Itse sain lisävirtaa myös berocca boostista!

Itselläkin kahden pienen lapsen äitinä on usein jaksaminen koetuksella. Omat vinkkinä väsymyksen loitolla pitämiseen ovat riittävä energian saanti, eli terveellistä hyvää ruokaa tasaisin väliajoin , sekä tietysti liikunta ja kaikenlainen ulkoilu lasten kanssa.

Liikunta, ulkoilu ja se, että vaan menee ja tekee saa pirteämmäksi. Jos vaan jäis lasten kaa kotiin möllöttämään niin varmaan haukottelis koko päivän!

Ulkoilu ja urheilu tepsii tälle mammalle parhaiten, ja se uni tietenkin!

Mukana kivassa arvonnassa! Ideaalitilanteessa liikunta, terveellinen ruoka ja pyrkimys säännölliseen päivärytmiin auttavat! Mutta käytännössä pienen lapsen äitinä turvaudun välillä colaan kun en juo kahvia tai teetä ja sokeripöhnäkin auttaa mutta vain hetkellisesti! Ei hyvä…

Liikkeelle lähtö! Ite lähin jumpalle ja salille, vähän antaa lisäpotkua. Lapset kans alle 2 vuoden iköerolla.

Mukana arvonnassa.Kahden pienen lapsen äitinä väsymys on tuttua. Sitä olen yrittänyt hoitaa liikunnalla ja hassuttelulla lapsien kanssa, mutta lisä rauta voisi tehdä hyvää 🙂

Mulla auttaa ulkoilu. Koira ja hevoset vievät ulos päivittäin. Ja tietenkin valosan aikaan hereilläolo virkistää. Myös ympärillä olevan maiseman katselu helpottaa oloa. Tähtitaivas ja huuruinen hengitys sitä vasten. Aamunkuura, sumu ja nouseva aurinko. Haaveilu ja unelmointi sohvalla viltin alla kynttilöiden loisteessa.. Näitä vois listata vaikka kuinka paljon ?

Liikunta ja terveellinen ruokavalio auttaa 🙂 Ja ehkä tärkeimpänä riittävä uni..

Jokapäiväinen ulkoilu 🙂 Ja suklaa!

Ulkona liikkuminen ja rakkaiden ihmisten seura antavat varmasti kyytiä apealle mielelle 😉

Ulkoilu, liikunta ja silloin tällöin pientä herkuttelua sohvan pohjalla hyvän kirjan kanssa 🙂

Aamukahvit kirpeässä aurinkoisessa syyssäässä, iltaisin kynttilät ja oman kullan kainaloon <3

Oispa mielenkiitosta testata! Varmaan saa raskausaikanakin siis käyttää?:)
Vinkkejä syysmasiksen estämisee on se, että tekee asioita joista tulee oikeasti hyvä mieli ja lepää tarpeeksi ja on itselleen armollinen ?

Rehellisesti sanottuna mie olen huomannut että nukkuminen auttaa pelkästään tällä hetkellä.. tietysti myös säännöllinem rytmi ja hyvä ruokavalio tuo energiaa. Mutta päiväunet ?

Liikunta ja ulkoilu pitää mielen virkeänä! Saan paljon voimaa luonnosta. Myös toisista ihmisistä saa energiaa. Ystävät ovat tärkeitä. Olen huomannut, että nautittuani kupillisen kahvia, maailma näyttää hitusen paremmalta. Kahvi piristää.

Ulkoilu sekä positiivinen asenteeni, niillä selviää – ja se rautalisä, alhaisen hemoglobiinin vuoksi, mutta sitä oikeaa ja vatsalleni sopivaa ei ole löytynyt.. Tuota mainitsemaasi Salus merkistä rautalisää on kyllä kokeiltava, kiitos suuresti vinkkauksesta! Mukavaa syksyä sinulle! 🙂

Aamutreenit ja turhan höttöhiilarin välttäminen auttaa pienen lapsen töissäkäyvän äidin krooniseen väsymykseen ?

aquazumba piristää pimeää syysiltaa! Musiikki vie mielen lämpimään aurinkoon ja vesiliikunta vetristää lihakset ja nivelet.
Aamulla sitten heti herätessä vitamiinijuomaa jo ennen aamukahvia.

Haaveilu ulkomaanmatkasta ja solarium 🙂

Ravinteikas ruoka on ykkönen, ja lisäravinteet päälle, jos tuntuu, ettei ravinto yksistään riitä. Lisäksi rauhoittavaa liikuntaa riittävästi. Paljon kivaa tekemistä, joka tuottaa mielihyvää ja nostaa positiivisia tunteita. Pimeys, märkyys ja kylmyys ei tarvitse seurakseen negatiivisuutta 🙂

Liikunta ehdottomasti, terveellinen ruokavalio ja riittävä lepo 🙂

Mun syysväsymyksen poistaja on urheilu! Treenien ansiosta pysyy mieli virkeenä vaikka oliskin pimeää 🙂

Urheilu ja hyvä ruokavalio ovat tärkeitä. Mutta myös yllättävän tärkeä on oma asenne ja positiivisuus. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen miten suhtautuu pimeän tuloon ja siitä mahdollisesti seuraavaan väsymykseen. Jos ajattelee lähtökohtaisesti negatiivisesti syksystä ja pimeän tulosta, niin ei varmaan olokaan ole kovin kummoinen 🙂

Ulkoilemalla ja nukkumalla tarpeeksi

Riittävä uni ja juoksulenkit 🙂

Ratsastus ja koiran kanssa ulkoilu piristää ihanasti 🙂

Liikunta, uni ja ystävien tapaaminen piristävät!

