eveliina matilda - Banneri

Mulla on taas edessä viikonloppu ilman Adeliinaa ja Alexia. Lapset lähtevät isänsä hoiviin neljältä ja mun pitäisi sitä ennen pakata kamppeeni valmiiksi laivareissua varten. Olen lähdössä ystäväni aveciksi hänen työpaikan pikkujouluihin. Edessä on yön yli ristely Viking Linellä, eli drinkkejä, hyvää ruokaa, musiikkia, ostoksia, hyvää seuraa… Jee!

Kun olen hyvästellyt lapset, ystäväni nappaa mut ja matkalaukkuni kyytiinsä. Käydään varmaan hakemassa viinipullo ja suunnataan hänen luokseen hengailemaan, sillä laiva lähtee kai vasta joskus kahdeksan aikoihin. Aiomme taata juhla-jaksamisemme iltapäivän päikkäreillä, saunalla ja kevyellä syötävällä.

Sitten pari tuntia ennen lähtöä alkaakin paras osuus; laittautuminen! Pikkujouluissa jos jossakin saa olla näyttävä ja ajattelin ainakin nyt perjantai-illaksi levittää meikkiä vähän raskaammalla kädellä. Sokeroisin sääret ja lakkasin kynnet jo eilen, eli periaatteessa valmistautumiseni on jo alkanut. Haha, oon aika innoissani kun saan kuoriutua ulos tästä kotiäitipuvustani!

Vaatetustani oon suunnitellut jo muutaman viikon, muutaman eri ihmisen kanssa tietysti. Hankalaa kun täytyy keksiä kaksi eri asua, koska laivalla ollaan kahtena eri päivänä. Lauantaita varten pakkaan laukkuuni muutaman vaihtoehtoisen asun, joissa yhdistyy läpinäkyvä sifonki, musta, tummanharmaa ja hienoinen blingbling. Tänään illalla puen ylleni aina yhtä luotettavan, siistin ja tyylikkään pikkumustan kotelomekon sekä korkokengät. Olen kuluneen viikon sisäänajanut uusia mustia korkkareitani, eli olen mm. tiskannut, siivonnut ja kulkenut täällä kotosalla korkokengissä. Vaikka kengät ovat nyt hieman pehmenneet ja muotoutuneet jalkaan, uskon että jalkani tulevat varmasti silti olemaan kovilla. Ostin itselleni myös uudet talvisaapikkaat, joissa on pitkä, ihonmyötäinen varsi ja kanna alla käytännöllinen tolppakorko. Näissä aattelin mennä laivaan sisään, mutta hytissä vaihdan ylle sitten ihan perinteiset mustat juhlavat korkokengät. Oonpa tyhmä kun olemmat kengät on korolliset, mutta kun näytän mielestäni niin paljon paremmalta korkokengissä…

Hmm.. Tulipas tästä laukusta synkän värinen.

Jos ehdin, muistan ja valaistus on puolellani, koitan laittauduttuani napata itsestäni tänne jonkun foton. Nyt toivotan kaikille hauskaa viikonloppua, oli sitten tiedossa pikkujouluja tai ei!

Kommentit (3)

Tuli innostunut fiilis jo tätä lukiessa!:) Mukavaa viikonloppua!! itelläki tänään kaveriporukan pikkujoulut ja lapset menossa isille kohta…

Ihanaa reissua, olet sen ansainnut 🙂

Mä myös kidutan itseäni korkokengissä, koska olo korkkareissa tuntuu niin paljon paremmalta ja naisellisemmalta, vaikkei se mukavinta olekaan. Hauskaa risteilyä 🙂

Vastaa käyttäjälle Maiju Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X