Tee hetket sekä kuntosali☺️

Säännöllinen elämänrytmi, normaali monipuolinen ruoka ja päälle ulkoilmaa sopivasti niin mieli ja koko keho pysyy virkeänä! 🙂

Liikkumalla ulkona väsymys taittuu. Mutta kokemusta myös samasta mistä sinulla, eikä pelkkä ulkoilu aina ole ratkaisu. Joskus tarvotaan jotakin muuta,ja siksi olisin äärimmäisen kiinnostunut kokeilemaan näitä väsymyksen helpottajia.

Minun vinkkini väsymyksen voittamiseen on ulkoilu, vaikka koiran kanssa – raikas syysilma piristää mieltä, noista upeista ruskanväreistä puhumattakaan. 🙂

Ystävät, vauvan hoitoapu, lenkkeily ja hyvä ruoka!:)
Vitamiinit on jäänyt(unohdan ottaa)ihan minimiin ja itsestä huolehtiminen myöskin kakkossijalle vauvan tullen taloon! Huippu arvonta joka tulisi ehdottomasti käyttöön<3

Riittävä uni, ulkoilu ja hyvien ystävien kanssa ajan viettäminen.

Apeaan mieleen auttaa ehdottomasti hevoset, kun astut talliin ja laitat hevosen valmiiksi ja menet tunnille ratsastamaan ei ole tietoakaan muusta kuin siitä hetkestä! Väsymykseen auttaa lempi biisit täysillä popitettuna ja lisäksi on myös hauska huomata kuinka kissamme on myös joskus aamuisin aivan liian väsyneitä, sitten loikoilemme yhdessä kunnes on aika nousta ja mennä laittamaan aamupalaa ;D

Rautalisä. On vaan niin pahan makusta. Mutta tulisi tarpeeSeen.

Tämä ei ollut lainkaan pahan makuista!

Riittävä lepo, ravinto ja liikunta oikeassa suhteessa aina kun se on mahdollista.

Meillä on yksi pieni ja toinen tulossa, eikä tukiverkkoa ole ollenkaan. Väsymys on siis tuttua! Ilo ja positiivisuus pitää ottaa pienistä hetkistä, kun pidempiä hetkiä ei ole tarjolla: viisi minuuttia hiljaisuudessa glögiä juoden, kymmenen minuuttia ruokarauhaa pöydän ääressä, sauna ja alkoholiton olut, tai raitis ilma lapsen kanssa ulkoillessa. Myös lapsesta nauttiminen auttaa jaksamaan, kun vain muistaa keskittyä olemaan aidosti läsnä.

Fyysiseen hyvinvointiin minulla on auttanut maitotuotteiden käytön vähentäminen, itse asiassa välillä menee pitkiäkin aikoja kokonaan ilman. Jotenkin elimistö tuntuu voivan paremmin ilman!

Säännöllinen liikunta! Pitää mielen virkeänä ja on samalla äidin omaa aikaa 🙂 mukana arvonnassa!

Kolmivuorotyö ja pikkulapsiarki vie välillä voimat, ulkoil!!ä auttaa jaksamaan pahimman yli. Arvonnassa siis mukana!!

Nauran täällä itsekseni koska tälläkin hetkellä taistelen väsymystä vastaan eli pilkin tietokoneella. Sairastan fibromyalgiaa ja syksy on meille erityisen haastava koska kostea ilma lisää särkyjä ja kipuja, uupumuksesta puhumattakaan. Luonnossa liikkuminen hoitaa päätä ja kehoa tehokkaammin kuin mikään muu, ainakin omalla kohdallani. Hämärien iltojen aikaan on mentävä nukkumaan kesäöitä aiemmin, mutta eikös talvi ole levon aikaa? Muistin kuvan nähtyäni lapsuudesta äidin Floradispullon, mutta olin unohtanut koko tuotteen. Nyt vaan kaupoille mutta tietysti myös osallistumista arvontaan, jos vaikka kolahtaisi kohdalle.

Minä käytin samaa rautalisää raskausaikana kun hemoglobiini vaan laski ja laski eikä silmät enää meinannut pysyä auki, pitääkin taas käydä ostamassa pullollinen jos se vaikka auttaisi tähän vauva-arjen syysväsymykseen joka on tällä hetkellä flunssan vuoksi aika kova joten minulla ei taida olla tähän hätään mitään vireysvinkkiä kuin tarpeeksi unta ja ulkoilua 🙂

Pieni happihyppely auttaa jo kummasti väsyneeseen oloon! Ulkoilemme kolmen lapseni kanssa päivittäin pari kertaa, jottei ihan nuukahdeta sisälle.

Ulkoilemalla raittiissa syysilmassa ja nukkumalla riittävästi.

Mukana arvonnassa! Pitkät lenkit koiran kanssa kirpeässä syysilmassa auttaa jaksamaan!

Väsymys talttuu reippaalla lenkillä raikkaassa syysilmassa 🙂

Aamulenkki, ulkoilu ja säännöllinen urheilu piristävät kummasti

Liikunnan osuutta ei voi väheksyä. Reippailu ulkona tai jumppa salilla piristää väsynyttäkin päivää kuvasti. Rautalisä olisi itsellenikin tarpeen samojen alhaisten verenpaineen ja hemoglobiinin vuoksi.
Tsemppiä syksyyn!

B-vitamiini auttaa jaksamaan.Olen itse kokeillut.

Vastaa käyttäjälle Susanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X